Kuusela (Lappeenranta)

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Kuusela
Kaupunki Lappeenranta
Kaupunginosa nro 13

Kuusela on Lappeenrannan kaupunginosa. Se sijaitsee kaupungin eteläisellä alueella valtatie 6:n eteläpuolella noin neljän kilometrin päässä keskustasta.[1][2]

Kaupunginosa on Ihalaisen vanhan maarekisterikylän mailla.[1] Kuuselasta tuli osa Lappeenrantaa välirauhan aikana vuoden 1941 alussa, mitä ennen se kuului Lappeeseen. Vuoden 1932 esikaupunkiliitoksessa Kuusela sekä Mattila, Mäntylä ja Ihalainen olivat jääneet vielä kaupungin rajojen ulkopuolelle, mutta Ihalaisen kaivoksen toiminnan laajenemisen vuoksi uusi liitos nähtiin pian tarpeelliseksi.[3] Kaupunginvaltuusto hyväksyi Olli Kivisen Paraisten Kalkille laatiman Kuuselan asemakaavan vuonna 1949.[4] Kuuselan asutus on rakentunut pääosin 1950-luvun jälkeisinä vuosikymmeninä, ja se on täysin pientaloasutusta.[1] Kuusela ja sen pohjoispuolinen Mäntylä muodostavat Mäntylän–Kuuselan tilastoalueen, jolla on 1 176 asukasta.[5]

Kuuselassa ei ole palveluita.[1] Karjalan rata kulkee Kuuselan pohjoispuolitse ja tekee sen jälkeen mutkan kohti pohjoista. Radan lisäksi kaupunginosaa rajaa seututie 387 eli Vaalimaantie idässä. Etelässä ja lännessä on metsää. Kuuselan naapurikaupunginosia ovat Mäntylä ja Ihalainen.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Antikainen, Jyrki et al: Lappeenrannan kaupungin historia 1917–1966, nide I. Lappeenrannan kaupunki, 1988. ISBN 951-9278-44-3.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Viihtyisää asumista luonnonläheisessä miljöössä VT6 tien eteläpuolella Lappeenrannan kaupunki. Viitattu 2.4.2016.
  2. a b Lappeenrannan karttapalvelu Lappeenrannan kaupunki. Viitattu 2.4.2016.
  3. Antikainen et al. 1988, 138–139.
  4. Antikainen et al. 1988, 163.
  5. Väestö Lappeenrannassa ikäryhmittäin 31.12.2013 Lappeenrannan kaupunki. Viitattu 2.4.2016.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]