Siirry sisältöön

Norppa

Wikipediasta
Norppa
Uhanalaisuusluokitus

Elinvoimainen [1]

Elinvoimainen
Suomessa:

Erittäin uhanalainen [2]
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Nisäkkäät Mammalia
Lahko: Petoeläimet Carnivora
Alalahko: Caniformia
Heimo: Hylkeet Phocidae
Suku: Pusa
Laji: hispida
Kaksiosainen nimi

Pusa hispida
(Schreber, 1775)
Synonyymit
  • Phoca hispida Schreber, 1775[1]
Norpan levinneisyys
Norpan levinneisyys
Alalajit
  • 5 alalajia, katso teksti
Katso myös

  Norppa Wikispeciesissä
  Norppa Commonsissa

Norppa eli kiehkuraishylje[3] (Pusa hispida, aiemmin Phoca hispida) on suhteellisen pienikokoinen hyljelaji, joka elää pohjoisilla alueilla ja lisääntyy jäällä.

Piirteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aikuiset norpat ovat 85–160 senttimetriä pitkiä ja painavat 40–90 kilogrammaa. Norpat voivat elää jopa 35-vuotiaiksi. Muista hylkeistä norpan erottaa muun muassa lyhyemmästä kuonosta ja litteämmästä naamasta. Silmät katsovat suoremmin eteenpäin kuin muiden hylkeiden, luoden vaikutelman inhimillisistä kasvoista. Norpan erottaa myös sen selässä ja kyljissä olevista vaaleista renkaista. Norpalla on pienissä eturaajoissaan paksut, vahvat kynnet, joita se käyttää jäähän puhkomiensa hengitysreikien ylläpitämiseen

Norpanpoikasen keskimääräinen paino vastasyntyneenä on noin 4,5 kg. Sillä on valkoinen pörheä syntymäturkki, joka vaihtuu aikuismaisempaan karvaan noin 4–6 viikon iässä.[4]

Levinneisyys, alalajit ja sukulaislajit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eri alueilla elävät norppapopulaatiot erotetaan neljäksi alalajiksi:[1]

Viimeksi mainitut kaksi alalajia elävät nykyään eristyksissä toisistaan. Ne ovat jääkauden aikaisia reliktejä, jotka ovat sopeutuneet elämään makean tai murtoveden olosuhteissa, eikä niillä ole geenivaihtoa muiden alalajien kanssa.

Myös saimaannorppa oli aikaisemmin virallisesti norpan alalaji ,tieteelliseltä nimeltään (Pusa hispida saimensis)[5], mutta nykytiedon valossa sen voi myös katsoa olevan oma lajinsa (Pusa saimensis)[6], jossa Saimaannorppa esitetään itsenäisenä lajina.[7]. Saimaannorppa on erityisen uhanalainen, jäljellä on noin neljäsataa yksilöä. [8]

Norpalla on kolme Pusa-sukuun kuuluvaa sukulaislajia, Baikaljärven baikalinhylje ja Kaspianmeren kaspianhylje. Nämä molemmat lajit ovat periytyneet norpasta ja eronneet omiksi lajeikseen noin kaksi miljoonaa vuotta sitten.

Esiintyminen ja metsästys

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Petroskoilaisten tutkijoiden mukaan Äänisessä olisi tavattu hyljettä vuonna 1974, mutta sen taksonomiaa ei ole varmistettu.[9] Samaan viittaa Iivari Leiviskän ja Eino Kärjen jatkosodan aikaisen teoksen Itä-Karjala, Maa ja Kansa (WSOY 1942) kertomus.[10] Yleisesti ottaen tiedeyhteisön kanta on, että Äänisessä ei ole omaa, luonnonvaraista hyljekantaa.

Ihmiset ovat metsästäneet norppia arktisella alueella siitä lähtien, kun ihmiset saapuivat alueelle vuosituhansia sitten. Ne ovat olleet perustavanlaatuinen toimeentulon ravinto useimmille pohjoisen rannikkoalueilla asuville alkuperäiskansoille. Venäläiset ja Alaskan alkuperäiskansat kaatoivat 1900-luvun lopula vuosittain 10 000 norppaa Beringinmereltä, Tšuktšimereltä ja Länsi-Beaufortinmereltä. Vuosittainen norppasaalis Kanadan arktisella alueella oli "kymmeniä tuhansia". Toinen huomattava vuosittainen norpanmetsästys tapahtuu Grönlannissa, jossa pyydettiin lähes 100 000 yksilöä vuodessa 1970-luvulla ja noin 70 000 yksilöä vuodessa 1990-luvun alussa.[1]

Itämerennorppien kaupalliset saaliit 1900-luvun alku- ja puolivälissä olivat joskus suuria. Syrjäseuduilla pyyntitilastojen raportointi ja valvonta on vaikeaa, ja Venäjän itäosissa norppien pyynti on suurelta osin tuntematonta.[1]

Itämerennorppaa on aikaisemmin metsästetty monissa Itämeren valtioissa ja se on ollut tärkeä riistaeläin. Nykyisin laji on Itämerellä rauhoitettu, lukuun ottamatta Suomea, joka salli metsästyksen aloittamisen vuonna 2010.[11] Vuosina 2025–2027 norppia saa metsästää Perämeren-Merenkurkun kannanhoitoalueella. Vuosittainen metsästyskiintiö Suomen aluevesillä on yhteensä 425 itämerennorppaa.[12]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. 1 2 3 4 5 Kovacs, K., Lowry, L. & Härkönen, T. (IUCN SSC Pinniped Specialist Group): Pusa hispida IUCN Red List of Threatened Species. Version 2014.1. 2008. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 13.7.2014. (englanniksi)
  2. ↑ Thomas Lilley: Norppa – Pusa hispida Suomen Lajitietokeskus. 2000. Viitattu 23.3.2022.
  3. ↑ Nurminen, Matti (toim.): Maailman eläimet: Nisäkkäät 1, s. 269. Helsinki: Tammi, 1986. ISBN 951-30-6530-8
  4. ↑ Ringed Seal fisheries.noaa.gov. Viitattu 26.10.2025.
  5. ↑ COL (kattava taksonominen lista, jonka kehitykseen osallistuvat eri tietokannat ja yhdistykset. Siellä Saimaannorppa luokitellan alalajiksi) catalogueoflife.org.
  6. ↑ List of Marine Mammal Species and Subspecies - Society for Marine Mammalogy marinemammalscience.org.
  7. ↑ Itä-suomen yliopiston julkaisu liittyen uuteen luokitteluun; Saimaannorppa on oma lajinsa | Itä-Suomen yliopisto
  8. ↑ Saimaannorppa on uuden tutkimuksen mukaan oma lajinsa – tutkija: ”Ero kuin nykyihmisellä ja neandertalinihmisellä” yle.fi. 12.6.2025. Yle. Viitattu 22.7.2025.
  9. ↑ Lauri Siivonen: Pohjolan nisäkkäät, viides, uusittu painos, s. 142. Helsinki: Otava, 1977. ISBN 951-104235-1
  10. ↑ http://www.tiede.fi/keskustelu/24712/ketju/norppia_muissa_jarvissa (Arkistoitu – Internet Archive)tarvitaan parempi lähde
  11. ↑ Halkka, Antti: Suomi aloittaa norpanpyynnin. Suomen Luonto, 2010, nro 7, s. 9. Suomen luonnonsuojeluliitto.
  12. ↑ Itämerennorpan metsästystä säätelevä uusi asetus voimaan elokuun alussa valtioneuvosto.fi. 18.7.2025. Viitattu 26.10.2025.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Norppa&oldid=23841579”