Taivaan tulet (televisiosarja)

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Taivaan tulet
Sarjan logo.
Sarjan logo.
Tyyli Draama
Kestoaika 46 minuuttia
Pääosissa Ria Kataja
Vesa Kietäväinen
Juha Veijonen
Sari Havas
Risto Salmi
Alkuperämaa Suomen lippu Suomi
Verkko Yle TV2
Esitetty 24. tammikuuta 2007 –
1. tammikuuta 2014
Tuotantokausia 4
Jaksoja 36
Ikäraja Kuvaohjelman ikäraja 7 / Kuvaohjelman ikäraja 12
Tuotanto
Tuottaja(t) Varpu Eräpuu
Ohjaaja(t) Kari Väänänen
Käsikirjoittaja(t) Timo Parvela
Kari Väänänen
Säveltäjä(t) Ismo Alanko
Leikkaaja(t) Reijo Rinne
Nipa Roine
Kuvaaja(t) Ari Hellmann F.S.C.
Juha Leskelä
Tuotantoyhtiö(t) YLE Draama
Palkinnot
Voitetut 2008 Venla
Draama Kari Väänänen
Ehdokkuudet 2008 Venla
Paras miesnäyttelijä Vesa Kietäväinen
Aiheesta muualla
Virallinen sivusto
Elonet

Taivaan tulet on Kari Väänäsen ohjaama ja käsikirjoittama suomalainen televisiosarja, jota Yle TV2 esitti vuosina 2007–2014. Fiktiivinen aikalaisdraama sijoittuu Kemijärvelle.

Sarjan ensimmäinen tuotantokausi esitettiin televisiossa alkuvuodesta 2007 ja se uusittiin 1. syyskuuta 2010 alkaen. Toisen tuotantokauden esittäminen alkoi marraskuussa 2010, ja kauden päätösjakso esitettiin helmikuussa 2011. Kolmannen kauden kuvaukset aloitettiin vuonna 2012 ja neljännen kauden kuvaukset 2013. Kaudet esitettiin televisiossa vuosina 2013–2014.

Taivaan tulien neljännen tuotantokauden kuvaukset aloitettiin maaliskuussa 2013. Loppuvuodesta 2012 Yle päätti lopettaa sarjan sen neljänteen kauteen, vaikka Väänänen olisi ollut halukas jatkamaan sitä.[1]

Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Taivaan tulien keskiössä on nuorehko naispoliisi Rauni Väänänen, joka palaa kotikonnuilleen asuttuaan pitkään Etelä-Suomessa ja yrittää sopeutua uudestaan synnyinseutuunsa. Raunin suhde hänen dementoituvaan isäänsä on sarjan alkupään jaksojen keskeinen juonilinja. Muita keskeisiä henkilöitä ovat Raunin kollega Aimo Peltoniemi, lääkäri Erkki Viherkoski ja kaupunginjohtaja Sinikka Ström. Sivujuonissa seurataan kriisiytyneitä keski-ikäisiä aviopareja, nuorisokapinallisia, vanhoja kommunisteja, huumerikollisia, lopun aikojaan eläviä vanhuksia ja erakkoja. Keskeisimpiin sivujuoniin nousee neljän alkoholisoituneen poikamiehen tarina. Taivaan tulien tapahtumat sijoittuvat lähes yksinomaan Kemijärvelle.

Tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Taivaan tulien ensimmäinen tuotantokausi kuvattiin lokakuusta 2005 lokakuuhun 2006 Kemijärvellä ja osittain Pelkosenniemellä Kemijärven sellutehtaan ollessa vielä voimissaan. Toinen tuotantokausi kuvattiin samoissa maisemissa toukokuusta 2008 kesäkuuhun 2009.

Sarjan ovat käsikirjoittaneet Kari Väänänen ja Timo Parvela. Sarjan pikkurooleissa näyttelee paljon kemijärveläisiä ja muualta Lapista kotoisin olevia.

Ensimmäisen tuotantokauden peruskuvausryhmästä ovat mukana toisella tuotantokaudella Ari Hellman, Varpu Eräpuu, Anne Syrjä, Heikki Pihkonen, Hilkka Joyce, Terhi Väänänen, Runa Åkerberg, Pekka Raitjoki, Markku Mäkinen, Jukka Tulppo, Karri Teräntö, Kari Niemi, Ari Pajunen, Klaus Männistö ja Manta Syvälä.

Julkaisut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yle Myynti julkaisi Taivaan tulien kaikki kaudet kuuden levyn DVD-kokoelmana vuonna 2014. Kuvassa Rauni (Ria Kataja).[2]

Taivaan tulien jaksot 1–12 julkaistiin DVD:nä syksyllä 2010. Jaksojen 13–24 DVD-julkaisu tuotiin markkinoille keväällä 2011. Jaksojen 25–30 DVD tuli myyntiin joulukuussa 2013 ja jaksot 31–36 julkaistiin DVD:nä huhtikuussa 2014. Sarja on julkaistu myös kaikki tuotantokaudet sisältävänä DVD-kokoelmana.

Vastaanotto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Taivaan tulet oli ensimmäisellä kaudellaan hyvin suosittu, ja se keräsi parhaimmillaan yli 900 000 katsojaa.[3] Toisella kaudellaan Taivaan tulet keräsi katsojia vastaanottimiensa ääreen yhtämäärin edelliskauteen verrattuna.[4]

Henkilöt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varoitus:  Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.

Päähenkilöt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rauni Anneli Kaarina Väänänen on sarjan keskushenkilö. Vaaleahiuksisen Raunin vanhemmat, Pekka ja Helena Väänänen, muuttivat Kemijärvelle vuonna 1973. Rauni syntyi seuraavana talvena. Itseään kontrollifriikiksi luonnehtiva Rauni työskentelee poliisina ja on asunut pitkään Etelä-Suomessa. Hänellä on takanaan avoero. Hän palaa synnyinseudulleen Kemijärvelle syksyllä 2005 saatuaan siirron Espoosta. Seuraavana syksynä hän avioituu lääkäri Erkki Viherkosken kanssa ja pariskunta muuttaa moderniin omakotitaloon Halosenrantaan. Rauni ottaa Erkin sukunimen. Pariskunnalle syntyy tytär Pieta, sitä ennen Rauni ehtii tosin epäillä olevansa maho. Raunin äiti on kuollut, hänen isänsä on dementikko.

Aimo Peltoniemi on Raunin lähin työkaveri. Pitkänhuiskea Aimo on lapseton sinkku. Hänen epämuodolliset työtapansa ihmetyttävät Raunia alkuun. Aimo asuu pienessä omakotitalossa ja hänellä on perintömaita Vuotsossa. Hänen isänsä hukkui aikoinaan samassa paikassa. Nuoruudessaan Aimo kävi opiston Tampereella ja tuli sen jälkeen poliisiksi Kemijärvelle. Aimo ihastuu Rauniin ja pettyy tämän naidessa Erkki Viherkosken. Tuonnempana Aimo ihastuu sairaanhoitaja Päivikki Korkea-ahoon. Päivikin ja Aimon suhde kariutuu. Päivikki on keskeinen hahmo toisella tuotantokaudella. Päivikin paljastuttua Annukaksi hän aloittaa Aimon kanssa puhtaalta pöydältä.

Erkki Viherkoski on muuttanut aikoinaan Keuruulta Kemijärvelle, mistä hänen edesmennyt vaimonsa oli kotoisin. Erkki haaveili jo lapsena Lapista. Vaimon kuolemasta on sarjan alussa kulunut kuutisen vuotta. Erkillä on teini-ikäinen tytär Saana ja ala-asteikäinen poika Oula. Erkki työskentelee lääkärinä, hän opiskeli aikoinaan lääkärin ammattiin vanhempiensa vaatimuksesta. Erkin ja Raunin välillä on kipinöintiä alusta alkaen, ja pian rakkaus syttyy. Pariskunta avioituu syksyllä 2006. Myöhemmissä jaksoissa Saana on muuttanut pois kotoa ja Erkki elää Halosenrannassa Rauninsa, Oulan ja tyttärensä Pietan kanssa. Hän kokeilee onneaan poromiehenä, mutta joutuu pettymään pahanpäiväisesti.

Sinikka Ström on Kemijärven kaupunginjohtajatar, joka sarjan alussa hakee työpaikkaa Espoon kaupungilta. Hän on ala-asteikäisen tyttärensä Sinin yksinhuoltaja. Sinin isä on karaokemestarina tunnettu Aarne Kallio, joka aikoinaan juovuksissa kohteli Sinikkaa kaltoin. Sinikka harrastaa flamencoa. Hän ystävystyy Raunin kanssa. Sarjan alussa Sinikalla on suhde varattuun mieheen, Vesa Bessonoffiin. Sinikka yrittää saada uutta teollista toimintaa Kemijärvelle, jonka väkiluku on laskussa. Hän rakastuu Kemijärvelle yrityksensä tuovaan Tero Kekkiin ja muuttaa yhteen tämän kanssa. Sinikka tulee raskaaksi, mutta kokee keskenmenon, jonka jälkeen hän sairastuu masennukseen. Hän palautuu entiselleen ja jatkaa kaupunginjohtajattaren tehtäviään. Neljännen tuotantokauden jaksoissa Sinikan rooli on verraten pieni. Tero jää taustahahmoksi, neljännellä tuotantokaudella hän on liikematkalla Kiinassa.

Muut henkilöt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pekka Väänänen on Raunin dementoituva isä. Hän asustelee rappiotalossa järven rannalle, kunnes pääsee hoitoon. Vaimonsa Helenan kuoleman jälkeen Pekka on menettänyt työkykynsä, hän työskenteli poliisina ja on Kauko Junnin hyvä ystävä. Pekka syyttää itseään Helenan kuolemasta. Pekan ja Raunin biologisesta sukulaisuussuhteesta on epäselvyyttä, ja Rauni ottaa asiasta selvää. Pekka on mukana sarjan kahtena ensimmäisenä tuotantokautena, toisen kauden lopussa hän kuolee.

Kauko Junni on Raunin esimies. Hän opettaa Raunin Kemijärven poliisin tavoille. Junnilla on puoliso, Leena. Pariskunta on lapseton. Junni johtaa Kemijärven poliisia rennoin ottein, mutta ei sorru leväperäisyyteen. Hänellä on tapanaan sanoa silloin tällöin englanninkielisiä fraaseja omaperäisesti ääntäen. Junnin sukulaisista tarinassa mukana on hänen Helsingissä asuva veljensä Jouni, joka on eläkkeellä oleva rikostutkija. Junnilla on jonkin verran sarjan päähenkilöistä riippumatonta itsenäistä toimintaa: hän muun muassa ihastuu viehättävään laulajattareen.

Vesa ja Kaisa Bessonoff ovat keski-ikäinen, keskiluokkaisessa omakotitalossaan asusteleva hyvin toimeentuleva aviopari. Heillä on poika Isto. Kiinteistöjohtaja Vesa yrittää saada liiketoimintaa Kemijärven tyhjilleen jääneisiin teollisuustiloihin. Sarjan alussa hänellä on seksuaalinen suhde Sinikka Strömin kanssa. Bessonoffien liitto kuitenkin kestää syrjähypyn. Kaisa on psykologi ja saa selvittää ihmisten ongelmia myös vapaa-aikanaan. Kaisa on syntyään kemijärveläinen, hänen vanhempansa ovat kuolleet. Kaisan pikkuveli kuoli tapaturmaisesti 1970-luvulla.

Aatos ja Marika Launis ovat niin ikään keski-ikäinen aviopari. Aatos on tehtaanjohtaja, Marika on alkoholisoitunut kotirouva. Aatos yrittää ylläpitää kulisseja, joihin kuuluu hillitty käytös ja aineellisesti vauras elämä hulppeassa talossa järven rannalla. Pariskunnalle ei ole syntynyt lapsia, Marikan mielestä Aatos ei edes halua niitä hänen kanssaan. Launisten liitto päättyy lopulta eroon. Pariskunnan vaiheet ovat keskeinen sivujuoni sarjan ensimmäisen tuotantokauden jaksoissa, toisen tuotantokauden aikana Launisten pariin palataan yhden jakson verran, jossa Aatos alkaa hullutella, jää pois töistä ja ihastuu sosiaalityöntekijään, joka ei alkuun hyväksy lainkaan Aatoksen muuttunutta elämäntyyliä.

Lötjönen, Jetsu, Nilkki ja Röhkö ovat alkoholisoituneita keski-ikäisiä miehiä. Heitä kutsutaan myös neljän koplaksi. Sarjan alussa kopla viettää aikaansa lähinnä No Man's Land -nimisessä kapakassa juopotellen ja karaokea laulaen. Sarjan edetessä heidän roolinsa muuttuu passiivisista tapahtumien seuraajista ja kommentoijista aktiivisiksi tekijöiksi. Miehet ovat aikoinaan menettäneet rahansa ja naisensa. Nilkin vaimo petti häntä yrittäjäkaverin kanssa, Röhkön vaimo lähti sen jälkeen kun Röhkö invalidisoitui auto-onnettomuudessa. Miehet tekevät huomattavan parannuksen kun kuvioihin tulee Urho-vauva. Joku neljän koplasta on Urhon isä, miehet eivät kuitenkaan selvitä kuka heistä. Raittius on ehdoton edellytys sille, että he saavat pitää Urhon. Lötjösellä on jonkin verran maaomaisuutta ja hänestä tulee Urhon laillinen huoltaja. Nilkki palaa työelämään ja Röhköstä tulee saarnaaja. Jetsu yllättää laulutaidollaan ja rakastuu tummahiuksiseen laulunopettajattareen.

Ari Juhani Pasanen on sarjan ensimmäisen tuotantokauden keskeinen sivuhahmo. Hän on jonkin verran Raunia vanhempi. Pasasen ja Raunin välille kehittyvä lemmensuhde lässähtää alkuunsa. Pasanen työskentelee sellutehtaalla, mutta ottaa sieltä lopputilin. Hän on mukana hämärähommissa, joihin liittyy laitonta viinaa ja venäläisiä ilotyttöjä. Pasanen on kiinnostunut japanilaisesta kulttuurista teeseremonioineen ja kamppailulajeineen. Aimo luonnehtii Pasasta "Kemijärven japanilaisimmaksi mulkuksi". Pasasella on pieni rooli toisen tuotantokauden jaksoissa, minkä jälkeen hän poistuu sarjasta.

Matti Aro on Kemijärven ydinkeskustassa sijaitsevan suuren valintamyymälän kauppias. Hän on jossain määrin sekaantunut hämärähommiin, mutta osoittautuu lopulta pieneksi tekijäksi. Arolla on perhettä, jonka elintason ylläpitäminen käy väliin hankalaksi. Neljännen tuotantokauden jaksoissa Aro havittelee omistukseensa Hallmanien taloa, joka on marketin laajennuksen tiellä.

Pertti ja Seija Muukkonen ovat eronnut aviopari ja ilmeisen pienituloisia. Heillä on yhteinen poika Markku, jolla on vakavia sopeutumisongelmia. Aseista kiinnostunut poika aiheuttaa päänvaivaa poliisille. Aikuistuttuaan hän pääsee kiinni leivän syrjään ja välttää joutumisen yhteiskunnan marginaaliin. Pertti ja Seija jäävät lähinnä taustahahmoiksi.

Riitta ja Ari Lehtola ovat keski-ikäinen aviopari. He asuvat maatilalla rautatien varressa Kemijärven lähellä. Heillä on pieni poika Toivo. Aimo sattuu Lehtoloiden maatilalle Arin ollessa teillä tietymättömillä. Selvitettyään välinsä Arin kanssa Aimo ystävystyy hänen kanssaan. Lehtolat ovat mukana sarjan toisen ja kolmannen tuotantokauden jaksoissa.

Elina ja Artturi Hallman ovat iäkäs pariskunta ja sarjan neljännen tuotantokauden keskeisiä hahmoja, Artturi tosin vain dialogissa ja kalmona, joka rojahtaa pahaa aavistamattoman Raunin päälle. Hallmanien talo sijaitsee aivan Aron marketin kupeessa ja Aro havittelee sitä itselleen. Hallmanien keski-ikäinen tytär Briitta asuu Etelä-Suomessa ja on Raunin vanha ystävä.

Jaksot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäinen tuotantokausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jakso Nimi Juoni Ensiesitys 1. Uusinta 2. Uusinta
1. Paluu Syksy. Dieselveturin vetämä juna halkoo erämaata. Kemijärvi lähestyy. Sarjan keskushenkilö, vanhempi konstaapeli Rauni Väänänen on saanut pyynnöstään siirron Espoosta Kemijärvelle kaakkoiseen Lappiin. Vaikka Rauni on kotoisin paikkakunnalta, hänen on alkuun vaikea tottua Kemijärven poliisin epämuodollisiin työtapoihin. Raunin esimies Kauko Junni on hänen vanha perhetuttavansa. Jakson aikana Rauni tapaa useita kouluaikaisia tuttujaan - osa asuu Kemijärvellä, monet ovat muuttaneet muualle. Raunin lähin työkaveri on Aimo Peltoniemi. Katsojille esitellään myös kaupunginjohtajatar Sinikka Ström, lääkäri Erkki Viherkoski sekä Launiksen pariskunta Aatos ja Marika. Uimahallissa Rauni tapaa vanhan tuttavansa Ari Pasasen. No Man's Land -nimisessä kapakassa viettää joutoaikaansa neljän koplaksi kutsuttu miesjoukko, Lötjönen, Röhkö, Jetsu ja Nilkki. Neljän kopla on alkoholisoitunut, heidän karaoke-bravuurinsa on Aikuinen nainen. Raunin isä, korvessa elävä Pekka Väänänen, ei tapaa Raunia. Kun Rauni käy poliisiasussa hänen luonaan, hän ampuu Raunia suolapanoksilla takapuoleen. Raunin äidin, Helena Väänäsen kuolemaan huhutaan liittyvän epäselvyyksiä. 24.01.2007 01.09.2010 01.05.2013
2. No Man's Land No Man's Landin asiakas joutuu sairaalaan juotuaan myrkyllistä viinaa. Junni on raivoissaan, kun asia leviää lehdistöön eikä viinan alkuperää saada selville. Erkki painostaa Raunia allekirjoittamaan Pekka Väänäsen pakkohoitopaperit, Rauni ei suostu. Rauni pääsee vihdoin tapaamaan isäänsä. Hän huomaa isänsä liiterissä ison määrän viinapulloja. Rauni ja Erkki viettävät illan ravintolassa. Loppuillan Rauni kuitenkin viettää Pasasen kanssa. Myöhemmin käy ilmi, että yhdyntä on suoritettu; Raunin ja Pasasen suhde jää kuitenkin yhden illan jutuksi. Jakson lopussa Espoosta apulaiskaupunginjohtajan paikkaa hakenut Sinikka nousee junaan. 31.01.2007 08.09.2010 08.05.2013
3. Lakko Eletään joulunalusaikaa. Kemijärven sellutehtaalla on korpilakko. Tehtaanjohtaja Aatos Launis epäilee, että hänen vaimollaan ja Pasasella on suhde. Lakon syynä on Pasasen saamat potkut. Myös Sinikka kutsutaan selvittämään asiaa. Sinikalle ja Raunille Pasanen kertoo irtisanoutuneensa itse ja suunnittelee muuttavansa pois Kemijärveltä. Pasanen kertoo myös, että Marika on ollut kiinnostunut hänestä ja kiinnostus on ollut yksipuolista. Rauni todistaa yllättäen, että Pasanen oli hänen kanssaan yöllä 28. marraskuuta. Marika hyökkää puukko kädessään Aatoksen kimppuun, mutta Rauni estää puukotuksen. Jakson lopussa Rauni käy äitinsä haudalla. Hän tapaa Erkin lapsineen hautausmaalla ja viettää aattoillan Viherkoskilla. 07.02.2007 15.09.2010 15.05.2013
4. Haaveita onko heitä Uudenvuodenaattona sattuu vakava moottorikelkkaonnettomuus, joka johdattaa viranomaiset laittoman viinan ja ilotyttöringin jäljille. Parituksesta epäillään ennen kaikkea kauppias Aroa, joka kiistää kaiken. Suuri joukko Kemijärvelle lomailemaan tulleita miehiä joutuu sairaalaan. Kaiken hässäkän keskelle sattuu suvantovaihe, jolloin Erkki ja Rauni naivat keskenään. Erkki alkaa pian katua yhtymistään Rauniin, sillä hän kokee pettäneensä edesmenneen vaimonsa. Erkin ja Raunin välit viilenevät voimakkaasti aktin jälkeen. Erkin tyttären Saanan mielestä äidin kuolemasta on jo niin kauan aikaa, että Erkin olisi elettävä elämäänsä eteenpäin. Rauni käy tapaamassa isäänsä. Lopussa hän laulaa No Man's Landin karaokessa kappaleen "Born to Be Wild". 14.02.2007 22.09.2010 22.05.2013
5. Aurinkomyrsky On helmikuun alku ja revontulet aiheuttavat Kemijärvellä pitkän sähkökatkon. Pakkanen on kova ja sähkölämmitteisiä kotitalouksia aletaan evakuoida. Sinikka peruu sisäministerin vierailun. Junni saa sairauskohtauksen ja joutuu sairaalaan. Hänellä diagnosoidaan paniikkihäiriö. Sähkökatko aiheuttaa erittäin vakavan ongelman myös sellutehtaalla. Sähköt eivät ole toiminnassa vielä seuraavana aamunakaan. Pekka katoaa jonnekin juuri ennen kuin hänet on määrä viedä hoitoon. 21.02.2007 29.09.2010 29.05.2013
6. Aaretti ja Eevertti Pasanen lyö Aimon katuun No Man's Landin edustalla. Aimo ei pidä siitä, että Pasanen on huhupuheiden mukaan nainut Raunia. Tehtaalla Pasanen ottaa lopputilin. Hän kiristää kauppias Aroa tiedoilla, joita hänellä on tämän paritustoiminnasta. Kemijärven kunta suunnittelee helikopteripelastusyksikön perustamista, Erkistä tulisi helikopterilääkäri. Sinikka ja Vesa Bessonoff käyvät tyhjilleen jääneessä Teknogemin tehdashallissa miettimässä uutta käyttöä tiloille. He naivat tehdashallissa. Sini eksyy luokkaretkellä erämaahan. 28.02.2007 06.10.2010 05.06.2013
7. Eksyneet Kemijärven kirkossa surraan Siniä, hänen kuolemansa talvisessa erämaassa vaikuttaa lähes varmalta. Rauni ja Aimo tutkivat Muukkosen pojan tapausta. Poika elää yksinhuoltajaäitinsä luona. Aimo masentuu Sinin tapauksen takia. Markku Muukkonen kertoo Raunille toimittaneensa tavaraa metsään, Rauni alkaa epäillä että Sini on Pekan luona. Pekka ei ole tehnyt ilmoitusta Sinin löytymisestä, vaan luulee Siniä Rauniksi lapsena. Rauni, Aimo ja Sinikka noutavat Sinin. 07.03.2007 13.10.2010 12.06.2013
8. Kiima Pekka joutuu Rovaniemelle tutkittavaksi. Sini ei ole lainkaan traumatisoitunut, vaan kutsuu Pekkaa papaksi. Sinikka sen sijaan on hysteerinen Pekan suhteen, hänen välinsä myös Rauniin viilenevät. Rauni muistuttaa, että kaikesta huolimatta Sini tuskin olisi elossa, jos Pekka ei olisi löytänyt tätä. Pasanen jatkaa Aron painostamista, Aro puolestaan syyttää Kilpelää. Rauni pyytää Erkiltä isyystestiä. Parittajat hän yllättää itseteosta ratsaamalla kuorma-auton, jossa harjoitetaan aktiivista bordellitoimintaa. Pasanen on paikalla, mutta vakuuttaa Raunille olevansa vain pikkutekijä. Erkki ja Aimo aikovat ajaa moottoripyörillä kilpaa hengenvaarallisessa paikassa. Marika sortuu jälleen viinaan. 14.03.2007 20.10.2010 19.06.2013
9. Mie, sie ja lampaan pie Juhannusaika. Kemijärvelle tulee turistina tummaihoinen ranskalaismies Gerard. Leirintäalueella kesätyössä oleva Saana ihastuu Gerardiin ja valehtelee tälle olevansa vanhempi kuin onkaan. Saana saa isältään luvan viettää juhannusyö leirintäalueella. No Man's Landin neljän kopla puolestaan saa vieraakseen elämänkolhiman "kemiläisvosun" Irja Sarkkisen (Hannele Nieminen). Irja ja neljän kopla väittävät Gerardin raiskanneen Irjan. Saana vie Gerardin turvaan isänsä autolla, vaikka hän on vielä alaikäinen. Raiskaussyyte kaatuu omaan naurettavuuteensa. Marika yrittää itsemurhaa juhannusyönä. Rauni yllättyy tiedosta, että Erkki ja Aimo käyvät kilpaa hänestä. Riidan tuoksinassa Viherkoskien kesämökin laiturilla Rauni tunnustaa rakastavansa Erkkiä. Uusi pari on syntynyt, mistä Aimo taasen pahoittaa mielensä. 21.03.2007 27.10.2010 26.06.2013
10. Minkä taakseen jättää Pihlajanmarjat ovat kypsyneet. Joukko turisteja löytää neljän koplan sammuneena tunturin kupeesta. Nelikko on ehtinyt häipyä ennen kuin poliisit tulevat paikalle. Aimo ja Rauni riitelevät tunturilla, Rauni tönäisee Aimoa, joka kaatuu ja lyö päänsä kiveen. Kutsutaan ambulanssi. Marikaa on pahoinpidelty ja hän on sairaalassa. Hän on kieltänyt potilastietojensa luovuttamisen Aatokselle. Aatoksella on stressi päällä tehtaaseen kohdistuvien saneerauspaineiden tähden. Teknogemin tiloihin on tulossa uusi toimija, mistä Vesa on tyytyväinen. Junnit lähtevät erävaellukselle ja törmäävät neljän koplaan. Rauni käy hakemassa isänsä hiuksia DNA-testiä varten. Erkki kosii Raunia, tämä suostuu. 28.03.2007 03.11.2010 03.07.2013
11. Isä On ruskan aika. Sinikan ja Vesan kiihkeä suhde lässähtää ja muuttuu ystävyydeksi. Marika jättää Aatoksen ja lähtee Kemijärveltä. Raunin ja Sinikan välit normalisoituvat, he kälättävät niitä näitä kahvilassa. Gerard pyytää Saanaa mukaansa Ranskaan, Erkki ei suostu päästämään alaikäistä tytärtään. Rauni tapaa Pekkaa hoitolaitoksessa, tämä pöllii hänen kännykkänsä ja katoaa omille teilleen. Pekka ottaa auton ja Saana tulee tien päältä hänen kyytiinsä. He ajavat Pekan talolle. Rauni saa selville, että Pekka on menettänyt huomattavan summan rahaa uhkapeleissä. Kotonaan hän avaa kirjeen, josta selviää hänen ja Pekan sukulaisuussuhde. Pekalla diagnosoidaan dementia. 04.04.2007 10.11.2010 10.07.2013
12. Niinhän me kaikki joskus Rauni ja Erkki avioituvat. Hääkirkossa on myös Aimo, joka istuu takapenkillä ja murjottaa. Hän lähtee kirkosta No Man's Landiin juopottelemaan. Hääjuhlat järjestetään kaupungin kupeessa sijaitsevalla tanssipaikalla, mukana ovat useimmat tuotantokauden pää- ja sivuhahmot. Sinikka poistuu juhlista sen verran, että käy avaamassa Kalottechin, joka on asettunut entisiin Teknogemin tiloihin. Kalottechin johtajan Tero Kekin (Kai Lehtinen) ja Sinikan välillä on orastavaa lempeä. Tero lähtee Sinikan mukana hääjuhlaan. Rauni suree sitä, että Pekka ei ole saapunut paikalle. Aimo sen sijaan tulee juhliin vahvasti päihtyneenä ja nousee lavalle sekoilemaan, Junni yrittää pelastaa tilanteen. Ennen pitkää laskuhumalainen Aimo alkaa katua riehumistaan. Neljän kopla tulee myös juhliin ja tuo poron häälahjaksi. Lopulta myös Pekka saapuu. Myöhemmin Rauni saattaa Pekan rautatieasemalle, minkä jälkeen hän käy äitinsä haudalla. 11.04.2007 17.11.2010 17.07.2013

Toinen tuotantokausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jakso Nimi Juoni Ensiesitys 1. Uusinta
13. Karaokekuningas Edellisen kauden lopusta on kulunut kolmisen vuotta. Kemijärvelle saapuu karaokemestari Aarne Kallio (Taneli Mäkelä). Sinikasta tulee lähes hysteerinen hänen saatuaan selville Aarnen olevan Kemijärvellä. Aarne tietää olevansa Sinin isä, mutta Sinikka ei tiedä Aarnen tietävän. Sinikan äiti Sylvi Ström (Saara Pakkasvirta) saapuu vierailulle tyttärensä luo. Aarne kertoo olevansa parantumattomasti sairas. Sairaala Lapponian dementiaosastolle tulee töihin uusi blondi hoitaja Päivikki Korkea-aho, samaan aikaan osastoa piinaa öisin outo hiippailija. Raunin biologinen kello tikittää. Aarne tekee itsemurhan hotellihuoneessaan. Mustalaiseukko kertoo neljän koplalle, että nämä lopettavat alkoholin käytön kahden kuukauden päästä. 24.11.2010 24.07.2013
14. Isieni talo Jetsun ja Nilkin talo palaa asuinkelvottomaksi. Koko neljän kopla asettuu majaksi Lötjösen taloon. Heidän ovelleen ilmestyy koppa, jossa on poikavauva. Pojan äiti on kemiläinen Irja, joku neljästä on hänen isänsä, sarjan kuluessa ei selvitetä kuka heistä. Poika saa nimekseen Urho ja hänen viralliseksi huoltajakseen kirjataan Lötjönen. Sosiaalilautakunta päättää, että neljän kopla saa pitää Urhon, mutta ehtona on täysin nuhteeton elämä. Erityisesti sosiaalivirkailija Taina Mäkinen (Marjaana Maijala) haluaisi Urhon pois neljän koplan talosta. Päivikin ja Aimon välillä ilmenee orastavaa lempeä. Muuan Kallunki herättää kysymyksiä. 01.12.2010 31.07.2013
15. Meidän Herramme hurmaamia Sini huomaa naisen kalmon Ahvenojassa. Tapaus vaikuttaa alkuun onnettomuudelta. Kalmo tunnistetaan Kyllikki Mäntyläksi. Pian alkaa käydä ilmeiseksi, että kuolema ei ollutkaan onnettomuus. Kauko Junnin veli Jouni Junni (Esko Salminen) tulee vierailulle Kemijärvelle. Jouni on vanha KRP:n rikostutkija ja tulee vedetyksi mukaan tutkintaan. Tutkimuksiin osallistuu myös Jyrki Mänttäri (Jukka-Pekka Palo). Lahkolaiset ovat kokoontuneet Kemijärvelle. Kyllikki oli kuollessaan raskaana ja hänen isäänsä epäillään sekä murhasta että insestistä. Murhaajaksi paljastuu kuitenkin uskovainen Maria (Heidi Kiviharju) motiivinaan mustasukkaisuus. Rauni tapaa Kallungin (Aake Kalliala). Kallunki kutsuu Raunia "kavaltajan kakaraksi". 08.12.2010 07.08.2013
16. Me Tarzan You Jane Aatos Launis jättäytyy pois tehtaanjohtajan työstään ja alkaa hullutella kotonaan. Hänen entinen vaimonsa Marika ja Leena Junni tulevat tapaamaan häntä. Marika kertoo olevansa raskaana ja lähtee Kemijärveltä lopullisesti. Rauni ei pääse puheisiin Kallungin kanssa, sen sijaan hän tapaa tämän pihalla Arvo Kunnarin (Juhani Niemelä). Aimon ja Päivikin suhde syvenee. Taina haluaa toimittaa Aatoksen hoitoon, hänen virkaintoisuutensa on Kemijärvellä yleisen ihmetyksen aiheena. Lopulta Taina saa hermoromahduksen ja päätyy hulluttelemaan Aatoksen kanssa. Launiksiin liittyvä juonilinja päättyy jakson myötä. Kunnari kertoo Raunille, että Kallungin kommunisti-isä ammuttiin toisessa maailmansodassa rintamakarkurina. Jetsu sortuu alkoholiin ja häipyy neljän koplan talosta, jotta miehet saisivat pitää Urhon eli Urkin huoltajuuden. 15.12.2010 14.08.2013
17. Salakaato Poliisi epäilee korvessa asuvia Pykäläisiä salakaadosta. Pykäläiset olivat aikoinaan tehtaalla töissä, mutta menettivät tehtaan sulkemisen myötä työnsä ja talonsa. Nyt he asuvat ahtaasti sukutilallaan. Samaan aikaan Markku Muukkonen (Jukka Ruokamo) kantaa riistaa äidilleen Seijalle ja sanoo asuvansa isänsä Pertin luona. Todellisuudessa hän asuu yksin autiotalossa. Hengenvaarallisessa välikohtauksessa Pykäläisten pihalla Markku ampuu poliisia kohti. Pidätystilanteessa Rauni onnistuu rauhoittamaan Markun. Kallunki ja Pöljä-Esa rakentavat pommia. Jetsu lyöttäytyy heidän seuraansa. Päivikki aiheuttaa Aimolle yllättävää rahanmenoa. 22.12.2010 21.08.2013
18. Vanha velka satuttaa Kilpelä on paennut vankilasta ja hänet on nähty Kemijärvellä. Hän pakottaa Aron yhteistyöhön kanssaan. Joku on käynyt luvatta Viherkoskien talossa ja jättänyt pöydälle nuken, johon on tökätty veitsi. Rauni pelkää isänsä puolesta. Kilpelä hiippailee sairaalassa. Arolta hän vaatii rahaa ja kyydin Venäjälle. Pirjo kertoo pelkäävänsä Päivikkiä. Kahvia juotuaan hän pyörtyy lattialle. Kilpelä tunkeutuu Arojen kotiin ja kidnappaa perheen tyttären, Tiinan. Hän vie tytön vesiteitse erämajaan. Poliisit lähtevät Aimon johdolla Kilpelän perään, Tiina pääsee vapaaksi. Rauni pidättää Kilpelän. Sairaalassa paljastuu, että lääkevarasto on varastettu. Rauni kertoo olevansa vihdoin raskaana; myös Sinikka kertoo olevansa raskaana. 29.12.2010 28.08.2013
19. Siskokset Sinikka saa keskenmenon ja menee koomaan. Hänet kuljetetaan Rovaniemelle, missä häneltä poistetaan kohtu. Rauni vakuuttaa Sinille, että Sinikka selviää, kuten käykin. Jetsu asustelee Kallungin luona ja ikävöi Urhoa. Aimo vaatii Päivikkiä lopettamaan tuhlaamisen, hän ei ole valmis tekemään enää taloudellisia uhrauksia Päivikin tähden. Päivikki ottaa ja lähtee. Aimo vetää kunnon kännit ja hänet joudutaan saattamaan ravintolasta kotiinsa. Sairaanhoitaja Pirjo raivostuu kun Erkki nimittää Päivikin väliaikaisesti osaston ylihoitajaksi. Aimo ilmoittaa itsensä sairaaksi ja katoaa korpeen junarataa myöten. 05.01.2011 04.09.2013
20. Rata Rikoskomisario Vanne tulee tutkimaan Kemijärvellä epäiltyjä huumerikoksia. Lapponia-sairaalan hoitajia kuulustellaan hämärähommien tiimoilta. Vanne epäilee Erkkiä ja tämä pidätetään. Huumekaupan ytimessä lienee Hot Shot -niminen yökerho. Aimo puolestaan on lähtenyt Kemijärveltä ja kulkee talvista junarataa, kunnes pysähtyy maataloon, jossa elää Riitta Lehtola poikansa Toivon kanssa. Perheen isä Ari Lehtola on ollut kauan poissa, mutta Toivo uskoo hänen palaavan jonain päivänä. Aimon katoamisesta kirjoitetaan sanomalehdessä. Ari palaa Riitan suureksi yllätykseksi. Kallungilla puolestaan mainitaan olevan tytär. Jetsu palaa kotiinsa. Sinikka pääsee pois sairaalasta ja sairastuu masennukseen. 12.01.2011 11.09.2013
21. Rata II Ari pyytää Aimoa jäämään joksikin aikaa. Ari on ollut Ruotsissa ja hän selvittää Aimolle Kallungin ja Pekan välisiä kuvioita. Aimo palaa Kemijärvelle. Erkki vapautetaan. Kallunki saa tietää, että hänen tyttärensä vietiin aikoinaan Neuvostoliittoon. Jetsu kertoo tulleensa uskoon ja pyrkii kirkkokuoroon. Sinikan masennus jatkuu, Leena kertoo hänelle omista keskenmenoistaan. Pasanen on kärsinyt tuomionsa ja palannut Kemijärvelle. Kallunki räjäyttää itsensä. 19.01.2011 18.09.2013
22. Wanha toweri On vapun aika. Pitkään kadoksissa ollut Aimo saa pitää virkansa Junnin ansiosta. Laulunopettajalla on kova työ Jetsun kouluttamisessa. Erkki saa Raunin vakuuttumaan, ettei hänellä ole suhdetta Päivikin kanssa. Yllättäen Erkiltä estetään pääsy työpaikalleen, määräyksen takana on sairaalan johto. Erkki riehuu poliisiasemalla ja joutuu putkaan. Neljän nuorukaisen joukko muiluttaa Kunnarin Venäjän rajalle, he ajavat Sallan halki. Kaisa paljastaa Vesalle tienneensä Sinikan ja Vesan romanssista. Hän saa Sinikan havahtumaan masennuksesta kertomalle myös tälle tienneensä kaiken. Päivikki saa raivokohtauksen, mutta Aimo kokee hänen näyttelevän. Uskovaiset pelastavat Kunnarin tienposkesta, vappuna Kunnari pitää puheen. 26.01.2011 25.09.2013
23. Varovasti sanoi rovasti Erkki palaa töihin. Sinikka on edelleen toipilaana, mutta osallistuu delegaatioon, joka vierailee iäkkään rovasti Kuisman (Matti Ranin) luona. Kuisma kertoo Erkille aviorikoksestaan ja lehtolapsestaan. Saana menettää tajunsa diskossa ja joutuu sairaalaan. Hänen verestään löydetään huumausainetta. Kuisma tapaa vuosikymmenien jälkeen vanhan rakkautensa, Vilhelmiinan. Pasasella on bisneksiä trokarin (Jevgeni Haukka) kanssa. Rauni lyhistyy kotonaan lattialle. 02.02.2011 02.10.2013
24. Anna kaikkien kokkien kukkia Kesä. Sinikka julistaa Kemijärvelle avoimen perinneruokakilpailun. Raunin laskettuun aikaan on kolme viikkoa. Oula kertoo Erkille Saanan haluavan avioon Gerardin kanssa, Gerard tulee käymään Kemijärvellä. Jetsu on edennyt laulunopinnoissaan ilmiömäistä vauhtia ja laulaa kirkkokuorossa. Dementiaosastolla joku uhkaa Pirjoa. Pirjo kertoo, että Venäjällä on kolme vuotta sitten ilmoitettu kadonneeksi nainen nimeltään Päivikki Korkea-aho. Päivikki osoittautuu Annukka Kallungiksi. Poliisi pidättää trokarin, trokari onnistuu puukottamaan Pasasta. Aimo juoksee pakenevan Annukan kiinni ja rauhoittaa tämän kertomalla, että huumekopla on pidätetty. Rauni synnyttää tyttären, Pekka kuolee sairaalan pihalle. 09.02.2011 09.10.2013

Kolmas tuotantokausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jakso Nimi Juoni Ensiesitys
25. Ministeri Ministeri Kortelainen (Heikki Kujanpää) on tullut Kemijärvelle alasajamaan puhelinkeskusta. Hän on paikkakunnalla varsin inhottu henkilö. Sinikka on huolissaan Kemijärven taantumisesta jatkuvan työpaikkakadon myötä. Puhelinkeskuksen sulkemiselle saattaisi olla vaihtoehto, mutta siitä vaietaan julkisuudessa. Sini on kyllästynyt koulunkäyntiin, hän haluaisi alkaa opiskella näyttelijäksi vaikka on vasta kuudentoista. Tampereelta on muuttanut Kemijärvelle nuorehko poliisimies Koski (Toni Harjajärvi), hänellä ei ole sukusiteitä paikkakunnalla. Ministerin turvamies (Jarmo Mäkinen) vannottaa Kemijärven poliisin suhtautumaan vakavasti Kortelaisen turvallisuuteen. Kortelaisen avustaja, Mielonen (Aku Hirviniemi), on kotoisin Kemijärveltä; hän oli aikoinaan koulukiusattu ja tuntee sen vuoksi vastenmielisyyttä kotikontujaan kohtaan. Bessonoffeilla aiheuttaa päänvaivaa Iston seurustelu jonkun tytön kanssa. Kun Kortelainen pitää puhetta, häntä ammutaan. 16.10.2013
26. Full metal jacket Kaksi viikkoa on kulunut eikä ministerin ampumistapausta ole selvitetty. Hård KRP:stä saapuu tutkimaan tapausta. Ministeri jäänee loppuiäkseen rammaksi. Häntä on ammuttu kokovaippaluodilla, johtolankana on vain yksi kengänjälki. Ampuja ilmeisesti halusi jättää Kortelaisen henkiin. Lehdistötilaisuudesta tulee farssi, päällimmäisenä äänessä on Jope Ruonansuun näyttelemä juorulehti Hertta-Reetin toimittaja Aalto. Jetsu on ihastunut laulunopettajaansa Maisuun (Niina Nurminen). Rauni saa miltei hermoromahduksen, kun kokee joutuvansa hoitamaan kotia yksin. Rauni ja Erkki alkavat suunnitella matkaa, mutta Rauni ei saa lomaa. Aimo haluaa tietoja Hertta-Reetin toimittajalta. Poliisiasemalla löydetään tulostimen välistä ampujan kirjoittama kirje. 23.10.2013
27. Näkyyks kello Alkukesä. Ampuja kertoo kirjeessä haluavansa paljastaa Kortelaisen metkut, hänellä ei ollut aietta tappaa. Markku Muukkonen pidätetään epäiltynä ampumisesta. Hänen kiväärinsä takavarikoitiin jo kolme vuotta sitten ja ase myytiin Savukoskelle. Sinikka ja Tero yrittävät soveltaa niskuroivaan Siniin jonkinlaista käänteistä psykologiaa. Kaisa saa selville, että Iston tyttöystävä on Sini. Sini kertoo olevansa raskaana, mutta Kaisa suhtautuu tytön juttuihin epäillen. Jetsu haluaa olla tyylikkäämpi, niinpä hän ostaa rannekellon. Lötjönen saa sydänkohtauksen, kun epämääräinen nainen (Leena Uotila) ilmestyy neljän koplan ovelle. 30.10.2013
28. Kuka on kukin Epämääräinen nainen on Lötjösen aviovaimo Henriikka. Hän on asunut pitkään Ruotsissa, mutta Lötjönen on vaiennut vaimonsa olemassaolosta. Rajun infarktin seurauksena Lötjönen on joutunut sairaalaan. Henriikka haluaa avioeron ja Lötjösen omaisuuden. Hän on pahoin alkoholisoitunut ja riehuu kännissä kadulla. Röhkö ryhtyy saarnaajaksi. Mielonen painostaa Sinikkaa ja poliisia keksimään syyllisen Kortelaisen ampumiseen. Kortelaisella on peliriippuvuus, joka halutaan salata. Hård ja Koski juopottelevat ravintolassa, Hårdin viinapää on huono ja hän saa kohtauksen: hän riisuu itsensä ja menettää itsehillintänsä. Aalto napsii alasti hilluvasta Hårdista kuvia. Ari Lehtola on seuraava ministerin ampumisesta epäilty, hänen pidätyksensä on sekasortoinen ja Toivo uhkaa poliisia aseella. Sini saa lääkärintodistuksen raskaudestaan. Jetsu näkee Maisun suutelevan jotain miestä. 06.11.2013
29. Lemmenhuolia Kemijärvelle tulee esiintymään tummahiuksinen nuorehko iskelmälaulaja Marja Vuorela (Arja Koriseva). Junnilla ja Marjalla on pieni romanssi, joka kuihtuu alkuunsa. Jetsu on masentunut, Henriikka puolestaan uhkaa neljän koplaa Urkin menettämisellä. Hän jää rekan alle ja kuolee, Lötjönen alkaa yllättäen surra inhoamansa Henriikan kuolemaa. Aalto jatkaa Lehtolan perheen ahdistelua. Toivo kuvaa kännykällään Aallon röyhkeän tunkeutumisen Lehtolan taloon. Pappi on harmistunut Röhkön saarnoista. Lehtola on pidätettynä, mutta todisteita häntä vastaan ei löydy. Sini loistaa näytelmän ensi-illassa. 13.11.2013
30. Päätöksiä Marja ystävystyy Junnien kanssa ja lähtee Kemijärveltä. Jetsu ei sorru viinaan ja Maisu tulee pyytämään häntä lauluharjoituksiin. Eetu (Carl-Kristian Rundman) osoittautuu Maisun velipuoleksi, ei suinkaan rakastajaksi tai aviomieheksi. Hård etsii epätoivoisesti todisteita Lehtolaa vastaan. Sini paljastaa, että hänen raskautensa oli pelkkää metodinäyttelemistä. Erkki kertoo ryhtyvänsä osa-aikaiseksi poromieheksi. Röhkö erotetaan seurakunnasta. Lehtola saadaan vihdoin lavastettua syylliseksi, syytteet luetaan poikkeuksellisesti Kemijärvellä. Kortelainen tulee paikalle. Rauni jää oikeudenkäynnin ajaksi päivystämään poliisiasemalle. Ampuja lähettää oikeudenistuntoon kirjeen, jossa mainitaan Lehtolan olevan syytön. Rauni pääsee vihille ampujan henkilöllisyydestä katsoessaan vanhaa videomateriaalia tietokoneelta. Hän juoksee poliisiasemalta oikeussaliin. Koski tunnustaa syyllisyytensä Kortelaisen ampumiseen, hänen motiivinsa ovat 1990-luvun laman tapahtumissa. Aimon ja Annukan suhteen jatko jää avoimeksi. 20.11.2013

Neljäs tuotantokausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jakso Nimi Juoni Ensiesitys
31. Metsän poika tahdon olla Erkki on ostanut moottorikelkan ja kaavailee ison porokarjan hankkimista. Rauni kehittää pirullisen juonen tarkoituksenaan osoittaa, että Erkistä ei ole erämieheksi. Juonen seurauksena Erkki eksyy korpeen ja hänen moottorikelkastaan loppuu polttoaine. Hän joutuu alueelle, jossa ei ole puhelinkenttää; pakkanen on kova. Lopulta hän löytää erämökin, menee sisään ja mökissä elävä erakko Akseli Pusa (Heikki Nousiainen) ampuu häntä kohti. Tarinaan tulee neljännen tuotantokauden keskeinen hahmo, vanha nainen nimeltään Elina Hallman (Anneli Sauli). Elina asuu pienessä puutalossa Aron marketin tuntumassa, Aro haluaisi rakentaa paikalle kauppakeskuksen, mutta Elina ei suostu myymään tonttiaan Arolle. Elinan miestä, Artturi Hallmania, ei ole nähty viikkokausiin. Aro epäilee Artturin kuolleen kotitaloonsa. Jetsu haluaisi kosia Maisua, mutta ei uskalla. 27.11.2013
32. Erakko Erkki yöpyy erakon luona. Rauni ja poromiehet jatkavat etsintöjään tuloksettomina. Aamulla Erkki löytää puhelinkentän Palovaaran päältä ja soittaa Raunille. Kaisa törmää tahallaan Elinaan marketissa, hän haluaisi tavata Artturin, mutta Elina ei halua kutsua ketään kotiinsa. Käy yhä ilmeisemmäksi, että Hallmanin talo on tutkittava. Urkki kysyy neljän koplalta homoudesta, mutta ymmärtää asian väärin. Hänelle selitetään, että yhdessä asuvat miehet ovat homoja ja niinpä hän kuvittelee, että samassa taloudessa asuvat Lötjönen, Jetsu, Nilkki ja Röhkö ovat homoja. Sosiaalivirkailija uhkaa viedä Urkin. Aimo palaa lomaltaan, hänet on nähty lomansa aikana Helsingin rautatieasemalla. Rauni ja Aimo yrittävät vierailla Elinan luona, mutta tämä ei avaa ovea. Restauroitavan kappelin lattian alta löydetään vuosikymmeniä vanha vauvan muumio. 04.12.2013
33. Oi jos mä matkamies maan Muumioitunut vauva lienee 1950- ja 1960-lukujen taitteesta. Neljän koplaa luullaan kaupungilla homoiksi, niinpä heitä vastassa on pienimuotoinen mielenosoitus. Erkki vierailee Akselin luona, hän kertoo olleensa lapsuudessaan hyväntahtoinen hölmö, joka luki itsensä vanhempiensa vaatimuksesta lääkäriksi. Akseli puolestaan kertoo sovitettavasta, isosta synnistään. Lisäksi hän paljastaa Erkille, että tämä sai tarkoituksellisesti tyhjät kanisterit ja Rauni on syypää. Rauni rukoilee Erkiltä anteeksiantoa - tilanne on pahoin tulehtunut. Elina järjestää testamenttinsa siten, että perilliset eivät saa myydä taloa eivätkä tonttia. Hän kutsuu Bessonoffit kahville ja kertoo lähtevänsä matkalle. Vauva-muumiosta paljastuu, että se lienee ensin tukehdutettu. Jetsu vierailee Maisun luona, mutta ei saa kosituksi. Maisu alkaa epäillä Jetsun rakkauden aitoutta. Joku heittää homovihassaan kiven neljän koplan ikkunasta sisään; kivi osuu Urkkiin, joka loukkaantuu. Elina kuolee makuuhuoneeseensa. 11.12.2013
34. Miss Marpleko itte Elinan kuolemasta on epäselvyyttä, Kaisa epäilee kyseessä olleen itsemurhan. Poliisi on sinetöinyt Hallmanien talon, Hallmanien tytär Briitta (Kirsti Kuosmanen) tulee kaupunkiin selvittämään perintöasioita. Hän tapaa Aron. Briitta tunkeutuu sinetöityyn lapsuudenkotiinsa. Akseli ja Briitta kohtaavat toisensa. Akseli oli aikoinaan seurakunnan suntiona, hänellä epäillään olevan yhteys kappelin lattian alle haudattuun vauvaan. Rauni ja Erkki syyttelevät itseään ja toisiaan, Rauni katuu, että yritti muuttaa Erkin mieleisekseen. Röhkö pyytää yllättäen apua papilta. Neljän kopla pakottaa Jetsun kosimaan Maisua, ja vihdoin kosinta onnistuu. Maisu suostuu. 18.12.2013
35. Ihmisiä suviyössä On kesä ja Elinan kuolemasta on kulunut parisen kuukautta. Akseli on asunut jo pari viikkoa Viherkoskilla ja Rauni alkaa tuskaantua tilanteeseen. Annukka ja Aimo tapaavat. Annukka selvittää monimutkaisen historiansa Aimolle, hän lähti aikoinaan työttömyyden takia huumeporukoihin, mutta joutui sittemmin epäsuosioon. Aimo tunnustaa rakastavansa Annukkaa. Artturi on edelleen kateissa. Käy ilmi, että Artturin ja Elinan avio-onni oli pelkkää kulissia, ja myös Briitan avioliitto on onneton kyhäelmä. Aro painostaa Briittaa myymään tontin ja talon. Rauni ja Erkki juopottelevat tahoillaan. Tyttöjen illassa Raunin, Sinikan, Kaisan, Leenan ja Briitan kesken Leena esittää teorianaan, että kuollut vauva oli Akselin ja Elinan lapsi. Yösydännä Akseli hiippailee Hallmanien taloon, jonne myös Briitta on tunkeutunut lukemaan paljastavia kirjeitä. 25.12.2013
36. Hyvien ihmisten juhla Testamentissa olevasta myyntikiellosta huolimatta Briitta saa vihdoin myytyä perintötalonsa Arolle, joka on ainoa potentiaalinen ostaja. Briitta ja Akseli kertovat poliisille kaiken, vauva oli Akselin ja Elinan. Rauni järkyttyy löytäessään Artturin kalmon Hallmanien talosta. Se on komerossa ja kaatuu Raunia päin, seuraavana päivänä hän alkaa hyperventiloida poliisiasemalla. Annukka vierailee Pirjon luona ja saa tältä anteeksi omituisen käytöksensä sairaalassa. Annukan ja Aimon rakkaus alkaa vihdoin konkretisoitua. Jetsun ja Maisun häiden järjestelyt aiheuttavat ristivetoa: Maisun veli Eetu haluaisi pienet häät, Lötjönen sitä vastoin isot. Häät pidetään lopulta neljän koplan pihamaalla, häissä ovat mukana useimmat tuotantokauden pää- ja sivuhenkilöt. Lopussa otetaan yhteiskuva. 01.01.2014
Juonipaljastukset päättyvät tähän.

Rooleissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

 Ria Kataja   … Rauni Väänänen (myöh. Viherkoski)  
 Risto Salmi   … Pekka Väänänen  
 Vesa Kietäväinen   … Aimo Peltoniemi  
 Juha Veijonen   … Erkki Viherkoski  
 Sanna Niemimuukko   … Saana Viherkoski  
 Janne Jumisko   … Oula Viherkoski  
 Sari Havas   … Sinikka Ström  
 Veera Hoisko   … Sini Ström  
 Kari Väänänen   … Kauko Junni  
 Minna Koskela   … Leena Junni (1. kausi)  
 Minna Kivelä   … Leena Junni (2. kausi)  
 Auvo Vihro   … Aatos Launis  
 Minna Hokkanen   … Marika Launis  
 Tommi Raitolehto   … Vesa Bessonoff  
 Minna Suuronen   … Kaisa Bessonoff  
 Juho Jumisko   … Isto Bessonoff  
 Jyrki Mänttäri   … Ari Pasanen  
 Janne Hyytiäinen   … Esko Kilpelä  
 Riku Suokas   … Matti Aro  
 Raimo Grönberg   … Erkki Hetta  
 Tidjân Ba   … Gerard  
 Erkki Hetta   … Armas Lötjönen  
 Pekka Heikkinen   … Röhkö  
 Ilkka Heiskanen   … Jetsu  
 Tommi Eronen   … Nilkki  
 Heli Sirviö   … Päivikki Korkea-aho  
 Jukka Ruokamo  … Markku Muukkonen  
 Seppo Kaisanlahti  … Ari Lehtola  
 Eija Kyllönen  … Riitta Lehtola  
 Pirjo Leppänen  … Pirjo  

Leena Junnin näyttelijä jouduttiin vaihtamaan toiselle tuotantokaudelle näyttelijä Minna Koskelan jouduttua kieltäytymään roolista muiden työkiireidensä vuoksi.[5]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Yle lopettaa Taivaan tulet - jäätkö kaipaamaan hittisarjaa? Iltasanomat. Viitattu 2.1.2013.
  2. DVD-kokoelman takakansi
  3. Sanna - tyttö, jota teatterikärpänen puraisi Pohjanvalkea. 6/2007. Viitattu 24.04.2010.
  4. Finnpanel - TV-Mittaritutkimus 2/2011. Finnpanel.fi. Viitattu 15.02.2011.
  5. Kauniit ja rohkeatkin tekevät sitä: recasting 02.02.2011. YLE.fi. Viitattu 15.05.2011.