Tirilä

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tirilä
Tirilän työväentalo
Tirilän työväentalo
Kaupunki Lappeenranta
Kaupunginosa nro 34
Väkiluku 2 119 31.12.2013

Tirilä on Lappeenrannan kaupunginosa ja tilastoalue. Se sijaitsee keskustasta noin neljä kilometriä itään entisen Lauritsalan kauppalan alueella.[1][2]

Tirilä on kehittynyt pohjoispuolellaan olevien Kaukaan tehtaiden vanavedessä Lappeen Tirilän kylään kuuluneiden Tirilän ja Pekkasen kantatilojen maille.[1][3] Vuosina 1932–1967 Tirilä kuului Lauritsalan kauppalaan, jonka osana se sai ensimmäisen asemakaavansa vuonna 1941.[4]

Tirilän laaja pientaloalue ja vuonna 1912 valmistunut[5] Tirilän työväentalo ovat maakunnallisesti merkittäviä rakennettuja kulttuuriympäristöjä.[4][6] Alueen vanhimmat asuinrakennukset Reunakadulla ovat 1900-luvun alusta, mutta pääosa nykyisestä rakennuskannasta on 1950–1970-luvuilta.[1] Asutus on omaleimaista ja vaihtelevaa, ja aluetta luonnehtivat myös kapeat kujat ja itä-länsisuuntaiset pääkadut sekä laajahkot puistometsät.[4][6][2] Kaupunginosan eteläosassa on viisi kerrostaloa.[2] Tirilän tilastoalueella on 2 119 asukasta.[7]

Tirilän palveluita ovat päivittäistavarakauppa, ravintola, kioski ja kaksi vanhusten palvelukotia.[1] Hiekkapohjaisen Tirilän urheilukentän paikalle on suunniteltu päiväkotia.[8] Lähin koulu on Kaukaan koulu Parkkarilassa.[2] Parkkarilan sosialidemokraattinen työväenyhdistys vuokraa Tirilän työväentaloa, ja siellä järjestetään muun muassa tansseja.[9] Toinen aktiivisesti alueella toimiva yhdistys on vuonna 1929 perustettu Tirilän VPK, joka on voittanut useita palokuntien Suomen-mestaruuksia. VPK omistaa oman paloaseman Tirilässä.[10][11]

Kaupunginosaa rajaavat Reunakatu ja Karjalan rata pohjoisessa, Hyötiöntie idässä, valtatie 6 etelässä ja Ruukintie ja Lietokatu lännessä. Tirilän naapurikaupunginosia ovat Parkkarila, Kaukas, Lauritsala, Lapvesi, Pajarila, Karhuvuori, Hyrymäki ja Harapainen.[2]

Tirilän maarekisterikylän isojako tehtiin vuonna 1846. Kylän valtatie 6:n eteläpuolelle jäävä osa on maaseutua ja jakautuu Perä-Tirilään, Suokkaankylään ja Mieloon. Kyläalueella on vanhoja tiloja 1800–1900-lukujen vaihteesta sekä vuonna 1927 valmistunut Tirilän koulu, joka oli opetuskäytössä vuoteen 2006 asti.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Tehtaan synnyttämää elämää ja asutusta Lappeenrannan kaupunki. Viitattu 26.4.2016.
  2. a b c d e Lappeenrannan karttapalvelu Lappeenrannan kaupunki. Viitattu 26.4.2016.
  3. a b Tirilä–Rasola Lappeenrannan rakennusinventointi, lähikylät. Etelä-Karjalan museo. Viitattu 26.4.2016.
  4. a b c Rakennetun ympäristön nykytila Etelä-Karjalan maisema- ja kulttuurialueselvitys, osa 2. 2008. Etelä-Karjalan liitto. Viitattu 26.4.2016.
  5. Tirilän työväentalo juhlii sataa vuotta Etelä-Saimaa. 13.10.2011. Kaakon Viestintä. Viitattu 26.4.2016.
  6. a b Lappeenrannan keskustan osayleiskaava – rakennetun kulttuuriympäristön selvitys 17.12.2013. Tmi Lauri Putkonen, Tengbom Eriksson Arkkitehdit. Viitattu 26.4.2016.
  7. Väestö Lappeenrannassa ikäryhmittäin 31.12.2013 Lappeenrannan kaupunki. Viitattu 26.4.2016.
  8. Laitakari, Timo: Tirilän päiväkodin rakentaminen uhkaa viivästyä Etelä-Saimaa. 26.11.2015. Kaakon Viestintä. Viitattu 26.4.2016.
  9. Tirilän Työväentalo Parkkarilan Sos.-dem. Työväenyhdistys. Viitattu 26.4.2016.
  10. Historia Tirilän VPK. Viitattu 26.4.2016.
  11. Tirilän VPK Lappeenrannasta voitti palokuntien Suomen mestaruuden Etelä-Saimaa. 23.5.2015. Kaakon Viestintä. Viitattu 26.4.2016.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]