Suurlahti

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Suurlahti
Великая Губа, Velikaja Guba

Suurlahti

Koordinaatit: 62°15′0″N, 35°4′15″E

Valtio Venäjä
Tasavalta Karjalan tasavalta
Piiri Karhumäen piiri
Hallinto
 – Asutustyyppi kylä
 – Hallinnon tyyppi maalaiskunta
Pinta-ala
 – Kokonaispinta-ala 2 895 km²
Väkiluku (2012) 2 600
Aikavyöhyke UTC+3 (MSK)











Kižin pogosta.
Jandomjärven kirkko.
Volkostrovin tsasouna.
Suurlahden kunta Karhumäen piirin kartalla.

Suurlahti[1] (ven. Вели́кая Губа́, Velikaja Guba) on maalaiskunta ja sen keskuskylä Karjalan tasavallan Karhumäen piirissä Venäjällä. Se sijaitsee Äänisjärven samannimisen lahden rannalla 110 kilometriä Karhumäestä etelään ja 80 kilometriä Petroskoista koilliseen.[2] Kylässä on 1 300 ja kunnassa 2 600 asukasta (vuonna 2012)[3].

Maantiede ja asutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suurlahden kunnan pinta-ala on 2 895 neliökilometriä[4]. Se rajoittuu pohjoisessa Karhumäen piirin Sungun ja Tolvojan, idässä Puudožin piirin Avdejevon ja Šallan, etelässä Äänisenrannan piirin Soksun sekä lännessä Järventauksen ja Kontupohjan piirin Novinkan, Tedjärven ja Käppäselän kuntiin[5]. Pinta-alasta yli puolet on Äänisen vesialuetta[4].

Kunnan alue käsittää Äänisniemen eteläkärjen, Klimetskoinsaaren ja muut lähisaaret. Maisemaa leimaavat luoteis–kaakkoissuuntaiset pitkät ja kapeat harjut, joiden välissä on järviä ja lahtia.[6] Suurimmat järvet ovat Äänisen lisäksi Jandomozero, Landmozero, Kosmozero, Padmozero ja Putkozero. Jokia ovat Padma, Tambitsa, Putkozerka ja Lelretška.[7] Hyötykaivannaisiin kuuluvat vanadiini, uraani, šungiitti, kupari, nikkeli, platina, palladium, kulta, hopea ja timantit[8]. Luonnonsuojelualueita ovat Kižin rauhoitusalue, Soljanaja jama -niminen lähde, Eteläinen Peurasaari ja kuusi suoaluetta[9].

Keskuskylän lisäksi kuntaan kuuluvat Bolnitšnyin ja Lambasojan eli Lammasojan asutukset sekä 35 kylää: Golikovo, Heinälahti, Jamka, Jandomjärvi, Jeglovo, Jersenevo, Kiži eli Kiiži (ven. Kiži), Karzino (Kjarzino), Klementjevskaja, Kosmojärvi, Kurgenitsy, Longasy, Nosonovštšina, Pajari (Bojarštšina), Paltega, Patanevštšina, Patrovo, Pervyje Garnitsy, Petry, Pleški, Polja, Purgino, Retška, Šilta (Šiltja), Spirovka, Štšepino, Suuripelto eli Suurniva, Tambitsa eli Tampitsa (Tambitsy), Teljatnikovo, Terehovo, Tipinitsa, Uski (Uzkije), Vasiljevo, Vigovo ja Vorobji[10][11]. Toiseksi suurin keskus on yli 600 asukkaan Lammasoja. Monissa kylissä ei ole lainkaan vakituista asutusta.[3] Kunnassa on 96 entistä kylää, joista osa toimii puutarhapalsta- ja kesämökkialueina[12]. Vuoden 2010 väestönlaskennan mukaan asukkaista 93 % on kansallisuudeltaan venäläisiä, 2 % ukrainalaisia, 2 % karjalaisia ja 2 % valkovenäläisiä[13].

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suurlahti kuuluu Äänisniemen kulttuurialueeseen. Sen kivikautisesta asutuksesta kertoo ainutlaatuinen Peurasaaren kalmisto. Myöhemmin seudulla asui saamelaisten esi-isiä, vepsäläisiä ja karjalaisia. 1200–1300-lukujen vaihteessa sinne alkoi saapua slaaveja Novgorodin ja Pihkovan alueilta. 1400-luvun lopulta lähtien asukkaiden enemmistön muodostivat venäläiset talonpojat, jotka harjoittivat maanviljelyä, kalastusta, metsästystä ja kaupankäyntiä sekä tuottivat rautaa järvi- ja suomalmista. Suurlahden alue kuului Kižin pogostaan. Klimetskoinsaaren eteläkärkeen perustettiin 1500-luvulla Pyhän Kolminaisuuden luostari.[14]

1600-luvun alussa Äänisniemi kärsi sekasorron ajan hävityksistä ja vuosisadan lopulla vanhauskoisten vainon aiheuttamista levottomuuksista. 1700-luvun alussa talonpojat määrättiin Aunuksen rautatehtaiden alaisuuteen. Raskas työvelvollisuus aiheutti Katariina II:n aikana kuuluisan Kižin kapinan. 1800-luvulla Äänisniemestä muodostui yksi Aunuksen läänin kaupan keskuksista. Maaorjien vapauttamisen jälkeen talonpojat alkoivat muuttaa tehdastöihin kaupunkeihin.[14]

1900-luvun alussa Suurlahti muodosti Petroskoin kihlakuntaan kuuluneen volostin eli kunnan, joka jakautui Heinälahden, Jandomjärven, Kižin, Kosmojärven ja Suurlahden kyläkuntiin. Vuonna 1905 volostissa oli 10 700 asukasta.[15] Suurlahden, Heinälahden ja osaksi Tolvojan volosteista[16] muodostettiin vuonna 1927 Suurlahden piiri,[17] joka vuonna 1930 yhdistettiin Sungun piirin kanssa Äänisentauksen piiriksi. Suurlahden kyläneuvostossa oli vuonna 1933 lähes 2 000 asukasta, jotka kolmea suomalaista lukuun ottamatta olivat kaikki venäläisiä[18]. Suurlahden kylä toimi vuoteen 1959 saakka Äänisentauksen piirin keskuksena[2]. 2000-luvun alun kuntauudistuksessa Heinälahden, Lammasojan, Suurlahden ja Suurnivan kylähallintoalueista muodostettiin uusi Suurlahden maalaiskunta.

Liikenne, talous ja palvelut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suurlahteen johtaa asfalttipäällysteinen maantie Karhumäestä. Kylästä on linja-autoyhteys Karhumäkeen ja Petroskoihin. Suurlahden, Kižin, Heinälahden ja Petroskoin välillä liikennöi myös matkustaja-alus. Kižistä ja Heinälahdesta on talvisin helikopteriyhteys Petroskoin Peskin kentälle.[19]

Kunnassa toimii pieniä puunjalostuslaitoksia ja lohenkasvattamoja[20]. Keskuskylän palveluihin kuuluvat lastentarha, keskikoulu, kulttuuritalo, kirjasto, pieni poliklinikka, posti, pankki, apteekki ja joukko kauppoja. Siellä toimii myös Karhumäen mielisairaala. Eräitä palveluita on Lammasojassa ja muissa kylissä.[21]

Nähtävyydet ja matkailu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Äänisniemen edustalla sijaitsee Kižinsaari ja sen historiallinen pogosta puurakennuskomplekseineen, joka on Unescon maailmanperintökohde. Muita valtakunnallisia suojelukohteita ovat Jandomjärven ja Kosmojärven vuosina 1656 ja 1769 pystytetyt puukirkot sekä Korban, Seletskajan, Ust-Jandoman, Vasiljevon ja Volkostrovin 1600- ja 1700-luvuilta peräisin olevat tsasounat. Kylissä on myös muita vanhoja kirkkoja, tsasounia, asuintaloja ja talousrakennuksia. Suurlahden nähtävyyksiin kuuluu vuonna 1866 rakennettu Aleksios Jumalanmiehen kirkko. Kylällä on historiallisen asutuksen status.[22]

Kižin museoalue on suosittu matkailukohde[23]. Suurlahdessa toimii vierasmaja[24].

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Venäjän federaation paikannimiä, s. 271. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, 2006. ISBN 952-5446-18-2. Teoksen verkkoversio (viitattu 9.7.2015).
  2. a b Karelija: entsiklopedija. Tom 1, s. 196. Petrozavodsk: PetroPress, 2007. ISBN 978-58430-0123-0.
  3. a b Generalnyi plan, s. 41–42.
  4. a b Generalnyi plan, s. 4.
  5. Generalnyi plan, s. 14.
  6. Generalnyi plan, s. 17.
  7. Generalnyi plan, s. 19–20.
  8. Generalnyi plan, s. 21–22.
  9. Generalnyi plan, s. 23.
  10. Generalnyi plan, s. 5.
  11. Suomalaiset nimet ks. Venäjän federaation paikannimiä, Hramtsova, O. & Troitskaja, Je.: Finskije sootvetstvija nazvani naseljonnyh punktov Respubliki Karelija, s. 33–36. Petrozavodsk: , 2008. Teoksen verkkoversio (viitattu 9.7.2015).
  12. Generalnyi plan, s. 7–9, 76.
  13. Haku vuoden 2010 väestönlaskennan tietokannasta (vieras-kirjautumisella) std.gmcrosstata.ru. Viitattu 20.7.2015. (venäjäksi)
  14. a b Naš krai – Zaonežje velguba.ru. Viitattu 9.7.2015. (venäjäksi)
  15. Spisok naseljonnyh mest Olonetskoi gubernii po svedenijam za 1905 god, s. 2–9. Petrozavodsk: Olonetski gubernski statistitšeski komitet, 1907.
  16. Härkönen, Iivo (toim.): Karjalan kirja, s. 838. Porvoo–Helsinki: Werner Söderström Osakeyhtiö, 1932.
  17. Pokrovskaja, I. P.: Naselenije Karelii, s. 38. Petrozavodsk: Karelija, 1978.
  18. Karjalan Autonominen Sosialistinen Neuvosto-Tasavalta: Asuttujen paikkojen luettelo (Vuoden 1933 väestönlaskun ainehiston mukaan), s. 69. Petroskoi: KASNT:n KTLH, Sojusorgutshet, 1935.
  19. Generalnyi plan, s. 39, 41.
  20. Generalnyi plan, s. 54.
  21. Generalnyi plan, s. 43–46.
  22. Objekty istoriko-kulturnogo nasledija Karelii monuments.karelia.ru. Viitattu 9.7.2015. (venäjäksi)
  23. Generalnyi plan, s. 76.
  24. Turistitšeski portal Karelija ticrk.ru. Viitattu 9.7.2015. (venäjäksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]