Sami Sirviö (pesäpalloilija)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Sami Sirviö (s. 2. heinäkuuta 1970)[1] on pelaajauransa lopettanut pesäpalloilija, joka on toiminut myöhemmin pelinjohtajana.[2]

Sirviö oli pelaajana Sotkamon Jymyn kasvatti ja oli voittamassa joukkueessa viittä Suomen mestaruutta.[3] Hän oli 1990-luvulla Jymyn johtavia pelaajia Kari Hakkaraisen ja Janne Vuorisen kanssa.[4] Sirviö pelasi pääsarjassa viidessä eri joukkueessa, Sotkamon Jymyn lisäksi Kaisaniemen Tiikereissä, Imatran Pallo-Veikoissa, Hyvinkään Tahkossa ja Järvenpään Pesiksessä.[5] Hän pelasi urallaan yhdeksän Itä–Länsi-ottelua ja voitti kaudella 1991 Superpesiksen etenijäkuninkuuden.[4] Sirviö kuuluu kaikkien aikojen etenijätilaston kahdenkymmenen parhaan joukkoon.[5]

Sirviö teki debyyttinsä pelinjohtajana kaudella 2007 Pattijoen Urheilijoissa, joka voitti tuona vuonna Superpesiksen runkosarjan.[6] Kaudella 2008 Pattijoki voitti seurahistoriansa ensimmäisen Suomen mestaruuden ja Sirviö valittiin vuoden pelinjohtajaksi.[7] Mestaruuden jälkeen hän piti välivuoden, jonka jälkeen siirtyi kaudeksi 2010 Hyvinkään Tahkon pelinjohtajaksi kolme kautta tehtävässä toimineen Miika Rantatorikan tilalle.[4] Kaudet 2011 ja 2012 hän toimi jälleen Pattijoen Urheilijoiden pelinjohtajana ja joukkue voitti molempina vuosina SM-pronssia.[6] Sirviö on toiminut myös kahdesti Lännen pelinjohtajana Itä–Länsi-ottelussa, vuosina 2007 ja 2012.[8] Kauden 2013 ajan Sirviö piti välivuotta, mutta sen jälkeen hän solmi Tahkon kanssa sopimuksen kaudesta 2014 optiolla seuraavasta kaudesta.[2]

Sirviö on työskennellyt myös liikunnanopettajana.[3] Vuonna 2013 hän opetti liikuntaa ja terveystietoa Yhtenäiskoulussa Helsingin Käpylässä.[2]

Saavutukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pelaajana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pelinjohtajana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Sami Sirviö - Pesäpalloliiton pelaajakortti (XLS) pesis.fi. Viitattu 24.9.2013.
  2. a b c Sami Sirviö Tahkon pelinjohtajaksi hs.fi. Viitattu 24.9.2013.
  3. a b Pattijoki ja Sirviö haastavat Jymyn Kainuun Sanomat. 20.8.2012. Viitattu 29.5.2013.
  4. a b c Sami Sirviöstä Tahkon pelinjohtaja Helsingin Sanomat. 25.8.2009. Viitattu 29.5.2013.
  5. a b Kaikkien aikojen tilastot (miehet) Pesis.fi. Viitattu 29.5.2013.
  6. a b Sirviö ei jatka pelinjohtajana Raahen Seutu ja Raahelainen. 5.9.2012. Viitattu 29.5.2013.
  7. Kauden parhaat 2008: Sami Sirviö lopettaa huipulla Pesis.fi. 21.10.2008. Viitattu 29.5.2013.
  8. Sami Sirviö viiden vuoden tauon jälkeen Itä-Länsi-pelinjohtajaksi Pesis.fi. 18.6.2012. Viitattu 29.5.2013.
  9. a b c Pesäpallon SM-mitalistit Pesäpalloliitto. Viitattu 14.4.2018.
  10. Itä-Länsi-pelaajat joukkueittain, miehet Rasilainen, Matti. Viitattu 24.4.2018.
  11. Parhaat etenijät kausittain Pesäpalloliitto. Viitattu 13.4.2018.
  12. a b Pelinjohtajien mitalit Pesäpalloliitto. Viitattu 14.4.2018.
  13. http://www.pesis.fi/pesapalloliitto/historia/parhaat-pelaajat-kausittain/vuoden_pelinjohtajat/

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Edeltäjä:
Matti Iivarinen
Jarkko Kokko
Pattijoen Urheilijoiden pelinjohtaja
2007–2008
2011–2012
Seuraaja:
Jarkko Kokko
Jari Törmänen
Edeltäjä:
Miika Rantatorikka
Pasi Virtanen
Hyvinkään Tahkon pelinjohtaja
2010
2014–2017
Seuraaja:
Pasi Virtanen
Iiro Haimi