Riikinruotsi

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Riikinruotsi eli ruotsinruotsi tarkoittaa Ruotsissa puhuttuja ruotsin kielen varianttia ja alueellisia yleiskieliä, erotuksena esimerkiksi Virossa ja Suomessa puhutuista ruotsin kielen varianteista. Samalla tavalla termiä riikinruotsalaiset käytetään Ruotsissa asuvista ruotsinkielisistä erotuksena suomenruotsalaisista tai vironruotsalaisista.

Riikinruotsissa termi 'riksvensk' tarkoittaa myös riikinruotsalaista yleiskieltä, standardisoitua kirjakieltä (vrt. kirjoitettu kieli) ja puhuttua yleiskieltä (vrt. puhekieli).

Tukholman yliopiston pohjoismaisten kielten professorin Olle Josephsonin mukaan kirjoitettu ruotsi on suhteellisen yhtenäinen kaikkialla, mutta etenkin puhutussa yleiskielessä ja murteissa esiintyy vaihtelua sekä maiden välillä että maiden sisällä. Alueellinen yleiskieli on välimuoto murteen ja yleiskielen välillä. Alueellisiksi yleiskieliksi lasketaan muun muassa Etelä-, Keski- ja Länsi-Ruotsissa, sekä Norlannissa, Gotlannissa ja Suomessa puhutut ruotsin kielen variantit.

Standardisoitu kirjakieli riikinruotsissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kustaa Vaasan Raamattu vuodelta 1541 kirjoitettiin aikana, jolloin ruotsin kirjakieli alkoi yhtenäistyä.

Elias Wessénin mukaan kirjakieli ilmaisi maan yhtenäisyyttä sekä itsenäisyyttä korkean kulttuurin välittäjänä ja on ollut tämänkin vuoksi melko altis vieraiden kielten vaikutuksille aikojen kuluessa. Vanhimmat säilyneet ruotsinkieliset kirjoitukset ovat 1200-luvun lopulta ja 1300-luvulta, kuten lakikokoelma Länsigöötanmaan laki, jonka vanhimmat osat ovat vuodelta 1225. Syy siihen, että kirjakieltä alettiin yhdenmukaistaa 1500-luvulla, oli, että näihin aikoihin alettiin painaa valtakunnallisia tekstejä ruotsiksi. Erityisen merkityksellinen teos oli Kustaa Vaasan Raamattu vuodelta 1541, joka on ensimmäinen ruotsinkielinen Raamattu. Se kirjoitettiin aikana, jolloin ruotsalainen yleiskirjakieli alkoi kehittyä.

Vuosien 1375 ja 1526 välillä, kun Ruotsissa puhuttiin vielä myöhempää muinaisruotsia, Vadstenan luostarissa jäljennettiin paljon uskonnollisia tekstejä. Koska tekstejä nimenomaan jäljennettiin, oli jäljennöstyö tehtävä vakiintuneiden periaatteiden mukaisesti, eikä niinkään ääntämisen. Molden ja Wessénin mukaan juuri se, että kirjallinen toiminta keskittyi niin suurissa määrin yhteen paikkaan, oli suotuisaa kirjakielen vakiintumiselle. Niin kutsutuissa Vadstenan käsikirjoituksissa käytetty innovatiivinen kirjakieli sai täten yleiskielen aseman.

Nykyään riikinruotsalaisella yleiskielellä tarkoitetaan sitä kielimuotoa, jota lapset oppivat lukemaan sekä kirjoittamaan koulussa. Yleiskielen sanojen oikeinkirjoitus ja taivutus voidaan tarkistaa Ruotsin Akatemian ylläpitämästä sanakirjasta, Svenska Akademiens ordlista.

Puhuttu yleiskieli riikinruotsissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1600-luvulla puhekieli yhtenäistyi koulutuksen ja standardisoidun kirjakielen vaikutuksesta. Samaan aikaan maan pääkaupungista tuli poliittinen, hallinnollinen, uskonnollinen sekä kulttuurillinen keskus, minkä vuoksi juuri Mälarin alueella puhutut murteet loivat perustan yleiskielelle. Pääkaupunkiseudulla puhutut murteet ovat kuitenkin olleet alttiina monille vaikutteille ja pitää sisällään erilaisista murteista peräisin olevia sanoja ja sanamuotoja. Aatelisten muutettua pääkaupunkiin eri puolilta maaseutua erilaiset murteet, sanat ja sanamuodot sekoittuivat toisiinsa. Esimerkiksi sana smör (suom. 'voi') on sanan uplantilainen muoto. Vaihtelua voi havaita esimerkiksi sanoissa, joissa konsonanttiyhdistelmä rd korvataan ns. paksulla l:llä (mitä ei tehdä riikinruotsissa). Ilmiö on tuttu monissa murteissa, joissa on sanoja kuten vålnad (sanasta vårda) ja utböling (sanasta börd).

Kansakoulu tuli pakolliseksi Ruotsissa vuonna 1842, minkä jälkeen kirjakielellä oli entistä suurempi vaikutus puhekieleen. Aiemmin puhutussa yleiskielessä sanat av, till ja efter voitiin lausua myös å(v), te ja ätter, joitakin sanoja lausuttaessa käytetään kuitenkin edelleen puhekielistä lausumistapaa, kuten esimerkiksi sanoissa skjuss (skjuts) ja bråsska (brådska).

Ruotsille kielialueena on tyypillistä, että murteiden väliset erot tasoittuvat ja kieli yhdenmukaistuu yhä lähemmäs yleiskieltä. Tähän on syynä liikkuvuuden kasvu yhteiskunnassa. Ihmiset muuttavat ja perustavat perheitä, joissa toinen tai molemmat vanhemmista tulevat asuinpaikkakunnan ulkopuolelta. Suurin uhka murteille on kotiseudulta pois muuttaminen sekä se, että perheissä aletaan puhua yleiskieltä. Murteet, jotka eroavat suuresti yleiskielestä ovat uhanalaisia, sillä murteen puhuja voi joutua mukauttamaan puhettaan enemmän yleiskielen kaltaiseksi puhuessaan henkilöiden kanssa, jotka puhuvat yleiskieltä. Näin kasvava liikkuvuus aiheuttaa murteiden häviämistä.

Aiemmin ajateltiin, että televisiolla sekä radiolla on suurin vaikutus murteiden välisten erojen tasoittumiseen. Kyseiset mediat antavat ennemminkin mallin yleiskielelle, ja on olemassa näyttöä siitä, että ne ovat vahvistaneet murteita sekä näyttäneet, että murteilla on funktio myös paikallisen murrealueen ulkopuolella. Muun muassa Pohjanmaalla on havaittu nuorten käyttävän murretta tekstiviesteissään.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: sv:Rikssvenska