Kieretti

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Kieretti
Ке́реть, Keret

Kieretti

Koordinaatit: 66°16′35″N, 33°33′35″E

Valtio Venäjä
Tasavalta Karjalan tasavalta
Piiri Louhen piiri
Kunta Plotina
Hallinto
 – Asutustyyppi entinen kylä ja taajama
Väkiluku 0











Kieretti[1] (ven. Ке́реть, Keret) on entinen kylä, kaupunkimainen taajama ja rautatieasema Karjalan tasavallan Louhen piirin Plotinan kunnassa Venäjällä. Kylä sijaitsee Vienanmeren Kantalahteen laskevan Kierettijoen suussa 13 kilometriä Plotinan taajamasta koilliseen.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kieretin pomorilaiskylä on syntynyt 1400–1500-luvun vaihteessa[2]. Osittain Solovetskin luostarille kuuluneessa volostissa harjoitettiin suolankeittoa, kalastusta ja helmenpyyntiä sekä louhittiin ikkunalasina käytettyä muskoviittikiillettä[3]. Pekka Vesaisen johtama sissijoukko hävitti Kieretin vuonna 1589, ja seuraavana vuonna ruotsalaiset polttivat sen uudestaan. Kylässä oli jo 1500-luvulla kirkko, joka tulipalojen jälkeen korvattiin aina uudella. Myöhemmin lähes kaikki seurakuntalaiset olivat vanhauskoisia.[4] 1700-luvun alussa perustettiin Kieretin tulliasema, joka lakkautettiin vasta vuonna 1926. 1800-luvulla kierettiläisten pääelinkeino oli sillin ja lohen kalastus sekä hylkeenpyynti. Kieretinlahden Srednisaarelle perustettiin vuonna 1881 tai toisten tietojen mukaan 1890 sahalaitos, jota myöhemmin laajennettiin ja uudistettiin[5].

1800–1900-lukujen vaihteessa Kieretti oli Arkangelin läänin Kemin kihlakuntaan kuuluneen volostin eli kunnan keskus. Se rajoittui pohjoisessa Koudan, lännessä Kiestingin ja etelässä Vitsataipaleen ja Ponkaman kuntiin sekä idässä Vienanmereen.[6] Kieretin kylän ja sahan lisäksi kuntaan kuului viisi kylää: Mustajoki, Nilmijärvi, Puulonki, Parfejevo eli Tyrhy ja Novaja eli Uusikylä. Kieretin kylässä oli koulu, lääkintäasema, kyytiasema, 117 taloa ja 509 asukasta.[7] Vuonna 1907 kunnassa oli 1 089 asukasta, joista 548 oli karjalaisia[8].

1920-luvulla perustettiin Louhen piirin kuulunut Kieretin kyläneuvosto, johon kuului myös karjalaisten asuttama Sonostrovin kylä. Vuonna 1926 Kieretissä oli 1 029 asukasta, joista 57 oli karjalaisia.[9] Vuonna 1933 Kieretin kylässä oli 708 ja sahalla 1 100 asukasta[10]. Samana vuonna perustettiin kalastuskolhoosi Krasnyi rybak. Kylässä oli kahdeksanvuotinen koulu, kerhotalo, kirjasto, sairaala, leipomo ja kauppa.

Kieretin saha sai vuonna 1956 kaupunkimaisen taajaman statuksen. Sen yhteyteen kuuluvat myös Kieretin, Krivoje Ozeron ja Sonostrovin kylät sekä Postelnojen ja Sonostrovin asutukset.[11] Saha suljettiin 1960-luvun lopussa puuraaka-aineen ehtymisen takia[5]. Samaan aikaan myös kalastus muuttui kannattamattomaksi. Viranomaiset päättivät lakkauttaa paikkakunnan, ja sen asukkaat siirrettiin alueen muihin asutuskeskuksiin.

Kieretti oli myös Kieretin kylän länsipuolella Louhen ja Tšuupan välissä sijainneen Muurmannin radan rautatieaseman nimi, mutta asema ei ole enää käytössä.

Kulttuuri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kieretistä oli kotoisin Karjalan valistajiin kuuluva Varlaam Kierettiläinen. Hänet haudattiin kylän kirkon alttarin alle, josta pyhäinjäännökset kaivettiin esiin vuonna 1722.[12] Tarinan mukaan Varlaam oli 1500-luvulla toimineen Kieretin seurakuntaluostarin perustaja[13].

Kylän toinen merkkihenkilö on venäläisten kansansatujen taitaja Matvei Korgujev, joka osasi myös karjalaisia satuja ja kertovia runoja[14]. Elias Lönnrot vieraili Kieretissä seitsemännellä runonkeruumatkallaan vuonna 1837 ja kymmenennellä matkallaan 1842.

Nykypäivä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykyään Kieretissä on lähinnä kesäasutusta. Lähistöllä harjoitetaan kaivosteollisuutta. Kylän eteläpuolella toimii kalanviljelylaitos.[15] Kieretin kylässä on tsasouna ja Srednisaarella Pietarin yliopiston merentutkimusasema[16]. Kylässä toimii paikallisen matkailuyrityksen vierasmaja[17].

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. EKI kohanimeandmebaasi Viitattu 29.3.2012.
  2. Severnaja Karelija: Derevnja Keret Viitattu 29.3.2013. (venäjäksi)
  3. Kirkinen, Heikki: Karjala idän ja lännen välissä I: Venäjän Karjala renessanssiajalla (1748–1617), s. 85–86, 96, 103, 115, 245. Helsinki: Kirjayhtymä, 1970.
  4. Malyje ostrova Rossii: Keretski prihod Viitattu 29.3.2013. (venäjäksi)
  5. a b Karelija, tom 2, s. 52.
  6. Karjalan kirja, s. 827–828.
  7. Spisok naseljonnyh mest Arhangelskoi gubernii k 1905 godu, s. 188–189. Arhangelsk: Arhangelski gubernski statistitšeski komitet, 1907.
  8. Karjalan kirja, s. 848
  9. Karjalan ASNT:n asuttujen paikkojen luettelo (Vuoden 1926 väestönlaskun ainehiston mukaan), s. 22. Petroskoi: KASNT:n tilastohallinto, 1928.
  10. Karjalan Autonominen Sosialistinen Neuvosto-Tasavalta: Asuttujen paikkojen luettelo (Vuoden 1933 väestönlaskun ainehiston mukaan), s. 14. Petroskoi: KASNT:n KTLH, Sojusorgutshet, 1935.
  11. Karelskaja ASSR. Administrativno-territorialnoje delenije, s. 18. Petrozavodsk: Gosudarstvennoje izdatelstvo Karelskoi ASSR, 1960.
  12. Karelija: entsiklopedija. Tom 1, s. 192–193. Petrozavodsk: Petropress, 2007. ISBN 978-5-8430-0123-0.
  13. Kirkinen, s. 217, 249.
  14. Karelija, tom 2, s. 94.
  15. Generalnyi plan, s. 25.
  16. Generalnyi plan, s. 19–29.
  17. Gostevyje doma v severnoi Karelii: Baza otdyha ”Keret” Viitattu 29.3.2013. (venäjäksi)