Palliatiivinen hoito

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Oireita lievittävä eli palliatiivinen hoito[1] on parantumattomasti sairaan potilaan ja hänen läheistensä aktiivista ja kokonaisvaltaista hoitoa, jossa oireita ja kärsimystä lievitetään lääkkeiden ja henkisen tuen avulla. Parantumattomasti sairas saattaa tarvita oireita lievittävää hoitoa kuukausien tai vuosien ajan. Palliatiivisen hoidon päämääränä on kuolevan ja hänen läheistensä mahdollisimman hyvä elämänlaatu. Saattohoito on osa palliatiivista hoitoa. Hoidon katsotaan nykykäsityksen mukaan jatkuvan potilaan kuoleman jälkeen omaisten surutyön tukemisella.[2][3]

Palliatiivisen hoidon määritelmään liittyy englannin kielen sana palliate. Kyseinen sana tarkoittaa suomennettuna lähinnä helpottamista, lievittämistä ja tuskan vähentämistä.[4]

Taustaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ennen 1900-luvulla tapahtunutta huomattavaa lääketieteen kehitystä parantumattomasti sairaiden potilaiden lähestyvän kuoleman siirtäminen merkittävässä määrin ei ollut mahdollista. Niinpä lääkärien ja hoitajien tehtävänä katsottiin olevan lähinnä oireiden lievittäminen sekä kuolevan henkilön ja tämän läheisten lohduttaminen.[5]

Lääketieteen kehittyessä aiemmin kuolemaan johtaneista sairauksista yhä useampia opittiin hoitamaan siten, että potilas parantui kokonaan ja välitön kuoleman uhka siirtyi vuosien päähän. Toisaalta kuolema on väistämätön, ja osa sairauksista edelleenkin johtaa elämän päättymiseen. Elämää ei siis ole mahdollista jatkaa loputtomiin. 1960-luvulla tämä ristiriita johti mm. Isossa-Britanniassa yhteiskunnalliseen keskusteluun kuolemisen tavasta. Ihmiset olivat huolissaan elämänsä päättymisestä mahdollisesti vasta pitkällisen ja kärsimystä tuottavan kamppailun jälkeen, jota lääkärit olisivat vielä tarpeettomasti (tai jopa potilaan tahtoa vastaan) pitkittäneet.[6]

Käyty yhteiskunnallinen keskustelu johti Britanniassa ns. hospice-liikkeen syntyyn ja ensimmäisten saattohoitokotien perustamiseen. Saattohoidossa tähdättiin parantumattomasti sairaiden potilaiden arvokkuuden säilyttämiseen sekä oireiden lievittämiseen. Suomeen ajatukset levisivät 1980-luvulla ja ensimmäiset saattohoitokodit perustettiin 1980-luvun loppupuolella. Tuolloin Suomessa käytettiin kuolevan henkilön hoitamisesta nimitystä terminaalihoito. Nykykäsityksen mukaan palliatiivinen hoito käsittää seuraavat osa-alueet:[7]

  • Tukihoito
  • Oireiden lievitys
  • Saattohoito
  • Läheisten tukeminen

Tukihoito[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tukihoidolla tarkoitetaan esim. syöpäpotilaan osalta kaikkia niitä hoitoja, jotka eivät suoraan kohdistu itse kasvaimeen tai sen (tai hoitojen) aiheuttamiin oireisiin. Tällaista hoitoa on esim. potilaan psykososiaalinen hoito, ravitsemusterapia ja infektioiden torjunta. Tukihoitoon ei siis katsota kuuluvan ns. oireenmukaisen hoidon, joka käsitetään omaksi kokonaisuudekseen.[2]

Oireiden lievitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Oireiden lievittämisellä tarkoitetaan potilaan kaikkien mahdollisten oireiden jatkuvaa seurantaa ja aktiivista hoitamista. Osa oireista saattaa olla jopa varsinaisen sairauden hoitamisen aiheuttamia sivuvaikutuksia (esim. syöpähoitoihin liittyvän solumyrkky-hoidon (kemoterapia) aikaansaamaa. Keskeinen osa palliatiivista hoitoa on usein kivun hoitaminen.[8]

Muita oireiden lievittämiseen tähtääviä hoitoja suunnataan mm.[9]:

  • Hengenahdistukseen
  • Psyykkisiin oireisiin
  • Laihtumiseen
  • Ruokahaluttomuuteen
  • Unihäiriöihin
  • Väsymykseen
  • Kuumeeseen
  • Oksenteluun
  • Yskään
  • Ripuliin jne.

Saattohoito[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saattohoidoksi kutsutaan nykyään kuolevan potilaan hoitoa, jossa tavoitteena on varmistaa potilaan mahdollisimman arvokas, oireeton ja aktiivinen loppuelämä. Käsite ei ole vielä täysin vakiintunut palliatiivisen hoidon kentässä, koska mm. oireettomuuden tavoite kuuluu ehkä paremmin oireiden lievittämiseen. Saattohoidon käsite sisältää ajatuksen, joka ei ole varsinaista teknisen hoidon toteuttamista. Saattohoidolla tarkoitetaan siis lähinnä kuolevan potilaan saattamista kuolemaan mahdollisimman arvokkaasti. Saattohoidossa keskeisessä asemassa ovat läsnäolo, kuunteleminen ja lohduttaminen.[10]

Läheisten tukeminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Palliatiivisen hoidon yhtenä keskeisenä osa-alueena pidetään kuolevan potilaan läheisten tukemista. Läheisten tarvitseman tuen tarve voidaan jakaa karkeasti kolmeen osaan. Kuolevan potilaan läheiset tarvitsevat tukea potilaan sairauden aikana (etenkin sairauden laadun selvitessä), potilaan kuollessa ja potilaan kuoleman jälkeisenä aikana.[11]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Anneli Vainio - Päivi Hietanen: Palliatiivinen hoito. Saarijärvi: Kustannus Oy Duodecim, 2004. ISBN 951-656-105-5.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Suositus - Käypä hoito www.kaypahoito.fi. Viitattu 15.8.2016.
  2. a b Vainio-Hietanen: "Palliatiivinen hoito" s.18
  3. Kuolevan potilaan oireiden hoito. Käyvän hoidon potilasversiot (12/2012) käypähoito.fi, viitattu 16.9.2014
  4. Vainio-Hietanen: "Palliatiivinen hoito" s.5
  5. Vainio-Hietanen: "Palliatiivinen hoito" s.16
  6. Vainio-Hietanen: "Palliatiivinen hoito" ss.16-17
  7. Vainio-Hietanen: "Palliatiivinen hoito" ss.17-19
  8. Vainio-Hietanen: "Palliatiivinen hoito" ss.18-19
  9. Vainio-Hietanen: "Palliatiivinen hoito" s.19 ja 56
  10. Vainio-Hietanen: "Palliatiivinen hoito" s.19
  11. Vainio-Hietanen: "Palliatiivinen hoito" s.272

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]