Niina Nurminen
Niina Nurminen | |
---|---|
![]() Niina Nurminen Ilman kavaluutta -sarjan kuvauksissa 1995 |
|
Henkilötiedot | |
Koko nimi | Niina Marleena Nurminen |
Syntynyt | 2. elokuuta 1965 Turku |
Ammatti | näyttelijä |
Puoliso | Carl-Kristian Rundman |
Lapset | 2 |
Näyttelijä | |
Aktiivisena | 1987– |
Merkittävät roolit | |
Aiheesta muualla | |
IMDb | |
Elonet | |
Svensk Filmdatabas | |
Niina Marleena Nurminen (s. 2. elokuuta 1965 Turku) on suomalainen näyttelijä.[1] Hän valmistui teatteritaiteen maisteriksi Teatterikorkeakoulusta vuonna 1989 ja on toiminut siitä lähtien freelancerina.[2]
Ura
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Nurminen tunnetaan pääasiassa rooleistaan televisiosarjoissa, mutta hän on tehnyt myös teatterirooleja, muun muassa Teatteri Jurkan Mobile Horror -näytelmässä. Hän on työskennellyt myös Helsingin ja Espoon kaupunginteattereissa sekä Suomen Kansallisteatterissa.[3] Nurminen on vuonna 2010 perustamansa taiteilijoiden ja johtamisen osaamista yhdistävän valmennusyrityksen ArtSense Oy:n johtaja ja toimii nykyään valmentajana ja työelämän kehittäjänä.
Yksityiselämä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Nurminen on naimisissa näyttelijä Carl-Kristian Rundmanin kanssa, ja heillä on kaksi lasta. Nurminen harrastaa japanilaista jousiammuntaa kyūdōa.[4]
Filmografia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Elokuva | ||
---|---|---|
Vuosi | Nimi | Rooli |
1989 | Maa | — |
Insiders | Maiju Puro | |
1990 | Porttikielto taivaaseen | Sara |
2003 | Sibelius | kreivitär |
2005 | Paha maa | syyttäjä |
Puhdas päämäärä | Irina Ahonen | |
2006 | Bodomin legenda | Irene Kottarainen |
2011 | Kotirauha | Jutta |
2012 | Kohta 18 | Jonin äiti |
Lyhytelokuva | ||
2002 | Aurora | äiti |
2005 | Emma | äiti |
2009 | Do not disturb | — |
Televisioelokuva | ||
1997 | Hotelli Voodoo | Ramona |
Televisio | ||
---|---|---|
Vuosi | Sarja | Rooli |
1987 | Fakta homma | Marjaleena Mäki |
1988 | Oudot jutut | — |
1989 | Seitsemän veljestä | Aapon vaimo |
1992 | Luonnollinen kuolema | — |
1994 | Milkshake | Julia |
1996 | Ilman kavaluutta | Paula Markkanen |
1999 | Vaarallinen kevät | Lea |
2000 | Falkenswärds möbler | Nina |
2002 | Tummien vesien tulkit | taideohjaaja |
2003 | Remontti | Sanna |
Rikospoliisi Maria Kallio | Paula Saarnio | |
Operaatio Stella Polaris | — | |
2004 | Kaverille ei jätetä | lentokapteeni Laatikainen |
2005 | Tahdon asia | eränainen |
Firma | Tiina | |
2006 | Akkaa päälle | Santun vaimo |
Uudisraivaaja | Annamari Niemelä | |
2008 | Harvoin tarjolla | Lotta Varsavuori |
2009 | Helppo elämä | vuoropäällikkö |
2011 | Moska | Jaana Kesälä-Schantz |
2013 | Taivaan tulet | Maisu |
Kansan mies | Elina Honkala | |
2016–2018 | Sorjonen | Johanna |
2017 | Syke | Sari |
2022 | Made in Finland | Barbro Nyqvist |
Helsinki-syndrooma | Kaisa Grundholm |
- Ääninäyttelijänä
- Pääartikkeli: Ääninäyttelijäroolit ovat omassa luettelossaan.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Niina Nurminen Elonetissä.. Viitattu 28.11.2013.
- ↑ Zenkner, Virve: Näyttelijä uudella estradilla Campus-verkkolehti. 31.5.2006. CIMO. Arkistoitu 4.11.2011. Viitattu 15.8.2011.
- ↑ Haku Niina Nurminen Ilona-esitystietokanta. Teatterin tiedotuskeskus. Viitattu 19.10.2017.
- ↑ Holtari, Timo: Näyttelijä laajenee Jokeriksi. Fakta, maaliskuu 2007, s. 34, 35. Talentum Media. ISSN 0358-626X
- ↑ Kotikatsomo: Joulukuu 2005 (Puhdas päämäärä) Yle Vintti. Yleisradio Oy. Arkistoitu 3.12.2013. Viitattu 28.11.2013.
- ↑ Vaarallinen kevät (Vaarallinen kevät) Niina Nurmisen blogi. 14.2.2008. Viitattu 28.11.2013.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Niina Nurminen Wikimedia Commonsissa