Suomalaissosialistinen puolue

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Suomalaissosialistinen puolue
– Suomen Kansallissosialistinen Liitto
Perustettu 7. syyskuuta 1932
Lopetti 1937
Ideologia nationalismi
sosialismi
Äänenkannattaja Kansallissosialisti
Puolueen juliste ja mustavalkoinen versio vuonna 1933 käyttöön otetusta tunnuksesta, jossa sosialismia symboloivan punaisen neliön ympärillä oli itsenäisyyttä, suomalaisuutta, työn oikeutta ja valtiollista tietoa symboloivat neljä sinistä neliötä.

Suomalaissosialistinen puolue oli 1930-luvulla toiminut kansallisuusaatetta ja sosialismia yhdistänyt puolue, jonka kantava voima ja ideologi oli professori Yrjö Ruutu. Puolue perustettiin syyskuussa 1932 nimellä Suomen Kansallissosialistinen Liitto (SKSL) Ruutu ei kuitenkaan varsinaisesti lukeutunut Hitlerin edustaman kansallissosialismin tukijoihin. Hän oli kehitellyt omaa teoriaansa 1920-luvun alusta alkaen, ja suomalaissosialistit sanoutuivat irti natseista.[1]

Toiminta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

SKSL perustettiin 7. syyskuuta 1932. Puheenjohtajaksi valitun Ruudun lisäksi ensimmäiseen puoluehallitukseen kuuluivat Paavo Virtanen, Heikki Waris ja Juhani Konkka. Uutta järjestöä oli suunniteltu jo useita vuosia ja sen juuret olivat Ruudun vuonna 1924 perustamassa Vasama-yhdistyksessä. Syksyllä 1932 järjestön nimi muutettiin Helsingin Kansallissosialistiseksi Yhdistykseksi, ja siitä tuli SKSL:n paikallisosasto. Syyskuussa alkoi ilmestyä myös puolueen äänenkannattaja Kansallissosialisti.[2] SKSL sai kannattajia muun muassa Vapaasta Työväenliitosta, josta irtaantui ryhmä Einar Lindholmin johdolla.[3] SKSL järjesti talvella 1932–1933 lukuisia tilaisuuksia, joihin kerääntyi satoja ihmisiä.[2]

SKSL käytti tunnuksenaan hakaristiä ja tervehdyksenään ylösnostettua oikeaa kättä. Maaliskuussa 1933 puolue perusti Kansallissosialistisen Työjärjestön (KT), jonka oli tarkoitus toimia propagandaosastona puolueen sisä- ja ulkopuolella. Jäsenten tuli pukeutua mustaan univormuun. Jo huhtikuussa KT päätti kuitenkin erota SKSL:stä vastalauseena Ruudulle.[2] Vietti Nykänen jätti SKSL:n maaliskuussa ja perusti Iskumiehet -järjestön.[4]

Kansallissosialismi puolueen nimessä veti mukaan saksalaisen natsismin kannattajia ja liitto ajautui sisäiseen konfliktiin pian perustamisensa jälkeen.[1] Keväällä 1933 Ensio Uodin johtama Kansallinen Liitto yhdistyi SKSL:ään ja Uoti nousi puoluejohtoon. Eduskuntavaalikampanjassa tuore varapuheenjohtaja muun muassa rinnasti suomenruotsalaiset saksan juutalaisiin. Uoti jätti puolueen kesän vaalien jälkeen yhdessä Emil Jutilan kanssa. Tappiolle jäänyt linja kannatti saksalaistyylistä kansallissosialismia Ruudun suomalaisemman version sijaan. Uoti siirtyi IKL:ään.[2] Jutila kannattajineen perusti myöhemmin Yhteisrintama-puolueen.[5]

Syyskuussa 1933 SKSL julisti, ettei se hyväksynyt esimerkiksi johtajuus-periaatetta. Marraskuussa puolue päätti lopettaa hakaristin käytön. Uusi logo koostui neljästä toisensa leikkaavasta neliöstä, jotka symboloivat itsenäisyyttä, suomalaisuutta, oikeutta työhön sekä poliittista tiedostamista. Ruudulla ja Konkalla oli sympatioita Gregor Strasserin johtamaa (1934 kukistettua) natsipuolueen vasemmistosiipeä kohtaan. Natseista erottautuminen johti myös nimenvaihtoon. Puolue ei kuitenkaan saanut uutta nimeä rekisteröityä, koska Ensio Uodin marraskuussa 1934 perustama Suomalaissosialistinen Työväen Puolue ehti yhdistysrekisteriin ennen SKSL:n ilmoitusta. SKSL:n paikallisjärjestöjä oli tosin nimetty suomalaissosialistisiksi jo keväällä 1934. SKSL vaati SSTP:n rekisteröinnin kumoamista oikeusteitse, mutta Helsingin raastuvanoikeus ratkaisi asian SSTP:n eduksi keväällä 1935.[2]

Kansallissosialisti-lehti lopetti joulukuussa 1934. Päätoimittajina ehtivät toimia Paavo Virtanen sekä Juhani Konkka, joka oli myös SKSL:n puoluesihteeri vuosina 1933–1934.[2]

Suomalaissosialistinen puolue osoitti propagandansa lähinnä sivistyneistölle, joka ei innostunut ajatuksista. Alun jälkeen se kuihtui pian keskustelukerhoksi.[1] Puolue lopetti toiminnan vuonna 1937, kun Ruutu kannattajineen siirtyi SDP:hen. Entisistä suomalaissosialisteista Yrjö Kilpeläinen ja Unto Varjonen tekivät huomattavan uran sosialidemokraattien riveissä. Ruutu siirtyi sotien jälkeen kansandemokraatteihin.

Jatkosodan jälkeen yhdistysrekisteristä poistettiin välirauhansopimuksen 21. artiklan nojalla Suomen Kansallissosialistisen Liiton kannatusyhdistys 23. syyskuuta 1944 ja Suomen Kansallissosialistinen Liitto 19. lokakuuta 1944.[6]

Ohjelma[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

SKSL:n suunnitelmataloutta korostanut ohjelma julkaistiin syyskuussa 1932.[2]

Suomalaissosialistinen puolue korosti, ettei se halunnut matkia saksalaisia, ja Ruutu kertoi pitävänsä natsismia epämääräisenä, taantumuksellisena sekä epätieteellisenä aatteena. Suomalaiskansallinen sosialismi merkitsi Ruudulle valtiojohtoista suunnitelmataloutta, joka eliminoisi yhteiskunnalliset ristiriidat kansallisen edun hyväksi. Hän oli kehitellyt ajatusta nationalismin ja sosialismin yhdistämisestä 1920-luvun alusta lähtien, ja tullut siihen tulokseen, että kansallinen etu vaati sekä marxismin että laissez-faire kapitalismin hylkäämistä. Samansuuntaisia ajatuksia esittäneistä fasisteista Ruudun ajattelu poikkesi esimerkiksi siinä, että hän kannatti demokratiaa sekä moderneja, valistuksen myötä syntyneitä, rationalistis-positivistisia arvoja.[1]

SKSL:n asenne lapuanliikkeeseen oli negatiivinen. Puolueen pahimmat vastustajat olivat IKL ja SKJ, joiden katsottiin hakeneen ideologiansa ulkomailta.[2] Puolue kannatti Suur-Suomen ajatusta, mutta se tuomitsi sotilaalliset suunnitelmat tavoitteen saavuttamiseksi ja korosti muutenkin kansainvälistä yhteistyötä eristäytymisen sijaan.[1]

Vaalit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

SKSL osallistui vuoden 1933 eduskuntavaaleihin viidessä vaalipiirissä. SKSL:llä oli 13 ehdokasta. Puolueen omat listat (Uusimaa, Viipuri it., Oulu et., Vaasa it.) saivat yhteensä 1 406 ääntä (0,13%) ja Iskumiesten kanssa tehty vaaliliitto (Viipuri länt.) 863.[7][2]

Vuoden 1936 eduskuntavaaleissa puolueen puheenjohtaja oli ehdokkaana edistyspuolueen kanssa tehdyssä vaaliliitossa Uudellamaalla.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Henrik Ekberg: Führerns trogna följeslagare. Den finländska nazismen 1932–1944. Schildts, 1991. ISBN 951-50-0522-1.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e D.G. Kirby: Yrjö Ruutu and Finnish national socialism. teoksessa Turun historiallinen arkisto 34 (Turun historiallinen yhdistys 1980)
  2. a b c d e f g h i j Ekberg 1991, s. 51–59.
  3. Ekberg 1991, s. 48–49.
  4. Ekberg 1991, s. 114–115.
  5. Ekberg 1991, s. 120.
  6. Mikko Uola: "Suomi sitoutuu hajottamaan...": Järjestöjen lakkauttaminen vuoden 1944 välirauhansopimuksen 21. artiklan perusteella, s. 262–271. Helsinki: Suomen Historiallinen Seura, 1999. ISBN 951-710-119-8.
  7. Suomen virallinen tilasto 29 A, XVI.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]