Nikolai Gogol

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Nikolai Vasiljevitš Gogol
Nikolai Gogol
Nikolai Gogol
Syntynyt 31. maaliskuuta 1809
Kuollut 4. maaliskuuta 1852 (42 vuotta)
Ammatit romaanikirjailija, novellisti, näytelmäkirjailija
Kansalaisuus Venäjän keisarikunta
Aikakausi 1840–1861
Nimikirjoitus Allekirjoitus
Nuvola apps bookcase.svg
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta

Nikolai Vasiljevitš Gogol (ven. Никола́й Васи́льевич Го́голь; ukr. Мико́ла Васи́льович Го́голь, Mykola Vasylovytš Hohol, 31. maaliskuuta (J: 19. maaliskuuta) 1809 Sorotšintsi4. maaliskuuta (J: 21. helmikuuta) 1852 Moskova) oli ukrainalaissyntyinen venäläinen kirjailija.

Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Gogol syntyi Ukrainassa (Venäjän keisarikunta), mutta vaikutti lähinnä Pietarissa, jossa hän ystävystyi muun muassa Aleksandr Puškinin kanssa. Gogol julkaisi Pietarissa muutamia novelleja ja näytelmiä. Farssi Reviisori aiheutti suuren kohun ja jonkinmoisen skandaalin satiirisuutensa takia 1836.[1] Tunteellinen Gogol järkyttyi ja lähti maanpakoon Eurooppaan.[2]

Elämänsä loppupuolella Gogol tuli voimakkaasti uskonnolliseksi ja hylkäsi lopulta kirjallisen uransa uskonnon hyväksi hieman ennen kuolemaansa Moskovassa.

Kirjallinen tyyli[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nikolai Gogolin hauta Novodevitšin hautausmaalla.

Gogolin tuotanto osuu aikakauteen, jolloin Venäjällä vallitsi kamppailu länsimielisten uudistajaliberaalien ja slavofiilisten konservatiivien välillä. Liberaalit hyödynsivät Gogolin teoksia niiden satiirisuuden vuoksi, mutta Gogolia itseään ei pidetty välttämättä reformistina. Loppuvuosien Gogolia monet reformistit pitivät jo kiihkouskonnollisena vanhoillisena.

Gogolin arvostelijoiden mielestä hän ei pitänyt moniakaan asioita tekstissään pyhänä. Gogol itse sen sijaan näki suhtautumisensa Venäjän kansaan sentimentaalisena. Pääteoksessaan Kuolleet sielut hän aloittaakin erään kappaleen kuvaamalla syvää kiintymystään tavallisiin venäläisiin ja selittäen hellittelevää suhtautumistaan henkilöhahmoihinsa ”maailmalle näkymättöminä kyyneleinä näkyväisen naurun alta”. Dostojevski siteeraakin kyseistä lausetta rienaavaan sävyyn Riivaajat -teoksessaan.

Poliittisilta ja yhteiskunnallisilta mielipiteiltään Gogolin on usein jälkikäteen arvioitu olevan konservatiivinen. Gogolin eräs kirjeenvaihto arvostelijoittensa kanssa on julkaistu kirjanakin. Kyseinen teos eittämättä selittäisi, että jopa kapinallisenkin pintansa alla Gogolilla oli varsin konservatiivinen arvomaailma. Useimmiten hänen perinteisiä arvoja ja tabuja kunnioittamaton tyylinsä vain leimattiin kapinalliseksi tai jopa rienaavaksi.

Ilja Repin: Nikolai Gogol polttaa Kuolleet Sielut -kirjan käsikirjoituksen toisen osan. 1909, Tretjakovin galleria

Teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Näytelmät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Vladimir tretjei stepeni (Владимир третьей степени, keskeneräinen, julkaistiin 1889, ei julkaistu suomeksi)
  • Reviisori (Ревизор, 1836)
  • Naimahankkeet (myös Naimapuuhat tai Naimahommat, Женитьба, 1842)
  • Igroki (Игроки, 1842, ei julkaistu suomeksi, tunnetaan mm. suomenkielisillä nimillä Pelurit tai Huijarit)

Romaanit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Taras Bulba (Тарас Бульба, 1835, lopullisessa muodossaan 1842)
  • Kuolleet sielut (Мертвые души, 1842)
  • Rim (Рим, keskeneräinen, ei suomennettu)

Novellit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Päällystakki (myös Päällysviitta tai Viitta, Шинель, 1842)
  • Nenä (Нос, 1836)
  • Vaunut (Коляска, 1836)
  • Dikankan iltoja (Вечера на хуторе близ Диканьки, Osa 1, 1831, novellikokoelma)
    • esipuhe
    • Sorotšinin markkinat (myös Sorotsinskin markkinat)
    • Ivan Kupalon yö (myös Juhannusyö tai Juhannusaatto)
    • Toukokuun yö eli hukuttautunut tyttö (myös Toukokuun yö, eli, Hukkunut)
    • Kadonnut kirje
  • Dikankan iltoja (Osa 2, 1832, novellikokoelma)
    • esipuhe II
    • Jouluyö
    • Kauhea kosto
    • Ivan Fjodorovits Sponka ja hänen tätinsä
    • Noiduttu paikka (myös Lumottu paikka)
  • Mirgorod (Миргород, 1835, novellikokoelma, julkaistu kahdessa osassa, ei suomennettu kokonaisena)
  • Arabeski (Арабески, 1835, kaksiosainen kokoelma novelleja, esseitä ja tekstikatkelmia, ei suomennettu kokonaisena)
    • sisältää muun muassa novellit:
    • Muotokuva
    • Nevan valtakatu
    • Mielipuolen päiväkirja (myös Hullun päiväkirja, Записки сумасшедшего)
    • kaksi lukua keskeneräisestä historiallisesta romaanista Getman (ei suomennettu)

Muut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • valikoitua kirjeenvaihtoa (1847, ei suomennettu)
  • Ajatuksia jumalallisesta liturgiasta
  • Lisäksi muun muassa runoja ja tekstikatkelmia.

Suomennetut teokset (valikoima)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Dikankan iltoja. (sisältö poikkeaa alkuperäisestä kokoelmasta). Suomentanut Irma Grönroos, Maija Pellikka & Margit Salmenoja. Kuvitus: Tim Avigdor Arikha. Suuret venäläiset kertojat. Erikoispainos. Ex libris, 1972.
  • Kadonnut kirje. (Vetšera na hutore bliz Dikanki, 1831–1832.) Valikoima.. Suomentanut Jukka Mallinen. Taifuuni, 1992. ISBN 951-581-003-5.
  • Taras Bulba. (Taras Bulba, 1835/1842). Basam Books, 2010. ISBN 978-952-5734-78-2.
  • Pietarilaisnovelleja. Suomentanut Esa Adrian. 4. painos (1. painos 1972). Seven. Otava, 2003. ISBN 951-1-18896-8.
    • Sisällys: Nenä (Nos, 1836), Päällystakki (Sinel, 1842), Hullun päiväkirja (Zapiski sumasšedšego, 1835).
  • Muotokuva. (Portret, 1835.). Suomentanut Eila Salminen. Venäläisen kirjallisuuden helmiä. Karisto, 1980. ISBN 951-23-1673-0. 2. painos teoksessa Kolme venäläistä klassikkoa. Karisto, 2008. ISBN 978-951-23-4959-3.
  • Nenä. (Nos, 1836.) Kuvittanut Aleksander Lindeberg. Suomentanut Esa Adrian. WSOY, 2007. ISBN 978-951-0-33385-3.
  • Kuolleet sielut. (Mjortvye duši, 1842.). Suomentanut Jalo Kalima. 9. painos (1. painos 1939). Suomennoksen tarkistanut Vappu Orlov. Kuvittanut P. Boklevski. WSOY, 2009. ISBN 978-951-0-35006-5.
  • Valitut teokset. 1. osa. Suomentanut Juhani Konkka. 3. painos (1. painos 1959). WSOY, 1994. ISBN 951-0-01574-1.
    • Sisällys: Jouluyö (Notš pered Roždestvom, 1832); Maahisten valtiatar (Vi, 1835); Taras Bulba (Taras Bulba, 1835); Vanhanajan tilanomistajat (Starosvetskie pomeštšiki, 1835,); Riita: kertomus siitä, kuinka Ivan Ivanovits ja Ivan Nikiforovitsh riitaantuivat (Povest o tom, kak possorilsja Ivan Ivanovitš s Ivanom Nikiforovitšem, 1835); Nevan valtakatu (Nevski prospekt, 1835); Mielipuolen päiväkirja (Zapiski sumasšedšego, 1835); Vaunut (Koljaska, 1836); Nenä (Nos, 1836); Naimahankkeet (Ženitba, 1842); Päällysviitta (Sinel, 1842).
  • Valitut teokset. 2. osa. Suomentanut Juhani Konkka, Eino Kalima, Jalo Kalima. 3. painos (1. painos 1959). WSOY, 1994. ISBN 951-0-01576-8.
    • Sisällys: Reviisori (Revizor, 1836); Kuolleet sielut (Mjortvye duši, 1842).

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Nikolai Gogol. Kyläkirjaston Kuvalehti, 1.4.1909, nro 4, s. 5–7. Kansalliskirjasto Viitattu 5.7.2014.
  2. Nikolai Vasiljevitsh Gogol (ote). Valvoja, 1.2.1902, nro 2, s. 10. Kansalliskirjasto Viitattu 5.7.2014.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Vladimir Nabokov: Nikolai Gogol. Gummerus, 1963.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]