Kiinalainen kulttuuri

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kiinalainen kulttuuri (yksink.: 中华文化; perint.: 中華文化; pinyin: Zhōnghuá wénhuà) on yksi maailman vanhimmista korkeakulttuureista ja kehittynyt Kiinassa tuhansien vuosien aikana. Alue, jolla kulttuuri on hallitseva, kattaa suuren maantieteellisen alueen Itä-Aasiassa. Tavat ja perinteet vaihtelevat suuresti eri maakuntien ja kaupunkien välillä. Kulttuurin omaleimaisuus näkyy keramiikassa, arkkitehtuurissa, musiikissa, kirjallisuudessa, ruuassa, taiteessa, filosofiassa ja uskonnoissa.[1]

Monen Kiinan naapurimaan (esimerkiksi Korea, Japani ja Vietnam) kulttuuri on velkaa kiinalaisille, jotka ovat kauan pitäneet itseään ei ainoastaan parhaana vaan myös ainoana sivistysmuotona. Tällainen asenne olikin omiaan lisäämään kulttuurin vanhoillista ja taaksepäinkatsovaa luonnetta, minkä seurauksena oli vääjäämätön teknologinen, hallinnollinen ja yhteiskuntarakenteellinen taantumus. Eurooppalaisten maahantunkeutuminen 1800-luvulla tarkoitti välitöntä uudistumista. Kiina modernisoitui hitaasti, mikä johtui kiinalaisen yhteiskunnan tuhansia vuosia vanhasta perusrakenteesta.

Kiinan sisällissodan voittaneet Mao Zedongin johtamat kommunistit pyrkivätkin korvaamaan vanhan yhteiskunnan ja kulttuurin sosialismilla. Kommunistien käynnistämässä kulttuurivallankumouksessa tuhoutui kulttuuriaarteita kuten temppeleitä, hautoja ja kirjallisuutta, minkä seurauksena perinteisen kulttuurin painopiste siirtyi Taiwaniin, Hongkongiin ja Singaporeen. Maon kuoleman jälkeen perinteinen kulttuuri alkoi kuitenkin elpyä Manner-Kiinassa.[1]

Kirjallisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Kiinan kirjallisuus

Kiinan kirjallisuus on kiinan kirjoitusjärjestelmän varhaisuuden vuoksi kehittynyt jo muinaisina aikoina. Varsinaisen kertomakirjallisuuden kehitys pääsi vauhtiin vasta 1300-luvulla. Tätä varhaisempi säilynyt kirjallisuus on pääosin tietokirjallisuutta, filosofisia tai uskonnollisia teoksia sekä runoutta. Näistä koulutetun ihmisen tulee tuntea ”viisi klassikkoa ja neljä kirjaa”. Kalligrafia on kiinalaisille sivistyksen korkein mittari. Kertomakirjallisuuden neljä pääteosta ovat Xiyouji (Lännenmatkan kertomus), Honglou meng (Punaisen huoneen uni), Shui hu zhuan (Vesirajan tai vedenvarren tarinat) ja Sanguo yanyi (Kolmen kuningaskunnan tarinoita).[2]

Kuvataide[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Kiinan taide

Merkittävimpiä ja tunnetuimpia kiinalaisen kuvataiteen muotoja ovat maisemamaalaus, kalligrafia, posliinikeramiikka ja jadeveistokset. Kiinalaisessa taiteessa tärkeää on etenkin perinteen merkitys, symboliikka sekä sivellintekniikka.[3] Kuvanveistoa ei ole perinteisesti pidetty taiteena vaan käsityönä.[4]

Musiikki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Kiinalainen musiikki
Peking-oopperaa.

Kiinalainen musiikki, varsinkin perinteinen musiikki, poikkeaa selkeästi länsimaisesta, niin soitinten kuin sävelkuulonkin osalta. Kun-ooppera on vanhin kiinalainen oopperalaji, hienostuneempi kuin Peking-ooppera, joka on kiinalaisen teatteritaiteen laajimmalle levinnyt ja myös länsimaissa tunnetuin muoto. Se syntyi vuonna 1790.[5]

Cui Jian oli yksi ensimmäisiä kiinalaisen rock-musiikin 1980-luvun puolivälissä suosioon nostaneita. Kiinalainen näyttämötaide sisältää usein enemmän akrobatiaa kuin länsimainen. Erityisen huomattava näyttämötaiteen osa-alue on kiinalainen ooppera. Kiinalainen maalaustaide on niin ikään omaleimaista. Merkittävin juhlapäivä kiinalaisessa kalenterissa on kiinalainen uusivuosi, joka osuu gregoriaanisessa kalenterissa vuoden alkupuolelle.[6]

Ajanviete ja tapakulttuuri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lautapelejä kuten shakkia, kiinalaista šakkia (xiangqi) ja piiritysšakkia (weiqi) pelataan yleisesti. Niistä järjestetään kilpailuja ja turnauksia. Weiqi on sivistyneistön peli. Xiangqi ja majiang puolestaan ovat tavallisen kansan suosiossa.lähde?

Arkkitehtuuri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kiinalainen arkkitehtuuri on säilynyt perustavilta elementeiltään yhdenmukaisena koko Kiinan perinteisen kulttuurin aikana. Kiinalaisen arkkitehtuurin tunnetuimpia ja omaleimaisimpia piirteitä ovat kaarevat katot, pagodit, pihatalot, puutarhat ja 6 000 kilometrin pituinen Kiinan muuri.[7]

Siinä missä monumentaalinen eurooppalainen arkkitehtuuri hakee korkeutta, kiinalaisen arkkitehtuurin päälinjoja ovat horisontaaliset linjat. Rakennuksiin on haettu laajuuden ja leveyden vaikutelmaa korostamalla perustuksia ja yhtenäistä, usein varsin alhaalla olevaa kattolinjaa.[8] Perinteistä kiinalaista rakentamiskulttuuria on ohjannut fengshui. Sitä on sovellettu sekä maankäyttöön, kaavoitukseen, arkkitehtuuriin että sisustukseen.[9]

Kiinalla on 41 kohdetta Unescon maailmanperintölistalla. Niistä 33 on kulttuuriin kokonaan tai osittain liittyviä kohteita.[10]

Elokuva[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Elokuva Kiinassa

Kiinalaiset elokuvat ovat alkaneet saada kansainvälistä huomiota 1900-luvun lopulla ja 2000-luvun puolella. Kiinalais-taiwanilainen Hiipivä tiikeri, piilotettu lohikäärme voitti neljä Oscaria. Sitä ennen kansainvälisesti tunnetuimmat kiinankieliset elokuvat tehtiin Hongkongissa.[11] Muita elokuvia ovat esimerkiksi Apinakuningas, Hero, Kirjava huntu, Shaolin Temple, ja Suzhou.

Keittiö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Kiinalainen keittiö
Ateria Jiangsun maakunnassa. Aterioita pidetään tärkeinä sosiaalisina hetkinä perheen tai ystävien kesken.

Kiinalainen keittiö käyttää paljon riisiä. Monilla alueilla etenkin Pohjois-Kiinassa vehnäpohjaiset tuotteet kuten nuudelit ovat kuitenkin yleisempiä.[12]

Makumaailmassa haetaan toisiaan täydentäviä vastakohtia: makea ja suolainen, hapan ja imelä, kylmä ja lämmin. Maan eri osien keittiötä luonnehditaan usein niin, että idässä ruoka on suolaista, etelässä makeaa, lännessä tulista ja pohjoisessa hapanta.[13]

Tee on tärkeä juoma. Lähinnä vihreää teetä juodaan aamuin, illoin ja ruokajuomana. Joskus on tarjolla myös mustaa tai jasmiinilla maustettua teetä.[14]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Repo & Markkula: Olympian Kiina. 3. painos. Olympia Kaukomatkatoimisto, 2007. ISBN 9789519823034.
  • Huotari & Seppälä: Kiinan kulttuuri. 1. painos. Otava, 2005. ISBN 951-1-15943-7.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Huotari & Seppälä s. 11–15.
  2. ”Kiinan kirjallisuus”, Otavan suuri ensyklopedia. 4. osa (Juusten–Kreikka), s. 2978–2981. Helsinki: Otava, 1978. ISBN 951-1-04658-6.
  3. Huotari, Tauno-Olavi & Seppälä, Pertti: Kiinan kulttuuri, s. 362–407. Helsinki: Otava, 2005 (5. painos). ISBN 951-1-15943-7.
  4. Repo & Markkula s. 52–56.
  5. http://fi.radio86.com/kiinalainen-kulttuuri/peking-oopperan-perusteet [vanhentunut linkki]
  6. Otavan suuri Ensyklopedia, 4. osa (Juusten-Kreikka), s. 2982–4, art. Kiinan musiikki ja näyttämötaide. Otava, 1978. 951-1-04658-6.
  7. Huotari, Tauno-Olavi & Seppälä, Pertti: Kiinan kulttuuri, s. 363–372. Otava, 2005 (5. painos). ISBN 951-1-15943-7.
  8. Features of Chinese Architecture:(I) Horizontal emphasis Cultural China.
  9. FenghsuiMitä Missä Milloin (Arkistoitu – Internet Archive)
  10. Properties inscribed on the World Heritage List: China Unesco
  11. ”Ken pelätyn kungfun taitaa” - legendaarinen hongkongilainen elokuvaRadio86 2008 (Arkistoitu – Internet Archive)
  12. China Countries and their cultures
  13. Repo & Markkula, s. 87-88.
  14. Repo & Markkula, s. 89.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]