Hotelli Voodoo

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli kertoo elokuvasta, Hotelli Voodoo on myös Tuomari Nurmion kappale levyllä Maailmanpyörä palaa
Hotelli Voodoo
Ohjaaja Janne Kuusi
Käsikirjoittaja
Säveltäjä Tuomari Nurmio
Lavastaja Malla Miettinen
Valmistustiedot
Valmistusmaa Suomi
Tuotantoyhtiö Yleisradio / TV 1
Ensi-ilta 1997
Kesto 47 min
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Hotelli Voodoo on ja Janne Kuusen ohjaama tv-musiikkielokuva, joka pohjautuu Tuomari Nurmion kappaleisiin. Elokuva esitettiin ensi kerran 7. joulukuuta 1997 TV 1:llä.

Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuvan tapahtumat rakentuvat siinä nähtyävien Tuomari nurmion musiikkikasppaleiden ympärille: tapahtumapaikkana on Hotelli Voodoo, ja henkilöinä muun muassa Ramona ja Rasva Rainer.

Näyttelijät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

 Hannu Nurmio  pummi  
 Martti Suosalo  Marcello Masturbanni, yhtyeen laulusolisti  
 Pertti Sveholm  Rasva-Rainer, gangsteri  
 Niina Nurminen  Ramona, Rasva-Rainerin heila  
 Puntti Valtonen  Toropainen, teekkari  
 Petri Manninen  murhaaja  
 Heikki Kahila  peluri  
 Anneli Rosenlöf  hieno rouva  
 Carl-Kristian Rundman  seremoniamestari  

Musiikki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuvassa kuultavat kappaleet:

Oi mutsi, mutsi
Katuvaisten laulu
Valo yössä (Torvisoittokuntaversio)
Siihen loppui satumaa
Ikuisesti minun
Ramona
Hotelli Voodoo
Rasva Rainer
Huda huda
On aika soittaa sinfonia.

DVD[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

YLE Export on julkaissut elokuvan DVD:nä 17. marraskuuta 2010.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]