Mestari Cheng

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Mestari Cheng
Elokuvan juliste.
Elokuvan juliste.
Ohjaaja Mika Kaurismäki
Käsikirjoittaja Hannu Oravisto
Tuottaja
Säveltäjä
  • Anssi Tikanmäki
  • Eemil Tikanmäki
  • Eljas Tikanmäki
Kuvaaja Jari Mutikainen
Leikkaaja Tuuli Kuittinen
Lavastaja Maria Hulkkonen
Pääosat
Valmistustiedot
Valmistusmaa
Tuotantoyhtiö
Ensi-ilta
Kesto 114 minuuttia
Alkuperäiskieli suomi, englanti
Budjetti 2,9 miljoonaa euroa
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Mestari Cheng on vuonna 2019 ensi-iltansa saanut romanttinen draamakomediaelokuva, jonka on ohjannut Mika Kaurismäki. Elokuvan pääosissa ovat Anna-Maija Tuokko, Chu Pak Hong, Kari Väänänen, Lucas Hsuan ja Vesa-Matti Loiri. Se kertoo kiinalaisessta mestarikokki Chengistä (Hong), joka tulee lappilaiseen syrjäkylään poikansa kanssa. Chengin keitokset mullistavat kyläläisten elämän ja kokin ruoilla kyläläisten vaivat verenpaineesta kuukautiskipuihin helpottavat. Elokuvassa sivutaan myös lapsettomuutta ja puolison menetystä.

Mestari Cheng sai ensi-iltansa Suomessa 27. syyskuuta 2019 ja Kiinassa tammikuussa 2020.

Rooleissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

 Anna-Maija Tuokko  … Sirkka  
 Chu Pak Hong  … Cheng  
 Kari Väänänen  … Romppainen  
 Lucas Hsuan  … Niu Niu  
 Vesa-Matti Loiri  … Vilppula  
 Paula Miettinen  … Mervi  

Tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuvan 2,9 miljoonan budjetista on kolmasosa Kiinasta. Elokuvaa kuvattiin kuusi viikkoa kesällä 2018 Raattamassa (Kittilä), Sodankylässä ja Kiinassa.lähde?[1]

Elokuvan ensi-ilta oli Suomessa 27. syyskuuta 2019 ja se sai Kiinan ensi-iltansa tammikuussa 2020 kiinalaisten uutenavuotena.[2][3]

Elokuva voitti syksyllä 2019 Lyypekin Nordische Filmtage -festivaaleilla yleisöpalkinnon ja sai peräti 93 prosenttia äänistä, joka on festivaalin historian ennätys.

Elokuva myytiin useisiin maihin. Se sai Saksassa ensi-iltansa 30. heinäkuuta 2020 146 elokuvateatterissa saaden suuren yleisömenestyksen. Samana päivänä oli elokuvan ensi-ilta myös Itävallassa. Seuraavaksi elokuva tuli teattereihin 20. elokuuta 2020 Sveitsissä ja syksyllä Iso-Britanniassa ja Japanissa. [4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]