Romanssi

Yvain ja Gawain kamppailevat. Kuvitusta Chrétien de Troyesin teoksesta Yvain ou le Chevalier au Lion (”Yvain, leijonan ritari”).

Romanssi on kaunokirjallisuuden lajityyppi ja modernin romaanin edeltäjä, joka kuvaa idealisoidun sankarin fantastisia seikkailuja eksoottisessa tai maagisessa miljöössä. Alkuaan romanssilla tarkoitettiin keskiaikaisia seikkailutarinoita sodasta ja rakkaudesta. Uudella ajalla sanalla alettiin viitata keskiajan ritariromantiikasta ammentaviin, näennäishistoriallisiin teoksiin. Vaikutteita otettiin myös antiikin sankaritarinoista ja barokin kirjallisuudesta. Romanssista on johdettu adjektiivi romanttinen; ”romanssitarinoita muistuttava”.

Ritariromanssi nousi sydänkeskiajalta lähtien Euroopan suosituimmaksi romanssilajiksi. Aikakauden romanssit ovat yleensä runomuotoisia ja kuvaavat tarunomaisten ritarien seikkailuja. Rakkaus, ritarillisuus ja hovielämä ovat niiden keskeisiä teemoja. Sankarieepoksista romanssit eroavat kuitenkin siinä, että ne keskittyvät sotilaallisten sankaritekojen sijaan hovien ihannoituihin lemmenseikkailuihin (engl. courtly love, ransk. amour courtois). Ritariromansseista ylivoimaisesti tunnetuimpia ovat legendat kuningas Arthurista ja Pyöreän pöydän ritareista. Renessanssiajalla lajityyppi kehittyi proosamuotoiseksi; Miguel de Cervantesin Don Quijote (1605–1615) parodioi edeltäneen vuosisadan pitkiä ja mahtipontisia romansseja. Genren aineksia on nähty myös William Shakespearen myöhäiskauden näytelmissä, joissa toistuvat taianomaiset silmänkääntötemput sekä uskomattomat yhteensattumat.

Romanssi käsitettiin 1700-luvulla romaanista erilliseksi genreksi. Englannissa romaani (novel) tarkoitti aikalaisille tunnistettaviin puitteisiin sijoittuvaa realistista proosaa, joka saattoi pituudeltaan olla vain novellimittainenkin. Romanssi (romance) taas oli eksoottinen, seikkailullinen ja avoimen sepitteellinen. Toisinaan edellisistä erotettiin vielä historia (history), joka saattoi tarkoittaa yhtä lailla tositarinaa kuin myös tositarinana esitettyä, fiktiivistä historiallista kertomusta. Määritelmiä hämärsi se, että kaikkea kaunokirjallisuutta oli tapana markkinoida tositarinoina, ja toisaalta realististakin proosaa saatettiin kuvailla romanssiksi. Jälkimmäinen pätee esimerkiksi Delarivier Manleyn satiiriin The New Atalantis (1709), joka kuvaa aikakauden mahtimiesten ja -naisten moraalista rappiota ja väärinkäytöksiä.

Romanssigenreä arvosteltiin usein epäuskottavuudesta ja sen modernisoiduksi versioksi kehittyi 1700-luvun alussa ”lemmenkirjallisuus” (amatory fiction), jossa korostuvat yksityiset, henkilökohtaiset ja eroottiset elementit. Vuosisadan lopussa romanssilla saatettiin viitata myös sellaiseen goottilaiseen kauhuun, jonka teksti yhdisteli proosaa ja runoutta. Nykyään romanssin piirteitä esiintyy esimerkiksi fantasia-, tieteis- ja rikoskirjallisuudessa. Puhutaan esimerkiksi planeettaromanssista, joka kuvaa vieraalle planeetalle joutuneen miekkasankarin urotöitä. Lajityypin perusteos on Edgar Rice Burroughsin Marsin prinsessa (1912).

Katso myös

• Balladi
• Romantiikka

Lähteet

• Ikonen, Teemu: 1700-luvun eurooppalaisen kirjallisuuden ensyklopedia eli Don Quijoten perilliset. Helsinki: Gaudeamus, 2010. ISBN 978-952-495-080-0.
• The Oxford Dictionary of Literary Terms (3 ed.). Oxford University Press, 2008. ISBN 9780199208272.