Kajaanin Pallokerho

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kajaanin Pallokerho
Koko nimi Kajaanin Pallokerho
Perustettu 1933
Entiset nimet Kajaanin Pallokerho
1933
Kaupunki Kajaani
Kenttä Kajaanin liikuntapuisto
Naisten sarjataso Ykköspesis
Värit          
Puheenjohtaja Jukka Nevalainen [1]
Naisten pelinjohtaja Manu Vartia
Omistaja Kajaanin Pallokerho ry
KPK:n vanha logo

Kajaanin Pallokerho ry on pesäpallon erikoisseura Kajaanista. Joukkueen nimestä käytetään lyhennystä KPK. Naisten edustusjoukkue nousi kaudeksi 2016 Superpesikseen. KPK:n pelipuvun väritys on sini-valkoinen. KPK pelaa kotiottelunsa liikuntapuiston kentällä Kajaanin keskustassa. Kauden 2017 päätteeksi Kajaanin Pallokerho ilmoitti luopuvansa Superpesiksen sarjapaikasta.[2] Pääsarjasta luopumisen jälkeen KPK:n edustusjoukkue pelasi kaudella 2018 Naisten Suomensarjan pohjoislohkossa. Suomensarjakauden päätteeksi KPK voitti nousukarsinnassa Lapuan Virkiän otteluvoitoin 2-0 ja nousi kaudelle 2019 Naisten Ykköspesikseen.

Junioritoiminta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pesäpallon junioreiden SM-mitalit
Joukkue Mitalit Vuodet Yhteensä
A-pojat
Pronssia Pronssia 1964, 1992, 1993, 2000 4
B-tytöt
Kultaa Kultaa 2008 1
Hopeaa Hopeaa 2006, 2007, 2015 3
C-pojat
Pronssia Pronssia 1997 1
C-tytöt
Pronssia Pronssia 2004 1
E-pojat
Hopeaa Hopeaa 2004 1
F-pojat
Pronssia Pronssia 1995 1
Yhteensä: 12

Palkinnot ja huomionosoitukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Naisten Itä–Länsi-valinnat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. kajaaninpallokerho.net kajaaninpallokerho.net. Viitattu 13.1.2020.
  2. http://www.pesis.fi/superpesis/naiset/?x2333789=32589652 (Arkistoitu – Internet Archive)
  3. Itä-Länsi-pelaajat joukkueittain Rasilainen, Matti. Viitattu 5.1.2018.
Tämä urheiluseuraan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.