Pesäpalloilun yhteistoimintavaliokunta

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Pesäpalloilun yhteistoimintavaliokunta (lyh. PEVA) perustettiin 1940-luvulla edistämään Pesäpalloliiton ja TUL:n pesäpalloseurojen välistä yhteistoimintaa. Jo sotavuosina oli askeleita siihen suuntaan otettu: Miehet pelasivat ensimmäisen ns. Liitto-ottelunsa vuonna 1940 ja Työväen Mailapojat osallistui 1943 pesäpallon SM-sarjaan ensimmäisenä TUL:n seurana. Vastaavaa yhteistoimintaa harrastettiin myös muissa joukkuelajeissa.

Miesten mestaruussarjatoiminta järjestettiin siten, että PPL ja TUL tahoillaan karsivat joukkueita yhteiseen SM-sarjaan, jossa Suomen mestaruus ratkaistiin. Ohessa TUL ratkaisi oman liittonsa mestaruuden. Naisten, nuorten ja ikämiesten mestaruudet ratkaistiin hieman eri tavoin. Ensiksi kumpikin liitto ratkoi omat mestaruutensa ja mestarit (ja ajoittain myös liittojen kakkoset) kohtasivat sitten toisensa liitto-otteluissa, joissa lopullisesti ratkesi SM-tittelin kohtalo. Tämän vuoksi näiden sarjojen mitalitilastoissa esiintyy lähteistä johtuvia eroavaisuuksia, riippuen siitä tarkoitetaanko pelkästään pesäpalloliiton mitaleita vai liittojen välisten loppuotteluiden mitalijärjestystä.

Yhteistoiminta liittojen välillä katkesi vuonna 1954, jolloin myös PEVA lopetti toimintansa.

Miesten Liitto-ottelut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • 1940 PPL – TUL 10–2
  • 1946 PPL – TUL 4–2
  • 1947 PPL – TUL 11–9
  • 1948 PPL – TUL 14–8
  • 1949 PPL – TUL 0–2
  • 1950 PPL – TUL 8–5
  • 1951 PPL – TUL 9–3
  • 1952 PPL – TUL 2–2
  • 1953 PPL – TUL 6–6
  • 1954 PPL – TUL 8–2

Lisäksi joukkueet kohtasivat Helsingin olympiakisoissa 1952 näytösottelun merkeissä. Tuon ottelun PPL voitti 8–4.

Nuorten Liitto-ottelut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nuorissa liitojen ykköset ja toisaalla kakkoset pelasivat keskenään. Liitto-ottelu ratkesi näiden otteluiden yhteistuloksen perusteella. Liiton mestareiden välisen ottelun voittaja tunnustettiin yleisesti Suomen mestariksi.

  • 1949
  • Myllykosken Kilpa-Veikot - Kuusankosken Puhti (TUL) 5 - 1
  • Vimpelin Veto - Helsingin Isku (TUL) 3 - 1
  • PPL - TUL 8 - 2
  • 1951
  • Kuusankosken Puhti (TUL) - Haminan Palloilijat 3 - 6
  • Vimpelin Veto - Loimaan Leisku (TUL) 8 - 5
  • PPL - TUL 14 - 8
  • 1952
  • Loimaan Leisku (TUL) - Haminan Palloilijat 5 - 1
  • Kuusankosken Puhti (TUL) - Hongikko 8 - 5
  • TUL - PPL 13 - 6
  • 1955
  • Nurmon Jymy - Jyväskylän Veikot (TUL) 13 - 1
  • Jyväskylän Veikot (TUL) - Nurmon Jymy 6 - 11
  • Nurmon Jymy Suomen mestari juoksuin 24 - 7

Vuoden 1955 kamppailua ei pidetä varsinaisena liitto-otteluna yhteistoiminnan jo katkettua. Veikot ja Jymy kuitenkin pelasivat kamppailut Suomen mestaruudesta.[2] Veikothan poikkeuksellisena TUL:n seurana osallistuivat myös miesten mestaruussarjaan nimellä Veikot-55.


Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Urheilumme Kasvot 3 - Palloilu → Pesäpallo s.1100

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä urheiluun liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.