Suomen Kansan Järjestö
Suomen Kansan Järjestö (SKJ) (ruots. Finlands Folkorganisation, FFO) oli jääkärikapteeni Arvi Kalstan perustama kaksikielinen kansallissosialistinen puolue. Liikkeen kannattajia kutsuttiin myös perustajansa mukaan kalstalaisiksi.[1] Järjestön perustava kokous pidettiin maaliskuussa 1933 ja siihen osallistui noin 500 jäsentä. SKJ julkaisi lehtiä Herää Suomi (1933–1934), Hakkorset (1933–1934, ruotsinkielinen, toimittaja Thorvald Oljemark) ja Hakaristi (1934–1937, toimittaja Yrjö Raikas). Omien lehtien lisäksi järjestöllä oli oma kustantamo Vasara. Järjestö käytti ruskeaa univormua Saksan natsipuolueen Sturmabteilung-järjestön tapaan, ja tervehdyshuutoja Herää Suomi! - Hell Finland! [2]
Kalsta pyrki tuloksetta yhteistyöhön pulaliikkeiden johtohahmon V. F. Johansonin kanssa. Yhteistyö Yrjö Ruudun Suomen Kansallissosialistisen Liiton ja Isänmaallisen kansanliikkeen kanssa kaatui kieliriitoihin: kalstalaiset suhtautuivat myönteisesti kaksikieliseen Suomeen, ja käyttivät tilaisuuksissaan molempia kieliä. Puolue saikin hieman kannatusta Uudenmaan ruotsinkielisissä pitäjissä.[2]
Järjestön toiminta hiipui vuonna 1936, kun Kalsta siirtyi Rovaniemelle Hotelli Pohjanhovin johtajaksi. SKJ:n johtoon nousi Yrjö Raikas, joka ei kuitenkaan onnistunut pitämään puoluetta kasassa ja liike hajosi kilpaileviin ryhmiin. Raikas kannattajineen perusti loppuvuonna 1936 Suomen Työrintama -puolueen, jota tutkija Henrik Ekberg on pitänyt SKJ:n legitiimeimpänä perillisenä.[3] Vuonna 1940 Kalsta palasi politiikkaan ja hän, yhdessä muun muassa Raikkaan kanssa, perusti uuden Kansallissosialistien Järjestön. KSJ omaksui SKJ:n vanhan ohjelman.[4]
Järjestö ei missään vaiheessa noussut kovin merkittävään asemaan, vaikka sen jäsenmäärä oli suurimmillaan jopa 20 000. Vuoden 1933 eduskuntavaaleissa SKJ:n listat saivat 2 733 ääntä, joista 2 103 annettiin Uudellamaalla ja 630 Viipurin läänin itäisessä vaalipiirissä (lista Jaakko Seise).
Järjestön vähäisesti merkityksestä huolimatta Etsivä Keskuspoliisi seurasi Kalstan toimintaa tarkasti.[2]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Hanski Jari: Juutalaisvastaisuus suomalaisissa aikakauslehdissä ja kirjallisuudessa 1918–1944, s. 37. Diss. Helsinki: Helsingin yliopisto, 2006. ISBN 952-10-3015-1. Teoksen verkkoversio. (Arkistoitu – Internet Archive)
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Kielletyt poliittiset tunnukset. Laatokka, 28.04.1934, nro 48, s. 1. Kansalliskirjasto. Viitattu 27.11.2018.
- ↑ a b c Aapo Roselius, Oula Silvennoinen, Marko Tikka: Suomalaiset fasistit. WSOY, 2016. ISBN 9789510417058.
- ↑ Ekberg, Henrik: Führerns trogna följeslagare: Den finländska nazismen 1932–1944, s. 92, 99–101. Schildts, 1991. ISBN 951-50-0522-1.
- ↑ Ekberg, Henrik: Führerns trogna följeslagare: Den finländska nazismen 1932–1944, s. 188–194. Schildts, 1991. ISBN 951-50-0522-1.