Tolvoja

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tolvoja, Tulvoja, Tulvaoja
То́лвуя, Tolvuja
Tolvuya.png

Tolvoja, Tulvoja, Tulvaoja

Koordinaatit: 62°30′30″N, 35°17′20″E

Valtio Venäjän federaatio
Tasavalta Karjalan tasavalta
Piiri Karhumäen piiri
Hallinto
 – Asutustyyppi kylä
 – Hallinnon tyyppi maalaiskunta
Väkiluku (2012) 1 400











Uudelleen avattu Paleostrovin luostari.
Tolvojan kunta Karhumäen piirin kartalla.

Tolvoja, Tulvoja tai Tulvaoja[1] (ven. То́лвуя, Tolvuja) on maalaiskunta ja sen keskuskylä Karjalan tasavallan Karhumäen piirissä Venäjällä. Se sijaitsee Äänisen Poventsanlahden lounaisrannalla 79 kilometriä Karhumäestä maanteitse kaakkoon.[2] Kylässä on 1 100 ja kunnassa 1 400 asukasta (vuonna 2012)[3].

Maantiede ja asutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tolvojan kunnan pinta-ala on 496,8 neliökilometriä tai ilman Äänisen vesialuetta 226,8 neliökilometriä[4]. Se rajoittuu luoteessa ja pohjoisessa Karhumäen piirin Sungun, idässä Tšolmužin sekä etelässä ja lounaassa Suurlahden kuntiin[5]. Maapinta-alasta valtaosa on metsää[6].

Seutu kuuluu Äänisniemen harjualueeseen. Sen maisemaa leimaavat jääkauden muovaamat luoteis-kaakkoissuuntaiset pitkät ja kapeat harjut ja järvet.[7] Kunnan alueella virtaavat Kalei ja Tsarjovka -joet. Järviä ovat Äänisen lisäksi Padmozero ja Gankovskoje.[8] Hyötykaivannaisiin kuuluvat sungiitti, dolomiitti, marmori, hiekka, sora ja turve[9]. Suojeltuja luonnonmuistomerkkejä ovat Klim-Gora ja Tsaritsyn kljutšin lähde,[10] jonka historia liittyy Romanov-suvun ensimmäisen tsaarin äitiin[2].

Keskuskylän lisäksi kuntaan kuuluu 17 kylää: Belohino, Bereg, Bolšaja Niva, Bor, Krivonoginskaja, Kuusiranta, Lahdenperä (ven. Zagubje), Lebeštšina, Malaja Niva, Nikitinskaja, Padmozero, Savinskaja, Svetšnikovskaja, Virojärvi, Vitsino, Zaretšje ja Zažoginskaja. Yli sadan asukkaan kyliä ovat Tolvojan ohella Kuusiranta ja Padmozero. Viidessä kylässä ei ole lainkaan vakituista asutusta.[11] Vuoden 2010 väestönlaskennan mukaan kunnan asukkaista 94 % on kansallisuudeltaan venäläisiä ja 2 % karjalaisia[12].

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tolvoja mainitaan ensimmäisen kerran vuonna 1375[2]. 1400–1500-luvuilla se muodosti Novgorodin Äänisen viidenneksen Äänisniemen puoliskoon kuuluneen pogostan. Myöhemmin pogostasta erosi kolme pientä volostia ja kappeliseurakuntaa.[13]

1900-luvun alussa Tolvojan volosti kuului Aunuksen läänin Petroskoin kihlakuntaan. Se rajoittui luoteessa Sungun ja lounaassa Suurlahden volosteihin sekä muualla Ääniseen.[14]. Volostiin kuului viisi kyläkuntaa: Foimoguba, Kuusiranta, Tipinitsa, Tolvoja ja Virojärvi. Vuonna 1905 niissä oli yhteensä 117 kylää ja 11 800 asukasta. Tolvojan kyläkunta käsitti 38 kylää ja 3 900 asukasta.[15]

Neuvostoaikana perustettiin aluksi Sungun ja myöhemmin Äänisentauksen piirin kuulunut Tolvojan kyläneuvosto. Vuonna 1933 sen 77 asutuksessa oli yli 3 000 asukasta, joista lähes kaikki olivat venäläisiä.[16][17] Myöhemmin Tolvojaan liitettiin Kuusirannan ja Virojärven kyläneuvostot[18]. Jatkosodan aikana vuosina 1941–1944 alue oli Suomen miehittämä.

Liikenne, talous ja palvelut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tolvojan kautta kulkee Karhumäen ja Suurlahden välinen maantie. Kylästä on linja-autoyhteydet Suurlahteen, Karhumäkeen ja Petroskoihin. Tolvojassa ja Vitsinossa on laivalaiturit, joilta liikennöidään Suurlahteen, Karhumäkeen ja Petroskoihin.[19]

Kunnassa louhitaan sungiittia, kasvatetaan maito- ja lihakarjaa ja viljellään vihanneksia. Tärkein maatalousyritys on Tolvojan sovhoosi.[2][20] Paleostrovissa toimii kalanviljelylaitos ja Tolvojassa leipomo.[20]

Keskuskylän palveluihin kuuluvat lastentarha, keskikoulu asuntoloineen, vapaa-ajankeskus, kirjasto, ensiapuasema, paikallissairaala, kaksi ruokalaa ja joukko kauppoja[21].

Seudulla on useita muinaisia asuinpaikkoja. Rakennusmuistomerkkejä ovat Tolvojan 1800-luvun lopulla rakennettu ortodoksinen kirkko, Paleostrovin luostarialue ja 1800–1900-lukujen vaihteen asuintalot. Historiallisiin kohteisiin kuuluu runonlaulaja Irina Fedosovan hauta Kuusirannassa.[22] Tolvojassa on vierasmaja[23].

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Venäjän federaation paikannimiä, s. 246. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, 2006. ISBN 952-5446-18-2. Teoksen verkkoversio (viitattu 5.3.2013).
  2. a b c d Karelija: entsiklopedija, tom 3, s. 178. Petrozavodsk: Petropress, 2011. ISBN 978-5-8430-0127-8.
  3. Generalnyi plan, s. 22.
  4. Generalnyi plan, s. 3.
  5. Generalnyi plan, s. 9.
  6. Generalnyi plan, s. 47.
  7. Generalnyi plan, s. 11.
  8. Generalnyi plan, s. 13.
  9. Generalnyi plan, s. 14–15.
  10. Generalnyi plan, s. 15.
  11. Generalnyi plan, s. 4.
  12. Haku vuoden 2010 väestönlaskennan tietokannasta (vieras-kirjautumisella) std.gmcrosstata.ru. Viitattu 20.7.2015. (venäjäksi)
  13. Vitov, M. V.: Istoriko-geografitšeskije otšerki Zaonežja XVI–XVII vv., s. 59. Moskva: Izdatelstvo Moskovskogo universiteta, 1962.
  14. Karelija: entsiklopedija. Tom 2, s. 313. Petrozavodsk: Petropress, 2009. ISBN 978-5-8430-0125-4.
  15. Spisok naseljonnyh mest Olonetskoi gubernii po svedenijam za 1905 god, s. 28–35. Petrozavodsk: Olonetski gubernski statistitšeski komitet, 1907.
  16. Karjalan ASNT:n asuttujen paikkojen luettelo (Vuoden 1926 väestönlaskun ainehiston mukaan), s. 88–90. Petroskoi: KASNT:n tilastohallinto, 1928.
  17. Karjalan Autonominen Sosialistinen Neuvosto-Tasavalta: Asuttujen paikkojen luettelo (Vuoden 1933 väestönlaskun ainehiston mukaan), s. 64–65. Petroskoi: KASNT:n KTLH, Sojusorgutshet, 1935.
  18. Karelskaja ASSR: administrativnoje delenije, s. 25–27. Petrozavodsk: Gosudarstvennoje izdatelstvo Karelskoi ASSR, 1960.
  19. Generalnyi plan, s. 21.
  20. a b Generalnyi plan, s. 29–30.
  21. Generalnyi plan, s. 22–23.
  22. Generalnyi plan, s. 19–20.
  23. Generalnyi plan, s. 23.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]