Merikarvia

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Merikarvia
Sastmola
Merikarvia.vaakuna.svg Merikarvia.sijainti.suomi.2008.svg

vaakuna

sijainti

www.merikarvia.fi
Sijainti 61°51′40″N, 21°30′30″E
Maakunta Satakunnan maakunta
Seutukunta Porin seutukunta
Perustettu 1639/1865
Pinta-ala ilman merialueita 450,65 km²
205:nneksi suurin 2014 
Kokonaispinta-ala 1 246,25 km²
90:nneksi suurin 2014 [1]
– maa 446,03 km²
– sisävesi 4,62 km²
– meri 795,60 km²
Väkiluku 3 233
230:nneksi suurin 31.1.2014 [2]
– väestötiheys 7,25 as/km² (31.1.2014)
Ikäjakauma 2012 [3]
– 0–14-v. 13,4 %
– 15–64-v. 56,7 %
– yli 64-v. 29,9 %
Äidinkieli 2012 [3]
suomenkielisiä 98,7 %
ruotsinkielisiä 0,3 %
– muut 1,0 %
Kunnallisvero 19,50 %
229:nneksi suurin 2013 [4]
Kunnanjohtaja Pentti Ala-Luopa

Merikarvia (ruots. Sastmola) on Suomen kunta, joka sijaitsee Satakunnan maakunnassa. Kunnassa asuu 3 233 henkilöä.[2] Kunnan pinta-ala on 1 246,25 km², josta 4,62 km² on sisävesiä ja 795,60 km² merialueita.[1] Väestötiheys on 7,2 asukasta/km². Merikarvian naapurikunnat ovat Isojoki, Kristiinankaupunki, Pomarkku, Pori ja Siikainen.

Merikarvian seurakunta perustettiin vuonna 1639 sen erottua Porin ja Ulvilan seurakunnasta. Pitäjänhallinto alkoi 1647 ja kunnallishallinto 1865. Merikarvian vaakunan on suunnitellut Carolus Lindberg ja se on vahvistettu vuonna 1951.[5]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykyisen Merikarvian kunnan alueella on ollut asutusta jo noin 1800 eaa. Tämän vahvistavat esinelöydöt, joita on sekä Satakunnan museossa että Kansallismuseossa. Lisäksi kunnan alueelta on löytynyt useita pronssikautisia ja rautakaudelle ajoittuvia kiviröykkiöhautoja. Suurin yhtenäinen röykkiöhauta- eli ns. hiidenkiuasalue Merikarvialla sijaitsee Tuorilassa. Pronssikaudelta Merikarvialta ei ole esinelöytöjä, vaikka on selvää että alueella on silloinkin ollut asutusta.

Merikarvialle johti myös erätie Sastamalasta, nykyisen Mouhijärven alueelta. Tämä eränkäynti on luultavasti alkanut samaan aikaan kun Sastamalaan on vakiintunut pysyvä asutus noin vuosina 400–800. Nimestä Sastamala oletetaan myös juontuvaksi Merikarvian ruotsinkielinen nimi Sastmola. Merikarvialle siirtyi myös ruotsalaisperäistä asutusta 1200-luvun loppupuoliskolla. Merikarvia sijoittui Etelä-Pohjanmaan ruotsalaisen asuttamisen äärimmäiseen eteläreunaan. Ruotsalaista asutusta Suomeen levitti erityisesti Birger-jaarli. Merikarvian varhaisimpien kylien Kasalan, Riispyyn, Ala- ja Ylikylän sekä Köörtilän synty ajoittuu myös 1200-luvun loppuun tai 1300-luvun alkuun.

Merikarvian alueen ei uskota koskaan kuuluneen kirkollisesti Sastamalaan. Tätä tukee myös toisen Sastamalan eräalueen, Närpiön, kuuluminen Ulvilan emäkirkkoon keskiajalla ja uuden ajan alussa. Merikarvialla oli jo katolisella ajalla nykyisen noin 1899 valmistuneen kirkon paikalla pieni rukoushuone, josta on säilynyt kaksi puista pyhimyksenkuvaa. Oma pappi Merikarvialle saatiin vasta, kun Merikarvian seurakunta vuonna 1639 erosi Ulvilan seurakunnasta. Uusi kirkko vanhan rukoushuoneen tilalle rakennettiin 1776 ja ristittiin silloisen kuningattaren Sofia Magdalenan mukaan. Sen tilalle rakennettiin nykyinen kirkko vuosina 1898 ja 1899. Nykyinen kirkko on Suomen suurin ympärivuotisessa käytössä oleva puukirkko.

Merikarvialla kukoisti 1700-luvun loppupuolella myös herännäisyysliike, jonka keskushahmo oli Anna Rogel. Anna syntyi vuonna 1751 ja oli koko ikänsä sairaalloinen. Elämänsä loppupuolella, vuoden 1770 jälkeen, hän alkoi saarnata sairasvuoteeltaan ja jatkoi sitä 14 vuotta kuolemaansa asti vuonna 1784. Annaa tultiin kuuntelemaan niinkin kaukaa kuin Ruotsista asti. Rogelin talon vieressä kalliolla on Annalle pystytetty muistokivi.

Merikarvialla toimi 1800-luvulla useita sahoja. Puutavaraa kuljetettiin laivoilla, mistä tulee myös Merikarvian vaakunan fregatti. Merikarvian varhaisen teollisuuden tunnetuin nimi on Antti Ahlström. Ahlström toimi laajalti eri aloilla suurimmassa osassa Suomea. Ahlströmillä oli suuri merkitys Merikarvian kansansivistykselle, sillä hän maksoi 1874 kunnan ensimmäisen kansakoulun, joka on sittemmin purettu.

Laivan- ja veneenrakennus oli Merikarvialla merkittävää 1840–1870-luvuilla. Vanhat pikkuveistämöt laajenivat ja veistämöitä oli muun muassa Kasalassa, Riispyyssä, Pohjanrannalla, Brandöössä, Kuuskerissa, Peipussa ja Köörtilässä. Laivoja rakennettiin nelisenkymmentä suurta purjelaivaa, useimmat turkulaisten ja uusikaupunkilaisten tilaamina. Parkkilaiva Lankoski oli Ahlströmin ylpeys ja suurin paikkakunnalla rakennettu alus. Sillä oli sisaralus Saarikoski. Paikalliset talonpojat rakensivat ja varustivat myös purjelaivoja, muun muassa kaksimastoisen kaljaasin Sanoma, jonka pituus oli 76,3, leveys 8,60 ja syväys 2,75 metriä. 1900-luvulle tultaessa monet aluksista myytiin tai ne poistuivat muuten käytöstä. Merikarvialla palattiin puuveneiden, rääkipaattien ja pienempien veneiden valmistukseen.

Toinen merikarvialaisille tärkeä tulonlähde oli kalastus. Kalastuksen ulkomerellä mahdollisti niin kutsuttu rääkipaatti, tavallisesti pituudeltaan 10–12 kyynärää. Paatissa oli yhdestä kolmeen mastoa. Merikarvialaisia rääkipaatteja esitellään myös Arvo Salon Ouraoopperassa, joka sai kantaesityksensä Merikarvialla Krookan rannassa vuonna 2002. Paatteja on myös esillä Merikarvian Kalastusmuseossa.

Merikarviaa nosti kulttuuriselle kartalle kirjailija Matilda Roslin-Kalliola, jonka kotitalo on nykyisin museo. Hän syntyi 1837 ja aloitti kirjallisen uransa kirjoittamalla lyhyitä lehtijuttuja amerikansuomalaisiin lehtiin ja Satakuntaan. Näistä hän siirtyi novelleihin, joita kirjoitti useita vuosien 1896 ja 1903 välillä. Ensimmäisen romaanin Inkeri varhaisin versio on jo vuodelta 1889. Muistelmat Varjoja julkaistiin alun perin Satakunnassa jatkokertomuksena vuosina 1889 ja 1890 nimimerkillä Tyyne Alho. 1890 ilmestyi myös Joulu autiolla karilla. Roslin-Kalliola käytti useita nimimerkkejä kuten Rikka ja Tapani Tarkka. Matilda Roslin-Kalliola kuoli vuonna 1923.

Merikarvialla toimii lukuisia urheiluseuroja, joista merkittävimpänä jo vuonna 1896 perustettu Merikarvian Into.

Merikarvian paikallislehti on kerran viikossa torstaisin ilmestyvä Merikarvia-lehti.

Väestönkehitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seuraavassa kuvaajassa on esitetty kunnan väestönkehitys viiden vuoden välein vuodesta 1980 lähtien. Käytetty aluejako on 1.1.2013 tilanteen mukainen.

Merikarvian väestönkehitys 1980–2010
Vuosi Asukkaita
1980
  
4 150
1985
  
4 189
1990
  
4 187
1995
  
4 088
2000
  
3 811
2005
  
3 582
2010
  
3 347
Lähde: Tilastokeskus.[6]

Kylät ja kulmakunnat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Merikarvialla on 17 henkikirjakylää (tieto vuodelta 1973):[7]

  • Alakylä (Ytterby)[8]
  • Etelämaa
  • Filppula
  • Honkajärvi
  • Kangasniemi
  • Kasala (Kasaböle)[9]
  • Köörtilä (Gördböle)[9]
  • Lammela
  • Lankoski (Långfors)[10]
  • Lauttijärvi
  • Pappila (Prästgården)[8]
  • Peippu
  • Pooskeri (Bogaskär)[9]
  • Riispyy (Risby)[9]
  • Saari
  • Tuorila (Torsby)[11].
  • Ylikylä (Överby)[8]

Kulmakuntia Merikarvialla ovat: Harvala, Koittankoski, Kuvaskangas, Pohjansaha (Norrsågen)[12]), Timmerheidi (Timmerheidenlähde?) ja Trolssi (Trolls[9]).

Uskonnolliset yhteisöt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Merikarvialla toimii evankelisluterilainen Merikarvian seurakunta[13]. Kirkon sisäisistä herätysliikkeistä paikkakunnalla toimii vanhoillislestadiolaisuus, jolla on paikkakunnalla Merikarvian Rauhanyhdistys[14]. Lisäksi paikkakunnalla toimii helluntaiherätykseen lukeutuva Merikarvian Helluntaiseurakunta[15].

Nähtävyyksiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tunnettuja merikarvialaisia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Martti Santavuori: Merikarvian historia. Merikarvian kunta, 1981.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Suomen pinta-ala kunnittain 1.1.2014 1.1.2014. Maanmittauslaitos. Viitattu 15.3.2014.
  2. a b Suomen asukasluvut kuukausittain – Kunnittain aakkosjärjestyksessä 31.1.2014. Väestörekisterikeskus. Viitattu 14.2.2014.
  3. a b Väestö iän (1-v.), sukupuolen ja kielen mukaan alueittain 1990–2012, laaja alueluokitusryhmittely 31.12.2012. Tilastokeskus. Viitattu 27.5.2013.
  4. Luettelo kuntien ja seurakuntien tuloveroprosenteista vuonna 2013 27.11.2012. Verohallinto. Viitattu 13.3.2013.
  5. Mitä-Missä-Milloin 1980, s. 165. Otava 1979, Helsinki.
  6. Väestö kielen mukaan sekä ulkomaan kansalaisten määrä ja maa-pinta-ala alueittain 1980 - 2012 22.3.2013. Tilastokeskus. Viitattu 1.4.2013.
  7. Eskola, Aarne ym. (neuvottelukunta); Tarmio, Hannu; Papunen, Pentti ja Korpela, Kalevi (toim.): Suomenmaa: maantieteellis-yhteiskunnallinen tieto- ja hakuteos. 5, Lieksa – Närpiö, s. 178. Porvoo: WSOY, 1973. ISBN 951-0-00650-5.
  8. a b c Merikarvia, Rippikirja Suomen Sukuhistoriallinen Yhdistys. Viitattu 13.01.2014. (suomeksi)
  9. a b c d e Svenska ortnamn i Finland Institutet för de inhemska språken. Viitattu 24.10.2013. (ruotsiksi)
  10. Bigrafiskt lexikon för Finland Svenska litteratursällskapet i Finland. Viitattu 13.01.2014. (ruotsiksi)
  11. Vittisbofjärd i Satakunda - en resa längs den gamla postvägen Gunnar Nybond. Viitattu 12.01.2014.
  12. Waldenström, Stellan: Vittisbofjärds svenska ortnam och bebyggelsehistoria. Pori: Svenska kulturfonden i Björneborg, 2009. ISBN 978-952-92-5980-9.
  13. Merikarvian seurakunta Merikarvian seurakunta. Viitattu 2.1.2013.
  14. Merikarvian Rauhanyhdistys Viitattu 2.1.2013.
  15. Merikarvian Helluntaiseurakunta Merikarvian Helluntaiseurakunta. Viitattu 2.1.2013.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]