Voisalmi

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Voisalmi on Lappeenrannan kaupunginosa Tyysterniemen pohjoispuolella. Voisalmen kaupunginosa sijaitsee Voisalmensaaressa, jossa on myös Kariniemen, Kivisalmen ja Suolahden kaupunginosat.[1] Voisalmessa on ostoskeskus, jossa on kebabkioski, yksi kauppa, pankkiautomaatti, apteekki, baari, kylmä huoltoasema, autokorjaamo, terveyskeskus, urheilukenttä, asuintaloja, Voisalmen koulu (peruskoulu).

Voisalmi ja Kivisalmi on rakennettu 1960- ja 1970-luvuilla. Kariniemi on rakennettu 1990-luvulla.

Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Voisalmen eteläosassa, lähellä Voisalmen siltaa, on useita Salpalinjan bunkkereita ja panssarivaunuesteitä. Voisalmen itäosassa Suolahden kaupunginosassa sijaitsee Mertaniemen voimala, joka oli Suomessa ensimmäisiä maakaasusta sähköä ja kaukolämpöä tuottavia voimaloita.

Swanit rakensivat huvilan Lappeenrannan pohjoispuolelle Voisalmen saareen Hopeavuoreen. C.G. Swan laati itse talon piirustukset, ja huvila valmistui 1892. Huvila oli kesäisen lomanvieton, puutarhanhoidon ja kulttuurin tyyssija. Siellä viihtyivät Järnefeltien lisäksi tyttärien aviopuolisot, kuten Christian Sibelius ja Otto Manninen.

Huvila rapistui nopeasti 1940-luvulla sodan jälkeen ja on jäänyt nykyisin tehdasalueelle. Huvilarakennusta ei ole enää olemassa.

Liikenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Voisalmen läpi kulkee kaksi joukkoliikennereittiä: Kivisalmen reitti ja Taipalsaaren reitti. Reitit kiertävät Lappeenrannan keskusten jälkeen Tyysterniemen kautta Voisalmeen. Kivisalmen reitti pysähtyy Kivisalmen kioskin kohdalla, ja jotkut vuorot jatkavat Kivisalmen kärkeen. Taipalsaaren linjat ajavat edelleen suoraan Taipalsaarelle kiertämättä Kivisalmea. Kariniemessäkin on joukkoliikennettä.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Lappeenrannan karttapalvelu Lappeenrannan kaupunki. Viitattu 17.8.2014.
Tämä Suomeen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.