Suomen Aseveljien Liitto

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Suomen Aseveljien Liitto
Aseveliliiton perustamisen muistoksi julkaistu postimerkki vuodelta 1940
Aseveliliiton perustamisen muistoksi julkaistu postimerkki vuodelta 1940
Perustettu 1940
Lakkautettu 1945
Toimiala avustusjärjestö
Puheenjohtaja Paavo Talvela

Suomen Aseveljien Liitto (alkuperäiseltä nimeltään Suomen Aseveliliitto) oli vuosina 1940–1945 toiminut, vapaaehtoista sotainvalidien, kaatuneiden omaisten ja siirtoväen avustustyötä tehnyt järjestö.

Perustaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen Aseveljien Liitto perustettiin heti talvisodan jälkeen. Järjestön tehtäväksi määriteltiin vaikeuksiin joutuneiden aseveljien, sotaleskien ja -orpojen, sotainvalidien sekä siirtoväen avustaminen. Sen katsottiin olleen vastavoima Suomen ja Neuvostoliiton rauhan ja ystävyyden seuralle, jota Neuvostoliitto tuki kaikella arvovallallaan. Historioitsija Jouko Vahtolan mukaan Suomen Aseveljien Liiton toimintaa sävyttikin hyvin merkittävästi kommunisminvastaisuus.[1]

Perustamiskokous järjestettiin Helsingissä Säätytalossa 4. elokuuta 1940. Kokoukseen osallistui kaikkiaan noin 200 aseveliyhdistyksen edustajaa kautta Suomen. Kokous kutsui marsalkka Mannerheimin Liiton ensimmäiseksi kunniajäseneksi. Puheenjohtajaksi valittiin kenraalimajuri Paavo Talvela ja liittotoimikuntaan eri yhteiskuntaryhmien edustajia, joista monet tulivat tunnetuksi myöhemmin poliittisessa ja muussa toiminnassa.

Toimikunnan varapuheenjohtajaksi valittiin SAK:n sihteeri Jorma Tuominen ja toiseksi varapuheenjohtajaksi aseveliliikkeen aatteellisiin kysymyksiin perehtynyt kouluneuvos L. Arvi P. Poijärvi. Kun Poijärvi valittiin liiton pääsihteeriksi, puheenjohtajistoon valittiin professori N. A. Osara.

Liittotoimikunnassa oli puheenjohtajiston lisäksi yhdeksän jäsentä:

Järjestön Aseveli-lehden toimittajana oli alkuvaiheessa myöhemmin tunnettu sosiaalidemokraattinen poliitikko, kapteeni Unto Varjonen.

Suomen Aseveljien Liiton apujärjestö oli Suomen Aseveljien Työjärjestö (SAT), jonka teki henkistä maanpuolustustyötä siviiliväestön keskuudessa sisäisten levottomuuksien ja järjestettyjen huhukampanjoiden torjumiseksi. Järjestö keräsi tietoja kansalaisten mielialoista ja sosiaalisista epäkohdista ja toimitti niistä raportteja muun muassa puolustusvoimien ylipäällikölle marsalkka Mannerheimille, presidentti Risto Rytille, valtiovarainministeri Väinö Tannerille ja puolustusministeri Rudolf Waldenille. Jatkosodan alettua SAT:n nimeksi vaihdettiin VIA (Vapaus – Isänmaa – Aseveljeys). Loppuvuodesta 1941 järjestö siirtyi suoraan Valtion tiedoituslaitoksen tiedotusjaoston alaisuuteen. Loppukesällä 1941 järjestö aloitti Työväen Akatemian rehtorin Yrjö Kilpeläisen toimittaman ohjelman Jahvetin kirjelaatikko, jonka tehtävä oli kaksijakoinen: toisaalta vastattiin monenlaisiin suurta yleisöä askarruttaneisiin kysymyksiin käyttäen apuna eri alojen asiantuntijoita, toisaalta harjoitettiin kulloinkin ajankohtaista propagandaa.[2]

Jäsenistö ja toiminta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen Aseveljien Liitolla oli vuoden 1944 lopussa eri puolilla maata 710 jäsenyhdistystä, joissa oli jäseninä noin 200 000 miestä ja 40 000 naista. Toimintansa aikana järjestö hankki rintamamiehille vapaaehtoista tietä noin 4 600 tilaa ja antoi ammattikoulutusta noin 2 000 sotaleskelle. Järjestö käytti avustustoimintaansa kaikkiaan noin 165 miljoonaa markkaa (nykyrahassa noin 15 miljoonaa euroa) ja se vaikutti pika-asutuslain säätämiseen vuonna 1940. Järjestön pääsihteerinä olivat tohtori L. Arvi P. Poijärvi ja hänen jälkeensä poliitikkona myöhemmin erittäin tunnettu Väinö Leskinen. Liiton toiminnanjohtajan tehtäviä vuosina 1943–1945 hoiti maisteri Veikko Loppi. Liiton talouspäällikkönä vuosina 1940–1945 toimi Penna Tervo.

Tammikuussa 1942 Suomen Aseveljien Liitto perusti yhdessä Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestön (SAK), Pellervo-Seuran ja Akateemisen Karjala-Seuran kanssa Suurtalkoot-yhdistyksen organisoimaan kansalaisten vapaaehtoista talkootoimintaa. Yhdistyksen tarkoitukseksi määriteltiin huomion kääntäminen sodan aiheuttamista vaikeuksista rakentavaan työhön, moraalin höltymisen estäminen sekä talvisodan aikana syntyneen kansallisen yksimielisyyden – talvisodan hengen – ja asevelihengen säilyttäminen ja lujittaminen. Yhdistyksen puheenjohtajaksi kutsuttiin kenraaliluutnantti Edvard Hanell.[3] Joulukuussa 1943 Suomen Aseveljien Liitto järjesti rintamamiesten henkisen huollon tukemiseksi kirjakeräyksen, jolla saatiin kootuksi noin 80 000 kirjaa. Järjestö jakoi kirjat rintamalle ja sotasairaaloihin.[4]

Lakkautus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen Aseveljien Liitto lakkautettiin Suomen Kommunistisen Puolueen ja valvontakomission vaatimuksesta tammikuussa 1945, koska nämä katsoivat sen välirauhansopimuksen 21. artiklassa tarkoitetuksi ”fasistiseksi” järjestöksi. Valvontakomission poliittinen neuvonantaja Pavel Orlov ilmoitti lisäksi, että komissio katsoi liiton pyrkivän vaikuttamaan tulossa olleiden eduskuntavaalien tulokseen. Porvarilliset ja sosialidemokraattiset sanomalehdet tuomitsivat jyrkin sanoin liiton lakkauttamisen.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Otavan iso tietosanakirja, osa 8 (1964).
  • Aseveljien aika (Keijo K. Kulha), Kaatuneiden muistosäätiö, Porvoo, 1980.
  • Jatkosodan Pikkujättiläinen (toim. Jari Leskinen ja Antti Juutilainen), Porvoo: WSOY, 2005.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Jouko Vahtola: Suomen historia: Jääkaudesta Euroopan unioniin, s. 362. Helsinki: Otava, 2003.
  2. Simppa (Simo Juntunen): Jahvetti – legenda jo eläessään, s. 67–69. Porvoo-Helsinki: WSOY, 1976.
  3. Ensio Siilasvuo (toim.): Jatkosota-kronikka (2. painos), s. 79. Jyväskylä: Gummerus, 1997.
  4. Jatkosota-kronikka, s. 138.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Artturi Tienari: Tekojen aseveljeyttä: viisi vuotta vapaaehtoista asevelitoimintaa Tampereella 1940−1945. Helsinki: Otava, 1966.