Tunkua

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tunkua
Тунгуда, Tunguda

Tunkua

Koordinaatit: 64°24′13″N, 33°20′2″E

Valtio Venäjä
Tasavalta Karjalan tasavalta
Piiri Belomorskin piiri
Kunta Sosnavitsa
Hallinto
 – Asutustyyppi kylä
Väkiluku (2013) 50











Tunkua[1] ven. Ту́нгуда, Tunguda; karjalaksi Tungut, Tunguo) on kylä ja entinen volosti Karjalan tasavallan Belomorskin piirin Sosnavitsan kunnassa Venäjällä. Se sijaitsee Tunkuanjoen muodostaman pienen järven rannalla 70 kilometriä Sosnavitsasta länteen. Kylässä on 50 asukasta (vuonna 2013)[2].

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suikujärven pogostaan kuulunut Tunkuan kylä mainitaan ensimmäisen kerran 1500-luvun lopun verokirjoissa. Vuonna 1848 perustettiin Tunkuan seurakunta, jonka Kristuksen käsittätehdylle ikonille omistettu puukirkko valmistui vuonna 1868. Tunkuassa oli myös vanha tsasouna, joka tarinan mukaan oli pystytetty jo ennen kylän perustamista. Seudun asukkaat olivat karjalaisia, joiden joukossa oli paljon vanhauskoisia. He harjoittivat maanviljelyä, pienimuotoista karjanhoitoa, kalastusta ja metsästystä. Myöhemmin käytiin metsä- ja uittotöissä, Murmannin rannalla kalastamassa ja laukkukaupalla Suomessa. Vuonna 1889 Tunkuaan perustettiin seurakuntakoulu.[3]

1900-luvun alussa Tunkua muodosti Arkangelin läänin Kemin kihlakuntaan kuuluneen volostin eli kunnan, joka koostui yhdestä kyläkunnasta[3]. Se rajoittui lännessä Kemin kihlakunnan Jyskyjärven, pohjoisessa Voijärven ja idässä Suikujärven volosteihin sekä etelässä Aunuksen läänin Rukajärven volostiin[4]. Vuonna 1905 Tunkuan volosti ja kyläkunta käsittivät 26 kylää, joissa oli yli 1 900 asukasta. Tunkuan volostiin kuuluivat Hiisijärven (ven. Hižezero), Jemosenvaaran (Kelevaraka), Kevättämäjärven, Koivuniemen, Kompakan (Kompakovo), Kuikkavaaran (Kuikovaraka), Kutšjärven (Kutšezero), Lammintaustan (Zalambino), Lukinsaaren (Lukin Ostrov), Lusmanvaaran (Lužmovaraka), Markkisenvaaran (Markova Gora), Maasjärven, Perttijärven (Pertozero), Petškanvaaran (Petškinvaraka), Pompinvaaran (Pompinvaraka), Siikavaaran (Sigovaraka), Säynöänvaaran (Šaunivaraka), Vennäisjärven (Venozero), Viikatehjärven (Kosoje Ozero), Viirun (Virnavolok), Voingin (Voinga) ja Votulman (Vatulma) kylät sekä Kallivolahden (Kalilvolahti), Onihman (Onigma) ja Suurijärven (Šurozero) uudiskylät. Koivuniemi, Lukinsari ja Voinki kuuluivat Voijärven seurakuntaan. Tunkuan kylässä oli 69 taloa ja 354 asukasta.[5]

Tunkuan volosti lakkautettiin vuonna 1927 ja sen alue liitettiin pääosin Tunkuan piiriin sekä osittain Rukajärven piiriin[6] Vuoteen 1955 saakka toimineen piirin[3] keskuspaikka oli Lehdon kylässä. Tunkua lähikylineen muodosti piiriin kuuluneen kyläneuvoston. Vuonna 1933 sen kahdeksassa asutuksessa oli 600 asukasta, joista lähes kaikki olivat karjalaisia.[7]

Suurin osa Tunkuan kylistä lakkautettiin 1950- ja 1960-luvuilla ”perspektiivittöminä”. Nykyisin asuttuja ovat Tunkuan lisäksi vain Kevättämäjärvi ja Maasjärvi. Suuri osa lakkautettujen kylien asukkaista siirrettiin Tunkuan itäpuolelle vuonna 1958 perustettuun Uuden Maasjärven taajamaan.[8] Vuonna 1960 Tunkuan kyläneuvostoon liitettiin Uskelan kyläneuvosto ja sen keskukseksi tuli Uusi Maasjärvi[9]. Vuonna 1987 kyläneuvostossa oli noin tuhat asukasta. Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen perustettiin Tunkuan kylähallintoalue,[10] joka 2000-luvun alun kunnallishallintouudistuksessa yhdistettiin Sosnavitsan maalaiskuntaan.

Nykypäivä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykyään kylän asukkaat saavat elantonsa etupäässä omista pienviljelmistään. Puunhankinta tarjoaa muutamia työpaikkoja. Kylässä toimii kauppa ja kansantalo museoineen. Kesäaikaan asukasluku kasvaa kaksinkertaiseksi.[11]

Lähellä sijaitsevan Tungutjärven rannoilta on löydetty lukuisia muinaisia asuinpaikkoja. Tunkuan kylän nähtävyys on 1800–1900-lukujen vaihteessa pystytetty tsasouna.[12]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Venäjän federaation paikannimiä, s. 258. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, 2006. ISBN 952-5446-18-2. Teoksen verkkoversio (viitattu 23.7.2015).
  2. Tšislennost naselenija v razreze selskih naseljonnyh punktov Respubliki Karelija po sostojaniju na 1 janvarja 2013 goda webcitation.org. Viitattu 23.7.2015. (venäjäksi)
  3. a b c Koškina, S. V.: Soroka–Belomorsk, 1919–1938: krajevedtšeskije zapiski, letopis, s. 217–228. Petrozavodsk: Barbašina Je. A., 2013. ISBN 978-5-905699-08-5.
  4. Härkönen, Iivo (toim.): Karjalan kirja, s. 828. Porvoo–Helsinki: Werner Söderström Osakeyhtiö, 1932.
  5. Spisok naseljonnyh mest Arhangelskoi gubernii k 1905 godu, s. 196–197. Arhangelsk: Arhangelski gubernski statistitšeski komitet, 1907.
  6. Karjalan kirja, s. 841, 845.
  7. Karjalan Autonominen Sosialistinen Neuvosto-Tasavalta: Asuttujen paikkojen luettelo (Vuoden 1933 väestönlaskun ainehiston mukaan), s. 11. Petroskoi: KASNT:n KTLH, Sojusorgutshet, 1935.
  8. Lehtipuu, Markus: Karjala, suomalainen matkaopas, s. 301. Toinen, korjattu painos maaliskuu 2001. Keuruu: Suomalainen matkaopas Finnish Guidebooks Oy, 2001. ISBN 952-9715-13-7.
  9. Izmenenija administrativno-territorialnogo ustroistva KASSR v 1960–1965 godah resources.krc.karelia.ru. Viitattu 23.7.2015. (venäjäksi)
  10. Yrityspalvelu Karelski: Karjalan tasavalta vuonna 1997, s. 62–63. Jyväskylä: Yrityspalvelu Karelski, 1997. ISBN 952-90-8324-6.
  11. Tunguda – moja malaja rodina belomorsklib.karelia.ru. Viitattu 23.7.2015. (venäjäksi)
  12. Objekty istoriko-kulturnogo nasledija Karelii monuments.karelia.ru. Viitattu 23.7.2015. (venäjäksi)