Vietti Nykänen
Vietti Brynolf Nykänen (15. kesäkuuta 1884 Pietari – 6. lokakuuta 1951)[2] oli suomalainen arkkitehti, kirjailija ja poliitikko.
Nuoruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Nykäsen vanhemmat olivat Pietarissa työpajan 1880–1917 omistanut kultaseppämestari sekä Fabergén työmestari Gabriel Nykänen (1854–1921) ja Henrika (Hinni) Juhanantytär Tuomala Öhberg (1858–1934), joka omisti Pietarissa ompelimon. Yhdeksästä lapsesta neljä kuoli pienenä. Vietti Nykäsen nuorempi veli Sulo Nykänen tuli Suomen sisällissodan aikana tunnetuksi "Jaalan pyövelinä".[3]
Vietti Nykänen pääsi ylioppilaaksi Viipurin reaalilyseosta 1903 ja hän suoritti arkkitehtitutkinnon Polyteknillisessä opistossa 1907. Nykänen jatkoi sitten opintojaan insinööriosastolla ja opiskeli valtion matkarahan turvin vuosina 1909–1910 rautabetonialaa Charlottenburgin teknillisessä korkeakoulussa Berliinissä. Nykänen oli rautabetonialan ensimmäisenä erikoisluennoitsijana Helsingin teollisuuskoulussa 1912–1913 ja v. t. lehtorina Turun teollisuuskoulussa 1924. Hänestä tuli yleisten rakennusten ylihallituksen ylimääräinen arkkitehti vuonna 1908 ja hän oli Uudenmaan lääninarkkitehdin apulaisena 1923–1924.[4]
Nykänen työskenteli arkkitehtina ja itsenäisenä rakentajana Suomessa, Saksassa ja Venäjällä.[5] Nykänen oli tuomassa 1900-luvun alussa rautabetonitekniikan teoreettista osaamista ulkomailta Suomeen yhdessä arkkitehti G. E. Aspin ja insinööri Otto Weyerstallin kanssa.[6]
Suomen ja Viron vapaussodat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Nykänen oli perustamassa Viipurin suojeluskuntaa tammikuussa 1918 ja toimi sen esikuntapäällikkönä kevään 1918 sisällissodassa. Vietti Nykänen osallistui myös Viron vapaussotaan suomalaisvapaaehtoisten joukossa ja oli suomalaisen pääesikunnan komendanttina. Aikaisemmin Nykänen oli jo toiminut Voimaliiton keskushallituksen sihteerinä.[3][4]
Politiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Nykänen oli myöhemmin myös poliittisesti aktiivinen. 1930-luvun alussa Nykänen kuului Suomen Kansallissosialistiseen Liittoon, kunnes hän riitautui järjestön kanssa ja perusti maaliskuussa 1933 uuden Iskumiehet-puolueen. Syksyllä 1933 puheenjohtaja Nykänen ajautui riitoihin puoluetovereidensa kanssa. Oppositio syytti Nykästä itsevaltaisuudesta, ja pettyneet kannattajat lähtivät puolueesta perustaen oman Iskujoukot-järjestönsä. Vuonna 1934 Nykänen siirtyi IKL:n riveihin. Jatkosodan aikana hän vaikutti Suomen Kansallissosialisteissa.[7] Vuonna 1948 Nykänen valittiin Radikaalisen Kansanpuolueen varapuheenjohtajaksi.[8]
Vallankaappaussuunnitelma[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuonna 1938 Nykänen suunnitteli yhdessä Vihtori Herttuan ja toimittaja Arvo Kokon kanssa äärioikeiston vallankaappausta, joka oli tarkoitus toteuttaa 16. toukokuuta 1938 vapaussodan 20-vuotisjuhlaparaatin yhteydessä. Cajanderin punamultahallituksen syrjäyttämiseen tähdännyt kaappaus oli tarkoitus suorittaa Vapaussodan Rintamamiesten Liiton johdolla sen jälkeen kun liiton puheenjohtaja Carl Lindh olisi erotettu ja liiton hallituksesta puhdistettu "vieraskieliset ja vapaamuurariutta kannattaneet" henkilöt. Uudeksi liiton puheenjohtajaksi kaappaushankkeen suunnittelijat kaavailivat Antti Isotaloa, joka ei itse ilmeisesti ollut tietoinen hankkeesta. Kaappaushanke kuivui kuitenkin kokoon, kun sille ei löytynyt liitosta kannattajia.[9]
Nykäsen suunnittelemia rakennuksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- As. Oy Kaarinankatu 2, Turku 1926-1927
- Lönnrotinkatu 26, Helsinki 1929
Kirjallinen tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Huonerakennusalalla esiintyvistä tukirakenteista : rakennusteknillinen tutkielma. Helsinki : Rakentajain kustannus oy, 1930.
- Lyhyt rautabetoniopas. Helsinki: Otava, 1913.
- Nykyaikaisia uimahalleja. Helsinki : Akateeminen kirjakauppa, 1926.
- Rautabetoni : pääpiirteinen esitys sen synnystä, ominaisuuksista, teoriiasta ja käytäntötavoista. Helsinki : Otava, 1911.
- Suomen uusi tie.Helsinki : Kustannustoimisto Rivi, 1942.
Salanimellä U. Olavi Keso:
- "Laukolain juttu". Suomen sotilas, Helsinki 1928
- "Luomme nyt mahtavan, suuren Suomen", Helsinki 1943
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ http://www.korttelit.fi/rakennus.php/id/661 (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Vietti Nykäsen Kansaneläkelaitoksen-henkilökortti Astia-tietokanta. Viitattu 21.2.2018.
- ↑ a b Aleksi Mainio : Eteläisen alueen tiedusteluosasto ja Viron vapaussota, Sotahistoriallinen aikakauskirja 30, Suomen Sotahistoriallinen Seura - Sotamuseo, Helsinki 2010, s.104-130
- ↑ a b Henkilötietoja, Aamulehti, 15.06.1934, nro 158, s. 3, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
- ↑ Ylioppilasmatrikkeli 1903
- ↑ Paula Holmila : Tarton Paavalinkirkko on yksi Eliel Saarisen merkkitöistä, Betoni-lehti 1/2016, sivu 48
- ↑ Henrik Ekberg: Führerns trogna följeslagare. Den finländska nazismen 1932–1944, s. 48–51. Schildts, 1991. 951-50-0522-1. s. 114–115, 246, 250.
- ↑ Mikko Uola: Suomalaisen populismin juurilla. Ernesti Hentunen – tasavallan hovinarri, s. 122–127. Turun Yliopiston poliittisen historian tutkimuksia 7. Turun yliopiston poliittisen historian laitos, 1997. ISBN: 951-29-1024-1 / ISSN: 1238-9420.
- ↑ Oula Silvennoinen - Marko Tikka - Aapo Rosenius : Suomalaiset fasistit - mustan sarastuksen airuet, WSOY 2016 ISBN 978-951-0-42327-1, kaappaushankkesta sivuilla 271-276
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vietti Nykäsen lehtiartikkeleita:
- Parlamenttitaloja, Suomen Kuvalehti, 02.08.1924, nro 31, s. 8, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
- Kirkkojakin rautabetonista, Suomen Kuvalehti, 27.09.1924, nro 39, s. 8, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
- Rakennustaide uudessa vaiheessaan, Suomen Kuvalehti, 04.10.1924, nro 40, s. 10, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
- Kuvakirjoituksesta, Suomen Kuvalehti, 02.01.1926, nro 1, s. 36, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
- Messuilta messuille. Suomen Kuvalehdelle kirjoittanut arkkitehti Wietti Nykänen, Suomen Kuvalehti, 02.10.1926, nro 40, s. 12, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
| ||||||||||
