Siirry sisältöön

Elina Salo

Wikipediasta
Elina Salo
Elina Salo Moskovan elo­kuva­juhlilla Punaisella torilla vuonna 1961.
Elina Salo Moskovan elo­kuva­juhlilla Punaisella torilla vuonna 1961.
Henkilötiedot
Koko nimi Aino Elina Maisala
Syntynyt9. maaliskuuta 1936
Sipoo
Kuollut4. marraskuuta 2025 (89 vuotta)
Ammatti näyttelijä
Puoliso Pertti Maisala
(vih. 1963; ero 1976)
Lapset 1
Näyttelijä
Aktiivisena 1956–2025
Merkittävät roolit
Palkinnot
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie
Svensk Filmdatabas

Aino Elina Salo (oik. Maisala; 9. maaliskuuta 1936 Sipoo – 4. marraskuuta 2025[1][2]) oli suomalainen näyttelijä.[3] Salo teki pitkän uran elo­kuva­näyttelijänä aina 1950-luvulta alkaen 2000-luvun kansainvälisiin kuvauksiin asti. Hänet tunnetaan etenkin roolistaan Pikku Myynä useissa eri tuotannoissa sekä vahvoista rooli­töistään Lilla Teaternissa ja Aki Kauris­mäen elo­kuvissa .

Ura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Teatteri­koulun vuosina 1955–1958 käynyt Elina Salo näytteli Suomen Filmi­teollisuuden elo­kuvissa 1950-luvun puoli­välistä saakka. Ensimmäinen suurempi rooli Salolla oli Maunu Kurkvaaran elokuvassa Pata­rouva (1959). Vuosi­kymmenen vaihteen tienoilla hän sijoittui useina vuosina ensimmäiselle sijalle Elokuva-Aitta-lehden järjestämissä ”Suomen suosituin elo­kuva­näyttelijätär” -äänestyksissä. Tuolloin Salo teki mieleen­jääneet roolit muun muassa Kassilan ohjaamassa klassikossa Komisario Palmun erehdys (1960) sekä sitä seuranneessa Kaasua, komisario Palmu! -elokuvassa. Sittemmin hän on ollut niinkin eri­tyyppisten ohjaajien kuin Aarne Tarkaksen, Matti Kassilan, Risto Jarvan ja Aki Kauris­mäen luotto­näyttelijä. lähde?

Alkuaikojen yksi­ulotteisten farssien ja pirteiden tyttö­roolien jälkeen Salon vahva näyttelijä­persoonallisuus pääsi kunnolla esiin suomalaisen elo­kuvan ”uuden aallon” myötä Jarvan ja Jaakko Pakkas­virran esikois­elo­kuvassa Yö vai päivä (1962) sekä etenkin Jarvan elokuvassa Työmiehen päiväkirja (1967).

Elo­kuva­roolien lisäksi Salo teki uraa myös teatterinäyttämöillä, Intimiteatterissa vuosina 1960–1965 ja Lilla Teaternissa vuodesta 1967.[3]

1970-luvulle tultaessa Elina Salon elo­kuva­ura hiljeni, ja muutaman vuoden ajan hän teki vain pieniä sivu­rooleja. Rooli runoilija L. Onervana Jaakko Pakkas­virran Eino Leino -elo­kuvassa Runoilija ja muusa (1978) käynnisti uuden, aktiivisemman kauden. Myöhäisemmän jakson merkittäviä tapauksia ovat olleet lukuisat luonneroolit Aki Kauris­mäen elo­kuvissa. Roolisuoritus rouva Sjö­holmina elo­kuvassa Kauas pilvet karkaavat (1996) palkittiin Jussi-palkinnolla. Salon tuorein elo­kuva­työ on Clairen rooli elo­kuvassa Le Havre vuonna 2011. Tästä roolista hän sai jälleen parhaan nais­sivu­osan Jussi-palkinnon.

Salo näytteli kaikkiaan yli 70 elo­kuvassa, ja sivu­roolien ohella hän teki monia merkittäviäkin osia, niin draamoissa kuin komedioissa.[4]

Elina Salo oli pitkään myös lasten­ohjelmien televisio­äänenä. Näyttelijän­uran lisäksi Elina Salo levytti musiikkia, josta suurin osa on lastenlauluja. Yksi tunnetuimpia hänen esittämiään kappaleita on vuonna 1979 levytetty ”Lähdetään Korkeasaareen”.[5]

Pikku Myy

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Salo valittiin 1960-luvun lopulla Pikku Myyn rooliin televisiosarjaan Muumipeikko[6], jonka näyttelijät olivat pääosin Lilla Teaternista tuttuja. Sarjan käsikirjoittivat Tove ja Lars Jansson ja se kuvattiin Ruotsissa. 13-osainen sarja esitettiin siellä joulukuusta 1969 alkaen ja Suomessa tekstitettynä heti seuraavan vuoden alussa. Sarjan laulut levytettiin, mukaan lukien Salon esittämä Lilla Mys visa. Salo näytteli Myytä myöhemmin myös Lilla Teaternin Muumi-näytelmissä[7].

Salo palasi Pikku Myyn rooliin vuonna 1991, kun kansainvälisenä yhteistuotantona tuotetun Muumilaakson tarinoita -sarjan suomenkieliset äänitykset alkoivat[8]. Salo äänitti sarjaan kaikkiaan 100 jaksoa vuoteen 1998 mennessä, tehden roolista hänen uransa mittavimman. Sarjan valtavan suosion myötä Pikku Myyn roolista tuli myös Salon tunnetuin[9]. Hän lainasi äänensä myös Myyn äidille kahdessa jaksossa.

Vuosi 1993 piti Salon kiireisenä, sillä hän äänitti tuolloin Muumilaakson tarinoiden lisäksi sekä elokuvan Muumipeikko ja pyrstötähti[10] että lyhytelokuvan Kuinkas sitten kävikään?, jossa Salo toimii myös kertojana. Kesällä avattiin Naantalin Muumimaailma, jossa Salo oli mukana Muumitalossa kuuluvalla ääniraidalla, jolla Myy jutteli vieraille[11]. Samana vuonna levytettiin myös albumi 14 uutta Muumilaulua, jolla Salo laulaa kappaleen Pikku Myyn haaveet ja on mukana myös laulussa Kun laiskottaa…[12].

1990-luvun lopulla Salo äänitti Myyn pääroolin ruotsalaiseen Suuri Muumijuhla -tietokonepeliin sekä suomeksi että ruotsiksi. Hän on mukana suomeksi myös norjalaisissa peleissä Muumit ja Taikurin hattu (1997) ja Muumit meren aalloilla (1999).

Salon viimeiseksi äänitykseksi Pikku Myynä jäi Muumipeikko-sarjasta tutun Lilla Mys visan suomenkielinen levytys nimellä Pikku Myyn laulu. Laulu julkaistiin albumilla Parhaat Muumilaulut vuonna 2002[13].

Yksityiselämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elina Salo oli naimisissa Pertti Maisalan kanssa vuosina 1963–1976, ja heillä on tytär (s. 1964).[3] 1990-luvun puolivälistä alkaen Elina Salo asui pää­asiassa Pariisissa,[14][1] ja hänelle myönnettiin 2009 ranskalainen Ordre des Arts et des Lettres -rita­rikunnan korkein kunnia­merkki.[15] Vuonna 1996 hän sai Suomen valtion taiteilijaeläkkeen[16].

Valikoitu filmografia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Elina Salon filmografia
Ääninäyttelijänä
Pääartikkeli: Ääninäyttelijäroolit ovat omassa luettelossaan.

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b Aromaa, Jonni: Näyttelijä Elina Salo on kuollut – Pikku Myyn rakastettu ääni on poissa Yle Uutiset. 6.11.2025. Yleisradio. Viitattu 24.11.2025.
  2. ↑ Elina Salo on kuollut www.iltalehti.fi. Viitattu 6.11.2025.
  3. ↑ a b c Rantala, Risto (päätoim.): Kuka kukin on 2003: Henkilö­tietoja nyky­polven suomalaisista, s. 885–886. Helsinki: Otava, 2002. ISBN 951-1-18086-X
  4. ↑ Elina Salo Elonetissä.. Viitattu 5.1.2022.
  5. ↑ Elina Salo Äänite­arkisto. Arkistoitu 22.7.2018. Viitattu 1.10.2012.
  6. ↑ Mumin­trollet SVT Play. Tuk­holma: Sveriges Television Ab. Viitattu 5.1.2022. (ruotsiksi)
  7. ↑ Pikku Myyn äänenä toiminut Elina Salo 80 vuotta! 10.3.2016. Helsinki: Moomin Characters Oy Ltd. Viitattu 5.1.2022.
  8. ↑ Muumi­laakson tarinoita Yle Vintti. Yleis­radio Oy. Viitattu 5.1.2022.
  9. ↑ Pikku Myyn ääni ja ruumiillistuma Helsingin Sanomat. 6.–7.11.2025. Helsinki: Sanoma Media Finland. Viitattu 8.11.2025.
  10. ↑ Him­berg, Petra: Muumi­peikko ja pyrstö­tähti (Yle Elävä arkisto.) Yle Vintti. 4.5.2009. Viitattu 5.1.2022.
  11. ↑ Naantalissa (23.7.1993) - kaupunki, Muumimaailma, Lintukoto Youtube. 3.12.2008. kotimaanmatkaaja. Viitattu 8.11.2025.
  12. ↑ 14 uutta Muumilaulua Spotify. 2014. Warner Music Finland. Viitattu 8.11.2025.
  13. ↑ Parhaat Muumilaulut Spotify. 2014. Warner Music Finland. Viitattu 8.11.2025.
  14. ↑ Kilponen, Anna: Näyttelijä Elina Salo: ”Oulun pojille lähtevät kortit” Kaleva. 11.10.2014. Oulu: Kaleva Oy. Viitattu 22.12.2018.
  15. ↑ Elina Salolle ranskalainen kunnia­merkki Savon Sanomat. 6.11.2009. Kuopio: Savon Media Oy. Viitattu 22.12.2018.
  16. ↑ Alkio, Jyrki: Taiteilijaeläkkeisiin muutoksia. Helsingin Sanomat, 8.5.1996, s. 36. Näköislehti (maksullinen).

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Elina Salo.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Elina_Salo&oldid=23695649”