Maanpuolustuskiltojen liitto

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Maanpuolustuskiltojen liitto ry (MPKL) on vuonna 1963 perustettu suomalaisten maanpuolustuskiltojen valtakunnallinen yhteistyöelin ja edunvalvoja, jonka tarkoituksena on yleisiä suuntaviivoja antava, ohjaava ja kiltojen työtä tukeva toiminta sekä toimintaedellytysten luominen jäsenkilloille.

Liiton tehtävänä on maanpuolustustietouden levittäminen ja maanpuolustusharrastuksen edistäminen. Liitto pyrkii ulottamaan toimintansa mahdollisimman laajoihin kansalaispiireihin sotilasarvoon, ikään tai sukupuoleen katsomatta.

Henkilöjäseniä liittoon kuuluvissa killoissa on yli 11 000. Kiltoja liittoon kuuluu 78, joista kaksi on valtakunnallisia aselajikiltoja[1]. Killat jakaantuvat tyypillisesti joukko-osastokiltoihin, aselajikiltoihin, perinnekiltoihin, alueellisiin maanpuolustuskiltoihin sekä turvakurssikiltoihin. Liitolla on 9 koko maan kattavaa, sotilasläänien kanssa yhteistyötä tekevää kiltapiiriä, joiden toimintaan liiton jäsenkillat voivat osallistua.

Liiton palveluksessa on toiminnanjohtaja ja toimisto- ja viestintäsihteeri. Liiton toimisto sijaitsee Töölössä maanpuolustusjärjestöjen talossa.

Liitto omistaa Kustannus Oy Suomen Miehen, jonka päätuotteita ovat Suomen Sotilas -sotilasaikakauslehti, Maanpuolustuksen Osto-opas ja kirjojen julkaisutoiminta.

Maanpuolustuskiltojen liitto kuuluu Reserviläisurheiluliittoon.

Maanpuolustuskitltojen liitto ry on Vapaaehtoisen pelastuspalvelun valmiusjärjestö.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Jäsenyhdistykset ja kiltapiirit (Arkistoitu – Internet Archive).
  2. Verkosto, joka pelastaa ihmishenkiä Vapepa. Viitattu 29.9.2023.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä yhteiskuntaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.