Siilinjärven Ponnistus

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Siilinjärven Ponnistus on 17. tammikuuta 1907 perustettu siilinjärveläinen yleisseura, jonka lajeja ovat olleet mm. voimistelu, yleisurheilu, paini, hiihto, mäenlasku, jalkapallo, luistelu, uinti, pyöräily ja pesäpallo. 2000 luvulla seuran lajeja ovat mäkihyppy, yhdistetty, voimanosto, painonnosto, voimistelu, yleisurheilu, pujottelu ja hiihto. Hiihtojaostossa ei ole ollut toimintaa 2010 luvulla. Yleisurheilujaoston toiminta käynnistettiin uudelleen 2007 lopussa. Kaudella 2014 SiiPossa oli 500 jäsentä. Yleisurheilujaosto on nykyään seuran suurin jaosto, yli puolet jäsenistä. SiiPon pujottelujaoston jäsenet yhdistyivät PHS Alpiin kanssa 1.5.2015. Uuden pujotteluseuran nimeksi tuli Kuopio Ski Club 2.6.2015.

Pesäpallo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pesäpallon SM-sarjaan seura nousi ensimmäisen kerran kaudeksi 1936 sijoituttuaan B-sarjassa 1935 neljän parhaan joukkoon. Joukkueessa pelasivat tuolloin: Veli-Matti Seppä, Tapio Hämäläinen, Seppo Sonninen, Kauko Salminen, Ahti Sonninen, Tomi Hirvonen, Jorma Kyyhkynen, Eino Halonen, Yrjö Miettinen, Reino Virtaniemi ja Ulves Laaksonen.[1]

1980-luvulla Ponnistus palasi jälleen pääsarjaan selviten aina SM-loppuotteluun saakka kaudella 1986. Pesäpallon Suomen Cupin seura onnistui voittamaan kaudella 1985, jolloin se myös ainoan kerran voitti Ykkössarjan.

1987 perustettiin Siilinjärven Pesis jatkamaan Ponnistuksen pesäpallo toimintaa.

Junioritoiminta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pesäpallon junioreiden SM-mitalit
Joukkue Mitalit Vuodet Yhteensä
A-pojat
Pronssia Pronssia 1942 1
B-tytöt
Hopeaa Hopeaa 1986 1
Pronssia Pronssia 1985 1
Yhteensä: 3

Palkinnot ja huomionosoitukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Palkitut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kärkilyöntikuningas:[2]

Miesten Liitto-Lehdistö-valinnat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Urheilumme Kasvot 3 - sivu 1256
  2. Parhaat kärkilyöjät kausittain Suomen Pesäpalloliitto ry. Viitattu 30.3.2018.
  3. Liitto-Lehdistö-pelaajat joukkueittain, miehet Rasilainen, Matti. Viitattu 14.1.2018.
Tämä urheiluseuraan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.