Olli Sinivaara

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Olli Juhani Sinivaara[1] (s. 1980 Tampere)[2] on suomalainen kirjailija, kääntäjä ja René Girardin ajattelun tutkija. Koulutukseltaan Sinivaara on valtiotieteiden maisteri[3].

Oman kaunokirjallisen tuotantonsa lisäksi Sinivaara on kääntänyt René Girardia sekä toiminut Girardin mimeettisen teorian parissa seminaarien järjestäjänä, tutkijana ja luennoitsijana. Sinivaara toimi kulttuurilehti Nuoren Voiman päätoimittajana vuosina 2007–2008, jolloin ilmestyi lehden Girard-teemanumero (Nuori Voima 6/2008).

Sinivaaran esikoisrunokokoelma Hiililiekki ilmestyi keväällä 2005. Keväällä 2006 ilmestyi Sinivaaran yhdessä Antti Arnkilin kanssa toimittama esseeantologia Kirjoituksia Väinö Linnasta. Vuonna 2007 Sinivaaralta ilmestyi toinen runokokoelma, Palava maa, josta hänelle myönnettiin Kalevi Jäntin kirjallisuuspalkinto. Syksyllä 2009 ilmestyi Sinivaaran kolmas runoteos Valonhetki, joka päätti Hiililiekin ja Palavan maan aloittaman trilogian. Runokokoelma Lokakuun päivä ilmestyi 2012 ja Purkautuva satama 2018. Sinivaaran kuudes runokokoelma Puut ilmestyi elokuussa 2021[4].

Sinivaaran runoja on käännetty englanniksi, ranskaksi, saksaksi, italiaksi, unkariksi, tšekiksi ja ruotsiksi. Sinivaara runoja on mukana Jenni Haukion toimittamassa antologiassa Katso pohjoista taivasta (Otava, 2017).

Sinivaara on myös suomentanut ranskalaista filosofiaa ja runoutta. Hänen kääntämiään ovat muun muassa René Girardin Väkivalta ja pyhä (Tutkijaliitto, 2004) sekä Jean Baudrillardin Terrorismin henki (Tutkijaliitto, 2006).

Teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Runokokoelmat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Hiililiekki (Teos, 2005)
  • Palava maa (Teos, 2007)
  • Valonhetki (Teos, 2009)
  • Lokakuun päivä (Teos, 2012)
  • Purkautuva satama (Teos, 2018)
  • Puut (Teos, 2021)

Toimitetut teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kirjoituksia Väinö Linnasta (Teos, 2006)
  • Muistikuvia 00-luvusta (Nuorisotutkimusseura, 2010)

Käännökset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Palkinnot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Sinivaara, Olli Juhani: Moderniteetti ja metafyysinen halu: René Girardin mimeettisen teorian ensimmäinen osa. Sosiologian pro gradu -tutkielma. Helsingin yliopiston valtiotieteellinen tiedekunta, 2012. Teoksen verkkoversio (PDF) (viitattu 13.12.2021).
  2. Olli Sinivaara Teos. Viitattu 13.12.2021.
  3. Toimitus Kansallinen dynamiikka. Viitattu 13.12.2021.
  4. Tiihonen, Pihla: Stadin suurin honka on Olli Sinivaaran muusa – runoilija treenaa suosikkimännikössään Itä-Helsingissä trial-pyöräilyä, josta hänellä on kuusi Suomen mestaruutta Kirkko ja kaupunki. 23.8.2021. Viitattu 13.12.2021.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Koskelainen, Jukka: Sanavyöry kuin silkkaa barokkia – Olli Sinivaaran runokokoelma kuvaa ja kyseenalaistaa kaiken. Helsingin Sanomat, 24.2.2007. Artikkelin verkkoversio.
  • Kantola, Janna: Tässä on runoutemme valonkantaja – Olli Sinivaaran Valonhetki on runotrilogian huipennus. Helsingin Sanomat, 20.9.2009. Artikkelin verkkoversio.
Tämä kirjailijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.