Skandinavismi
Siirry navigaatioon
Siirry hakuun

Skandinavismin ideologiaa julistava maalaus 1800-luvun puolivälistä. Norjan ja Ruotsin lipuissa on mukana ”sillisalaatiksi” kutsuttu Ruotsi-Norjan unionin tunnus.
Skandinavismi on 1800-luvulla syntynyt ajatus kaikkien skandinaavien yhtymisestä yhden ja saman valtion alaisuuteen. Tanskan, Ruotsin ja Norjan samankaltaisen kulttuuriperinnön ja kielen sekä yhteisen historian ajateltiin mahdollistavan niiden yhdistymisen. Esimerkiksi Kalmarin unionin aikoihin 1300- ja 1400-luvuilla Skandinavian mailla oli ollut yhteinen hallitsija. Poliittinen skandinavismi romahti 1860-luvulla Tanskan–Preussin sotaan Ruotsin kieltäydyttyä auttamasta Tanskaa muuten kuin vapaaehtoisjoukoilla. Skandinavismin perinne on säilynyt pohjoismaisen kulttuuriyhteistyön muodossa.
Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Skandinavismi Wikimedia Commonsissa