Juha Siltala

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Juha Heikki Siltala (s. 25. marraskuuta 1957 Alavus[1]) on historioitsija ja Helsingin yliopiston Suomen historian professori,[2] joka tunnetaan psykohistoriallisista tutkimuksistaan ja yhteiskuntakriittisistä kannanotoistaan.

Juha Siltala väitteli historian tohtoriksi Helsingin yliopistosta 1985 aiheenaan Lapuan liikkeen toiminta 1930-luvulla.[3] Hän työskenteli Suomen Akatemian tutkimusassistenttina 1985–1987 ja tutkijana 1989–1997 sekä Helsingin yliopiston tutkijana 1988–1989 ennen valintaansa yliopiston Suomen historian professoriksi 1997.

Siltalan erikoisalue on psykohistoria eli historiantutkimuksen suuntaus, jossa historian tapahtumia ja henkilöitä tulkitaan psykoanalyyttisten metodien avulla. Hän on teoksissaan uudelleentulkinnut Suomen lähihistoriaa psykohistoriallisin menetelmin. Jo väitöskirja Lapuan liike ja kyyditykset käsitteli psykologisesta perspektiivistä 1930-luvun alkupuolen joukkoliikettä. Suomalainen ahdistus (1992) käsittelee 1800-luvun herätysliikkeiden historiaa. Se pohtii pääosin herättäjien kuten Paavo Ruotsalaisen psyykkisiä tarpeita toiminnalleen, sen vaikutusta heränneisiin ja jossain määrin koko suomalaiseen psyykeen. Miehen kunnia (1994) ruotii suomalaisen miehen henkistä tarvetta voittaa häpeä onnistuneilla suorituksilla kansakoulusta vanhuuteen asti. Se perustuu 1980-luvulla kerättyihin omaelämäkertakirjoituksiin ja sen lähdeaineistona on siten 1900–1970 syntyneitä miehiä. Valkoisen äidin pojat (1999) psykoanalysoi 1800-luvun kansallisen herätyksen ajan suurmiehiä kuten Snellman, Cygnaeus ja Yrjö-Koskinen. Tämän Suomalainen ahdistus -trilogiaksi kutsutun sarjan jatkoksi Siltala lupasi analyysiä kansalaissodasta, mikä toteutui kirjassa Sisällissodan psykohistoria (2009). Tämän lisäksi hän on käsitellyt psykohistorian teoriaa teoksessaan The Dimension of Change in Psychohistory (1992) ja artikkeleissaan.lähde?

Siltala tunnetaan myös näkyvänä yhteiskunnallisena keskustelijana ja yhteiskuntakriitikkona. Hän on arvostellut terävästi ”turbokapitalismiksi” ja ”hyperkilpailuksi” kutsumaansa nykyistä työelämää ja kantanut huolta ihmisten hyvinvoinnista sen armoilla. Suurta kohua herättänyt teos Työelämän huonontumisen lyhyt historia (2004) perustuu suomalaisten työläisten haastatteluihin ja maalaa synkän kuvan 2000-luvun työelämästä, jossa yksisilmäistä taloudellista etua ajavat yritykset polttavat työntekijänsä loppuun.lähde?

Teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Lapuan liike ja kyyditykset 1930. Väitöskirja: Helsingin yliopisto. Helsingissä: Otava, 1985 (2. painos 2005). ISBN 951-1-08716-9.
  • The Dimension on Change in Psychohistory. Studia Historica 33. SHS, Helsinki 1989.
  • Suomalainen ahdistus. Huoli sielun pelastumisesta. Otava, Helsinki 1992.
  • Miehen kunnia. Modernin miehen taistelu häpeää vastaan. Otava, Helsinki 1994.
  • Valkoisen äidin pojat. Siveellisyys ja sen varjot 1840–1918. Helsinki: Otava, 1999. ISBN 951-1-14738-2.
  • Työelämän huonontumisen lyhyt historia. Muutokset hyvinvointivaltion ajasta globaaliin hyperkilpailuun. Helsinki: Otava, 2004. ISBN 978-951-1-21265-2.
  • Sisällissodan psykohistoria. Helsingissä: Otava, 2009. ISBN 978-951-1-23795-2.
  • Nuoriso: Mainettaan parempi. Helsinki: WSOY, 2013. ISBN 978-951-0-38581-4.
  • Keskiluokan nousu, lasku ja pelot. Otava, 2017. ISBN 978-951-1314189.

Palkinnot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Siltalalle on myönnetty seuraavat palkinnot:[4]

  • valtion tiedonjulkistamispalkinto
  • Tieto-Finlandian kunniamainintaa
  • Tieteentekijöiden liiton Vuoden tieteentekijä -palkinto
  • Väinö Tannerin säätiön Tanner-palkinto, 2000.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]