Kiinalainen kalligrafia
Kiinalainen kalligrafia on kiinalaisin kirjoitusmerkein luotua kalligrafiaa. Kiinassa kalligrafiaa on aina pidetty merkittävänä taiteenlajina, ja monet menneiden vuosisatojen mestarit tunnetaan nimeltä. Tiettyihin asioihin kiinnitetään huomiota kirjoitusmerkkejä tehtäessä, mutta ehdottomia sommittelusääntöjä ei ole. Kalligrafit käyttävät merkkien piirtämiseen sivellintä.
Asema taiteena[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kiinan taiteenlajeista kalligrafia on maalaustaiteen ohella arvostetuinta. Kalligrafiaa näkee edelleen kaikkialla Kiinassa, sitä opetetaan koululaisille, alan lehtiä ja oppaita julkaistaan useita, ja kalligrafian tutkimus on oma oppialansa.[1]
Kalligrafian ja maalaustaiteen ikiaikainen yhteys Kiinassa perustuu siihen, että kiinalaiset kirjoitusmerkit olivat alun perin kuvamerkkejä. Kumpikin perustuu lisäksi samaan esteettiseen teoriaan, ja ne hyödyntävät myös samoja työvälineitä, sivellintä, tussia ja paperia sekä samaa sivellintekniikkaa. Moni kiinalainen taiteilija onkin ollut samalla sekä taidemaalari että kalligrafi.[1]
Tavoite[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tärkeää kiinalaisessa kalligrafiassa ovat yksittäisten kirjoitusmerkkien piirrot, rakenne ja painopiste, sekä kokonaissommittelu. Ehdottomia sommittelusääntöjä ei kuitenkaan ole.[2] Eteläisen Qi-dynastian (479–502) aikana eläneen maalari Xie Hen esittämien tunnettujen kriteerien mukaan kalligrafiassa tärkeintä on ”elämänvoiman (qi) rytminen harmonia ja liike”. Hänen mukaansa qi-elämänvoiman vangitseminen paperille viivojen keinoin on kalligrafin tärkein päämäärä.[3]
Välineet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kiinalaisen kalligrafin työvälineitä ovat ”neljä aarretta”: sivellin, paperi, tussi ja tussinhankauskivi.[4] Kiinalaisiin kalligrafiateoksiin kuuluu oleellisesti taiteilijan punainen sinetti.[2] Itämainen sivellintekniikka eroaa länsimaisesta: kiinalainen kalligrafi pitää sivellintä sormenpäillään pystyasennossa ja käyttää vain harjaksen kärkeä.[5]
Kirjoitustyylit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kiinalaisista kirjoitustyyleistä kalligrafien suosiossa ovat etenkin kursiivi xingshu ja hyvin vapaamuotoinen ruohokirjoitus caoshu.[6] Xingshu kehittyi samoihin aikoihin niin sanotun normaalikirjoituksen, eli kaishun, kanssa noin 1 800 vuotta sitten. Xingshu on kaunokirjoitustyylinä vapaamuotoisempaa kuin normaalikirjoitus, ja se on edelleen yksi kalligrafien suosikeista.[6] Caoshu, kiinan kalligrafiatyyleistä kaikkein vapaamuotoisin ja usein hyvin vaikeaselkoinen, kehittyi lopulliseen muotoonsa Tang-dynastian aikana 618–907.[6]
Mestareita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kiinalaisen kalligrafian 1 800 vuoden historian ajan mestareita tunnetaan nimeltä useita. Maineikkain heistä oli Wang Xizhi (321–379), jonka tunnetuimmat säilyneet teokset on sivelletty xingshulla ja caoshulla. Qing-dynastian (1644–1912) ajalta tunnetaan kalligrafi Deng Shiru (1743–1805), ’Qing-kalligrafian prinssi’. Yksi hänen erikoislajeistaan oli zhuanshu, eli sinettikirjoitus, ja siinä etenkin pieni sinettikirjoitus; toinen hänen lempityylinsä oli lishu, eli kirjurikirjoitus.[3]
Kuvia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
-
Kiinalainen Sun Xinde tekemässä kalligrafiaa. -
Mies harjoittaa vesikalligrafiaa Pekingin Beihai-puistossa. -
Tussinhankauskiven avulla kalligrafi tekee mustetta työskentelynsä aikana: hän hieroo tussitankoa kiveä vasten ja sekoittaa syntyvää jauhetta veteen.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Huotari, Tauno-Olavi & Seppälä, Pertti: Kiinan kulttuuri. Otava, 2005 (5. painos). ISBN 951-1-15943-7.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b Seppälä 2005, s. 288–290.
- ↑ a b Seppälä 2005, s. 300–302.
- ↑ a b Seppälä, Pertti: Kirjoitusmerkkien taikaa – kiinalaisesta kalligrafiasta kolumbus.fi. Viitattu 10.10.2014.
- ↑ Seppälä 2005, s. 298.
- ↑ Smith, Ray: Taiteilijan käsikirja, s. 119. Otava, 1997 (alkuteos 1987). ISBN 951-1-111191-1.
- ↑ a b c Seppälä 2005, s. 297.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Kiinalainen kalligrafia Wikimedia Commonsissa
