Pesäpallon SM-sarja
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |
Pesäpallon SM-sarjaa on pelattu vuodesta 1922 lähtien, tosin sarja on kulkenut useammilla eri nimillä.
Cup-muotoiset mestaruuskilpailut
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuosina 1922–1929 miesten pesäpallon Suomen-mestaruus ratkaistiin cup-kilpailuissa, joka tarkoitti sitä, että joukkue suljettiin kilpailusta ensimmäisen tappion myötä. Otteluita tuli näin ollen erittäin vähän, mestaruuteen riitti 3–4 voittoa kaudessa. Kolmet ensimmäiset kilpailut järjestettiin Palloliiton alaisuudessa, kunnes vuonna 1925 perustettiin SVUL:oon pesäpallojaosto. Cup -ajan menestyksekkäin seura oli Helsingin Pallonlyöjät, joka voitti mestaruuden vuosina 1922–1924 ja 1926–1927.
Suomi-sarja 1930
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuosi 1930 oli eräänlainen siirtymävaihe varsinaiseen sarjakilpailuun. Maa jaettiin neljään alueeseen, joissa pelattiin enemmän tai vähemmän onnistuneesti yksinkertaiset sarjat. Lohkojen parhaat kokoontuivat lopputurnaukseen, jossa niin ikään sarjamuotoisesti pelaten ratkaistiin Suomen mestaruus.
Suursarja
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuonna 1931 pelattiin sitten ensimmäisen kerran mestaruudesta sarjamuotoisesti. Sarja nimettiin Suursarjaksi ja sen alapuolelle perustettiin myöhemmin valtakunnan sarjana tunnettu B-sarja. Ensimmäisen kauden sarja toimi SVUL:n alaisuudessa, mutta syksyllä 1931 Pesäpalloliitto muiden lajiliittojen tavoin muodosti oman liittonsa säilyttäen SVUL:n jäsenyyden. Ensimmäisellä kaudella sarjaan kelpuutettiin kasintojen jälkeen seitsemän joukkuetta, 1932–1933 kahdeksan ja vuonna 1934 jo kaksitoista joukkuetta. Sarja jaettiin 1932 kahteen lohkoon, ns. Itä- ja Länsisarjaan, ja tuo lohkojako oli myös Itä-Länsi-ottelun jakoperusteena. Lohkojen voittajat ratkaisivat mestaruuden kaksiosaisessa loppuottelussa - kerran kummankin kotikentällä, joskus jouduttiin lopullinen ratkaisu hakemaan kolmannessa ottelussa, joka oteltiin puolueettomalla kentällä. Vuonna 1940 lohkojaosta luovuttiin ja joukkuemäärää vähennettiin. Suursarjaan osallistuivat vain PPL:n seurat. TUL:n seuroilla ei siihen ollut asiaa ja ne ratkoivat omat mestaruutensa omissa sarjoissaan.
Sotasarja
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuonna 1941 Suursarja keskeytyi muutaman kierroksen jälkeen, eikä täysin normaalia sarjatoimintaa voitu koko sodan aikana järjestää. Kuitenkin ns. Sotasarjat pelattiin vuosina 1942 ja 1943. Vuoden 1944 sarja jäi jo avauksessa suurhyökkäyksen jalkoihin ja keskeytyi pikapuolin. Sota-aika toi mestareiden luetteloon mielenkiintoisen nimen, kun Valtion lentokonetehdas Tampereelta voitti Suomen mestaruuden 1942. Vuoden 1943 Sotasarjassa pelasi Työväen Mailapojat, joka oli ensimmäinen TUL:n seura Pesäpalloliiton sarjoissa.
Mestaruussarja
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Sodan jälkeen käynnistyneeseen mestaruussarjaan toivotettiin jo TUL:n seuratkin täyspainoisesti mukaan. Sarjan järjestäväksi elimeksi muodostettiin Pesäpalloilun yhteistoimintavaliokunta. PPL ja TUL karsivat kumpikin tahoillaan yhteiseen mestaruussarjaan, kunnes yhteistoiminta pikkuhiljaa ulottui alemmillekin sarjatasoille. Yhteistoiminta kuitenkin lakkasi 1950-luvun puolivälissä ja TUL:n seurat vetäytyivät pois sarjoista tai vaihtoehtoisesti erosivat TUL:stä. Siitä lähtien SM-sarjasta vastasi yksin Pesäpalloliitto, aina siihen saakka, kunnes ohjakset siirtyivät Superpesis Oy:lle.
Mestaruussarja pelattiin aluksi yksinkertaisena 13 joukkueen sarjana. Vuonna 1956 sarja laajennettiin 15 joukkueeseen. Vuodesta 1964 sarja muuttui kaksinkertaiseksi ja joukkuemäärä vakiintui 12:een. Vuonna 1979 pelattiin ensimmäisen kerran erilliset loppusarjat, niin mitaleista kuin sarjassa säilymisestäkin. Loppuottelu kahden parhaan välillä otettiin käyttöön 1986, aiemmin oli uusittu vain tasapisteissä olevien kesken. Vuodesta 1987 lähtien loppuotteluun pääsijät ratkaistiin pudotuspeleillä.
Naisten SM
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Naiset alkoivat ratkaista mestaruutta vuonna 1931. Mestaruus ratkaistiin siten, että ensiksi pelattiin aluemestaruuksista ja aluemestarit ratkaisivat Suomen mestaruuden keskinäisissä otteluissaan, joko pudotuspelein tai useampaan lohkoon jaettuna. Vuosina 1949-54 mestaruus ratkesi lopullisesti PPL:n ja TUL:n mestareiden kohtaamisessa. Sarjamuotoisesti naisten mestaruudesta on pelattu vuodesta 1955 lähtien.
Joukkueet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Miehet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Pesäpallon SM-sarjassa, Sotasarjassa, Suursarjassa ja Mestaruuskilpailuissa pelanneet joukkueet 1922-1989. Suluissa kaudet:
- Haminan Palloilijat (45)
- Jyväskylän Kiri (44)
- Kouvolan Pallonlyöjät (39)
- Vimpelin Veto (38)
- Pallo-Toverit (33)
- Imatran Pallo-Veikot (30)
- Seinäjoen Maila-Jussit (29)
- Riihimäen Pallonlyöjät (26)
- Lahden Mailaveikot (25)
- Helsingin Pallonlyöjät (25)
- Työväen Mailapojat (24)
- Kankaanpään Maila (20)
- Puna-Mustat (18)
- Nurmon Jymy (17)
- Toijalan Pallo-Veikot (17)
- Hyvinkään Tahko (16)
- Alajärven Ankkurit (16)
- Hongikon Nuorisoseuran Urheilijat (16)
- Loimaan Palloilijat (16)
- Tampereen Pyrintö (15)
- Kiteen Urheilijat (14)
- Oulun Lippo (14)
- Ulvilan Pesä-Veikot (13)
- Viipurin Pallonlyöjät (13)
- Ilmajoen Kisailijat (12)
- Sotkamon Jymy (11)
- Jyväskylän Veikot (11)
- Katajanokan Haukat (11)
- Kuusankosken Veto (11)
- Kuusankosken Puhti (10)
- Myllykosken Kilpa-Veikot (10)
- Vaasan Maila (9)
- Puurtilan Kisa-Pojat] (8)
- Siilinjärven Ponnistus (8)
- Jyväskylän Lohi (7)
- Keravan KooPee (6)
- Lahden suojeluskunta (6)
- Enson Kisailijat (5)
- Toijalan Vauhti (5)
- Tainionkosken Urheilijat (5)
- Kauhajoen Karhu (4)
- Halsuan Toivo (4)
- Loviisan Tor (4)
- Helsingin Hukat (3)
- Helsingin Toverit (3)
- Hämeenlinnan Pallokerho (3)
- Joensuun Palloseura (3)
- Keravan Pallokerho (3)
- Kymintehtaan Urheiluseura (3)
- Muhoksen Urheilijat (3)
- Tammelan Pesä-Peikot (3)
- Salon Viesti (3)
- Tampereen Mailapojat (3)
- Valtion lentokonetehdas (3)
- Viipurin Kisa-Veikot (3)
- Siilinjärven Pesis (2)
- Haminan suojeluskunta (2)
- Ikaalisten Tarmo (2)
- Kronohagens Idrottsföreningen (2)
- Kuopion Kelta-Mustat (2)
- Loimaan Voima (2)
- Pankakosken Tehtaan Urheilijat (2)
- Riihimäen Palloseura (2)
- Salo-Uskelan suojeluskunta (2)
- Sortavalan Palloseura (2)
- Sortavalan Viritys (2)
- Tainionkosken Tähti (2)
- Vaasan Vasama (2)
- Warkauden Urheilijat (2)
- Ylihärmän Junkkarit (2)
- Muhoksen Pallo-Salamat (1)
- Vähänkyrön Viesti (1)
- Iin Urheilijat (1)
- Etelä-Pohjanmaan Palloveikot (1)
- Etelä-Saimaan Kisa (1)
- Haminan Ponteva (1)
- Harjavallan Jymy (1)
- Helsingin Radiourheilijat (1)
- Helsinki-Pesis (1)
- Hämeenlinnan Ilves (1)
- Ikaalisten suojeluskunta (1)
- Ilmavoimat (1)
- Joensuun Kalevaiset (1)
- Jyväskylän suojeluskunnan Palloilijat (1)
- Keuruun Kisailijat (1)
- Lappeenrannan Työväen Urheilijat (1)
- Loimaan suojeluskunta (1)
- Maasotakoulu (1)
- Nokian Urheilijat (1)
- Nurmeksen Sepot (1)
- Pieksämäen Palloilijat (1)
- Pohjois-Hämeen suojeluskuntapiiri (1)
- Fera (1)
- Rauman Urheilijat (1)
- Riihimäen suojeluskunta (1)
- Savon Sisu (1)
- Sortavalan Palloilijat (1)
- Tampellan Terä (1)
- Tampereen Poliisi-Urheilijat (1)
- Toijalan suojeluskunta (1)
- Turun Pallonlyöjät (1)
- Turun Toverit (1)
- Utin Haukat (1)
- Viipurin rykmentti (1)
Naiset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Jyväskylän Kiri (42)
- Hyvinkään Tahko (26)
- Pallo-Toverit (26)
- Lapuan Virkiä (24)
- Oulun Lippo (23)
- Turku-Pesis (22)
- Loimaan Palloilijat (22)
- Helsingin Roihu (19)
- Riihimäen Pallonlyöjät (17)
- Puna-Mustat (16)
- Kuopion Kelta-Mustat (16)
- Työväen Mailapojat (15)
- Seinäjoen Maila-Jussit (14)
- Kauhajoen Karhu (13)
- Ulvilan Pesä-Veikot (13)
- Haminan Palloilijat (11)
- Tampereen Pyrintö (11)
- Katajanokan Haukat (9)
- Lahden Mailaveikot (9)
- Vaasan Maila (9)
- Helsingin Veto (8)
- Mansen Pesäpallo (8)
- Pieksämäen Palloilijat (8)
- Porin Pallo-Veikot (8)
- Viipurin Pallonlyöjät (8)
- Helsingin Pallonlyöjät (7)
- Ikaalisten Tarmo (7)
- Kouvolan Pallonlyöjät (7)
- Sortavalan Palloseura (7)
- Viinijärven Urheilijat (6)
- Joensuun Palloseura (6)
- Keravan Pallokerho (6)
- Vimpelin Veto (5)
- Helsingin Mailatytöt (5)
- Kuusankosken Veto (5)
- Lieksan Urheilijat (5)
- Limingan Niitto-Miehet (5)
- Sortavalan Palloilijat (5)
- Vetelin Urheilijat (5)
- Ilmajoen Kisailijat (4)
- Kannuksen Pilke (4)
- Lapuan Kiri (4)
- Savonlinnan Pallokerho (4)
- Uuraan Urheilijat (4)
- Warkauden Urheilijat (4)
- Vähänkyrön Viesti (4)
- Nurmon Jymy (39
- Enson Kisailijat (3)
- Jaakkiman Kisa (3)
- Johanneksen Kireät (3)
- Keravan KooPee (3)
- Koiviston Urheilijat (3)
- Kotkan Into (3)
- Kuopion Kopparit (3)
- Kurikan Ryhti (3)
- Lahden Koripalloilijat (3)
- Tainionkosken Urheilijat (3)
- Toholammin Urheilijat (3)
- Turun Mailatytöt (3)
- Valkeakosken Haka (3)
- Hämeenlinnan Paukku (2)
- Forssan Salama (2)
- Halsuan Toivo (2)
- Ilomantsin Urheilijat (2)
- Kemin Naisvoimistelijat (2)
- Lapuan Laaka (2)
- Myllykosken Kilpa-Veikot (2)
- Nurmeksen Sepot (2)
- Outokummun Partio (2)
- Puurtilan Kisa-Pojat (2)
- Sotkamon Jymy (2)
- Talin Kisa-Veikot (2)
- Tampereen Mailapojat (2)
- Viipurin Kisa-Veikot (2)
- Vimpelin Lotat (2)
- Joensuun Maila (1)
- Hattulan Haka (1)
- Heinolan Isku (1)
- Heinolan Maila-Pojat (1)
- Helsingin IFK (1)
- Hämeenlinnan Tarmo (1)
- Imatran Pallo-Veikot (1)
- Joensuun Kalevaiset (1)
- Johanneksen Urheilijat (1)
- Juankosken Kuohu (1)
- Kannuksen Ura (1)
- Kausalan Palloilijat (1)
- Kellokosken Urheilijat (1)
- Kemin Kunto (1)
- Kiuruveden Jänteen Naisvoimistelijat (1)
- Kokemäen Kova-Väki (1)
- Kokkolan Urheilu-Siskot (1)
- Kälviän Tarmo (1)
- Liperin Urheilijat (1)
- Mikkelin Ajo (1)
- Mäntyharjun Virkistys (1)
- Mäntän Urheilijat (1)
- Nokian Urheilijat (1)
- Parkanon Urheilijat (1)
- Porvoon Palloseura (1)
- Pölläkkälän Ura (1)
- Raivolan Urheilijat (1)
- Salon Viesti (1)
- Savilahden Urheilijat (1)
- Siilinjärven Ponnistus (1)
- Tervakosken Pato (1)
- Tervakosken Urheiluseura (1)
- Tornion Pyry (1)
- Vampulan Urheilijat (1)
- Viipurin Reipas (1)
- Vuoksenniskan Urheilijat (1)
- Värtsilän Teräs (1)
- Ylistaron Veikot (1)