Paatene

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Paatene
Паданы, Padany
Poadane, Poadanenkylä, Poaen

Paatene

Koordinaatit: 63°17′0″N, 33°24′45″E

Valtio Venäjä
Tasavalta Karjalan tasavalta
Piiri Karhumäen piiri
Hallinto
 – Asutustyyppi kylä
 – Hallinnon tyyppi maalaiskunta
Pinta-ala
 – Kokonaispinta-ala 4 187,24 km²
Väkiluku (2012) 2 300











Paatenen kunta Karhumäen piirin kartalla.

Paatene[1] (ven. Па́даны, Padany; karjalaksi Poadane, Poadanenkylä, Poaen[2]) on maalaiskunta ja sen keskuskylä Karjalan tasavallan Karhumäen piirissä Venäjällä. Se sijaitsee Seesjärven länsirannalla 95 kilometriä Karhumäestä luoteeseen. Kylässä on 1 200 ja kunnassa 2 300 asukasta (vuonna 2012).[3]

Maantiede ja asutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Paatenen kunnan pinta-ala on 4 187,24 neliökilometriä[3]. Se rajoittuu pohjoisessa Mujejärven piirin Mujejärven ja Rukajärven sekä Segežan piirin Mustakosken, idässä Segežan piirin Papinkosken, etelässä Karhumäen piirin Tšopinan ja Suojärven piirin Porajärven sekä lännessä Mujejärven piirin Sukkajärven, Pieningän ja Voloman kuntiin. Pinta-alasta valtaosa on metsää ja vesistöjä.

Kunnan alueella virtaa Volomajoki. Suurimmat järvet ovat Seesjärvi, Voijärvi (ven. Maslozero), Sellinjärvi ja Jolmajärvi. Luonnosuojelualueita ovat Djulmek-saaren ja Severinsaaren luonnomuistomerkit. Suunnitteilla on Voijärven, Kužarven ja Volomajoen suun rauhoitusalueiden perustaminen.[4]

Keskuskylän lisäksi kuntaan kuuluvat Ahvenlammen, Jouhivaaran ja Salkovaaran taajamat sekä Jukkolahden, Pogostan, Salkovaaran, Sellin, Särkijärven, Termaan, Venginvaaran ja Voijärven kylät. Paatenen jälkeen suurimpia keskuksia ovat yli kolmensadan asukkaan Salkovaaran taajama ja Voijärvi sekä yli kahdensadan asukkaan Ahvenlampi. Jukkolahdessa ei ole lainkaan vakituista asutusta.[3] Vuoden 2010 väestönlaskennan mukaan kunnan asukkaista 44 % on kansallisuudeltaan venäläisiä, 36 % karjalaisia, 12 % valkovenäläisiä ja 3 % ukrainalaisia[5].

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seudun kanta-asukkaita ovat Laatokan rannoilta 1300–1600-luvuilla muuttaneet karjalaiset[6]. Sitä ennen alueella on asunut saamelaisia. Paatenen murre kuluu varsinaiskarjalan etelämurteisiin.[7]

Novgorodin Lappiin kuulunut Paatenen pogosta mainitaan ensimmäisen kerran 1500-luvun lopulla. Vuonna 1707 siellä oli 21 kylää, 313 asuttua ja 146 autiota taloa. Pogostan suurimmat kylät olivat Maaselkä, Ontajärvi, Suondale (ven. Sondaly), Kuusiniemi (Kuznavolok), Paatene ja Lissepohja (Listeguba). Selgi ja sen länsipuoliset alueet muodostivat oman pogostansa.[8] Seudun pääelinkeino oli maanviljely. Sen ohella harjoitettiin metsästystä, kalastusta, karjanhoitoa, tervanpolttoa ja keräilyä sekä valmistettiin saviastioita ja tuotettiin rautaa suo- ja järvimalmista. 1800-luvun loppupuolella tärkeiksi tulonlähteiksi muodostuivat metsätyöt ja puutavaran uitto.[9]

Katariina II:n hallintouudistusten yhteydessä vuonna 1777 perustettiin Aunuksen provinssiin kuulunut Paatenen kaupunki (ven. Padansk),[10] jonka oli määrä toimia Novgorodin Lapin keskuksena[11]. Hankalan sijaintinsa takia kaupunki lakkautettiin vuonna 1782 ja kihlakunnan keskus siirrettiin Poventsaan[10].

1900-luvun alussa Paatene ympäristöinen muodosti Aunuksen läänin Poventsan kihlakuntaan kuuluneen volostin eli kunnan, jonka venäjänkielinen nimi oli Bogojavlenskaja. Vuonna 1905 siellä oli 43 kylää ja 4 800 asukasta. Volosti jakautui Maaselän, Sellin, Suondalen ja Särkijärven kyläkuntiin.[12] Se rajoittui pohjoisessa Rukajärven ja Suikujärven, idässä Petrovo-Jamin, etelässä Mäntyselän sekä lännessä Porajärven ja Repolan volosteihin[13]. Suondalen kyläkuntaan kuuluneen Paatenen kyläryhmän osia olivat Beruga (ven. Berluga), Gorkka (Bogojavlenskaja), Lakši (Lahta), Goronniemi (Nefentjev Navolok), Pogosta ja Termaa[14].

Vuonna 1923 perustettiin Karjalan ASNT:aan kuulunut Paatenen kihlakunta, jonka muodostivat Kiimasjärven, Paatenen, Porajärven, Repolan ja Rukajärven volostit[15]. Vuonna 1927 muodostettiin Seesjärven piiri, johon kuuluivat Karjalan Maaselän, Laazarin, Paatenen, Sellin ja Särkijärven kyläneuvostot. Paatenen kyläneuvostossa oli vuonna 1933 1 900 asukasta, joista 83,2 % oli karjalaisia, 8,6 % suomalaisia ja 6,6 % venäläisiä.[16][17]

Jatkosodan aikana vuosina 1941–1944 Paatene oli suomalaisten miehittämä. Sodan jälkeen seudun tärkeimmäksi elinkeinoksi muodostui metsäteollisuus[18]. Seesjärven piiri lakkautettiin vuonna 1956 ja sen alue liitettiin Karhumäen piirin. Seesjärven säännöstelypadon rakentamisen yhteydessä vuonna 1957 järven pintaa nostettiin 6,3 metriä[19] ja osa Paatenen kylän taloista jouduttiin siirtämään ylemmäksi.

Liikenne, talous ja palvelut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Paatenen kautta kulkee Tšopinan, Salkovaaran ja Voijärven välinen maantie[20]. Salkovaarassa toimii metsäteollisuusyritys Investlesprom[21]. Keskuskylän palveluihin kuuluvat keskikoulu, kulttuuritalo, kirjasto ja pieni poliklinikka[22].

Nähtävyydet ja matkailu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kunnan alueelta on löytynyt lukuisia kivikautisia asuinpaikkoja. Rakennusmuistomerkkeihin kuuluvat Jukkolahden, Laazarin ja Termaan tsasounat, Paatenen kirkko sekä vanhat asuin- ja talousrakennnukset. Seudulla on myös useita toisen maailmansodan muistomerkkejä. Jouhivaaralla, Jukkolahdella, Paatenen Pogostalla, Sellillä sekä autioksi jääneellä Laazarilla on historiallisen asutuksen status.[23]

Seesjärven rannalla sijaitsee pieni lomakylä[24].

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Venäjän federaation paikannimiä, s. 176. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, 2006. ISBN 952-5446-18-2. Teoksen verkkoversio (viitattu 7.7.2015).
  2. Derevnja Jukkoguba, s. 425.
  3. a b c Generalnyi plan, s. 4.
  4. Generalnyi plan, s. 19–20.
  5. Haku vuoden 2010 väestönlaskennan tietokannasta (vieras-kirjautumisella) Viitattu 20.7.2015. (venäjäksi)
  6. Derevnja Jukkoguba, s. 72–74.
  7. Derevnja Jukkoguba, s. 417–418.
  8. Tšernjakova, Irina: Karelija na perelome epoh: otšerki sotsialnoi i agrarnoi istorii XVII veka, s. 258–267. Petrozavodsk: Izdatelstvo Petrozavodskogo gosudarstvennogo universiteta, 1998. ISBN 5-230-09044-8.
  9. Derevnja Jukkoguba, s. 190, 218.
  10. a b Paškov, Aleksandr: Karjalan vaakunat ja liput – Gerby i flagi Karelii, s. 96–98. Petroskoi – Petrozavodsk: KAREKO, 1994. ISBN 5-88129-010-0.
  11. Istorija Karelii s drevneiših vremjon do naših dnei, s. 200. Petrozavodsk: Periodika, 2001. ISBN 5-88170-049-X.
  12. Spisok naseljonnyh mest Olonetskoi gubernii po svedenijam za 1905 god, s. 268–271. Petrozavodsk: Olonetski gubernski statistitšeski komitet, 1907.
  13. Härkönen, Iivo (toim.): Karjalan kirja, s. 828. Porvoo–Helsinki: Werner Söderström Osakeyhtiö, 1932.
  14. Derevnja Jukkoguba, s. 75.
  15. Spravka: Karelskaja Avtonomnaja Sovetskaja Sotsialistitšeskaja Respublika (1923–1928 gody) Viitattu 7.7.2015. (venäjäksi)
  16. Karjalan ASNT:n asuttujen paikkojen luettelo (Vuoden 1926 väestönlaskun ainehiston mukaan), s. 33–35. Petroskoi: KASNT:n tilastohallinto, 1928.
  17. Karjalan Autonominen Sosialistinen Neuvosto-Tasavalta: Asuttujen paikkojen luettelo (Vuoden 1933 väestönlaskun ainehiston mukaan), s. 28–30. Petroskoi: KASNT:n KTLH, Sojusorgutshet, 1935.
  18. Turistitšeski portal Karelija Viitattu 7.7.2015. (venäjäksi)
  19. Karelija: entsiklopedija, tom 3, s. 76. Petrozavodsk: Petropress, 2011. ISBN 978-5-8430-0127-8.
  20. Generalnyi plan, s. 55.
  21. Generalnyi plan, s. 20, 35.
  22. Karelija: entsiklopedija. Tom 2, s. 338. Petrozavodsk: Petropress, 2009. ISBN 978-5-8430-0125-4.
  23. Objekty istoriko-kulturnogo nasledija Karelii Viitattu 7.7.2015. (venäjäksi)
  24. Turbaza Segozero Viitattu 7.7.2015. (venäjäksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]