Dingo (yhtye)

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Dingo

Dingo logo.svg
Dingo Raumanmeren juhannuksessa vuonna 2006.
Dingo Raumanmeren juhannuksessa vuonna 2006.
Tiedot
Toiminnassa 1982–1986
1993–1994
1998–2002
2004–
Tyylilaji suomirock
pop rock
New Romantic
Kotipaikka Suomen lippu Suomi
Laulukieli suomi
englanti (1986)
Jäsenet

Pertti Neumannlaulu
Rein T. Rebanekitara
Taago Danielbasso
Vallo Vildakrummut
Petri Lapintiekosketinsoittimet

Entiset jäsenet

Jonttu Virta, kitara (1982–2002)
Juha Seittonen, rummut (1982–2002)
Jarkko Eve, basso (1983–1984, 2002-2008)
Tuomo Vähä-Pesola, koskettimet (1983, 1986)
Pete Nuotio, koskettimet (1983–1986, 1998-2002)
Pepe Laaksonen, basso (1984–2002)
Pave Maijanen, koskettimet (1993-1994)
Jari Nieminen, kitara (2002)
Vesa Aaltonen, rummut (2002)
Pekka Kuorikoski, koskettimet (2002)
Hombre Lampinen, kitara (2004–2005)
Juha Jokinen, rummut (2004–2005)
Sami Välimäki, koskettimet (2004–2005)
Erik Valkama, kitara (2005-2014[1])
Ari Toikka, rummut (2005–2007)
Pekka Siistonen, koskettimet (2005–2007)
Jukka Mänty-Sorvari, rummut (2007)
Robert Engstrand, koskettimet (2007-2011)
Ville Siuruainen, rummut (2008-2014[2])
Vesa Kuhlman, basso (2008-2014[3])
Jani Hölli, koskettimet (2011-2014[4])
Janne Kasurinen, kitara (2014-2015)
Mikko Virta, kitara (2014-2015)
Esa Nummela, akustinen kitara (2014-2015)
Topi Karvonen, basso (2014-2015)
Tero Rikkonen, rummut (2014-2015)
Jere Ijäs, kosketinsoittimet (2014-2015)

Levy-yhtiö

Suomen Musiikki, 2012–
[5] AXR, 2010–2012
Edel, 2005–2010
Finnlevy/Warner, 1983–1985, 1992–2004
Sonet, 1986
Bang Trax, 1986

[Dingomania.fi Kotisivut]

Dingo on suomalainen rockyhtye, joka on jäänyt suomalaisen kevyen musiikin historiaan yhtenä kaikkien aikojen suosituimmista suomalaisista yhtyeistä. Dingon kulta-aika oli vuosina 1984–1986. Yhtyeen perustamisesta lähtien sen keulakuva on ollut laulaja-lauluntekijä Neumann. Dingon tunnetuimpia hittejä ovat muun muassa ”Autiotalo”, ”Kirjoitan”, ”Levoton Tuhkimo”, ”Sinä ja minä”, ”Nahkatakkinen tyttö”, ”Pyhä klaani”, ”Perjantai”, ”Rio Ohoi” ja ”Lähetyssaarnaja”.[6] Yhtye on myynyt Suomessa uransa aikana yhteensä yli 500 000 levyä.[7]

Dingon perusti vuonna 1982 kolme henkilöä: Pertti Nieminen (nykyinen Neumann, laulu ja basso), Jonttu Virta (kitara) ja Juha ”Quuppa” Seittonen (rummut). Keväällä 1983 kokoonpanoon liittyivät kosketinsoittaja Tuomo Vähä-Pesola ja basisti Jarkko Eve, jolloin muodostui Dingon alkuperäinen kokoonpano. Dingon klassinen kokoonpano esiintyi vuosina 1984–1986 ja 1998–2002. Dingo hajosi lokakuussa 1986. Dingo on tehnyt kolme paluuta 1980-luvun jälkeen. Ensimmäisen kerran vuosina 1993–1994, toisen vuosina 1998–2002 ja kolmannen vuodesta 2004 eteenpäin. Yhtyeessä on soittanut yhteensä 32 vakinaista muusikkoa, joista 24 vuoden 2002 jälkeen. Pertti Neumann on Dingon jäsenistä ainoa, joka on vaikuttanut yhtyeessä koko sen olemassaolon ajan.[6]

Uusimmat kokoonpanot ovat esiintyneet Dingon nimellä, mutta monet eivät pidä nykyistä Dingoa ”oikeana” Dingona. Sen ainoa alkuperäisjäsen on Pertti Neumann. Viimeisin Dingon levy on vuodelta 2008 oleva Humisevan harjun paluu. Dingon 2000-luvun albumit ovat menestyneet heikosti; vuonna 2005 julkaistua Purppuraa-albumia myytiin vain 10 000 kappaletta ja vuonna 2008 julkaistua Humisevan harjun paluu -albumia 2 000 kappaletta.[6] Marraskuussa 2015 yhtyeen laulaja Pertti Neumann ilmoitti, että yhtyeen uusin kokoonpano käsittää hänen lisäkseen yhden suomalaisen ja kolme virolaista muusikkoa.[8]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alkuvaiheet (1982–1983)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1982 Neumann alkoi koota itselleen uutta yhtyettä hajonneen MAC:in tilalle. Yhtyeen rumpaliksi tuli Juha ”Quuppa” Seittonen ja kitaraan Kieltolaki-yhtyeen Jonttu Virta. Yhtye nimettiin Sous-Pierreksi, mutta nimi lyhennettiin pian Sohoksi. Yhtye kuitenkin kuuli, että Englannissa vaikutti samanniminen yhtye, ja Neumann keksi yhtyeelle uudeksi nimeksi Dingo.[6]

Dingoon tulivat mukaan basisti Jarkko Eve ja kosketinsoittaja Tuomo Vähä-Pesola. Yhtyeen harjoituspaikka sijaitsi Porin Annankatu 6:ssa (jossa on edelleen ”Dingokämpäksi” nimetty tila). Kesällä 1983 Finnlevyn ollessa kykyjenmetsästysretkellä Porissa sen edustaja kiinnostui Dingosta ja levytyssopimus Finnlevyn kanssa solmittiin.[6]

Ennen ensilevytystä kokoonpanoa piti hieman muuttaa. Kosketinsoittaja Tuomo Vähä-Pesola vaihtui Pete Nuotioon, johon Eve oli tutustunut aikaisemmin. Vähä-Pesola lähti Annankadulta pois ovet paukkuen, kun sai kuulla, että kosketinsoittaja vaihtuu. Neumannin sanojen mukaan Dingo tarvitsi toisenlaisen kosketinsoittajan.[6]

Menestysvuodet (1984–1986)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tammikuussa 1984 single Sinä ja minä osallistui Levyraati-ohjelmaan televisiossa ja voitti sen. Huhtikuussa julkaistiin albumi Nimeni on Dingo, joka pysyi myydyimpien levyjen joukossa koko vuoden.[6]

Juhannuksen jälkeen Dingon kokoonpano muuttui jälleen. Basisti Jarkko Eve lähti soolouralle. Tilalle Neumann kutsui basistiksi MACin ajoilta tutun Pepe Laaksosen. Saman vuoden syksyllä julkaistiin singlenä kappale ”Autiotalo”, jonka ansiosta Dingo teki lopullisen läpimurtonsa. ”Autiotalo” on edelleenkin Dingon myydyin singlejulkaisu.[6]

Vuosi 1985 oli Dingolle kaikkein menestyksekkäin. Helmikuussa kakkosalbumin kansikuvia käytiin kuvaamassa Marokossa. Seuraavassa kuussa albumi Kerjäläisten valtakunta nousi levylistojen kärkeen. Levy myi viikon aikana yhteensä 125 000 kappaletta nousten silloin Suomen kaikkien aikojen myydyimmäksi suomalaiseksi albumiksi. Nykyisin albumia on myyty yhteensä lähes 200 000 kappaletta, ollen Suomen kaikkien aikojen neljänneksi myydyin suomalainen albumi.[9]

Kesä 1985 oli Dingo-hysterian aikaa. Esimerkiksi rumpali Quuppa huomasi eräänä päivänä nurmikkoa ajaessaan, että hänen toimiaan seurasi kadun varrella linja-autolastillinen ihmisiä. Tarinan mukaan matka Yyterin rannoille sisälsi kaikkien Dingon jäsenten asuintalojen esittelyn. Yhtye alkoi vähitellen turhautua suursuosion aiheuttamiin lieveilmiöihin.[6]

Vuonna 1986 Dingon levytyssopimus Finnlevyn kanssa päättyi ja Dingo perusti oman levy-yhtiön, Bang Traxin. Helmikuussa Dingo vieraili Lontoossa ilmestyneen ”The House Without a Name / Tell Me Now” -sinkun johdosta. Sonet-levy-yhtiö julkaisi Dingon englanninkielisen singlen Englannissa, Ruotsissa ja Tanskassa, joissa se nousi pieneksi radiohitiksi. Kappaleesta ”The House Without a Name” tehtiin myös musiikkivideo.[6] Englanninkieliset sanat kappaleisiin teki Joe Meikle.

Maaliskuussa ilmestyi kolmas albumi Pyhä klaani, joka arvosteltiin epäonnistuneeksi levyksi. Pyhä klaani myi 80 000 kappaletta.[6]

Vuonna 1986 Dingo teki siihen mennessä Suomen suurimman jäähallikiertueen, joka osoittautui lopulta tappiolliseksi ja Dingon alamäki alkoi. Kiertueen promoottori oli pannut Dingon rahoista noin 500 000 – 700 000 markkaa omaan pussiinsa. Rahojen myötä oli kadonnut myös mies itse, yhtyeelle tuli noin 450 000 markkaa tappiota. Suosio oli laskussa.[6]

Kesällä kosketinsoittaja Pete Nuotio lähti yhtyeestä ja alkuperäinen kosketinsoittaja Tuomo Vähä-Pesola tuli takaisin yhtyeeseen. Esiintymiset eivät kuitenkaan onnistuneet ja lopulta yhtye hajosi. Dingo tuli tiensä päähän Nivalan Tuiskulassa 4. lokakuuta, jolloin Neumann ilmoitti muille jäsenille keikan jäävän Dingon viimeiseksi. Rahat olivat loppuneet, ja yhtye halusi lopettaa vielä huipulla ollessaan.[6]

Yhtye ilmoitti 7. lokakuuta 1986 pidetyssä tiedotustilaisuudessa lopettavansa niin esiintymisen kuin levyttämisenkin - mahdollisesta jatkosta ei haluttu eikä voitu puhua mitään.[6]

Dingon hajoamisesta ilmoitettiin tv-uutisissa, Kymmenen uutisissa, Ajankohtaisessa kakkosessa, lehdissä ja radiossa. Maan yksi menestyneimmistä yhtyeistä oli hajonnut. Dingo rikkoi vuosien 1984–1986 aikana kaikki siihen asti tehdyt levy- ja konserttimyynnin ennätykset Suomessa. Myös yhtyeen kaikki 1980-luvulla julkaistut albumit olivat vuoden myydyimpiä kotimaisia albumeita.[6]

Hajoamisen jälkeen (1986-1993)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosina 1986-1993 Dingon jäsenet vaikuttivat musiikin saralla kukin omalla tahollaan. Neumann kokosi Pepe Laaksosen kanssa vuonna 1987 S.E.X.-yhtyeen, joka hajosi julkaistuaan vain pari singleä ja yhden albumin. Jonttu Virta soitti QQ Blue -yhtyeessä, Pepe Laaksonen julkaisi oman soololevynsä Veli kuu ja Quuppa vaikutti useissa eri kokoonpanoissa. Vuosien 1986-1993 aikana Neumann julkaisi kolme sooloalbumia ja toimi myös EMI:n tuotantopäällikkönä.[10]

Neumann ja Quuppa soittivat 1980- ja 1990-lukujen taitteessa samassa yhtyeessä, ensin nimellä Neumann & Albion Rockers, mutta myöhemmin nimellä Neumann. Kokoonpano julkaisi muutaman singlen ja albumin Kotiinpaluu.

Vuonna 1992 Dingolle tarjottiin 100 000 markkaa yhdestä keikasta, mutta tuolloin yhtye ei vielä tarjoukseen suostunut. Saman vuoden syksyllä kappale ”Levoton Tuhkimo - remix” nousi radiossa soitetuimpien kappaleiden joukkoon. Neumann julkaisi omaelämäkerran ja samannimisen albumin Tähti ja meripoika samana syksynä.[6]

Ensimmäinen paluu (1993–1994)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keväällä 1993 ilmestyi kokoelmalevy Tuhkimotarina. Samoihin aikoihin alkoivat liikkua huhut Dingon paluusta, jotka myös toteutuivat: Dingo palasi lavoille lähes tunnetuimmassa kokoonpanossaan. Tällä kertaa koskettimissa oli Pave Maijanen, sillä Pete Nuotio ei lähtenyt tuolloin mukaan vedoten henkilökohtaisiin syihin. Syksyllä ilmestyi kokoelmalevy Sinä & Minä, joka sisälsi uuden ”Perjantai”-kappaleen. ”Perjantai” nousi hitiksi.[6]

Dingo aloitti kiertueen kesällä 1993 ja aloitti vuodenvaihteessa 1993-1994 uuden albumin äänityksen. Dingo julkaisi 30. huhtikuuta 1994 uuden albumin, Via Finlandian, tasan 10 vuotta ensialbumi Nimeni on Dingon jälkeen. Albumin tunnetuin kappale on ”Elämäni sankari”. Albumi myi noin 13 000 kappaletta ollen siihen asti huonoimmin menestynyt Dingo-albumi. Kesän jälkeen Dingo ilmoitti jäävänsä toistamiseen ”telakalle”.[6]

Toinen paluu (1998–2002)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lokakuussa 1998 Dingo esiintyi Hartwall-Areenalla tunnetuimmassa kokoonpanossaan ensimmäistä kertaa 12 vuoteen. Samassa kuussa Dingo esiintyi myös Porin Karhuhallissa, minkä jälkeen Dingo kiersi vuosina 1999-2002 eri esiintymispaikkoja. Yhtyeen paluukiertuetta vauhditti myös vuonna 1999 julkaistu uusi kokoelmalevy Parhaat, joka myi platinaa.[9] Paluun myötä yhtyeen suosio oli uudelleen noussut ja keikoilla kävi nuoria Dingo-faneja, joiden vanhemmat olivat kuunnelleet yhtyettä heidän ollessaan lapsia.[6]

Uutta musiikkia ei kuitenkaan saatu aikaan, minkä seurauksena kosketinsoittaja Pete Nuotio ja rumpali Quuppa Seittonen erosivat yhtyeestä tammikuussa 2002. Myös muut jäsenet olivat turhautuneita siihen, ettei yhtye kyennyt uudistumaan. Nuotion ja Seittosen erottua yhtyeestä Dingo jäi jälleen tauolle.

Dingo esiintyi 31. joulukuuta 2002 Tallinnassa erikoiskokoonpanolla. Keikalla soittivat Neumann (laulu), Jarkko Eve (basso), Jari ”Heinä” Nieminen (kitara), Pekka Kuorikoski (koskettimet) ja Vesa Aaltonen (rummut). Sama kokoonpano soitti vielä Vuokatin Katinkullassa yhden keikan helmikuussa 2003 nimellä Neumann band plays Dingo.

Dingon entiset jäsenet tulistuivat Neumannille, mistä kertoo seuraava lainaus lehtiartikkelista:

»Dingo-yhtyeen ex-jäsenet ovat suuttuneet Neumannille, joka on buukannut bändin esiintymään Tallinnan Saku-halliin käyttäen Dingo-nimeä. Uudenvuoden aaton konserttia myydään ”legendaarisen suomalaisbändin spesiaalikeikkana”, vaikka lavalle nousee alkuperäisjäsenistä vain Neumann.

Entiset Dingo-miehet kummastelivat Nipan touhuja.

"Hävytöntä hommaa. Tässä tehdään liiketoimintaa ja hankitaan rahaa perusteilla, jotka koskettavat meitä ex-dingolaisia", ihmettelee kosketinsoittaja Pete Nuotio Ilta-Sanomissa.[11]»

Kolmas paluu uudella kokoonpanolla (2004–2014)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keväällä 2004 julkaistiin uusi kokoelmalevy ja DVD. Samalla ilmoitettiin, että Dingo alkaisi jälleen keikkailla. Dingon 20-vuotisjuhlakiertue aloitti Raumanmerellä 2004, ja kokoonpanossa soittivat Pertti Neumann (laulu), Jarkko Eve (basso), Hombre Lampinen (kitara), Sami Välimäki (koskettimet) ja Juha Jokinen (rummut).[6]

Keväällä 2005 Dingon kokoonpano vaihtui Neumannia ja Eveä lukuun ottamatta. Yhtyeen kokoonpanoa vahvistettiin Bomfunk MC’s-yhtyeen soittajilla, joita olivat Ari Toikka (rummut), Erik Valkama (kitara) ja Pekka Siistonen (koskettimet). Dingo julkaisi 8. kesäkuuta 2005 ”Musta leski” -singlen ja avasi samoihin aikoihin myös viralliset kotisivunsa. ”Musta leski” oli radioiden soitetuimpia kappaleita koko kesän 2005, sekä oli singlelistan kärkipaikoilla useita viikkoja.

12. lokakuuta 2005 Dingo julkaisi ”Purppuraa”-singlen, joka oli toinen single uudelta Purppuraa-albumilta. ”Purppuraa” julkaistiin 26. lokakuuta ja sen tuotti Risto Asikainen.[6]

Purppuraa ei kuitenkaan menestynyt hyvin. Ensimmäisellä viikolla albumi sijoittui Suomen viralliselle albumilistalle sijalle yhdeksän. Toisella viikolla albumi oli sijalla 23 ja kolmannen viikon jälkeen se ei ollut lainkaan listalla. Yhteensä levyä myytiin ainoastaan noin 10 000 kappaletta.[12] Vuonna 2006 Dingo esiintyi ympäri Suomea.

Dingon kokoonpano uudistui jälleen vuonna 2007, sillä rumpali Ari Toikka siirtyi Yön rumpaliksi. Dingon uudeksi rumpaliksi palkattiin Jukka ”Frogley” Mänty-Sorvari, joka on tunnettu muun muassa yhtyeistä Skädäm ja Yö. Myöhemmin saman kevään aikana myös yhtyeen kosketinsoittaja vaihtui, sillä Pekka Siistonen jäi pois Dingon kokoonpanosta kiireidensä vuoksi. Tilalle Dingon kosketinsoittajaksi palkattiin studiomuusikkonakin toiminut Robert Engstrand.[6] Loppuvuonna rumpali Jukka ”Frogley” Mänty-Sorvari erosi yhtyeestä. Hänen tilalleen yhtyeeseen palkattiin Ville Siuruainen, joka on tunnettu myös Blake-yhtyeen rumpalina.[13]

Keväällä 2008 julkaistiin promosingle ”Skorpioninainen”, joka on ensimmäinen singlejulkaisu 29. lokakuuta 2008 julkaistavalta Humisevan harjun paluu-albumilta. Heinäkuussa 2008 basisti Jarkko Eve ilmoitti eroavansa yhtyeestä ja keskittyvän jatkossa soolouraansa. Viimeisen keikkansa Dingon kanssa Eve soitti 27. heinäkuuta Nokialla Tapsan tahdit -tapahtumassa. Even tilalle yhtyeeseen liittyi Vesa Kuhlman.[6]

Lokakuussa 2008 julkaistiin uusi albumi Humisevan harjun paluu. Albumia myytiin vain 2 000 kappaletta. Julkaisuviikollaan albumi oli virallisella albumilistalla sijalla 22, mutta tippui seuraavalla viikolla pois listalta. Humisevan harjun paluu on Dingon huonoimmin menestynyt albumi.[14]

Lokakuussa 2009 julkaistiin Dingon ensimmäinen livealbumi Live. Levy on äänitetty kesän 2009 keikoilta. Albumilla on livekappaleiden lisäksi bonuksena uusi studiolevytys ”Indiana”, josta julkaistiin myös promosingle radiokanavia varten.

Marraskuussa 2011 Robert Engstrandin tilalle kosketinsoittajaksi liittyi Jani Hölli.[15]

Nykyaika (2014–)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Syyskuussa tiedotettiin basisti Vesa Kuhlmanin ja rumpali Ville Siuruaisen eronneen yhtyeestä. Kun kaksikko päätti jättää bändin, vaihtui samalla koko orkesteri, sillä myös kitaristi Erik Valkama ja kosketinsoittaja Jani Hölli vaihtuivat uusiin miehiin. Samalla yhtye vetäytyi keikkatauolle ja teki paluun täysin uusitulla kokoonpanolla joulukuussa 2014. Kyseessä on jo toinen kerta kun Dingon kokoonpano uudistuu kerralla täysin Neumannia lukuun ottamatta, lisäksi vuonna 2005 Dingon kokoonpano vaihtui täysin Neumannia ja silloista basisti Jarkko Eveä lukuun ottamatta. Jatkossa Neumann esiintyy Dingon lisäksi myös sooloartistina.[16]. Kuusimiehiseksi laajentuneessa Dingossa soittivat Neumannin lisäksi kitaristit Esa Nummela ja Janne Kasurinen (välillä hänen tilalla oli Mikko Virta), basisti Topi Karvonen, kosketinsoittaja Jere Ijäs ja rumpali Tero Rikkonen.

Lokakuussa 2015 yhtyeen kokoonpano vaihtui jälleen. Mukaan tulivat virolaiset kitaristi Rein T. Rebane, rumpali Vallo Vildak ja basisti Taago Daniel sekä suomalainen kosketinsoittaja Petri Lapintie.[8] Yhtyeen kitaristina vuosina 2004–2005 toiminut Hombre Lampinen kuoli toukokuussa 2016.

Yhtyeen musiikki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Dingon musiikki määritellään suomirockiksi, mutta usein Dingon yhteydessä puhutaan myös termistä porirock.

Kahdella ensimmäisellä levyllään Nimeni on Dingo (1984) ja Kerjäläisten valtakunta (1985) yhtye yhdisti varsin onnistuneesti tuolloin suosiossa ollutta New Romanticia perinteiseen suomirockiin. Ennen Dingon hajoamista julkaistu Pyhä klaani (1986) oli puolestaan tyyliltään edeltäjiään synkempi ja raskaampi.

Ensimmäisen comebackinsa aikaan vuosina 1993–1994 Dingon musiikki muuttui perinteisemmäksi rockiksi ja aikuisrockiksi. Vuonna 1994 julkaistu Via Finlandia -paluulevy sisälsi pääosin vanhoja 1980-luvulta peräisin olevia kappaleita, jotka jäivät tuolloin levyttämättä. Via Finlandia edustaa tyylilajiltaan perinteistä rockia ja aikuisrockia.

2000-luvulla julkaistuilla albumeilla Purppuraa (2005) ja Humisevan harjun paluu (2008) Dingo on siirtynyt entistä enemmän iskelmämusiikkiin. Varsinkin Humisevan harjun paluulla yhtyeen musiikki on ottanut vaikutteita Neumannin soolotuotannosta.

Pukeutuminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pukeutumisessa 1980-luvulla Dingo otti vaikutteita etenkin Hanoi Rocksilta[17]. Dingo oli 1980-luvulla tunnettu esimerkiksi Neumannin käyttämistä meikeistä ja värikkäästä pukeutumisesta. Dingo-hysterian aikaan Neumannin käyttämät sifonkihuivit yleistyivät hetkellisesti myös katukuvaan. 1990-luvun paluun jälkeen yhtye luopui 1980-luvulla käyttämästään pukeutumistyylistä.

Dingon perintö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Dingo on antanut vaikutteita useille suomalaisille artisteille ja yhtyeille. Dingon esikuvakseen ovat maininneet esimerkiksi HIM, Apulanta, Maija Vilkkumaa, The Rasmus ja Jonne Aaron. Maija Vilkkumaa on tehnyt myös kappaleen nimeltään ”Dingo ja Yö”. Dingon tunnetuimmista kappaleista on tehty useita cover-versioita. Dingolle on tehty tribuuttilevy Melkein vieraissa – Nimemme on Dingo, jolla suomalaiset artistit ja yhtyeet esittävät Dingon kappaleita omina versioinaan. Turussa Dingon musiikista on tehty myös musikaali, jossa Romeo ja Julia -näytelmään taustalle oli lisätty Dingon tunnetuimpia kappaleita.[18]

Jäsenet ja kokoonpanot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Dingon kokoonpanot
Alkuperäinen
(1982-1983)
(1983)
  • Pertti Neumann – laulu
  • Jonttu Virta – kitara
  • Jarkko Eve – bassokitara/laulu
  • Tuomo Vähä-Pesola – koskettimet
  • Juha Seittonen – rummut
Ensilevytys
(11/1983–7/1984)
  • Pertti Neumann – laulu
  • Jonttu Virta – kitara
  • Jarkko Eve – bassokitara/laulu
  • Pete Nuotio – koskettimet
  • Juha Seittonen – rummut
Tunnetuin
(“the famous five”)
(7/1984–7/1986)
  • Pertti Neumann – laulu
  • Jonttu Virta – kitara
  • Pepe Laaksonen – bassokitara/laulu
  • Pete Nuotio – koskettimet
  • Juha Seittonen – rummut
(7/1986–10/1986)
  • Pertti Neumann – laulu
  • Jonttu Virta – kitara
  • Pepe Laaksonen – bassokitara/laulu
  • Tuomo Vähä-Pesola – koskettimet
  • Juha Seittonen – rummut
(10/1986–6/1993)

Yhtye oli hajonnut.

(6/1993–8/1994)
  • Pertti Neumann – laulu
  • Jonttu Virta – kitara
  • Pepe Laaksonen – bassokitara/laulu
  • Pave Maijanen – koskettimet
  • Juha Seittonen – rummut
(8/1994–10/1998)

Yhtye oli hajonnut.

Tunnetuin
(uudelleen)
(10/1998-1/2002)
  • Pertti Neumann – laulu
  • Jonttu Virta – kitara
  • Pepe Laaksonen – bassokitara/laulu
  • Pete Nuotio – koskettimet
  • Juha Seittonen – rummut
(1/2002–12/2002)

Yhtye oli hajonnut.

(31.12.2002)
(1/2003–6/2004)

Yhtye oli hajonnut.

(6/2004–5/2005)
(5/2005–3/2007)
(3/2007–6/2007)
  • Pertti Neumann – laulu
  • Erik Valkama – kitara
  • Jarkko Eve – bassokitara/laulu
  • Pekka Siistonen – koskettimet
  • Jukka Mänty-Sorvari – rummut
(6/2007–12/2007)
  • Pertti Neumann – laulu
  • Erik Valkama – kitara
  • Jarkko Eve – bassokitara/laulu
  • Robert Engstrand – koskettimet
  • Jukka Mänty-Sorvari – rummut
(1/2008–7/2008)
  • Pertti Neumann – laulu
  • Erik Valkama – kitara
  • Jarkko Eve – bassokitara/laulu
  • Robert Engstrand – koskettimet
  • Ville Siuruainen – rummut
(8/2008–11/2011)
  • Pertti Neumann – laulu
  • Erik Valkama – kitara
  • Vesa Kuhlman – bassokitara
  • Robert Engstrand – koskettimet
  • Ville Siuruainen – rummut
(11/2011–9/2014)
  • Pertti Neumann – laulu
  • Erik Valkama – kitara
  • Vesa Kuhlman – bassokitara
  • Jani Hölli – koskettimet
  • Ville Siuruainen – rummut
(9/2014–12/2014)

Keikkatauolla

(12/2014–10/2015)
Nykyinen
(10/2015–)

Nykyiset jäsenet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Entiset jäsenet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Studioalbumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Live-albumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Live  (14. lokakuuta 2009)

Kokoelmalevyt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Videot ja dvd:t[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Singlet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Musiikkivideot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • ”Sinä ja minä” (1984)
  • ”Kunnian kentät” (1985)
  • ”Sata rohkeaa laivaa” (1985)
  • ”Penny Lane” (1985)
  • ”The House Without a Name” (1986)
  • ”Kreivin sormus” (1986)
  • ”Koulukapina” (1986)
  • ”Perjantai” (1993)
  • ”Elämäni sankari” (1994)
  • ”Purppuraa” (2005)

Tribuuttilevyt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Palkintoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Emma-gaala 1984 – Vuoden yhtye
  • Emma-gaala 1984 – Vuoden sävellys (Levoton Tuhkimo)
  • Emma-gaala 1984 – Vuoden tuottaja (Dingon tuottaja Pave Maijanen)
  • Emma-gaala 1985 – Vuoden yhtye
  • Emma-gaala 1985 – Vuoden sävellys (Autiotalo)

Muita Dingon jäsenten musiikkihankkeita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Jonttu Virta vaikutti ennen Dingoa Kieltolaki-yhtyeessä.
  • Dingon edeltäjä oli MAC, joka toimi 1980-luvun alussa. Dingon jäseniä MACissa olivat Neumann, Jarkko Eve ja Pepe Laaksonen. Yhtyeen tunnetuin kappale oli ”Suomi itkee”.
  • Neumann vaikutti vuosina 1982–1983 Bwana-yhtyeessä.
  • Jonttu Virta vaikutti vuosina 1986–1987 QQ Blue-yhtyeessä. Yhtyeeltä ilmestyi vuonna 1987 myös albumi Crusade. QQ Blue kuitenkin lopetti toimintansa 1980-luvun lopulla.
  • Neumann ja Pepe Laaksonen perustivat S.E.X.-yhtyeen vuonna 1987 Dingon hajoamisen jälkeen. Se ehti kuitenkin hajota ennen kuin yhtyeen levy saatiin markkinoille. Yhtyeessä vaikuttivat Neumann, Pepe Laaksonen, Jussi Kinnunen ja Jippo Laaksonen.
  • Dingon entinen kosketinsoittaja Pete Nuotio on vaikuttanut vuodesta 1991 lähtien SlowGang-yhtyeessä. SlowGang esiintyy harvakseltaan.
  • Jarkko Eve vaikutti vuonna 2003 Dave Lindholmin Redclouds-yhtyeessä. Yhtyeeltä ilmestyi samanniminen albumi.
  • Dingon entiset jäsenet Juha Jokinen ja Sami Välimäki vaikuttivat Merkattu Maa-yhtyeessä. Merkattu Maa julkaisi kolme albumia ja hajosi vuonna 2006.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Dingon Facebook-sivu
  2. https://twitter.com/welhodrum/status/510740521305014272
  3. Neumannin oma Facebook-sivu
  4. Dingon Facebook-sivu
  5. http://suomenmusiikki.fi/artistit-ja-julkaisut/
  6. a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w Dingomania
  7. Dingo Musiikkituottajat – IFPI Finland. Viitattu 12.6.2011.
  8. a b Dingo vaihtoi soittajat virolaisiksi – keikoistakin jo iso osa Virossa 5.11.2015. Helsingin Sanomat. Viitattu 6.11.2015.
  9. a b ÄKT: Myydyimmät kotimaiset albumit
  10. Pertti Neumann: Tähti ja meripoika (1992)
  11. Mesta.net: Dingon jäsenet tulistuivat Neumannille
  12. DINGO: Purppuraa Musiikkituottajat ry.
  13. Frogley.net
  14. http://www.radiorock.fi
  15. http://www.dingomania.fi/uutiset.php
  16. http://www.magnumlive.fi/dingo-ja-neumann-nyt-magnumin-yksinmyynnissa/
  17. Parhaat-kokoelman kansilehtinen
  18. Ilta-Sanomat 21.1.2007lähde tarkemmin?
  19. a b c d e f g Kultalevyhaku Suomen Ääni- ja kuvatallennetuottajat ÄKT ry. Viitattu 28.2.2007.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kari Levola: Kunnian kentät (Artmix 1985)
  • Mika Virta ja Suvi Niemi: Dingolle rakkaudella (Mesomusiikki 1985)
  • Maria Schulgin, Johnny-Kai Forssell ja Pentti Kostamo: Kaikki huutaa Dingoo (Gummerus 1985)
  • Emmi Martin: Minun Dingoni (Otava, 1986)
  • Pertti Neumann: Tähti ja meripoika (Otava, 1992)

Nuottikirjat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Nimeni on Dingo (Fazer 1984)
    • sisältää nuotit ja sanoitukset kaikkiin Nimeni on Dingo-albumin kappaleisiin.
  • Kerjäläisten valtakunta (Fazer 1985)
    • sisältää nuotit ja sanoitukset kaikkiin Kerjäläisten valtakunta-albumin kappaleisiin.
  • Complete (Gummerus 2001)
    • sisältää nuotit ja sanoitukset lähes kaikkiin vuosina 1984–1994 julkaistuihin suomenkielisiin kappaleisiin

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]