Fjodor Dostojevski

Fjodor Dostojevski
Vasili Perov, Fjodor Dostojevskin muotokuva, 1872.
Henkilötiedot
Syntynyt	11. marraskuuta (J: 30. lokakuuta) 1821 Moskova, Venäjän keisarikunta
Kuollut	9. helmikuuta 1881 (59 vuotta) (J: 28. tammikuuta) Pietari, Venäjän keisarikunta
Kansalaisuus	venäläinen
Ammatti	kirjailija
Puoliso	Maria Dmitrijevna Isajeva ( 1857;  1864) Anna Grigorjevna Snitkina (1867–1881)
Vanhemmat	Mihail Maria
Kirjailija
Salanimi	–
Tuotannon kieli	venäjä
Aikakausi	1844–1881
Aiheet	kristinusko, lapset, kansallismielisyys ja konservatismi
Kirjallinen suuntaus	realismi
Esikoisteos	Köyhää väkeä (1844)
Pääteokset	Rikos ja rangaistus (1866) Idiootti (1869) Karamazovin veljekset (1880)
Nimikirjoitus
Aiheesta muualla
fedordostoevsky.ru
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Fjodor Mihailovitš Dostojevski (ven. Фёдор Миха́йлович Достое́вский ( kuuntele ääntämys ^(ohje)); 11. marraskuuta 1821 Moskova, Venäjä – 9. helmikuuta 1881 Pietari, Venäjä) oli venäläinen kirjailija, filosofi, esseisti ja toimittaja. Hänen tunnetuimpiin teoksiinsa lukeutuvat Rikos ja rangaistus (1866), Idiootti (1869), Riivaajat (1872) sekä Karamazovin veljekset (1880).

Dostojevskia pidetään yleisesti yhtenä romaanitaiteen suurista klassikkokirjailijoista. Dostojevskin teokset vaikuttivat merkittävästi kirjallisuudessa modernismiin, filosofiassa eksistentialismiin sekä useisiin psykologian koulukuntiin, teologiaan ja kirjallisuuskritiikkiin.

Elämäkerta

Lapsuus- ja nuoruusvuodet

Lapsuus

Dostojevskin vanhemmat

Mihail Andrejevitš Dostojevski

Maria Fjodorovna Dostojevskaja

Fjodor Dostojevski syntyi Moskovassa, Venäjän keisarikunnassa 11. marraskuuta 1821. Hän oli toinen seitsemästä sisaruksesta. Dostojevskien perhe kuului Moskovan alempaan keskiluokkaan. Dostojevskin isä, vanhasta aatelissuvusta ja liettualaisista esivanhemmista polveutuva Mihail oli entinen armeijan kirurgi, joka työskenteli lääkärinä köyhäinsairaalassa ja piti samalla yksityistä vastaanottoa. Mihailin kerrotaan olleen perheelleen omistautunut, mutta ankara ja ahdasmielinen isä. Äiti Maria puolestaan tuli kauppiasperheestä, ja hän oli lempeä ja hyväntahtoinen.

Dostojevski omaksui vanhemmiltaan hartaan, ortodoksisen uskonnollisuuden. Perheessä ei kulttuuria juurikaan harrastettu, vaikka Fjodor Dostojevskin nuoruudessa Venäjällä elettiin vielä kotimaisen runouden kulta-aikaa, ja ulkomaiset romantiikan virtaukset vaikuttivat keisarikunnassa vahvoina. Nuorena poikana Dostojevski luki varsin vähän, ja hänen lukemistaan kirjoistakin suurin osa oli isä Mihailin vaatimuksesta luettuja uskonnollisia kirjoja, mutta mukana oli myös romanttista kirjallisuutta.

Vuonna 1828 Dostojevskin isä aateloitiin. Tällainen oli mahdollista Pietari Suuren runsaat sata vuotta aiemmin toteuttamien uudistusten kautta. Isä osti vuonna 1831 maalaiskartanon, jossa nuori kirjailija vietti lapsuutensa kesäkuukaudet. Vuoteen 1833 asti nuori Dostojevski sai koulutuksensa kotioloissa, kunnes hänet lähetettiin ensin päiväkouluun, sitten sisäoppilaitokseen.

Dostojevskin kerrotaan sairastaneen epilepsiaa, ja hän sai ensimmäisen kohtauksensa jo seitsenvuotiaana. Dostojevskin äiti kuoli tuberkuloosiin pojan ollessa 15-vuotias. Perheen maalaiskartanossa asunut isä Mihail sortui vaimonsa menetyksen jälkeen alkoholismiin ja rappioon. Isä kuoli hieman myöhemmin äkillisesti, väitetysti omien maaorjiensa surmaamana. Nykyisin tätä käsitystä pidetään kuitenkin myyttinä.

Vuodet Pietarissa

Pian äidin kuoleman jälkeen nuori Fjodor Dostojevski aloitti insinööriopinnot Pietarin sotilasakatemiassa. Päästyään pois vanhoillisesta lapsuudenkodistaan Moskovassa Dostojevskissa heräsi kiinnostus sivistyneisyyttä kohtaan. Insinöörikoulu luonnontieteellisine opintoineen ja lukemattomine sotilasharjoitteineen ei kuitenkaan ollut paikka, jossa nuori Dostojevski olisi kaipaamaansa sivistystä oppinut.

Pietarissa Dostojevski kuitenkin alkoi opintojensa ohella lukea ahkerasti. Hän otti tavakseen lukea pitkälle yöhön kirjoja kynttilänvalossa tehden samalla muistiinpanoja lukemastaan. Hän luki paljon Homerosta, Shakespearea, Corneillea, Racinea ja Goethea, kuten myös Ann Radcliffen sekä E. T. A. Hoffmannin uudempaa goottilaista kirjallisuutta.

Vuoteen 1843 mennessä, kun Dostojevski valmistui aliluutnantiksi, hän oli jo tehnyt päätöksen insinööriuran hylkäämisestä ja päättänyt ryhtyä kirjailijaksi. Pian hän erosi tehtävistään ja alkoi elättää itseään kirjoittamalla.

Varhainen ura

Piirros nuoresta Dostojevskista vuodelta 1847.

Dostojevskin ensimmäinen julkaistu kirjallinen työ oli käännös Honoré de Balzacin romaanista Eugénie Grandet. Käännös oli luonteeltaan melko vapaamuotoinen.

Dostojevski julkaisi ensimmäisen teoksensa, romaanin Köyhää väkeä, vuonna 1846. Siihen asti Dostojevski oli opiskellut sotilasakatemiassa insinööriksi, mutta hän jätti sotilasuran saavutettuaan mainetta kirjailijana. Tosin seuraava teos, samana vuonna ilmestynyt Kaksoisolento, ei saanut aikalaisten ymmärrystä. Dostojevski yritti elättää itsensä kirjoittamalla, mutta 1840-luvun lopun Pietarissa se osoittautui lähes mahdottomaksi.^lähde?

Tuomio ja vankeus

Poliittinen toiminta

Dostojevski oli poliittisesti valveutunut ja kuului nuoruudessaan muun muassa Ilja Petroševskin sosialistisiin fourieristeihin, minkä johdosta hänet vuonna 1849 vangittiin ja tuomittiin kuolemaan. Yhdessä muiden vankien kanssa hänet marssitettiin teloituspaikalle, pappi antoi viimeisen ehtoollisen, ja ensimmäiset vangit määrättiin teloitusriviin. Viime hetkellä paikalle saapui lähetti kertomaan armahduksesta. Todellisuudessa valeteloitus oli osa rangaistusta. Dostojevski lähetettiin vankileirille Siperiaan. Dostojevski vapautui vankileiriltä vuoden 1854 alussa, mutta vasta vuonna 1859 hän palasi vaimonsa Maria Isajevan ja ottopoikansa Pavelin kanssa Pietariin. 1860-luvun alussa Dostojevski toimitti yhdessä veljensä kanssa aikakauslehti Vremjaa (Aika), jossa ilmestyivät jatkokertomuksina myös hänen romaaninsa Muistelmia kuolleesta talosta (1860) ja Sorrettuja ja solvattuja (1861).^lähde?

Vuonna 1864 Dostojevskin vaimo ja pian myös veli kuolivat. Dostojevski eli surun vallassa kykenemättä kirjoittamaan, ja velat kasvoivat hallitsemattomiksi. Dostojevski pakeni suruaan ja velkojaan ulkomaille, mutta sortui uhkapeliin ja menetti loputkin rahansa. Paetakseen heikkoa rahatilannettaan Dostojevski alkoi kirjoittaa uutta teosta Rikos ja rangaistus, joka julkaistiin lehdessä jatkokertomuksena. Samaan aikaan Dostojevskin yllä leijui myös uhka menettää teostensa oikeudet kustantajalle seuraavaksi yhdeksäksi vuodeksi, joten kirjailijan oli kirjoitettava vauhdilla myös toinen teos Pelurit. Kirjoituspaineiden alla Dostojevski otti avukseen nuoren pikakirjoittajan, Anna Grigorjevna Snitkinan, josta vuonna 1867 tuli hänen toinen vaimonsa. Liitto oli onnellinen. Välttääkseen tulojensa luovuttamisen velkojille Dostojevskit asuivat vuodet 1867–1871 ulkomailla ja kävivät vain harvoin Venäjällä. Matkoillaan kirjailija viimeisteli teoksensa Idiootin, joka ilmestyi vuonna 1868 mutta jonka arvostelijat haukkuivat kovin sanoin, osittain Tolstoin Sodan ja rauhan vietyä suurimman huomion.^lähde?

Viimeiset vuodet

Dostojevskin viimeiset vuodet olivat tuotteliaita, ja niiden aikana valmistuivat muun muassa Riivaajat (1872) ja Karamazovin veljekset (1880), jota on pidetty toisaalta hänen vaikeimpana ja raskaimpana, toisaalta nerokkaimpana teoksenaan. Kirjailija sai tunnustusta myös hallitsijalta. Aleksanteri II kutsui Dostojevskin 1878 vierailemaan hovissa. Vuonna 1880 Dostojevski sai kunnian pitää puheen Puškinin patsaan paljastustilaisuudessa Moskovassa. Vaikka Dostojevski oli kotimaassaan tunnettu jo elinaikanaan, varsinaiseen maailmanlaajuiseen maineeseen hän kuitenkin nousi vasta kuoltuaan.^lähde?

Sairaus ja kuolema

Vuoden 1880 aikana 58-vuotiaan Dostojevskin terveydentila heikkeni. Lääkärit varoittivat, että hänen keuhkojensa verisuonet olivat niin hauraat, etteivät ne kestäisi pientäkään rasitusta. Syksyllä 1880 hän kirjoitti:

»Vaikka työskentelen, olen myös fyysisesti sairas.»

Kustantajalle lähetettämässään kirjeessä, joka sisälsi käsikirjoituksen Karamazovin veljesten epilogiin, Dostojevski kirjoitti toiveikkaana, että hän aikoi elää vielä 20 vuotta ja jatkaa työskentelyään. Samalla hän kuitenkin aavisteli sairastelunsa pahenevan, ja lääkäreiden varoituksista huolimatta hän työskenteli taukoamatta.

Sunnuntaina 6. helmikuuta keisarin salainen poliisi suoritti ratsian Dostojevskin seinänaapurissa. Poliisit etsivät narodnikkiryhmittymän jäseniä, jotka muutamaa kuukautta myöhemmin tulisivat salamurhaamaan keisari Aleksanteri II:n. Kokemus muistutti Dostojevskia mahdollisesti hänen omasta vallankumouksellisesta toiminnastaan ja saattoi olla osasyynä siihen, että seuraavana yönä kirjailija sai ensimmäisen verenvuotonsa. Dostojevskin vaimo Anna ei maininnut tapauksesta muistelmissaan mitään. Hänen kertomansa mukaan Dostojevski oli kadottanut suosikkikynänsä lattialle ja verenvuoto oli alkanut, kun hän oli yrittänyt nostaa kaappia löytääkseen kynän. Ensimmäinen verenvuoto oli kuitenkin vain lievä, eikä Dostojevski kokenut tarpeelliseksi perheensä herättämistä.

Ivan Kramskoin piirros kirjailijasta kuolinvuoteellaan. Dostojevskin vaimo Anna kirjoitti piirroksesta: "Tuossa muotokuvassa Fjodor Mihailovitš ei näytä kuolleelta, vaan siltä, kuin hän olisi vain nukahtanut."

Seuraavana päivänä Dostojevskin sisar Vera vieraili kirjailijan luona jo vuosia kestäneen perintöriidan vuoksi. Raha oli aina ollut tiukalla Dostojevskin perheessä, minkä vuoksi aihe oli arka. Riidan päätteeksi Dostojevski poistui pöydästä kesken illallisen ja vetäytyi omiin oloihinsa. Hieman myöhemmin Dostojevski huomasi, että hänen kätensä olivat märät verestä. Toinen verenvuoto oli alkanut. Anna kutsui välittömästi paikalle lääkärin. Dostojevski yritti rauhoitella lapsiaan piirtämällä heille humoristisen piirroksen, jossa kaksi kalastajaa oli takertunut omaan verkkoonsa. Kirjailijan kerrotaan nauraneen piirrokselleen pitkään. Lääkärin saapuessa Dostojevski sai kuitenkin toisen verenvuotokohtauksen, joka oli niin raju, että hän menetti tajuntansa. Verenvuoto oli niin voimakasta, että lääkäri pystyi tarjoamaan hänelle vain oireita lievittävää hoitoa.

Myöhemmin samana iltana Dostojevski palasi tajuihinsa ja käski hakea paikalle papin ottamaan vastaan synnintunnustuksen ja antamaan hänelle ehtoollisen. Papin lähdettyä Dostojevski oli perheensä kanssa. Tiistaiaamuna hän heräsi pirteänä, mutta pysyi lääkäreiden kehotuksesta sängyssä. Sana Dostojevskin sairaudesta oli levinnyt, ja alkuiltapäivästä aina myöhäiseen iltaan asti hänen ovellaan kävi ihmisiä kyselemässä kirjailijan vointia. Dostojevski oli iloinen saamastaan myötätunnosta, mutta puhuminen oli muuttunut hänelle vaikeaksi.

Dostojevskin toiveet pitkästä iästä eivät toteutuneet. Häni kuoli keuhkoverenvuotoon keskiviikkona 9. helmikuuta 1881. Kuolema tapahtui rauhallisesti. Illalla lääkäri vahvisti, että Dostojevskin sydän oli pysähtynyt kello 20.38. Kuollessaan hän oli 59-vuotias. Aikansa lääkärit olivat diagnosoineet Dostojevskille keuhkoahtaumataudin, jonka taustalla oli runsas tupakointi. Myöhemmin on spekuloitu, että Dostojevskin kuolinsyy olisi saattanut olla myös tuberkuloosi. Häneltä jäi useita toteutumattomia teossuunnitelmia. Dostojevski haudattiin Pietariin, Aleksanteri Nevskin luostariin kuuluvalle Tihvinän hautausmaalle esikuviensa Nikolai Karamzinin ja Vasili Žukovskin läheisyyteen.

Teemoja

Suurta osaa Dostojevskin kirjoista voi pitää vakavina tutkielmina ihmismielestä. Se oli hänen vahvuutensa: hän onnistui kirjoittamaan tarkasti ihmismielen sairaista puolista. Mustavalkoisuus on kaukana hänen ihmiskuvauksistaan: paatuneimmasta rikollisestakin hän pyrki löytämään jotain hyvää. Hänen kevyemmät tekstinsä kuten Valkeat yöt, jotka jopa sisältävät runsasta huumoria ja pakinoita, on kaikki kirjoitettu ennen hänen vankilatuomiotaan.^lähde?

Kristinusko: Karkotuksensa jälkeen Dostojevski oli kiihkeä kristitty ortodoksi mutta ei perinteinen moralisti. Hän käsittelee kirjoissaan monesti kristillisiä arvoja, ja lähes aina kirjojen päähenkilöt pelastuvat kärsimyksen ja katumuksen kautta. Selvästi katumuksen ja kärsimyksen teema tuntuu Rikoksessa ja rangaistuksessa.^lähde?

Lapset: Dostojevski käyttää lapsia ja lasten kärsimystä yleisenä kristillisenä teemana viattomien kärsimyksestä. Tämän kärsimyksen hän selittää ainoastaan ihmisten pahuudella ja järjettömyydellä. Sen sijaan kirjojen lasten tulee kasvaa ja oppia pääsemään arvistaan yli.^lähde?

Kansallismielisyys ja konservatismi: Riivaajissa ja Kellariloukossa Dostojevski pilkkasi uudistusmielisiä suorasti ja epäsuorasti. Lisäksi hän pilkkasi sekä ennen vankilaa että sen jälkeen jatkuvasti eräitä liberaaleja aikalaiskirjailijoita. Yhtenä esikuvanaan Dostojevski piti Gogolia. Viitaten aikansa venäläisiin kirjailijoihin Dostojevski sanoi: ”Olemme kaikki tulleet Gogolin 'Viitan' alta”. Gogolin vaikutus näkyy Dostojevskin tummasävyisissä romaaneissa^lähde?. Dostojevskin mielestä kristillisistä kansoista vain venäläiset olivat "jumalallisia".

Vaikutus

Dostojevskin vaikutus myöhempään kirjallisuuteen on ollut valtava. Myöhemmistä filosofeista ja kirjailijoista muiden muassa Friedrich Nietzsche, André Gide, Albert Camus, Jean-Paul Sartre, André Malraux ja Mihail Bulgakov saivat kaikki paljon vaikutteita Dostojevskin kirjoituksista.

Teokset

Romaanit

• Köyhää väkeä (Bednyje ljudi, 1846)
• Kaksoisolento (Dvojnik, 1846)
• Vieras rouva ja mies vuoteen alla. (Tšužaja žena, 1848). Suomentanut Juho Ahava. Hämeenlinna: Karisto, 1908, 2. painos nimellä Vieras rouva, 1966. Helmisarja 29
• Netotška Nezvanova (Netotška Nezvanova, 1849, suom. Eila Salminen, kokoelmassa Valkeat yöt (Karisto, 1981), ja Veikko Koivumäki (Minerva, 2008)
• Vanhan ruhtinaan rakkaus (Djadjuškin son, 1859, suom. Juhani Konkka, 1939)
• Narri kartanon valtiaana (Selo Stepantšikovo, 1859)
• Sorrettuja ja solvattuja (Unižennye i oskorblennye, 1861, suom. myös nimellä Alistetut ja loukatut)
• Muistelmia kuolleesta talosta (Zapiski iz mertvogo doma, 1862)
• Kirjoituksia kellarista (Zapiski iz podpolja, 1864, suom. myös nimellä Kellariloukko)
• Rikos ja rangaistus (Prestuplenije i nakazanije, 1866)
• Pelurit (Igrok, 1867)
• Idiootti (Idiot, 1869)
• Ikuinen aviomies (Vetšnyi muž, 1870)
• Riivaajat (Besy, 1872)
• Keskenkasvuinen (Podrostok, 1875)
• Karamazovin veljekset (Bratja Karamazovy, 1880)

Novellit

• "Роман в девяти письмах" (ei suomennettu, sananmukainen käännös "Romaani yhdeksänä kirjeenä") (1847)
• ”Herra Prohartsin” (Gospodin Prohartsin, 1847)
• ”Emäntä” (1847)
• ”Polzunkov” (1848)
• ”Heikko sydän” (1848)
• ”Rehellinen varas” (1848)
• ”Елка и свадьба” (ei suomennettu, sananmukainen käännös "Joulukuusi ja häät") (1848)
• ”Vieras rouva” (Tšužaja žena, 1848)
• ”Valkeat yöt” eli ”Valkoisia öitä” (Belyje notši, 1848)
• ”Pieni sankari” (Malenkij geroj, 1849)
• ”Krokotiili” (Krokodil, 1864)
• ”Ikuinen aviomies” (Vetšnyi muž, 1870)
• ”Bobok” (Bobok, 1873)
• ”Pietarilaiskuvia” (Malenkie kartinki, 1874)
• ”Lempeä neito” (Krotkaja, 1876)
• ”Talonpoika Marei” (Mužik Marej, 1876)
• ”Poika Kristuksen joulujuhlassa” (Malčik u Hrista na jolke, 1876)
• ”Naurettavan ihmisen uni” (Son smešnogo čeloveka, 1877)

Muut teokset

• Kirjailijan päiväkirja (Dnevnik pisatelâ, 1873–1881)
• Talvisia merkintöjä kesän vaikutelmista (Zimnie zametki o letnih vpetšatlenijah, 1863). Suom. Tiina Kartano. Tampere: niin & näin, 2009.
• Kulta-aika taskussa – Kirjoituksia Venäjän maasta ja hengestä. Suom. Tiina Kartano. Käännöstarkistus Arja Pikkupeura. Tampere: niin & näin, 2015.
• Kirjeet

Suomenkielisiä kokoelmia

• Valitut kertomukset. Sisältää teokset: Heikko sydän (1848), Pieni sankari (Malenkij geroj, 1849), Rehellinen varas (1848), Emäntä (1847), Herra Prohartsin (Gospodin Prohartsin, 1847), Vaaleat yöt (Belye noči, 1848), Ilkeä tapaus (Skvernyj anekdot, 1862), Krokotiili (Krokodil, 1864), Lempeä luonne (Krotkaja, 1876), Naurettavan ihmisen uni (Son smešnogo čeloveka, 1877). Suomentanut Juhani Konkka. WSOY, 1960, 4. painos 2002. ISBN 951-02317-6-2.
• Valkeat yöt. Sisältää teokset: Netotška Nezvanova (Netočka Nezvanova, 1849), Valkeat yöt (Belyje notšǐ, 1848), Pietarilaiskuvia (Malenkie kartinki, 1874), Bobok (Bobok, 1873), Poika Kristuksen joulujuhlassa (Malčik u Hrista na jolke, 1876), Talonpoika Marei (Mužik Marej, 1876), Satavuotias (Stoletnjaja), Lempeä neito (Krotkaja, 1876), Naurettavan ihmisen uni (Son smešnogo čeloveka, 1877). Suomentanut Eila Salminen. Karisto, 1981, 3. painos 2007. ISBN 978-951-23485-5-8.

Lähteet

• Breger, Louis: Dostoevsky: The Author As Psychoanalyst. New York University, 1989. ISBN 978-1-4128-0843-9. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
• Kjetsaa, Geir: Fyodor Dostoyevski: A Writer's Life. Viking, 1987. ISBN 0-670-81914-X. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
• Simmons, Ernest Joseph: Dostoevski: The Making of A Novelist. Oxford University Press, 1940. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)

Kirjallisuutta

• Yrjö O. Alanen: Dostojevskin hyvä ja paha. Espoo: Weilin+Göös, 1981. ISBN 951-35234-4-6.
• Martti Anhava & Tomi Huttunen & Pekka Pesonen (toim.): Dostojevski: kiistaton ja kiistelty. Helsinki: Siltala, 2017. ISBN 978-952-234-430-4.
• Henri Troyat: Dostojevski. (Dostoiëvsky, 1940). Suomentanut Kaj Kauhanen. Jyväskylä: Gummerus, 1963 (4. painos 2000). ISBN 951-02462-8-X.
• Mihail Bahtin: Dostojevskin poetiikan ongelmia. Esipuhe Erkki Peuranen. Suomentanut Paula Nieminen ja Tapani Laine. Orient Express, 1991. ISBN 951-61573-2-7.
• munkki Serafim: Dostojevskin tie kohti ihmisyyden ideaalia. Ortodoksinen kulttuurikeskus, 2005. ISBN 952-99462-0-1.
• Leonid Tsypkin: Kesä Baden-Badenissa. s. 5–23: Susan Sontag: ”Rakkaus Dostojevskiin”. Suomentanut Marja-Leena Jaakkola. Tammi, 2003. ISBN 951-31252-1-1.
• René Girard: Kellariloukon psykologia. Esseitä. Suomentanut Olli Sinivaara ja Tuukka Sandström. Sisältää teoksen Dostoïevski, du double à l'unité ja kolme esseetä teoksesta To Double Business Bound: Essays on Literature, Mimesis, and Anthropology. Liitteenä Dostojevskin kirjeitä. Hamina: Idiootti, 2019. ISBN 978-952-5860-18-4.

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Fjodor Dostojevski Wikimedia Commonsissa

• Sitaatteja aiheesta Fjodor Dostojevski Wikisitaateissa
• Vapaasti ladattavia Fjodor Dostojevskin e-kirjoja Projekti Lönnrotilta sekä Project Gutenbergiltä
• Dostojevski-museo (englanniksi)
• Pumpjanski, Lev: Dostojevski traagikkona [& suomentajan johdanto]. Suom. Tapani Laine. Niin & näin 4/1997, 23–25.
• Pumpjanski, Lev: Lyhyt esitelmä Dostojevski-disputissa. Suom. Tapani Laine. Niin & näin 4/1997, 26.