Vivica Bandler

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Teatterinjohtaja Vivica Bandler Helsingin Huvilakadulla kesällä 1997.

Vivica Aina Fanny Bandler (o.s. von Frenckell; 5. helmikuuta 1917 Helsinki30. heinäkuuta 2004 Helsinki) oli suomalainen teatteriohjaaja ja teatterinjohtaja.[1] Hän johti Lilla Teaternia 19551967 ja toi avantgarden suomalaiseen teatterimaailmaan.

Nuoruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vivica von Frenckell oli kaupunginjohtaja Erik von Frenckellin ja teatterihistorian tutkija Ester-Margaret Lindbergin tytär.[2] Hän opiskeli agronomiksi ja hoiti sukunsa omistamaa Saaren kartanoa Tammelassa. Sodan aikana hän toimi lääkintälottana rintamalla ja meni vuonna 1943 naimisiin itävaltalaisen Kurt Bandlerin kanssa; avioliitto päättyi eroon vuonna 1963.[3]

Teatterintekijä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Teatteriohjaajan ura alkoi Tammelassa harrastajateatterin Seitsemästä veljeksestä. Bandler vei saman esityksen Pariisiin. Vuonna 1939 hän perusti Studentteaternin, Helsingin ruotsinkielisen ylioppilasteatterin, jossa hän myös ohjasi. Samana vuonna elokuvista kiinnostunut ja kielitaitoinen Bandler puhui itsensä työryhmän tulkiksi, kun ranskalainen ohjaaja Jacques Feyder tuli Ruotsin Lappiin kuvaamaan elokuvaansa Pako pohjoiseen (La loi du nord). Hän toimi vielä toisenkin elokuvaryhmän tulkkina, mutta ei nähnyt elokuva-alalla sotien jälkeen työmahdollisuuksia naiselle ja keskittyi teatteriin.[2]

Lilla Teatern syntyi Svenska teaternin revyistä ja Helsingin olympialaisten yhteydessä järjestetyistä erikoisnäytöksistä. Bandler kuului teatterin hallitukseen sen perustamisesta asti ja osti teatterin itselleen vuonna 1955. Bandlerin suhteilla taloon saatiin nimekkäitä ulkomaalaisia vierailijoita, muun muassa Dario Fo ja Eugène Ionesco. Hänet palkittiin vuonna 1962 Pro Finlandia -mitalilla ja hän sai taiteen akateemikon arvonimen vuonna 1999.

Lillanin jälkeen Bandler johti Oslon ja Tukholman kaupunginteatteria, Ruotsin teatteriakatemiaa ja Tampereen teatterikesää. Yhteistyössä Tove Janssonin kanssa hän toteutti ja ohjasi useita muumiaiheisia näytelmiä, joita suomalainen (suomenruotsalainen) ryhmä esitti muissakin pohjoismaissa.

Muuta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tuija-Maija Niskasen vuonna 1982 ohjaama elokuva Jäähyväiset (Avskedet) perustuu Vivica Bandlerin nuoruusmuistoihin.

Stadin Slangi ry. valitsi Bandlerin vuoden 2002 Stadin Friiduksi Helsinki-päivänä 12. kesäkuuta 2002.[4]

Bandler on haudattu Hietaniemen hautausmaalle Helsinkiin. Hautakiveen on poikkeuksellisesti kirjoitettu nimen yläpuolelle vain sana "människan" (ihminen).[5]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Moring, Kirsikka: Vivica Bandler Helsingin Sanomat. Viitattu 1.8.2012.
  2. a b Bélinki, Karmela: ”Vivica Bandler ja klovnin nauru”, Suomalaisia vaikuttajanaisia – kohti vuotta 2000, s. 31–40. Toimittaneet Ritva Sievänen-Allen ja Karmela Bélinki. Helsinki: WSOY, 1998. ISBN 951-0-22607-6.
  3. Finlands ridderskaps och adels kalender 2001, s. 171. Jyväskylä 2000. ISBN 951-796-233-9
  4. Stadin Friidu ja Kundi. Stadin Slangi. Viitattu 13.6.2015.
  5. "Pelkäätkö kuolemaa, Gustaf Molander?" Suomen Kuvalehti 16–17/2014.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Ahlfors, Bengt: Människan Vivica Bandler: 82 skisser till ett porträtt, Helsinki: Schildts, 2011.
  • Bandler, Vivica – Backström, Carita: Vastaanottaja tuntematon. (Omaelämäkerta.) Otava 1992. (Alkuteos Adressaten okänd, 1992.)
  • Pöysti, Lasse : Jalat maahan. Otava 1991. ISBN 951-1-11611-8
  • Tove Janssonin elämäkerrat (Boel Westin, Tuula Karjalainen)
  • Peake, Rose-Marie: Villa Frenckell, Huvilakatu yksi: Idyllin värikkäät vaiheet. Cargotec, Helsinki, 2012.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]