E. T. A. Hoffmann

E. T. A. Hoffmann
Ernst Theodor Amadeus Hoffmann
E. T. A. Hoffmann, omakuva vuodelta 1822.
Henkilötiedot
Koko nimi	alunperin: Ernst Theodor Wilhelm Hoffmann
Syntynyt	24. tammikuuta 1776 Königsberg, Itä-Preussi, Preussin kuningaskunta
Kuollut	25. kesäkuuta 1822 Berliini, Brandenburg, Preussin kuningaskunta
Kansalaisuus	Preussi
Ammatti	kirjailija, libretisti, juristi, asianajaja, säveltäjä, sisustuskoristelija, musiikin- ja piirustuksenopettaja, musiikillinen johtaja, musiikkikriitikko, piirtäjä, karikatyristi
Vanhemmat	Christoph Ludwig Hoffmann ja Lovisa Albertina Dörffer
Puoliso	Mischa Marianna Thekla Michalina Rorer (naim. 1802)
Lapset	Cäcilie (1805–1807)
Uskonnollinen kanta	luterilaisuus
Kirjailija
Salanimi	E. T. A. Hoffmann
Aikakausi	1809–1822
Tyylilajit	fantasia, satu, romaani, romanssi, novelli, runous, libretto, essee, draama
Aiheet	kauhu, romantiikka
Kirjallinen suuntaus	romantiikka
Esikoisteos	Ritter Glück (1809); Die Elixiere des Teufels (1815); Nachtstücke (1817)
Pääteokset	Klein Zaches genannt Zinnober (1819); Die Serapionsbrüder (1819); Lebensansichten des Katers Murr (1820); Meister Floh (1822)
Nimikirjoitus
Aiheesta muualla
www.etahg.de
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Ernst Theodor Amadeus Hoffmann, alunperin Ernst Theodor Wilhelm (24. tammikuuta 1776 Königsberg, Itä-Preussi – 25. kesäkuuta 1822 Berliini, Preussin kuningaskunta) oli saksalainen kirjailija, juristi, säveltäjä, musiikkikriitikko, piirtäjä ja karikatyristi.

Hoffmann oli Saksan romantiikan kirjallisuuden huomattavin kertoja ja uudenaikaisen kauhukertomuksen (ks. goottilainen romaani) aloittaja. Hoffmannin nimi on jäänyt kirjallisuushistoriaan lyhennetyssä muodossaan E. T. A. Hoffmann. Hänen novellinsa vaikuttivat suuresti 1800-luvun kirjallisuuteen, ja hän on yksi romantiikan merkittävimmistä kirjailijoista. Hoffmann tunnetaan tarinoistaan, joissa yliluonnolliset ja synkät hahmot liikkuvat ihmisten elämässä ja poistuvat paljastaen ironisesti ihmisluonnon traagisia tai groteskeja puolia.

Parhaiten Hoffmann tunnetaan teoksestaan Pähkinänsärkijä ja hiirikuningas (Nussknacker und Mausekönig, 1816). Pjotr Tšaikovski sävelsi teoksesta vuonna 1892 Pähkinänsärkijä baletin, joka perustui Alexander Dumas'n versioon Hoffmannin tarinasta.

Hoffmannista itsestäänkin on tehty ooppera, Jacques Offenbachin Hoffmanin kertomukset (1879). Jules Barbierin libretto perustuu hänen ja Michel Carrén näytelmään (1851), joka taas perustuu Hoffmanin kertomuksiin, joiden päähenkilönä hän itse seikkailee. Richard Wagner ammensi inspiraatiota oopperaansa Nürnbergin mestarilaulajat (1868) teoksesta Die Serapionsbrüder, samoin kuin Paul Hindemith teokseensa Cardillac (1926). Myös Léo Delibesin baletti Coppélia (1870) perustuu Hoffmannin tarinaan.

Hoffmannin alkuperäiset etunimet olivat Ernst Theodor Wilhelm, mutta hän muutti noin vuonna 1813 Wolfgang Amadeus Mozartia kunnioittaakseen kolmannen etunimensä Amadeukseksi.

Suku ja koulutus

Hoffmannin esivanhemmat olivat sekä äidin että isän puolelta juristeja. Hänen isänsä, Christoph Ludwig Hoffmann (1736–1797) oli asianajaja ja hovioikeuden asiamies Königsbergissä sekä runoilija ja amatöörimuusikko, joka soitti viola da gambaa. Vuonna 1767 hän meni naimisiin serkkunsa, hovioikeuden asianajajan ja konsistorineuvoksen tyttären Lovisa Albertina Dörfferin (1748–1796) kanssa. Ernst Theodor Wilhelm oli nuorin kolmesta lapsesta, joista toinen kuoli jo imeväisenä.

Ernst Theodorin vanhempien avioliitto oli onneton ja he erosivat vuonna 1778 kun poika alle kaksivuotias. Poika kasvoi isoäitinsä talossa naimattoman setänsä huostassa. Isä muutti rikosneuvokseksi ja oikeuskomissaariksi Insterburgiin vanhemman poikansa Johann Ludwig Hoffmannin (1768–1822) kanssa. Äiti jäi Königsbergiin sukulaistensa, kahden tädin, Johanna Sophie Dörfferin (1745–1803) ja Charlotte Wilhelmine Dörfferin (n. 1754–1779), sekä heidän veljensä Otto Wilhelm Dörfferin (1741–1811) luokse, jotka olivat kaikki naimattomia. Tämä kolmikko kasvatti pojan. Ernstin lapsuudessa vaihtelivat vuoroin pedanttisuus ja välinpitämättömyys, anteliaisuus ja tiukkuus, kun useat vanhan lakimiessuvun jäsenet testasivat kasvatusperiaatteitaan poikaan.

Hänen sukulaisensa näyttävät olleen melko hämmentyneitä pojan oikullisuudesta, viekkaudesta ja varhaiskypsyydestä. Poika laiminlöi koulunkäyntiään ja vihasi rutiineja, mutta omistautui intohimoisella innolla musiikin ja maalauksen opiskeluun, soitti loistavasti cembaloa ja piirsi lyijykynällä karikatyyrejä ystävistään ja vihollisistaan erittäin taitavasti. Sedän hallitsema talous oli hengeltään luterilaisen pietistinen ja luotaantyöntävä. Hoffmann katui myöhemmin vieraantumistaan ​​isästään. Tästä huolimatta hän muisti tätejään suurella lämmöllä, erityisesti nuorempaa Charlottea, jolle hän antoi lempinimen "Tante Füßchen". Vaikka tämä kuoli hänen ollessaan vasta kolmevuotias, hän vaali hänen muistoaan (yksi hahmoista teoksessa Lebensansichten des Katers Murr on nimetty hänen mukaansa) ja sepitti hänestä tarinoita siinä määrin, että myöhemmät elämäkerran kirjoittajat joskus olettivat tämän olevan kuviteltu, kunnes todisteet hänen olemassaolostaan ​​löydettiin toisen maailmansodan jälkeen.

E. T. A. Hoffmannin omakuva.

Vuosina 1781–1792 hän kävi luterilaista kaupunkikoulua eli Burgschulea, jossa hän edistyi hyvin klassisissa aineissa. Ernst osoitti suurta lahjakkuutta pianonsoitossa ja omistautui kirjoittamiselle ja piirtämiselle. Maaseutuympäristö ei kuitenkaan ollut suotuisa tekniselle kehitykselle, ja monipuolisista kyvyistään huolimatta hän pysyi melko tietämättömänä sekä klassisista muodoista että Saksassa kehittyvistä uusista taiteellisista ideoista. Hän oli kuitenkin lukenut Schillerin, Goethen, Jonathan Swiftin, Laurence Sternen, Rousseaun ja Jean Paulin teoksia ja kirjoittanut osan romaanista nimeltä Der Geheimnisvolle.

Noin vuonna 1787 hän ystävystyi Theodor Gottlieb von Hippel nuoremman (1775–1843) kanssa, joka oli pastorin poika ja Theodor Gottlieb von Hippel vanhemman veljenpoika, Immanuel Kantin tunnettu kirjailijaystävä. Vuonna 1792 aikana molemmat osallistuivat Kantin luennoille Königsbergin yliopistossa. Heidän ystävyytensä, vaikka sitä usein koetteli kasvava sosiaalinen ero, oli tarkoitus olla elinikäinen.

E.T. A. Hoffmannin omakuva.

Koulunsa päätettyään hän lähti opiskelemaan lakia Königbergin yliopistoon ystävänsä Theodor von Hippelin yllyttämänä valmistuakseen suvussaan tavanomaiseen juristin ja lakimiehen ammattiin. Vuonna 1795 hän läpäisi oikeustieteen alemman tutkinnon. Koska tätä työtä ei heti ollut tarjolla, hän antoi musiikki- ja maalaustunteja ja kirjoitti kaksi romaania, joille hän ei löytänyt kustantajaa. Vuonna 1794 alkanut häpeällinen rakkaustarina hänen musiikkioppilaansa, viinikauppiaan kanssa naimisissa olevan kymmenen vuotta vanhemman Dora Hattin kanssa ajoi hänet tuolloin pois Königsbergistä vuonna 1796. Hänelle järjestettiin Hattin perheen pyynnöstä työpaikka toisen lakimiessetänsä Johann Ludwig Dörfferin avustajana Gross-Glogausta (Głogów) Sleesian provinssista. Hän oli lyhyen aikaa kihloissa serkkunsa Maria Dörfferin kanssa, Hoffman purki kihlauksen. Vuonna 1798 hän läpäisi asianajajan tutkinnon ja hänestä tuli Berliinin korkeimman oikeuden eli hovioikeuden esittelijä, ja vuonna 1800 hän suoritti ylemmän oikeustutkinnon loppukokeen erinomaisin arvosanoin ja hänet nimitettiin Posenin provinssin oikeuden arvioijaksi.

Rafael: Madonna Sixtina, 1513-1514.(Gemäldegalerie Alter Meister, Dresden)

Pompeo Batoni; Maddalena penitente, n. 1724.(tuhoutunut Dresdenin pommituksessa 1945)

Antonio da Correggio: Adorazione dei pastori, 1528-1530. (Gemäldegalerie Alter Meister, Dresden)

Dresdenin vierailunsa aikana hän kävi tutustumassa Gemäldegalerie Alte Meister taidemuseossa taiteeseen ja tunnusti: "Correggion Yö (Die Heilige Nacht / La Notte, Paimenten kumarrus) nosti minut taivaaseen – Pompeo Batonin Magdalena (Maddalena penitente, tuhoutunut Dresdenin pommituksessa 1945) ihastutti minua ja seisoin syvässä kunnioituksessa Rafaelin Madonnan (Sikstiiniläismadonna) edessä." Myös Berliinissä teatterit ja galleriat, konsertit ja taidetta rakastavat seurapiirit lumosivat hänet.

Virka-ura

Hoffmannista tuli Preussin lainvalvoja nykyisen Puolan alueella sijaitsevaan Posenin provinssiin vuonna 1800, ja hän palveli tässä tehtävässä Ison-Puolan ja Masovian alueilla, kunnes hallinto hajotettiin Napoleonin saatua voiton Preussista neljännen liittokunnan sodassa vuonna 1806. Posenissa hän näyttää viettäneen tuhlailevaa elämää ja omaksuneen liiallisen juomisen tavan, joka turmeli koko hänen uransa. Hän hankki itselleen vihamiehiä lähettämällä sarjan skandaalimaisia ​​karikatyyrejä hallintoviranomaisista ja armeijan upseereista jaettavaksi laskiaistiistain naamiaisissa vuonna 1802, ja hänen nimityksensä muutettiin tämän vuoksi Płockin kaupunginvaltuutetuksi, jonne hänet lähetettiin rangaistusluontoisesti.

Mentyään naimisiin Posenissa maistraatinsihteerin tyttären Mischa Marianna Thekla Michalina Rorer Trzcińskan (1778–1859) kanssa, hän vietti elokuusta 1802 lähtien Płockissa kaksi vuotta virka-uralta vetäytyneenä opiskellen vapaa-ajallaan musiikin teoriaa, kääntäen italialaista runoutta ja luonnostellen tulevaa kirjallista työtä. Heinäkuussa 1805 syntyi tytär Cäcilie. Vuonna 1804 hänet kuitenkin siirrettiin kaupunginvaltuutetuksi Varsovaan, jälleen keskusviraston suosiossa. Siellä hän löysi todellisen ystävän kollegastaan ​​Hitzigistä ja tutustui näytelmäkirjailija Zacharias Werneriin, jonka pyynnöstä hän sävelsi musiikkia joihinkin osiin tämän näytelmää Kreuz an der Ostsee (1806). Hänestä tuli pian Varsovan musiikkiseuran keskeinen hahmo ja hän auttoi perustamaan konserttitalon eli "Ressourcen", löysi vapaa-aikaa paitsi sen salonkien koristelemiseen myös musiikin säveltämiseen sen orkesterille ja johti itse asiassa tätä orkesteria innostuneen yleisön edessä, kun ranskalaiset joukot valloittivat Varsovan vuonna 1806. Hän viipyi jonkin aikaa Varsovassa, mutta keväällä 1807, toivuttuaan kuumeesta ja huomattuaan olevansa lähes rahaton, hän palasi Berliiniin etsimään elantoa. Hänen ainoa lapsensa Cäcilie kuoli Posenissa 2-vuotiaana, hänen ollessaan Berliinissä.

Hänet nimitettiin vuonna 1814 valtuutetuksi Berliinin hovioikeuteen, toisen lähteen mukaan korkeimpaan oikeuteen tai kamarioikeuden alempaan virkaan. Tämän jälkeen hän nautti hyvistä tuloista, arvokkaasta asemasta ja parhaiden ystäviensä seurasta. Vuonna 1816 hänestä tuli Berliinin kaupunginvaltuutettu.

Taiteellinen ura

Virkauransa jälkeen Hoffmann keskittyi tärkeimpään kiinnostuksen kohteeseensa, musiikkiin, ja toimi useissa tehtävissä kapellimestarina, kriitikkona ja teatterin musiikillisena johtajana Bambergissa ja Dresdenissä vuoteen 1814 asti. Hän sävelsi baletin Arlequin (1811) ja oopperan Undine (esitettiin vuonna 1816), joka oli ensimmäinen romanttinen ooppera sekä kirjoitti tarinat teokseen Phantasiestücke in Callots Manier, 4 osaa (1814–1815; "Fantasiakappaleita Callot’n tyyliin"), jotka vakiinnuttivat hänen maineensa kirjailijana.

E. T. A. Hoffmann, Johann Friedrich Wilhelm Müller 1814/1816.

Vaikka hän onnistuikin saamaan Bambergin teatterin musiikillisen johtajan viran, teatteri ajautui pian konkurssiin, ja Hoffmann oli jälleen kerran rahaton. Hän löysi nyt satunnaista työtä oopperamusiikin säveltäjänä ja viimeisenä keinona yritti kirjailijan työtä. Allgemeine Musikalische Zeitung -lehden toimittaja värväsi hänet palvelukseensa, ja kyseisessä lehdessä ilmestyi sarja, joka myöhemmin julkaistiin Jean Paul Richterin esipuheella nimellä Fantasiestücke in Callots Manier (1814; 4. painos, 1864).

Hän sävelsi tähän aikaan muun muassa Würzburgin suurherttuan tilauksesta Misereren ja Bambergin teatterin omistajille musiikkia August von Kotzebuen oopperalibrettoon Das Gespenst. Hän antoi myös musiikin ja piirustuksen oppitunteja, koristeli salonkeja ja maalasi muotokuvia tilauksesta. Hänen kurjaa tilaansa pahensivat vaimon sairaus ja hänen oma kevytmielinen holtittomuutensa. Setänsä kuoltua tämän jättämät perintörahat eivät riittäneet Hoffmannin omien velkojen maksamiseen, ja hän joutui myymään viimeisen takkinsa ostaakseen ruokaa. Ystävät hankkivat hänelle musiikillisen johtajan viran toisessa teatteriryhmässä, joka esiintyi vuorotellen Dresdenissä ja Leipzigissa. Hoffmann kirjoitti romansseja ullakolla Dresdenissä tai piirsi kihdin vaivaamana karikatyyrejä "verwünschte Franzosenista" eli Napoleonista tämän ja kuudennen liittokunnan armeijoiden taistellessa kaupungin muurien ympärillä vuonna 1813. Vuonna 1814 ilmestyi hänen teoksensa Vision auf der Schlachtfelde von Dresden ja samana vuonna, Napoleonin vallastasyöstämisen jälkeen, hän palasi Berliiniin työskentelemään lakialalla.

E. T. A. Hoffmannin omakuva Fantasiestücke in Callot’s Manier kertomusten esilehdelle, 1819.

E. T. A. Hoffmann: Berliinin kuninkaallisen teatteritalon tulipalo vuonna 1817.

Häntä pidettiin jo Fantasiestücke-teostensa ansiosta yhtenä aikansa merkittävimmistä romanssikirjailijoista, mutta useimmat hänen teoksistaan ​​olivat vielä tulossa. Nämä seurasivat toisiaan nopeassa tahdissa. Die Elixire des Teufels ilmestyi vuonna 1816; Nachtstücke vuonna 1817; Seltsame Leiden eines Theaterdirektors vuonna 1818; novellikokoelma Die Serapionsbrüder vuosina 1819–1824; Klein Zaches, genannt Zinnober vuonna 1819; Prinzessin Brambilla vuonna 1821; Meister Floh (Mestari Kirppu) vuonna 1822; ja Lebensansichten des Katers Murr vuosina 1821–1822. Hän sävelsi myös romanttisen ooppera Undinen, jonka libreton laati Friedrich de la Motte Fouqué. Se esitettiin menestyksekkäästi Berliinissä, mutta nuotit tuhoutuivat teatterin tulipalossa vuonna 1817. Hoffmannin tulevaisuudennäkymät Berliinissä pilasivat vanhat kohtuuttomat juoma-, kulutus- ja seurustelutavat, jotka olivat juurtuneet häneen köyhyyden vuosina.

E. T. A. Hoffmann: Kapellimestari Kreisler tanssii villisti

Vaikka Hoffmann kirjoitti kaksi romaania, Die Elixiere des Teufels, 2 osaa (1815–1816; Paholaisen eliksiiri) ja Lebens-Ansichten des Katers Murr nebst fragmentarischer Biographie des Kapellmeisters Johannes Kreisler, 2 osaa (1820–1822; Kissa Murr ja hänen elämänviisautensa sekä satunnaisia makulatuurikatkelmia kapellimestari Kreislerin elämäkerrasta) sekä yli 50 novellia, hän jatkoi itsensä elättämistään lakivirkamiehenä Berliinissä.

E. T. A. Hoffmannin hauta Berliinissä, Friedhof III der Jerusalems- und Neuen Kirchengemeinde, Halleschen Torin edessä.

Viimeiset vuodet ja kuolema

Hän suoritti lakimiesvirkansa velvollisuudet tunnollisesti ja loppuelämänsä päivät hän vietti kirjallisessa työssä, mutta vältti hienostunutta seurapiiriä ja hänen yönsä muuttuivat villeiksi juoppojen juhlinnoiksi. Hänen terveytensä petti pian, ja kärsi vuonna 1819 alkaneesta, pahasta jaloista ylöspäin etenevästä, selkärangan kautta kulkevasta halvaantumisesta, joka nousi lopuksi hengityselimiin asti. Hän kuoli 46-vuotiaana Berliinissä 25. kesäkuuta 1822. Hänen viimeinen teoksensa Der Feind, jäi keskeneräiseksi.

Hänen kuolinsyytään eli hengityshalvausta on aiemmin pidetty kupan eli syfiliksen sekä alkoholismin aiheuttamana, mutta uudempi tutkimus on päätynyt antamaan diagnoosiksi amyotrofinen lateraaliskleroosi eli ALS (motorineuroni tauti), koska Hoffmannin henkiset kyvyt säilyivät loppuun asti.

Perintö

Hänen myöhemmät novellikokoelmansa, Nachtstücke, 2 osaa (1817; Yökappaleita) ja Die Serapionsbrüder, 4 osaa (1819–1821; "Serapionveljet"), olivat suosittuja Englannissa, Yhdysvalloissa ja Ranskassa. Novellien jatkuva uudelleenjulkaiseminen 1900-luvun jälkipuoliskolle saakka osoitti niiden suosiota lukijoiden keskuudessa.

Teokset

E. T. A. Hoffmannin omaa kuvitusta "Nukkumatti" (Der Sandmann) -novelliin.

E. T. A. Hoffmannin itse kuvittama Kissa Murr -romaanin kansi.

E. T. A. Hoffmannin omaa kuvitusta Kissa Murr -romaaniin. Hoffmann (vas.) ratsastamassa Kolli Murrin selässä ja taistelemassa "preussilaista byrokratiaa" vastaan.

E. T. A. Hoffmannin omaa kuvitusta Kissa Murr -romaaniin.

Kirjallisuus

Suomennetut teokset

• Martti mestari ja hänen kisällinsä, suom. Aatto S., Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjapaino, 1881. – (Helppohintainen novelli- ja romani-jakso; 3.).
• Outo intohimo: kertomus Ludvig XIV:n ajalta, suom. J. E. Eteläpää. Kustannus oy. Kirja, 1914. – (50 pennin kirjasto; n:o 4.).
• Kiusanhenki: satu, suom. Aino Tuomikoski. Karisto, 1918. – (Kariston nuorison kirjoja; 15.).
• Pähkinänrusentaja ja hiirikuningas, suom. Salme Setälä; Maximilian Liebenweinin piirtämin kuvin. Karisto, 1918. – (Kariston nuorisonkirjoja; 13.).
• Hunnutettu nainen, suom. Werner Anttila. Karisto, 1919. – (Kariston 1 markan romaaneja; 33.).
• Markiisittaren rikos, suom. Bertta Sulonen. Karisto, 1921. – (Kolmen markan romaaneja; 5.).
• Paholaisen eliksirit: romaani, suom. ja johdannolla varustanut Arnold Laurell. Karisto, 1930. – (Kariston klassillinen kirjasto; 47.).
• Kissa Murr ja hänen elämänviisautensa sekä satunnaisia makulatuurikatkelmia kapellimestari Kreislerin elämäkerrasta, suom. Teijo Havu. Suomen kirja, 1946. – (Viime vuosisadan valioita; 4 ).
• Pähkinänsärkijä, suom. Salme Setälä; suomennoksen tark. Hanno Vammelvuo; kuv. Matti Kota. Jyväskylä: Gummerus, 1982. ISBN 951-20-2406-3.
• Prinsessa Brambilla: kuunnelma, E. T. A. Hoffmannin kertomuksen mukaan kirj. Marie-Odette Isaac; Yleisradiolle suom. Erkki O. Aura; dramaturgi: Heljä Talvikki Ahonen. Yleisradio , 1984.
• Paholaisen eliksiirit: romaani, suom. Arnold Laurell. Karisto, 1989. ISBN 951-23-2770-8.
• Vihannesmorsian: kuunnelma, E. T. A. Hoffmannin kertomuksen pohjalta sovittanut Irmelin Diezel; Yleisradiolle suom. Simo Lyly. Yleisradio, 1989.
• Porkkanamorsian: satukuunnelma vuodelta 1989, E. T. A. Hoffmannin kertomuksen pohjalta sovittanut Irmelin Diezel; suom. Simo Lyly; ohjaus: Karlheinz Liefers. Yleisradio, tallennepalvelu, 1990.
• Kultainen malja: satu uudelta ajalta, suom. Sanna Isto-Rodenkirchen; kuvittanut Petra Giacomelli. Loki-kirjat, 2001 ISBN 952-9646-21-6.
• Yökappaleita, suom. Markku Mannila. Teos, 2011 ISBN 978-951-851-145-1.
• Serkkuni kulmaikkuna, suom. Jukka Sarjala. Faros, 2014 ISBN 978-952-5710-32-8.

Alkuperäiset

• Fantasiestücke in Callot's Manier 1815
  sisältää teokset:

Ritter Gluck (suom. Ritari Gluck)
Kreisleriana
Don Juan
Nachricht von den neuesten Schicksalen des Hundes Berganza
Der Magnetiseur
Der Goldne Topf (suom. Kultainen malja: satu uudelta ajalta) 1809
Die Abenteuer der Sylvesternacht (suom. Uudenvuodenyön seikkailut)

• Die Elixiere des Teufels (suom. Paholaisen eliksiirit) 1815
• Nußknacker und Mausekönig (suom. Pähkinänrusentaja ja Hiirikuningas) 1816
• Nachtstücke 1817 (suom. Yökappaleita)
  sisältää teokset:

Der Sandmann (suom. Nukkumatti, Nukuttaja)
Das Gelübde (suom. Pyhä lupaus)
Ignaz Denner (suom. Ignaz Denner)
Die Jesuiterkirche in G. (suom. Jesuiittakirkko)
Das Majorat (suom. Majoraatti)
Das öde Haus (suom. Autiotalo)
Das Sanctus (suom. Sanctus)
Das steinerne Herz (suom. Kivinen sydän)

• Seltsame Leiden eines Theater-Direktors 1819
• Klein Zaches genannt Zinnober (suom. Kiusanhenki) 1819
• Die Serapionsbrüder 1819
• Das Fräulein von Scuderi (suom. Neiti von Scuderi)1819
• Prinzessin Brambilla 1820
• Lebensansichten des Katers Murr (suom. Kissa Murr ja hänen elämänviisautensa)1820
• Die Irrungen 1820
• Die Geheimnisse 1821
• Die Doppeltgänger 1821
• Meister Floh 1822
• Des Vetters Eckfenster (suom. Serkkuni kulmaikkuna) 1822

Musiikkiteoksia

Laulumusiikki

• Messa d-moll (1805)
• Trois Canzonettes à 2 et à 3 voix (1807)
• 6 Canzoni per 4 voci alla capella (1808)
• Miserere b-moll (1809)
• In des Irtisch weiße Fluten (Kotzebue), Lied (1811)
• Recitativo ed Aria "Prendi l’acciar ti rendo" (1812)
• Tre Canzonette italiane (1812); 6 Duettini italiani (1812)
• Nachtgesang, Türkische Musik, Jägerlied, Katzburschenlied für Männerchor (1819–21)

Näyttämöteoksia

• Die Maske (Libretto: E. T. A. Hoffmann), singspiel (1799)
• Die lustigen Musikanten (Libretto: Clemens Brentano), singspiel (1804)
• Näyttämömusiikki Zacharias Wernerin murhenäytelmään "Das Kreuz an der Ostsee" (1805)
• Liebe und Eifersucht (Calderón / August Wilhelm Schlegel (1807)
• Arlequin, Ballettmusik (1808)
• Der Trank der Unsterblichkeit (Libretto: Julius von Soden), romanttinen ooppera (1808)
• Wiedersehn! (Libretto: E. T. A. Hoffmann), Prolog (1809)
• Dirna (Libretto: Julius von Soden), melodraama (1809)
• Näyttämömusiikki Julius von Sodenin draamaan "Julius Sabinus" (1810)
• Saul, König von Israel (Libretto: Joseph von Seyfried), melodraama (1811)
• Aurora (Libretto: Franz von Holbein) sankariooppera (1812)
• Undine (Libretto: Friedrich de la Motte Fouqué), Zauberoper (1814)
• Der Liebhaber nach dem Tode (jäi keskeneräiseksi)

Instrumentaalimusiikkia

• Ouvertura. Musica per la chiesa d-molli (1801)
• 5 pianosonaattia: A-duuri, f-molli, F-duuri, f-molli, cis-molli (1805–1808)
• Sinfonia Es-duuri (1806)
• Harppukvintetto c-molli (1807)
• Grand Trio E-duuri (1809).

Lähteet

• Rantala, Risto (toim.): Perustieto. Akateemisen tietosanakirja. Otava 1993. ISBN 951-1-12579-6

Aiheesta muualla

• Vapaasti ladattavia E. T. A. Hoffmannin e-kirjoja Projekti Lönnrotilta sekä Project Gutenbergiltä
• Matti Savolainen: Paholaisen eliksiirit. Aikakone 1/1990.
• Alli Kantola: Sadun avulla tiedostamiseen. Kiiltomato.net 13.9.2001.