Siirry sisältöön

Yö (yhtye)

Wikipediasta
Yö
Yö Kiuruveden Iskelmäviikko -musiikkitapahtumassa 2017.
Yö Kiuruveden Iskelmäviikko -musiikkitapahtumassa 2017.
Tiedot
Toiminnassa 1981–
Tyylilaji suomirock, suomipop, iskelmä
Kotipaikka Pori (1981–1986)
Tampere (1986–)
Laulukieli suomi
Jäsenet

JP Leppäluoto, laulu

Mikko Kangasjärvi, piano
Ari Toikka, rummut
Jari Latomaa, kitara
Samuli Erkkilä, kitara

Timo Mynttinen, basso

Entiset jäsenet

Luettelo
Levy-yhtiö

Poko Rekords
Ratas Music Group

Aiheesta muualla
Kotisivut

Yö on vuonna 1981 perustettu suomalainen rockyhtye, joka kuuluu pitkäaikaisimpiin ja suosituimpiin suomirock-yhtyeisiin. Yhtyeen suosituimpia kappaleita ovat muun muassa ”Likaiset legendat I”, ”Joutsenlaulu”, ”Rakkaus on lumivalkoinen” ja ”Pettävällä jäällä”. Yhtye on julkaissut 23 studioalbumia.

Yön viimeinen alkuperäinen jäsen, laulusolisti ja keulakuva Olli Lindholm kuoli vuonna 2019. Lindholmin kuoleman jälkeen Yö jatkoi esiintymisiä vierailevien laulusolistien kanssa.[1] Marraskuussa 2024 yhtye tiedotti uuden solistinsa olevan JP Leppäluoto, jonka kanssa he olivat jo aiemminkin keikkailleet.[2]

Historia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1980-luku

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Perustaminen ja ensilevytykset (1981–1985)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yö perustettiin Porissa vuonna 1981. Yhtyeen nimen keksi sen laulusolisti Olli Lindholm. Lindholmin mukaan idea yhtyeen nimestä syntyi toteamuksesta: ”Yö on kaunista aikaa”. Yhtyeen ensimmäiseen kokoonpanoon kuuluivat laulaja Olli Lindholm, laulaja-kosketinsoittaja Jussi Hakulinen, kitaristi Jani Viitanen, basisti Juha "Liuhu" Rauäng ja rumpali Harry Varhala, jonka sijalle tuli kolmen kuukauden kuluttua Tapio Wallin. Pian perustamisensa jälkeen Yö osallistui rockin SM-kisojen Porin karsintoihin ja sijoittui kolmanneksi kokonaiskilpailussa.[3]

Olli Lindholm ja Juha Rauäng perustivat 1980-luvun alussa Appendix-yhtyeen,[4]. Lindholm ja Rauäng erosivat yhtyeestä ennen sen ensimmäisen albumin Ei raha oo mun valuuttaa ilmestymistä. Lindholmin säveltämästä ja Jussi Hakulisen sanoittamasta kyseisen albumin nimikappaleesta tuli myöhemmin klassikko punk-piireissä.[5]

Yö esiintyi vuoden 1982 alussa vain muutamia kertoja. Sinä aikana rumpali Tapio Wallin vaihtui Veikko ”Veke” Lehtirantaan, joka oli sitä ennen toiminut orkesterissa nimeltä Uiva ooppera.[6] Keväällä kitaristi Jani Viitasen suorittaessa asevelvollisuutta Yön muut jäsenet harjoittelivat viikonloppuisin. Syksyllä yhtye teki demonauhan, jossa ei kuitenkaan levy-yhtiön mukaan ollut ”kaupallista potentiaalia”. Tämän demonauhan kappaleet olivat kaikki Jussi Hakulisen sanoittamia ja säveltämiä, ja ne päätyivät myöhemmin yhtyeen ensilevylle.

Syksyllä 1982 Yö voitti rockin-SM-kilpailujen Porin-karsinnan. Sitä seuraava Seinäjoella järjestetty karsintakilpailu kesti viikonlopun. Lauantaina kilpailussa esiintyi viisitoista yhtyettä, joista viisi valittiin sunnuntain loppukilpailuun, yhtenä niistä Yö. Karsinnan jälkeen lauantai-iltana yhtye tapasi levy-yhtiö Poko Rekordsin perustajan ja toimitusjohtajan Epe Heleniuksen. Helenius oli jo aiemmin keskustellut Yön managerin Timo Järvenpään kanssa ja sopinut, että riippumatta loppukilpailun tuloksesta yhtye tekisi demonauhan Poko Rekordsille.[7] Yö sijoittui kisassa kolmanneksi. Jäsenet haikailivat myöhemmin, että sijoitus olisi voinut olla parempi ilman edellisillan alkoholinkäyttöä.[8] Suomen mestariksi valittiin 22 Pistepirkko -yhtye.[9]

Muutama viikko kilpailun jälkeen Yö ryhtyi demonauhan tekoon ulvilalaisessa Laser-studiossa, jossa tehtiin kappaleet ”Likaiset legendat I” ja ”Kuljen”. Viikon kuluttua Helenius soitti ja kertoi, että kappaleista tehtäisiin yhtyeen ensimmäinen single. Yö aloitti levy-uransa 2. tammikuuta 1983 tekemällä singlen MSL-studiolla. Sen A-puoleksi tuli ”Likaiset legendat I”. Lindholm lauloi singlen uudelleen, koska ei ollut tyytyväinen ensimmäiseen versioon.[10] Yö esiintyi heti levytyksensä jälkeen Poko Rekordsin viisivuotisjuhlassa Tampereella hotelli Rosendahlissa. Samana iltana Juice Leskinen tapasi yhtyeen. Yö esiintyi 19. maaliskuuta Leskisen lämmittely-yhtyeenä Köyliön Lallintalolla.[11] Kesällä Yö esiintyi jo Pihtiputaalla Saapasjalkarockissa ja Turussa Ruisrockissa.[12][13]

Elokuussa 1983 ilmestynyt single ”Särkynyt enkeli” nousi singlelistan kärkeen.[14] Syyskuussa Yö levytti Varietee-albumin kuudessa päivässä. Albumi ilmestyi 13. marraskuuta televisiomainonnan vauhdittamana.[15] Vuodenvaihteeseen mennessä sitä oli myyty yli 50 000 kappaletta.[16] Helenius lähetti yhtyeelle sähkeen, jossa ilmoitti Yön tehneen ”musiikin historiaa”. Vuonna 1984 Yö kiersi ympäri Suomea ja synnytti teinihysterian: yhtye sai yhdessä päivässä yli 130 kirjettä. Helmikuussa yhtye esiintyi pari kertaa yhteiskeikoilla Eppu Normaalin kanssa.[17]

Yö julkaisi 1984 Tavastian konsertistaan tallenteen ...ja tapahtui niinä päivinä, joka sisälsi harvinaisia kappaleita.[18] Albumia tehtiin vain 14 000 kappaletta, joista C-kasettina julkaistiin 8 000 kappaletta. Yhtye teki myös kesäsinglen ”Laulu meille kahdelle”, joka myi lähes 10 000 kappaletta. Kesän kohokohta oli Tuuliajolla-kiertue.[19] Kiertueen loputtua yhtye meni kolmeksi viikoksi Lempäälään studioon.

Nuorallatanssija-albumin (1984) kokoamisen jälkeen Yö aloitti kaksiviikkoisen Lapin-kiertueen. Nuorallatanssija-albumi sai nopeasti kultalevyn, mikä tiesi yhtyeelle lisää esiintymisiä.[20] Levyn kuudennesta raidasta ja LP:n B-puolen avaavasta kappaleesta ”Joutsenlaulu”, tuli menestys, joka myöhemmin järjestetyssä Radiomafian äänestyksessä sai parhaan kotimaisen kappaleen tittelin. Helsingin Sanomien kesällä 2006 järjestämässä äänestyksessä Suomen synkimmästä laulusta ”Joutsenlaulu” sijoittui yhdeksänneksi.[21] Sitä ei kuitenkaan julkaistu singlenä ennen albumin julkaisua. Olli Lindholm myönsi myöhemmin päätöksen olleen virhe.[22]

Samoihin aikoihin Yön kanssa läpimurtonsa teki toinen porilainen yhtye, Dingo. Lehdistö pyrki luomaan yhtyeiden välille kilpailua ja vastakkainasettelua. Vastakkainasettelu oli suurelta osin keinotekoinen. Esimerkiksi musiikkilehti OK järjesti tilaisuuden, jossa Dingon Neumann ja Yön Olli Lindholm sopivat riitansa ja kättelivät sovinnon merkiksi. Myöhemmin Olli Lindholm on kertonut koko tapauksen olleen lehdistön keksimää teatteria, sillä heillä ei ollut riitaa keskenään. Lindholm myöntää kuitenkin olleensa harmissaan siitä, että Dingo päihitti 1980-luvulla Yön niin levy- kuin konserttimyynnissä ja lehdet vertailivat yhtyeitä keskenään.[23]

Toukokuussa 1985 yhtye julkaisi vielä T. T. Oksalan tuottamana ”Kuorotyttö” -maksisinglen. Singlen tarkoituksena oli ohittaa Dingo suosiossa. Yritys epäonnistui.[24]

Hakulisen eroamisen jälkeen (1985–1989)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nuorallatanssija -kevätkiertueella 1985 Yön jäsenet esiintyivät Jussi Hakulisen pyynnöstä melkein selvin päin. Muiden yhtyeen jäsenten oli vaikea noudattaa sitä, koska he halusivat olla kuin muutkin tunnetut yhtyeet.[25] Juhannuksen konsertin jälkeen Hakulinen erosi Yöstä ja siirtyi soolouralle.[26] Hakulinen oli ollut yhtyeelle tärkeä, sillä hän oli sanoittanut ja säveltänyt kaikki yhtyeen siihen mennessä julkaistut kappaleet. Muun muassa Lindholm pelkäsi koko yhtyeen hajoavan eikä ollut selvitä Hakulisen eroamisesta.[27]

Heinäkuussa viisihenkinen yhtye oli muuttunut nelihenkiseksi ja Lindholm sekä soitti kitaraa että lauloi. Yhtye sai kuulla X-dreamsin Jyrki Honkakummulta kitaristi Markku Petanderista ja tapasi tämän elokuun puolivälissä Lahdessa. He harjoittelivat pari päivää yhdessä, ja Petander liittyi yhtyeeseen. Petander esiintyi ensimmäistä kertaa Yön jäsenenä Säkylän Eenokilla.[28]

Syyskuussa Yö oli taas viisihenkinen ja harjoitteli uutta albumia varten. Petanderilla oli paljon teemoja ja säkeitä, joka helpotti albumin tekoa. Myrskyn jälkeen julkaistiin marraskuussa 1985.[29] Pelle Miljoona teki levylle tekstin kappaleeseen Onnellinen perhe, ja Lindholm oli onnellinen, koska sai laulaa Pelle Miljoonan kanssa.[30] Albumin julkaisun jälkeen yhtye lähti kiertueelle.[31]

Yö teki keväällä 1986 singlen ”Lasisilmä”.[32] Syksyllä Lindholm muutti Tampereelle, vähän myöhemmin myös Viitanen ja Rauäng. Yhtyeen jäsenistä Lehtiranta jäi ainoana asumaan Poriin.[33] Juice Leskinen oli mukana niin ”Lasisilmän” teossa kuin syksyllä työvoimaministeriölle tehdyssä musiikkivideossa Et ole liian villi oppimaan, jonka sanoituksissa Leskisen panos oli tärkeä.[32] Yön agentiksi tuli vuoden 1986 alusta Jouko J. Karppanen, joka on siitä saakka myynyt Yön keikat. Marraskuussa 1986 Yö julkaisi neljännen studioalbuminsa Äänet.

Yö julkaisi 1987 maaliskuussa uuden singlen ”Tia-Maria”, josta tuli 1990-luvulla hitti.[34] Yhtye vietti toukokuun lomalla ja esiintyi kuun lopussa Hämeenlinnan jäähallissa, jossa Petander ilmoitti eroavansa Yöstä heinäkuun lopussa. Hän lähti Dingosta soolouralle lähteneen Jarkko Even yhtyeen kitaristiksi. Yö levytti vielä samana kesänä kesäsinglen ”Tää kesä”. Petanderin esiintymiset yhyeessä päättyivät kesällä 1987 Saapasjalkarockiin.[35]

Syksyllä Yö levytti uuden albuminsa Lanka palaa joka julkaistiin tammikuussa 1988. Levyllä soitti kitaristina uusi mies nimeltään Juha Mielonen, jonka kanssa Lindholm ei tullut toimeen.[36] Vuonna 1988 Suomeen alkoi ilmestyä täysin uuden tyylin omaavia yhtyeitä, kuten Pääkköset. Yön työt alkoivat vähentyä ja sitä myöten yhtyeen ryhmähenki rakoilla.

Lokakuussa 1988 Yö aloitti uuden levyn äänitykset, mutta niiden päätteeksi valmista materiaalia oli kasassa vain 27 minuuttia. Levy-yhtiö Poko Rekordsin johtaja Epe Helenius siirsi levyn julkaisua odottamaan sitä, että yhtye saisi kasaan lisää materiaalia täysimittaista albumia varten.[37] Tässä vaiheessa levyn tuottaja T. T. Oksala alkoi olla väsynyt. Yö sai lopulta keväällä 1989 valmiiksi uuden albumin joka kantoi nimeä Toinen puoliaika. Levy julkaistiin kesäkuussa. Lindholm oli innoissaan kappaleista ”Kaipaan luoksesi kotiin” ja ”Palapeli” sekä toivoi niiden antavan uutta potkua yhtyeen uralle. Hän joutui kuitenkin toteamaan, että alamäen pysäyttäminen oli vaikeampaa kuin ylöspäin nouseminen. Lindholmin mukaan albumista tuli Yön uran huonoin.[35]

Vuoteen 1988 tultaessa Yön keikkamäärät ja siten myös tulot olivat vähentyneet, joten yhtyeen jäsenten oli hankittava lisätuloja muualta. Jani Viitanen pääsi Costello Hautamäen ja Mika Sundqvistin studiotyöoppiin, ja Lindholm oli osapäivätöissä[38], mutta Rauängillä ja Lehtirannalla ei ollut muuta työtä.

Syksyllä Yö teki Johnny Lee Michaelsin, Giddyupsin ja Alice in Wastelandin kanssa Fun Rock Tourin. Kiertue ei tuottanut paljon.[39] Vuonna 1989 Olli Lindholm toimi siivoojana Servi Systemsissä ja sai työparikseen Skädämon entisen laulajan Jukka ”Frogley” Mänty-Sorvarin. Rakastuttuaan Servin työnjohtajaan Lindholm jättäytyi sivummalle musiikkikuvioista ja laiminlöi velvollisuuksiaan yhtyeessä.[40]

1990-luku

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Olli Lindholm hajotti Yön alkuvuodesta 1990.[38] Poko Rekordsin johtaja Epe Helenius vaati yhtyettä jatkamaan, sillä Yö oli velkaa levy-yhtiölle ja verottajalle.[41] Sen jälkeen päätettiin, että yhtye jatkaa uudella kokoonpanolla. Yhtye erotti kaikki jäsenensä lukuun ottamatta laulaja Olli Lindholmia ja kitaristi Jani Viitasta. Uusiksi jäseniksi yhtyeeseen liittyi Pelle Miljoonan kokoonpanoissa soittanut basisti Jesu Hämäläinen ja rumpali Frogley.[42] Kosketinsoittajaksi tuli Mikko Kangasjärvi. Alun perin Kangasjärven piti soittaa vain albumilla, mutta hänestä tuli yhtyeen pysyvä jäsen.[43]

Olli Lindholm otti yhteyttä myös yhtyeen entiseen kosketinsoittajaan ja lauluntekijään Jussi Hakuliseen. Kaksikko sopi vanhat riitansa, ja Hakulinen alkoi tehdä Yölle jälleen kappaleita. Hakulinen ei kuitenkaan liittynyt takaisin Yön jäseneksi.[44]

Yö julkaisi uuden singlen ”Vie mut minne vaan”, josta tuli menestys.[45] Syyskuusta alkaen Yön esiintymiset lisääntyivät, vaikkakin syksy 1990 kului hiljaisesti yhtyeen äänittäessä uutta levyä Antaa soittaa. Levyn äänitykset etenivät pätkissä aina kevääseen 1991 asti jolloin albumi julkaistiin.

Vuonna 1992 Yön esiintymiset vähenivät. Esiintymisiä vähensi Lindholmin kolmen kuukauden loma hänen saatuaan lapsen syksyllä.[46] Tuona vuonna yhtye teki myös pienoislevyn Tänä yönä, jossa oli jäsenten omia suosikkikappaleita vuosien takaa Yön uudelleen esittäminä cover-versioina.[47] Myöhemmin samana vuonna kosketinsoittaja Kangasjärvi lähti armeijaan, ja Yö jatkoi nelihenkisenä.[48]

Vuonna 1993 Yö teki kaksi levyä. Ensimmäinen oli Kymmenes kevät, johon uudelleensanoitettiin Hooters-yhtyeen kappale ”Johnny B” nimellä ”Angelique” ja johon Hakulinen teki kappaleen ”Likaiset legendat III”, jonka kunniaksi levyllä oli myös uusi versio yhtyeen ensimmäisestä singlejulkaisusta ”Likaiset legendat I”.[49] Toinen levy oli konserttitallenne Täältä tulee yö, joka äänitettiin suurimmaksi osaksi Köyliön Lallintalolla, mutta siihen lisättiin osia muista esiintymisistä.[50]

Vuonna 1994 Kolmas nainen -yhtye lopetti toimintansa, jolloin Lindholm pyysi Pauli Hanhiniemeä tekemään Yölle sanoituksia ja opettamaan Lindholmia laulamaan paremmin.[51] Yö teki albumin Hyviä vuosia, jolla oli menestyskappale ”Ihmisen poika” sekä kappale ”Koska sydän sanoi niin” duettona Pelle Miljoonan kanssa. Taustalaulajana kappaleella esiintyi Klamydia.[52] Myös Ari Taskinen oli mukana tekemässä albumia ja soittaa muun muassa kosketinsoittimia kappaleessa ”Ihmisen poika”.

Vuonna 1995 Yö teki kokoelmalevyn Parhaat, jolle tehtiin uutena kappaleena ”Sua muistoistani pois en saa”. Kokoelmalevyä mainostettiin televisiokampanjan kera, ja se myi platinaa. Yhtyeen suosio ja konserttien määrä alkoi kasvaa.[53] Seuraavana vuonna kitaristi Markku Petander tuli takaisin toiseksi kitaristiksi.[54]

Parhaat-kokoelmalevy ja sen vanavedessä julkaistu albumi Satelliitti (1996) myivät hyvin ja yhtyeen suosio oli kääntynyt uuteen nousuun.[55] Samaan aikaan yhtyeen sisäiset ristiriidat olivat kasvussa ja yhtye oli lähellä hajomista. Ongelmia aiheutti etenkin Lindholmin lisääntynyt alkoholinkäyttö, jonka takia esiintymiset epäonnistuivat tai jäivät kokonaan tekemättä.[56]

Yö vuonna 1997.

Vuonna 1997 yhtye julkaisi albumin Pirstaleet. Albumilta ei noussut yhtäkään hittiä. Albumilla ei ollut ainuttakaan Jussi Hakulisen tekemää kappaletta ja levyn tyyli poikkesi merkittävästi Yön alkuaikojen tuotannosta. Olli Lindholm olisi halunnut viedä Yötä takaisin yhtyeen aiempaan tyyliin, mutta etenkin Jani Viitanen ja Markku Petander halusivat viedä Yötä entistä enemmän kitaravetoisen rock-musiikin suuntaan.[57]

Vuoden 1998 lopussa basisti Jesu Hämäläinen ilmoitti pitävänsä taukoa yhtyeestä. Hän ehdotti tiselleen tuuraajaksi Eppu Normaalin Sami Ruusukalliota. Ehdotus ei kelvannut Yölle ja Hämäläinen päätettiin erottaa yhtyeestä kokonaan. Hämäläinen soitti basso-osuudet vielä Yön vuonna 1999 julkaistulle albumille 13. Yö. Hänen tilalleen yhtyeeseen liittyi Jukka Lewis[58]

2000-luku

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jani Viitanen lopetti yhtyeessä esiintymisen kesken Tavastia-klubin keikan huhtikuussa 2000. Hän lahjoitti vahvistimensa Markku Petanderille. Viitasen lähdettyä Olli Lindholmista tuli yhtyeen ainoa alkuperäisjäsen.[59] Uutta jäsentä ei heti otettu mukaan, vaan keikoilla alettiin hyödyntää taustanauhoja.[60]

Yö alkoi vuonna 2000 äänittää uutta albumia Valo. Levyn tekeminen ei sujunut ongelmitta ja yhtyeen sisäiset erimielisyydet alkoivat kasvaa. Ongelmia ilmeni etenkin Olli Lindholmin ja kitaristi Markku Petanderin välillä. Kaksikolla oli erimielisyyksiä kappalevalinnoista, sillä Lindholm halusi albumille Jussi Hakulisen tekemiä kappaleita ja Petander olisi halunnut viedä Yötä enemmän rock-musiikin suuntaan. Albumin myyntimäärät jäivät vaatimattomiksi. Levyltä julkaistiin singlenä ”Suomi bailaa”, josta ei tullut hittiä.[61]

Myöhemmin marraskuussa Petanderin humalatila yhtyeen Tavastian konsertissa aiheutti riidan, joka johti Petanderin erottamiseen. Uudeksi kitaristiksi liittyi Daffy Terävä. Lisäksi kosketinsoittaja Mikko Kangasjärvi palasi takaisin Lindholmin pyynnöstä.[62] Petanderin erottamisen jälkeen yhtyeen tyyli siirtyi kevyempään suuntaan ja keikkaohjelmistoon otettiin useita 1980-luvun alkupuolella levytettyjä kappaleita.[63] Samoihin aikoihin Lindholm alkoi ottaa aiempaa selkeämpää roolia yhtyeen johtajana.[64]

Syksyllä 2001 Yö piti Tampereen Pakkahuoneella 20-vuotisjuhlakonsertin, josta julkaistiin myös livelevy.[65]Syyskuussa 2001 yhtyeen 20-vuotisjuhlan kunniaksi julkaistiin kokoelma-albumi Legenda, joka sisälsi myös uuden kappaleen ”Särkyvää”.[66] Albumia on myyty lähes 150 000 kappaletta mikä tekee siitä Yön myydyimmän albumin koskaan. Rumpali Jukka Mänty-Sorvari erotettiin elokuussa 2002. Syynä oli se, ettei Mänty-Sorvari sitoutunut muiden mielestä riittävästi yhtyeeseen. Hänen tilalleen tuli Antti Mäkinen.[67]

Jussi Hakulisen luoma[68] ja saman tien klassikoksi noussut laulu Rakkaus on lumivalkoinen ja sitä tukeva samanniminen albumi julkaistiin 2003.[69] Albumilla ollut kappale ”Sano että jäät” oli mukana samana vuonna julkaistussa Pahat pojat-elokuvassa, mikä lisäsi yhtyeen näkyvyyttä.[70] Myös kappale ”Kaksintaistelu” sai runsaasti radiosoittoa.[71] Yhtyeen suosio lähti uuteen nousuun ja keikkamäärät kasvoivat. Olli Lindholm loukkasi jalkansa kesken kesän 2003 keikkojen. Loukkaantumisen seurauksena Lindholm esiintyi kesän konserteissa jalka kipsissä, sillä ei halunnut perua esiintymisiä.[72]

Yön levy Kuolematon julkaistiin keskiviikkona 16. helmikuuta 2005. Se ylitti nopeasti platinalevyrajan, mutta jäi edeltäjänsä myyntimääristä.[73] Albumia ennen oli julkaistu single ”Rakkauden vahvistama” heinäkuussa 2004 ja ”Pettävällä jäällä” 19. tammikuuta 2005. 1. kesäkuuta 2005 julkaistiin single ”Yksi askel liikaa”.[74]

Yön perustamisesta tuli vuonna 2006 kuluneeksi 25 vuotta. Yhtye esiintyi Raumanmeren juhannus-festivaalilla kolmena iltana peräkkäin. Esiintymisistä julkaistiin myöhemmin tallenne Kolmen illan varietee.[75]

Rumpali Antti Mäkinen erosi yhtyeestä vuoden 2006 lopussa.[76] Hänen tilalleen liittyi Dingon rumpali Ari Toikka.[77] Yö aloitti uuden rumpalin kanssa Valtakunta-albumin äänittämisen. Albumi julkaistiin vuonna 2007.[78]

Yö-yhtyeen solisti Olli Lindholm voitti Iskelmä-Finlandia-palkinnon heinäkuussa 2008.[79]

Yö julkaisi vuonna 2009 albumin Loisto.[80] Se ylitti platinarajan 30 000 kpl. Albumilta julkaistu "Kiitos ja kunnia” -single palkittiin vuoden 2009 parhaana iskelmänä 14. helmikuuta 2010 Iskelmägaalassa. Samassa tilaisuudessa Loisto-äänite (2009) palkittiin vuoden albumina. Valinnat perustuivat Iskelmän nettisivuilla käydyn vuosiäänestyksen tuloksiin.[81]

2010-luku

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Yö esiintymässä Kiuruvedellä IskelmäNiityt-tapahtumassa 2010.

Vuonna 2010 pitkään kiertuekokoonpanossa vaikuttanut kosketinsoittaja ja kitaristi Jari Latomaa liittyi Yö-yhtyeeseen kuudenneksi jäseneksi.

Vuonna 2011 Yön perustamisesta tuli kuluneeksi 30 vuotta. Yö teki konserttiareenakiertueen Kiitos ja kunnia – 30 vuotta likaisia legendoja ja julkaisi kokoelmalevyn Kiitos ja kunnia – 30v. juhlakokoelma. Julkaisu jäi yhtyeen viimeiseksi Poko Rekordsilla.[82] Kiertueella mukana olivat Jussi Hakulinen, Annika Eklund, Suvi Teräsniska, Miina Mikkonen ja Juha Tapio. Juha Tapio esiintyi Yön Hartwall Areenan keikalla 10. joulukuuta 2011.

Marraskuussa 2012 Yö julkaisi studioalbumin Pelko ja rakkaus, jota myytiin ilmestymisvuonnaan noin 22 000 kappaletta.[83] Yhtye lähti albumin julkaisun lähteen kiertueelle, jolla soitettiin puoliakustisesti myös yhtyeen harvinaisempia kappaleita. Kiertueen lipunmyynti ei vastannut yhtyeen odotuksia.[84]

Seuraava studioalbumi, Hyvässä ja pahassa, julkaistiin lokakuussa 2014. Levyn ensimmäinen single oli albumin nimikappale "Hyvässä ja pahassa". Levyltä julkaistiin myös singlet ”Jään sun viereen” ja ”Ei syntiä sen kauniimpaa”. Vaikka singlet saivat radiosoittoa, albumin myyntimäärät jäivät edellisiä albumeja pienemmiksi. Hyvässä ja pahassa ylitti silloisen kultalevyrajan.[85]

Keväällä 2016 ilmestyi albumi Puolet taivaasta – puolet helvetistä.[86] Yhtyeen 35-vuotiskiertueen viimeisen keikan jälkeen 15. joulukuuta 2016 Olli Lindholm erotti kaksi yhtyeen pitkäaikaista jäsentä, basisti Jukka ”Jay” Lewiksen ja kitaristi Daffy Terävän.[87][88] He perustivat myöhemmin oman yhtyeen, joka kantaa nimeä Jay Lewis Gang. Lewiksen ja Terävän tilalle Yön uusiksi jäseniksi valittiin kitaristi Jussi Turpeinen ja basisti Timo Mynttinen.[89][90] Jukka "Jay" Lewis haastoi Lindholmin joulukuussa 2017 oikeuteen saamistaan potkuista mutta hävisi.[91][92]

Vuonna 2017 Yö julkaisi Hyvän yön lauluja -levyn joka sisälsi tunnettuja klassikkohittejä kuten ”Laulu rakkaudelle” ja ”Vie mut minne vaan” akustisina versioina.[93][94] Syksyllä 2018 Yö julkaisi albumin Mitä jos mä rakastan, joka jäi alkuperäisen laulusolistin Olli Lindholmin viimeiseksi albumiksi.[95]

Olli Lindholmilla oli unelma järjestää elokuussa 2021 Yön 40-vuotisjuhlakonsertti Porin Kirjurinluodossa. Hän ehti sopia asiasta Porin kaupungin kanssa ennen kuolemaansa.[96] Lindholm suunnitteli myös 40-vuotisjuhakonserttia Helsingin Olympiastadionille elokuuhun 2021.

Yön viimeinen konsertti ennen Lindhomin kuolemaa vuonna 2019 kuultiin Tampere-talossa, Tampereella 8. joulukuuta 2018.lähde?

Lindholmin kuolema ja esiintymiset sen jälkeen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Yö aloitti vuonna 2023 esiintymiset laulaja JP Leppäluodon kanssa. Vuonna 2024 hänestä tuli yhtyeen vakituinen laulusolisti.

Yhtyeen laulusolisti ja keulakuva Olli Lindholm kuoli 12. helmikuuta 2019. Sen jälkeen yhtyeen rumpali Ari Toikka rekisteröi yritykselleen Yö-tavaramerkin ja aputoiminimen Yö- yhtye. Lindholmin kuoleman jälkeen yhtyeen toiminnasta ovat päättäneet Mikko Kangasjärvi, Ari Toikka ja Jari Latomaa. [97]

Lindholmin kuolema herätti kysymyksiä koko Yö-yhtyeen tulevaisuudesta.[98][99][100][101] Yhtyeen perustajajäsen Jussi Hakulinen olisi halunnut Yön tekevän Porissa yhden esiintymisen elossa olevien alkuperäisjäsenten kesken. Sen jälkeen yhtye lopettaisi toimintansa.[102]

Hakulisen suunnitelma ei toteutunut. Yö järjesti muistokonsertit Porissa ja Tampereella toukokuussa 2019.[98] Konserteissa esiintyivät yhtyeen lisäksi muun muassa Suvi Teräsniska, Pauli Hanhiniemi ja Juha Tapio.[103] Jussi Hakulista ei kutsuttu Lindholmin hautajaisiin eikä muistokonsertteihin. Tämän seurauksena Hakulinen kielsi tekemiensä laulujen esittämisen konserteissa. Hakulinen olisi sallinut kappaleiden esittämisen, jos tapahtuman tuotto menisi hyväntekeväisyyteen[104]. Mikko Kangasjärven mukaan Hakulisen kappaleita olisi saanut esittää, jos Yö olisi maksanut niistä Hakuliselle erillisen korvauksen. Kangasjärven mukaan Hakulinen asetti hinnan niin korkeaksi, ettei yhtye voinut suostua siihen.[105]

Olli Lindholmin kuolemasta huolimatta Yö ei lopettanut toimintaansa.[106] Keväällä 2020 sekä kesällä 2021 Yö teki joitakin yhteiskeikkoja laulaja Suvi Teräsniskan kanssa.[107][108]

Jussi Hakulinen oli aikeissa järjestää Yön viimeinen varietee -areenakiertueen vuonna 2021. Koronapandemiasta johtuen kiertue siirrettiin vuoteen 2022.[109] Kiertue ei ehtinyt alkaa ennen Hakulisen kuolemaa, josta tiedotettiin 9. elokuuta 2022.[110]

Vuonna 2023 julkaistiin vielä Olli Lindholmin vuonna 2018 laulama kappale Viimeiseen auringonlaskuun.[111]

Yö järjesti 40-vuotisjuhlakonsertin Tampereen Nokia-areenalla 24. maaliskuuta 2023. Konsertissa lavalla nähtiin Yö-yhtye sekä vuosien varrella yhtyeessä vaikuttaneita muusikoita ja vierailevia solisteja.[108] Lauluja tulkitsivat konsertin pääsolisti Suvi Teräsniska sekä vierailevat solistit Pauli Hanhiniemi, JP Leppäluoto, Jay Lewis ja Herra Ylppö.[112]

Vuonna 2024 Yö lähti kiertueelle JP Leppäluodon kanssa.[113] Syksyllä 2024 kitaristi Jussi Turpeinen jätti yhtyeen omasta aloitteestaan.[114] Marraskuussa 2024 Leppäluodosta tuli yhtyeen virallinen jäsen. Samalla yhtyeeseen liittyi uusi kitaristi Samuli Erkkilä.[2]

Musiikki

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yön musiikki määritellään usein suomirockiksi. Yhtyeen musiikista käytetään joskus myös termiä porirock sen alkuperäisen kotikaupungin mukaan. Yötä on kutsuttu myös junttimusiikiksi.[115]

Yö kuului alkuaikoinaan 1980-luvun alussa niihin lyhyen punk-aallon vaikuttamiin suomirock-yhtyeisiin, jotka pian lähtivät kehittämään yleisnimityksenä ”uusi aalto” -tyyppistä suuntaa musiikilleen.

Alkuperäisen laulaja-kosketinsoittajan ja lauluntekijän Jussi Hakulisen eroamisen jälkeen Yön musiikki muuttui 1980-luvun loppupuolella entistä enemmän kitaravetoisemman rock-musiikin suuntaan.[28] Sama suuntaus jatkui 1990-luvulla. Laulaja Olli Lindholmin ja kitaristi Markku Petanderin välillä oli 1990-luvun lopulla ja 2000-luvun alussa kasvavia erimielisyyksiä siitä, tulisiko Yön levyttää raskasta rock-musiikkia vai kevyempiä kappaleita. Erimielisyydet liittyivät myös siihen, että Petander ei olisi halunnut Jussi Hakulisen tekemiä kappaleita Yön albumeille.[57][61]

2000-luvulta lähtien Yön tyyli muuttui entistä enemmän iskelmämusiikin suuntaan.[63][116] Mikko Kangasjärven mukaan Yö oli 2000-luvun alussa osa suuntausta, jossa perinteinen iskelmämusiikki ja rock-musiikki lähestyivät toisiaan. Suuntauksesta on käytetty myös nimeä iskelmärock.[117] Vuonna 2003 julkaistun Rakkaus on lumivalkoinen-albumin jälkeen Yö alkoi käyttää levytyksissään ja esiintymisissään myös jousiorkesteria. Perinteisten ravintolakeikkojen sijasta yhtye alkoi tehdä myös entistä enemmän konserttisalikiertueita.[118]

Jäsenet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Luettelo Yön jäsenistä

Nykyiset jäsenet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kiertuejäsenet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Entiset jäsenet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aikajana

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Diskografia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Yön diskografia
Pääartikkeli: Luettelo Yön singleistä
Pääartikkeli: Luettelo Yön kappaleista

Studioalbumit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuosi Levy Myynti Sertifikaatti
Platina Kulta
1983 Varietee &&&&&&&&&&084000.&&&&0084 000 platinalevy kultalevy
1984 Nuorallatanssija &&&&&&&&&&049000.&&&&0049 000 kultalevy
1985 Myrskyn jälkeen
1986 Äänet
1988 Lanka palaa
1989 Toinen puoliaika
1991 Antaa soittaa
1992 Tänä yönä
1993 Kymmenes kevät
1994 Hyviä vuosia
1996 Satelliitti kultalevy
1997 Pirstaleet
1999 13. Yö
2000 Valo
2003 Rakkaus on lumivalkoinen &&&&&&&&&0137000.&&&&00137 000 platinalevy tuplaplatina multiplatinalevy kultalevy
2005 Kuolematon platinalevy tuplaplatina kultalevy
2007 Valtakunta platinalevy kultalevy
2009 Loisto platinalevy kultalevy
2012 Pelko ja rakkaus platinalevy kultalevy
2014 Hyvässä ja pahassa kultalevy
2016 Puolet taivaasta – puolet helvetistä
2017 Hyvän yön lauluja
2018 Mitä jos mä rakastan

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Lindholm, Olli & Rantanen, Ilpo: Yhden Yön tarina. (Ensimmäinen painos on vuodelta 2003.) Helsinki: WSOY, 2007. ISBN 9789510328538
  • Kangasjärvi, Mikko ja Poijärvi, Jukka: Jäin Yöksi. Helsinki: Docendo, 2024. ISBN 978-952-382-687-8

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Mikko Juuti: Yö palaa lavoille juhlakonsertissa ja nyt kuullaan myös ”kielletyt kappaleet” is.fi. IS.fi. Viitattu 18.6.2024.
  2. ↑ a b Saarinen, Sonja: Yö-yhtye julkisti solistinsa Iltalehti. 15.11.2024. Alma Media Oyj. Viitattu 15.11.2024.
  3. ↑ Lindholm & Rantanen 2007, s. 41–45
  4. ↑ Olli Lindholmin oppivuodet yle.fi. 1995/2005. YLE Elävä arkisto. Arkistoitu 4.11.2011. Viitattu 28.2.2010.
  5. ↑ Lindholm & Rantanen 2007, s. 43–44
  6. ↑ Lindholm & Rantanen 2007, s. 42
  7. ↑ Lindholm & Rantanen 2007, s. 46
  8. ↑ Uutuuskirja paljastaa: muu Yö-yhtye kiusasi ylivoimaista Jussi Hakulista sadistisesti – Olli Lindholm: ”Kateuttahan se oli, alemmuudentuntoa” Helsingin Sanomat. 19.10.2017. Viitattu 19.10.2017.
  9. ↑ 22-Pistepirkko: Jealouse ja Joey yle.fi. 1082/2007. YLE Elävä Arkisto. Arkistoitu 28.7.2014. Viitattu 28.2.2010.
  10. ↑ Lindholm & Rantanen 2007, s. 47
  11. ↑ Lindholm & Rantanen 2007, s. 49–50
  12. ↑ Lindholm & Rantanen 2007, s. 51–52
  13. ↑ Lindholm & Rantanen 2007, s. 57
  14. ↑ Lindholm & Rantanen 2007, s. 53
  15. ↑ Lindholm & Rantanen 2007, s. 57–60
  16. ↑ Lindholm & Rantanen 2007, s. 63
  17. ↑ Olli Lindholm: 1981–85 ”Täältä tulee Yö” Likaiset Legendat. Yö. Viitattu 5.3.2010.
  18. ↑ Lindholm & Rantanen 2007, s. 65
  19. ↑ Lindholm & Rantanen 2007, s. 66
  20. ↑ Lindholm & Rantanen 2007, s. 71
  21. ↑ Synkin laulu -äänestyksen tulokset Helsingin Sanomat 2006
  22. ↑ Lindholm & Rantanen 2007, s. 70–71
  23. ↑ Lindholm & Rantanen 2007, s. 73
  24. ↑ Lindholm & Rantanen 2007, s. 74
  25. ↑ Lindholm & Rantanen 2007, s. 72
  26. ↑ Lindholm & Rantanen 2007, s. 77
  27. ↑ Lindholm & Rantanen 2007, s. 78–79
  28. ↑ a b Lindholm & Rantanen 2007, s. 80–81
  29. ↑ Lindholm & Rantanen 2007, s. 82–83
  30. ↑ Lindholm & Rantanen 2007, s. 83
  31. ↑ Lindholm & Rantanen 2007, s. 85
  32. ↑ a b Lindholm & Rantanen 2007, s. 88
  33. ↑ Lindholm & Rantanen 2007, s. 97–98
  34. ↑ Lindholm & Rantanen 2007, s. 99
  35. ↑ a b Lindholm & Rantanen 2007, s. 100
  36. ↑ Lindholm & Rantanen 2007, s. 103–104
  37. ↑ Lindholm & Rantanen 2007, s. 108
  38. ↑ a b Lindholm & Rantanen 2007, s. 111-112
  39. ↑ Lindholm & Rantanen 2007, s. 110–111
  40. ↑ Lindholm & Rantanen 2007, s. 112
  41. ↑ Kangasjärvi & Poijärvi 2024, s. 74–75
  42. ↑ Lindholm & Rantanen 2007, s. 112–113
  43. ↑ Kangasjärvi & Poijärvi 2024, s. 76
  44. ↑ Lindholm & Rantanen 2007, s. 114
  45. ↑ Lindholm & Rantanen 2007, s. 116
  46. ↑ Lindholm & Rantanen 2007, s. 122–124
  47. ↑ Lindholm & Rantanen 2007, s. 114
  48. ↑ Kangasjärvi & Poijärvi 2024, s. 81
  49. ↑ Lindholm & Rantanen 2007, s. 124–125
  50. ↑ Lindholm & Rantanen 2007, s. 126
  51. ↑ Lindholm & Rantanen 2007, s. 133–134
  52. ↑ Lindholm & Rantanen 2007, s. 134
  53. ↑ Lindholm & Rantanen 2007, s. 137–138
  54. ↑ Lindholm & Rantanen 2007, s. 147
  55. ↑ Lindholm & Rantanen 2007, s. 150
  56. ↑ Lindholm & Rantanen 2007, s. 150–152
  57. ↑ a b Lindholm & Rantanen 2007, s. 153
  58. ↑ Lindholm & Rantanen 2007, s. 168–169
  59. ↑ Lindholm & Rantanen 2007, s. 179–180
  60. ↑ Lindholm & Rantanen 2007, s. 183
  61. ↑ a b Lindholm & Rantanen 2007, s. 183–186
  62. ↑ Lindholm & Rantanen 2007, s. 186–187
  63. ↑ a b Lindholm & Rantanen 2007, s. 194
  64. ↑ Kangasjärvi & Poijärvi 2024, s. 137 ja 149
  65. ↑ Rantala Juha: Yö on täynnä taikaa (Olli Lindholmin haastattelu) pop-lehti.fi. 1.4.2005. POP-lehti. Arkistoitu 5.3.2009. Viitattu 28.2.2010.
  66. ↑ Lindholm & Rantanen 2007, s. 196–197
  67. ↑ Lindholm & Rantanen 2007, s. 216–217
  68. ↑ Kangasjärvi & Poijärvi 2024, s. 154
  69. ↑ Lindholm & Rantanen 2007, s. 230
  70. ↑ Lindholm & Rantanen 2007, s. 228
  71. ↑ Lindholm & Rantanen 2007, s. 229
  72. ↑ Lindholm & Rantanen 2007, s. 264–265
  73. ↑ Kangasjärvi & Poijärvi 2024, s. 178
  74. ↑ Kangasjärvi & Poijärvi 2024, s. 179
  75. ↑ Kangasjärvi & Poijärvi 2024, s. 194
  76. ↑ Kangasjärvi & Poijärvi 2024, s. 198
  77. ↑ Kangasjärvi & Poijärvi 2024, s. 199
  78. ↑ Kangasjärvi & Poijärvi 2024, s. 200-201
  79. ↑ Iskelmä-Finlandia -voittajaksi Olli Lindholm Iskelmä 25.7.2008
  80. ↑ Kangasjärvi & Poijärvi 2024, s. 219
  81. ↑ Yön ”Kiitos ja kunnia” Vuoden iskelmä (Arkistoitu – Internet Archive) POKO records 15.2.2010
  82. ↑ Kangasjärvi & Poijärvi 2024, s. 229
  83. ↑ Musiikkituottajat – Tilastot – Myydyimmät levyt www.ifpi.fi. Viitattu 16.2.2019.
  84. ↑ Kangasjärvi & Poijärvi 2024, s. 236–237
  85. ↑ Kangasjärvi & Poijärvi 2024, s. 250–251
  86. ↑ Kangasjärvi & Poijärvi 2024, s. 259
  87. ↑ Kangasjärvi & Poijärvi 2024, s. 262–263
  88. ↑ Basisti ja kitaristi potkittiin yllättäen pihalle Yö-yhtyeestä: "Toivottavasti joku muu saa mukavamman joululahjan" iltalehti.fi. Viitattu 16.12.2016.
  89. ↑ Kangasjärvi & Poijärvi 2024, s. 264
  90. ↑ [http://www.mtv.fi/viihde/musiikki/artikkeli/yo-kokosi-rivinsa-potkujen-jalkeen-olli-lindholm-kiertueelle-uusien-muusikoiden-kanssa/6262708 Yö kokosi rivinsä potkujen jälkeen – Olli Lindholm kiertueelle uusien muusikoiden kanssa "] mtv.fi. Arkistoitu 14.1.2017. Viitattu 13.1.2017.
  91. ↑ IS: Raju riita kulisseissa: Ex-työntekijä haastoi Olli Lindholmin oikeuteen iltalehti.fi. Viitattu 13.12.2017.
  92. ↑ Palomaa, Antti: Oikeus tuomitsi Yö-yhtyeen kiistan solisti Olli Lindholmin hyväksi – entinen basisti jäi ilman korvauksia Yle Uutiset. Viitattu 13.2.2019.
  93. ↑ Kangasjärvi & Poijärvi 2024, s. 267
  94. ↑ Yö versioi yhtyeen tunnetut klassikot ”Hyvän Yön Lauluja” -levylle propromotion.fi. 10.10.2017. Viitattu 7.10.2018.
  95. ↑ Kangasjärvi & Poijärvi 2024, s. 270–273
  96. ↑ Tapio Pukkila: Ilta-Sanomat: Yö-yhtye soittaa 40-vuotisjuhlakeikkansa Kirjurinluodossa yle.fi. 3.9.2017. Yle Uutiset. Viitattu 25.10.2020.
  97. ↑ https://www.is.fi/viihde/art-2000006267512.html
  98. ↑ a b Kangasjärvi & Poijärvi 2024, s. 276–277
  99. ↑ Makkonen, Nita & Kosonen, Tero: Olli Lindholm on kuollut – sairauskohtaus tuli täytenä yllätyksenä Ilta-Sanomat. 12.2.2019. Sanoma Media Finland Oy. Viitattu 12.2.2019.
  100. ↑ Koskinen, Anu Leena & Länkinen, Tiina: Laulaja Olli Lindholm on kuollut viime yönä Yle Uutiset. 12.2.2019. Yle. Viitattu 12.2.2019.
  101. ↑ Suvi Kerttula: Jussi Hakulinen puhkesi kyyneliin: ”Aika moni olisi vannonut, että Olli lähtee meistä viimeisenä” Ilta-Sanomat. 12.2.2019. Viitattu 12.2.2019.
  102. ↑ Karvinen, Petri: Jussi Hakulinen: Yö suunnittelee comebackia Olli Lindholmin kunniaksi Savon Sanomat. 15.2. Viitattu 16.2.2019.
  103. ↑ Iriz Silander: Olli Lindholmin muistokonsertti täyttyi vaikuttavista tulkinnoista – nämä kappaleet kuultiin tähtiartistien esittäminä mtvuutiset.fi. 18.5.2019. Viitattu 7.8.2019.
  104. ↑ Jussi Hakulinen sai tahtonsa läpi – hänen hittejään ei saa esittää Olli Lindholmin muistokonsertissa Helsingin Sanomat. 4.4.2019. Viitattu 4.4.2019.
  105. ↑ Kangasjärvi & Poijärvi 2024, s. 278
  106. ↑ Kangasjärvi & Poijärvi 2024, s. 288–289
  107. ↑ Yö-yhtye palaa keikkalavoille – solistina Suvi Teräsniska Ilta-Sanomat. 2.2.2021. Viitattu 3.2.2021.
  108. ↑ a b Kangasjärvi & Poijärvi 2024, s. 289
  109. ↑ Jussi Hakulisen Yön viimeinen varietee -areenakiertue siirtyy ensi helmikuulle Kaaoszine. 22.6.2021. Viitattu 9.8.2022.
  110. ↑ Suomirockin hittejä tehtaillut Jussi Hakulinen on kuollut 57-vuotiaana Satakunnan Kansa. 9.8.2022. Viitattu 9.8.2022.
  111. ↑ Jättiyllätys: Yö-yhtyeeltä uusi kappale – laulajana Olli Lindholm Ilta-Sanomat. 10.2.2023. Viitattu 10.2.2023.
  112. ↑ Yö-yhtye palaa lavalle Olli Lindholmin kuoleman jälkeen Yle Uutiset. 26.10.2022. Viitattu 26.10.2022.
  113. ↑ Partanen, Tatu: Yö palaa keikkalavoille – hän on uusi laulaja Ilta-Sanomat. 29.8.2023. Viitattu 14.6.2025.
  114. ↑ Yö yhtye: Jussi Turpeinen jättää Yön instagram.com. 4.11.2024. Viitattu 4.11.2024.
  115. ↑ Hannus, Tanja: Kuka sanoo mikä on hyvää musiikkia? – Junttileimaa jopa tavoitellaan Yle. 20.1.2017. Viitattu 13.6.2025.
  116. ↑ Kangasjärvi & Poijärvi 2024, s. 161
  117. ↑ Kangasjärvi & Poijärvi 2024, s. 162
  118. ↑ Lindholm & Rantanen 2007, s. 266–267

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Bruun, Seppo et al.: Jee jee jee: Suomalaisen rockin historia. Helsinki: WSOY, 1998. ISBN 951-0-22503-7
  • Yön parhaat – nuottikirja. Love Kustannus Oy, 2000. ISMN:M-706309-48-4
  • Rakkaus on lumivalkoinen – nuottikirja. Love Kustannus Oy, 2006. ISMN:M-706334-32-5
  • Rantanen, Ilpo & Lindholm, Olli (koonneet): Likaiset legendat: 30 vuotta Yötä. Helsinki: Siltala, 2011. ISBN 978-952-234-072-6

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Yö_(yhtye)&oldid=23361273”