Käppäselkä

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Käppäselkä
Кяппесельгa, Kjappeselga

Käppäselkä

Koordinaatit: 62°40′45″N, 34°16′12″E

Valtio Venäjän federaatio
Tasavalta Karjalan tasavalta
Piiri Kontupohjan piiri
Hallinto
 – Asutustyyppi taajama
 – Hallinnon tyyppi maalaiskunta
Pinta-ala
 – Kokonaispinta-ala 1 011,1 km²
Väkiluku (2011) 1 300
Käppäselän kunta Kontupohjan piirin kartalla.

Käppäselkä[1] (myös Käppäli, Käppälinkylä;[2] ven. Кя́ппесельгa, Kjappeselga; karjalaksi Käppäsel’g[3]) on kylä, maalaiskunta ja sen keskustaajama Karjalan tasavallan Kontupohjan piirissä Venäjällä. Taajama sijaitsee piirin pohjoisosassa Muurmannin radan varrella 65 kilometriä Kontupohjasta pohjoiseen. Kunnassa on 1 300, taajamassa 600 ja kylässä 45 asukasta (vuonna 2011)[4].

Maantiede ja asutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Käppäselän kunnan pinta-ala on 1 011,1 neliökilometriä[5]. Se rajoittuu idässä Sungun, kaakossa Suurlahden, etelässä Tedjärven, lännessä Hirvaksen ja pohjoisessa Tšopinan maalaiskuntiin sekä koillisessa Karhumäen kaupunkiin[6]. Pinta-alasta valtaosa on metsää ja noin 20 % vesialuetta[7].

Seudulla on paljon järviä ja jokia. Järviä ovat Ääninen, Lismajärvi, Šaidomozero, Viikšjärvi, Verhneje ja Nižneje Pigmozero, jokia Uunitsa, Kalaoja, Jelgamka ja Šaidomka[8]. Kunnan alueella on Šaidomozeron rauhoitusalue sekä Pigmasuon ja Palasuon luonnonmuistomerkit[9].

Käppäselän taajaman ja kylän lisäksi kuntaan kuuluu Proletaarin (ven. Proletarka) taajama, Lehtiniemen (Listnavolok), Šäidämän (Šaidoma) ja Uunitsan kylät sekä Viikšjärven (Vikšezero) rautatieasema[6] Keskustaajaman ohella suurimmat asutuskeskukset ovat sen vieressä sijaitseva vajaan 400 asukkaan Proletaari ja noin 200 asukkaan Uunitsa[4]. Vuoden 2010 väestönlaskennan mukaan kunnan asukkaista 83 % on kansallisuudeltaan venäläisiä, 6 % karjalaisia, 5 % valkovenäläisiä, 2 % suomalaisia ja 2 % ukrainalaisia[10].

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Käppäselän kylä mainitaan ensimmäisen kerran vuonna 1707[11]. Ennen 1920-lukua se kuului Kontupohjan kuntaan. Vuonna 1926 Käppäselän kirkonkylässä oli 566 asukasta, joista lähes kaikki olivat venäläisiä[12]. Nykyisen kunnan länsiosassa sijaitsivat pohjoisimmat lyydiläiskylät Palolampi (ven. Paloselga) ja Kortaš (Kartaši)[13], jotka nykyään ovat autioina. Jatkosodassa vuosina 1941–1944 alue oli Suomen miehittämä. Asemataajama perustettiin vuonna 1944[11].

Liikenne, talous ja palvelut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Käppäselän taajamassa sijaitsee rautatieasema. Kunnan länsiosan kautta kulkee Pietarin ja Murmanskin välinen M18-valtatie, josta haarautuu maantie Käppäselän ja Uunitsan kautta Fedotovon kylään. Uunitsasta on linja-autoyhteys Kontupohjaan.[14]

Kunnan talous perustuu metsä- ja kaivosteollisuuteen. Puunhankintaa harjoittaa Kontupohjan metsäteollisuuspiirin Käppäselän puunhankintayritys ja sahatavaran tuotantoa Uunitsassa sijaitseva Triada-niminen yritys. Kolme yritystä louhii diabaasia ja tuottaa sepeliä. Palolammella louhitaan liuskekiveä. Maatalouden merkitys on vähäinen.[15]

Palveluihin kuuluu lastentarha, keskikoulu, kulttuuri- ja vapaa-ajankeskus kirjastoineen sekä pieni poliklinikka[16].

Nähtävyydet ja matkailu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kunnan alueella sijaitsevat Bardovo III:n ja Vikšan kivikautiset asuinpaikat. Rakennusmuistomerkkeihin kuuluu autioksi jääneen Meloiguban kylän tsasouna. Uunitsassa on viipurilaisen kauppiaan Pjotr Beljajevin vuonna 1851 perustaman sahalaitoksen rauniot. Venäjän kansalaissodan ja toisen maailmansodan tapahtumista kertoo kaksi muistolaattaa ja muistoristi.[17]

Seudun rikas ja puhdas luonto, Äänisen ja Šaidomajärven kauniit maisemat muodostavat edellytykset matkailun kehitykselle[18].

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Venäjän federaation paikannimiä, s. 99. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, 2006. ISBN 952-5446-18-2. Teoksen verkkoversio (viitattu 17.2.2013).
  2. EKI kohanimeandmebaasi Viitattu 17.2.2013.
  3. Respublika Karelija: Spisok nazvani naseljonnyh punktov na russkom, karelskom i vepsskom jazykah (v mestah kompaktnogo proživanija karelov i vepsov, s. 7. Petrozavodsk: Ministerstvo Respubliki Karelija po voprosam natsionalnoi politiki i svjazjam s religioznymi objedinenijami, Respublikanskaja termino-orfografitšeskaja komissija, Institut jazyka, literatury i istorii Karelskogo nautšnogo tsentra RAN, 2006. Teoksen verkkoversio (viitattu 26.5.2015).
  4. a b Materialy, s. 19.
  5. Materialy, s. 67.
  6. a b Zakon Respubliki Karelija ”O gorodskih, selskih poselenijah v Respublike Karelija” Viitattu 29.8.2009. (venäjäksi)
  7. Materialy, s. 11.
  8. Materialy, s. 12.
  9. Materialy, s. 37–38.
  10. Haku vuoden 2010 väestönlaskennan tietokannasta (vieras-kirjautumisella) Viitattu 18.2.2014. (venäjäksi)
  11. a b Karelija: entsiklopedija. Tom 2, s. 202. Petrozavodsk: Petropress, 2009. ISBN 978-5-8430-0125-4.
  12. Karjalan ASNT:n asuttujen paikkojen luettelo vuoden 1926 väestönlaskun aineiston mukaan Viitattu 29.8.2009.
  13. Karjalan kirja, s. 518, 520. Porvoo–Helsinki: Werner Söderström, 1932.
  14. Materialy, s. 31.
  15. Materialy, s. 24–25.
  16. Materialy, s. 27–29.
  17. Materialy, s. 38–40.
  18. Materialy, s. 25

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]