Loppuheitto

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Loppuheitto eli apokopee (kreik. ἀποκοπή < ἀποκόπτειν “typistää, katkaistaa”; ἀπο- “pois” and κόπτειν “leikata”) on foneettinen ilmiö, jossa yksi tai useampi äänne jätetään pois sanan lopusta. Tämä poisjätetty äänne on useimmiten painoton vokaali.

Loppuheitto ja historiallinen fonetiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Historiallisessa fonetiikassa loppuheitolla usein viitataan painottoman vokaalin poisjääminen.

Painottoman vokaalin poisjääminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muiden äänteiden poisjääminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • latina illu[d] > espanja ello se

Loppuheitto kieliopillisena sääntönä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Joissakin kielissä loppuheitto on pakollinen tietyissä ympäristöissä. Esimerkiksi espanjan kielessä useiden substantiivia edeltävät adjektiivien loppuvokaali jää pois, kun kyseinen substantiivi on sekä maskuliini että yksikössä. Täten uno-sanasta (yksi) tulee un ja grande-sanasta (suuri, iso) tulee gran. Näin ollen espanjan kielessä sanotaan un mundo (yksi maailma) eikä uno mundo ja gran aventura (suuri seikkailu) eikä grande aventura.

Loppuheiton käyttö runoissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • saksa ich gebe > runollinen saksa ich geb' "minä annan"

Loppuheitto suomalais-ugrilaisissa kielissä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Loppuheitto murteissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lounaismurteissa loppuheitto on erittäin yleinen ja rajoittuu sanojen loppuvokaaliin eli kaikista useampitavuisista sanoista ja kaksitavuisista, joissa ensimmäinen tavu on pitkä, loppuvokaali jää pois.

Viro[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viron kielessä loppuheitto esiintyy sanoissa, joissa ensimmäisen tavun vokaali on pitkä:

  • viro: piim, linn "maito, kaupunki" (vrt. suomi piimä, linna)

Kun ensimmäisen tavun vokaali on lyhyt, loppuheittoa ei ole:

  • viro: tuli, lumi (myös suomeksi samat)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]