Järvenlasku

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Järvenlasku tarkoittaa ihmisen aikaansaamaa järven pinnankorkeuden laskua. Se voidaan suorittaa joko perkaamalla järven laskujokea tai tekemällä järvelle uusi lasku-uoma kaivamalla.

Suomessa järvenlaskut olivat melko yleisiä 1700-luvulta 1900-luvun puoliväliin. Laskuja perusteltiin halulla saada lisää viljelysmaata varsinkin heinän viljelyyn.[1][2] Joskus lasku kuitenkin tuotti myös pettymyksen, sillä järven alta saattoi paljastua myös viljelyyn kelvotonta maata. Joskus taas laskettiin koko järvi pois. Toisinaan järvenlaskut myös riistäytyivät hallinnasta tai vastaavasti saattoivat jäädä lopputuloksiltaan puolinaisiksi.

Laskettuja järviä Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pienet vedenpinnan laskut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Päijänteen pintaa laskettiin 1830-luvulla noin 1,2 metriä perkaamalla Kalkkistenkoskea. Puulaa laskettiin 1854 kaivamalla Kissakosken kanava Mäntyharjun reittiin. Kaiken kaikkiaan pinnaltaan joskus laskettuja järviä on runsasjärvisessä ja korkeuseroiltaan pienessä Suomessa hyvin runsaasti. Joskus kuitenkin varhaisempina vuosikymmeninä viljelysten kuivaamiseksi tehty järven pinnan lasku on myöhemmin saattanut osoittautua järven veden laadun kannalta ongelmalliseksi. Näin on käynyt esimerkiksi Uskelanjoen vesistöön kuuluvalla matalalla ja savipohjaisella Halkjärvellä Somerolla, vaikka järvi saakin runsaasti hapekasta pohjavettä viereisistä harjuista.[3] Myös Satakunnassa Pyhäjärven liiallinen järvenlasku tuottaa ongelmia sen kunnostamisessa.

Kokonaan hävinneet järvet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tie seuraa kuivatetun Leistilänjärven rantaa Nakkilassa.

Järviä ruvettiin laskemaan ja kuivaamaan Etelä-Suomessa jo varsin varhain. Ulomman Salpausselän eteläpuolisia matalia järviä alettiin laskea niittyjen kasvattamiseksi viimeistään 1500-luvulla ja monien kokonaan kuivattujen järvien alkuperäiset nimetkin ovat aikaa sitten unohtuneet, tällainen on esimerkiksi Luumäen Selänalajärvi. Lauri Nuutisen vuonna 1743 tekemä Enon Alimmaisen Sarvinkijärven lasku, jossa koko järvi kuivui, oli ensimmäinen tunnettu järvenlasku Suomessa.[4][5] Nurmijärven kunnassa sijainnut Nurmijärvi taas hävisi lopullisesti vasta 1950-luvulla. Muita tunnettuja kokonaan järvenlaskuissa hävinneitä järviä ovat Torajärvi Karvianjoen vesistössä Noormarkussa nykyisellä Porin kaupungin alueella[6], Pyntösjärvi eli Hyvelänjärvi Porissa[7], Kokemäenjoen vesistöön kuuluneet Raijalanjärvi Huittisissa ja Leistilänjärvi Nakkilassa[8] ja nykyään valtatien 8 halkoma, Sirppujoen vesistöön kuulunut Valkojärvi Laitilassa[9]. Usein lasku on tapahtunut monessa vaiheessa ja tyypillisesti 1800-luvun lopulla tai 1900-luvun alussa alkuun saatetut järvenlaskut on usein saatu päätökseen vasta 1900-luvun puolivälin jälkeen; näin kävi äsken mainituista esimerkiksi Pyntösjärvellä, Raijalanjärvellä, Leistilänjärvellä ja Valkojärvellä. Samoin Kiikalassa nykyisen Salon alueella sijainnutta, Uskelanjoen vesistöön kuulunutta Kurajärveä yritettiin laskea jo 1900-luvun alussa, mutta lopullisesti lasku onnistui vasta 1960-luvulla pumppuasemien avulla, ja vasta tällöin entinen järvi saatiin kokonaan pelloksi.[10] Sastamalassa Pirkanmaalla Vankimusjärven kuivatus aloitettiin 1800-luvun alkupuolella ja saatiin päätökseen 1940-luvulla. Alavieskassa Pohjois-Pohjanmaalla Alavieskanjärvi kuivattiin kaivamalla nk. Kalliokanava. Kaivutyö aloitettiin vuonna 1833, ja järvi saatiin kuivatuksi lopullisesti 1950-luvulla[11]. Elimäenjärvi entisen Elimäen kunnan alueella kuivatettiin 1950-luvulla. Vesi nousee edelleen tulva-aikoina entisen järven kohdalla oleville pelloille[12].

Hallinnasta riistäytyneet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäinen tunnettu hallinnasta riistäytynyt järvenlasku sattui Ristijärvellä Kainuussa vuonna 1761, jolloin Hiisijärven pinta laski 14 metriä. Pohjois-Karjalassa sijaitsevan Höytiäisen järvenlasku taas riistäytyi vuonna 1859 käsistä, vedenpinta laski lähes 10 metriä ja Höytiäisen kanavasta muodostui leveä uoma.[13] Samoin kävi Suvannon järven laskussa Karjalankannaksella vuonna 1818, kun Vuokseen laskeneesta Suvannosta kaivettiin laskuoja Laatokkaan ja järven pinta laski 7 metriä, sen laskusuunta vaihtui pysyvästi Laatokkaan ja lasku-uomaksi muodostui Taipaleenjoki.[14]. Kangasalla Pirkanmaalla taas Längelmäveden pinta laski noin kaksi metriä vuonna 1830 Kaivannon kanavan puhjettua.

Kesken jääneet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Espoon Kirkkojärvi muodostaa 2000-luvulla kosteikon.

Koijärvi Koijärvellä nykyisessä Forssassa laskettiin 1930-luvulla, mutta jäi umpeenkasvavaksi kosteikoksi, jonka kuivaamisesta tai ennallistamisesta kiisteltiin 1970-luvun lopussa. Myös Inhotun järven laskusta Noormarkussa on kiistelty vuosikymmenet[6]. Koijärven tapaan siitäkin on osittaisen umpeenkasvun myötä muodostunut merkittävä lintujärvi, vaikka osa järvestä vielä on myös avovetenä.[15] Myös Espoossa sijainnut Kirkkojärvi, joka kuivatettiin 1950-luvulla Tarvontietä rakennettaessa, muodostaa nykyisellään kosteikon.[16][17]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Järvenlaskut Pohjois-Pohjanmaan ympäristöhistoria. Pohjois-Pohjanmaan ELY. Viitattu 30.3.2011.
  2. Järvenlaskut ja niittyjen vesittäminen Historiallinen maatalous. Helsingin yliopisto, Kansatiede. Viitattu 30.3.2011.
  3. Tikander, Sanna & Jari Hietaranta: Someron vesienhoitosuunnitelma. Osaraportti II. Halkjärven hoitosuunnitelma, s. 13-14. Somero: Someron kaupunki, 2006. julkaisun verkkoversio (pdf) (viitattu 25.12.2009).
  4. Pohjois-Karjalan kulttuuriympäristöt 2002 (pdf). s.30
  5. Lounema, Risto: Maailmanlopun järvenlaskut Hymy. Viitattu 30.3.2011.
  6. a b Sivula, Anna: Kadonneita järviä ja järjesteltyjä vesistöjä, s. 371–398. Teoksessa: Sivula, Anna & Grahn, Maarit (toim.): Noormarkun historiaa. Erämaasta eletyksi paikaksi. Noormarkku: Noormarkun kunta, 2008. ISBN 978-951-96812-1-4.
  7. Historiaa Järvikylän-Viikerin kyläyhdistys ry. Viitattu 30.3.2011.
  8. Nähtävyydet Nakkilan kunta. Viitattu 30.3.2011.
  9. Valkojärvi syntyy Laitilan kylien varhaisvaiheet. Viitattu 30.3.2011.
  10. Hertzen, Erik von: Kiikalan historiallinen aika, s. 503-508. Teoksessa: Kiikalan historia. Kiikala: Kiikalan kunta, seurakunta ja manttaalikunta, 1987. ISBN 951-99830-5-8.
  11. http://www.kirjastovirma.fi/alavieska/alavieskanjarvi
  12. Elimäenjärvi heräsi henkiin Kouvolan Sanomat. Viitattu 27.6.2012.
  13. Höytiäinen Joensuun kaupunki. Viitattu 30.3.2011.
  14. Luovutettu Karjala – Sakkola
  15. Saari, Tuuli: Selvitys Inhottujärven säännöstelystä ja tilan parantamisesta. Lounais-Suomen ympäristökeskuksen raportteja 3 / 2006. Turku: Lounais-Suomen ympäristökeskus, 2006. ISBN 952-11-2358-3 (PDF). Julkaisun verkkoversio (pdf) (viitattu 30.3.2011).
  16. Hagerlund, Tony: Kirkonkylästä keskukseksi - Espoon keskuksen historia Tony Hagerlund. Viitattu 30.3.2011.
  17. Kirkkojärvi Kansalaisen karttapaikka. Maanmittauslaitos. Viitattu 30.3.2011.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Pärkö, Manne: Järvenlaskut ympäristöhistorian tutkimuskohteena. Teoksessa: Jalonen, Kimmo (toim.): Myrkyn kylvöä vai puhdasta luontoa. Maaseutu, ympäristö ja historia, s. 139-156. Turun yliopiston historian laitoksen julkaisuja 50. Turku: Suomen historia. Turun yliopisto, 1999. ISBN 951-29-1462-X.
Tämä meriin, järviin, jokiin tai muihin vesimuodostumiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.