Yle Sápmi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Yle Sápmi on Yleisradion saamenkielinen toimitus, joka sijaitsee Inarin kirkonkylässä.[1] Sen toimittajia työskentelee kuitenkin myös Enontekiöllä ja Helsingissä. Kaiken kaikkiaan Yle Sápmille työskentelee noin 20 henkilöä.[2] Yle Sápmin päällikköinä ovat toimineet Juhani Nousuniemi 1980–2012 (toimituksen esimies vuodesta 1980, aluepäällikkö vuodesta 1984), Pirita Näkkäläjärvi 2012–2017 ja Maiju Saijets 11. joulukuuta 2017 lähtien.[3][4][5]

Sisältö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yle Sápmi tuottaa sisältöjä kaikilla Suomessa puhuttavilla kolmella saamen kielellä internetiin, radioon ja televisioon. Joitain sisältöjä käännetään myös suomeksi. Radiossa Yle Sápmilla on oma radiokanava Yle Sámi Radio, joka lähettää ohjelmaa arkiaamuisin ja -iltapäivisin. Muutoin taajudella kuuluu Yle Radio Suomi. Televisiossa Yle Sápmilla ei ole omaa kanavaa, mutta sillä on oma valtakunnallinen uutislähetyksensä, Yle Ođđasat. Se lähetetään joka arkipäivä Yle TV1:llä. Lisäksi Yle Sápmi tuottaa sisältöä yhteispohjoismaalaiseen uutislähetykseen, Ođđasatiin, jota lähetetään niin ikään Yle TV1:ssä arkisin. Yle Sápmin tuottamat radio- ja tv-sisällöt löytyvät myös Yle Areenasta.

[2]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lokakuusta 1947 lähtien Suomessa on lähetetty säännöllisesti saamenkielisiä radiouutisia. Aluksi ne lähetettiin Oulusta, mutta toimitus siirrettiin Rovaniemelle 1960-luvun alussa. Vuonna 1972 saamenkielinen toimitus muutti Inarin kirkonkylälle ja eriytyi Lapin maakuntatoimituksesta omaksi toimituksekseen. Enontekiölle perustettiin Kaaresuvantoon oma paikallistoimituksensa vuonna 1983. Marraskuussa 1991 saamenkielinen radio sai oman verkkonsa, ja vuodesta 1994 alkaen saamenkielisten palveluiden tuottaminen on kirjattu Yleisradion tehtäviin laissa.[6] Yle Sápmin internetsivut avattiin vuonna 1997.[2]

Ođđasat alkoi näkyä Suomessa vuonna 2002. Ylen oma saamenkielinen tv-uutislähetys Yle Ođđasat perustettiin vuonna 2013.[7] Siinä käytetään juontokielenä kaikkia kolmea Suomessa puhuttavaa saamen kieltä. Yle Sápmin kolmella saamen kielellä tuottama saamenkielinen Elävä arkisto, Ealli arkiiva, avattiin saamelaisten kansallispäivänä 2017[8].

Tunnustukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2013 Yle Sápmi palkittiin Saamen kielineuvoston Vuoden kieliteko 2013 ja koltansaamelaisten kulttuuriyhdistyksen Saa'mi Nue'ttin Vuoden koltta 2013 -palkinnoilla.[2]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Yle Sápmi Yle Sápmi. Viitattu 25.5.2020.
  2. a b c d Yle Sápmista suomeksi Yle Sápmi. Arkistoitu 24.9.2019. Viitattu 25.5.2020.
  3. Pirita Näkkäläjärvi Yle Saamen päälliköksi 21.6.2012. Yle. Viitattu 25.5.2020.
  4. Linnea Rasmus: Maiju Saijets on valittu Yle Sápmin uudeksi päälliköksi yle.fi. 5.12.2017. yle.fi. Viitattu 25.5.2020.
  5. Veli-Pekka Lehtola: Saamelainen ääni: Saamen Radio 1947–1997, s. 69, 98. Jyväskylä: Oy Yleisradio Ab, 1997. ISBN 951-43-0765-8.
  6. History of Yle Sápmi 29.4.2013. Yle Sápmi. Arkistoitu 8.6.2019. Viitattu 25.2.2020. (englanniksi)
  7. Saamelaiset ja media Oktavuohta. Viitattu 25.5.2020.
  8. Ealli arkiiva – yle.fi yle.fi. Viitattu 25.5.2020.