Suomen Kansallissosialistit

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Suomen Kansallissosialistit (SKS) oli vuosina 1941–1944 toiminut suomalainen kansallissosialistinen puolue, jota johti Yrjö Raikas. Puolueen äänenkannattaja oli Kansallissosialisti.

SKS:n rekisteröidyt yhdistykset – Yleinen Kansallissosialistinen Yhdistys ja Kansallissosialismin Kannatusyhdistys – lakkautettiin Suomen ja Neuvostoliiton solmiman välirauhansopimuksen 21. artiklan nojalla 23. syyskuuta 1944, heti samana päivänä, kun sopimus hyväksyttiin ja astui voimaan.[1]

Perustaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

SKS aloitti toimintansa joulukuussa 1941, kun Arvi Kalstan kanssa vuosia yhteistyötä tehnyt Yrjö Raikas riitaantui aatetoverinsa kanssa. Raikas syytti Kalstaa ja tämän johtamaa Kansallissosialistien Järjestöä (KSJ) etenkin passiivisuudesta. Kalstan mielestä jatkosodan ilmapiiri ei tarjonnut mahdollisuuksia liikkeen laajentamiselle. KSJ:n äänenkannattajaa päätoimittanut Raikas oli toista mieltä.[2]

Uusi järjestö vietiin yhdistysrekisteriin marraskuussa 1942 nimellä Yleinen Kansallissosialistinen Yhdistys. Sääntöjensä mukaan järjestön tarkoituksena oli yhdistää Suomen kansa ja lisätä sen hyvinvointia. Tämän oli tarkoitus tapahtua positiivisia rotuominaisuuksia korostamalla. Syksyllä 1942 perustettiin myös Kansallissosialistin Kannatusyhdistys lehden tueksi. Marraskuussa järjestön toimialaa laajennettiin ja nimeksi tuli Kansallissosialismin Kannatusyhdistys.[3]

Yrjö Raikkaan läheisin liittolainen oli hänen nuorempi veljensä Lauri Raikas. Muita SKS:n aktiiveja olivat muun muassa Arvi Nuorimo ja Vietti Nykänen. Nuorimo tuli mukaan, kun Raikas SKS:ää perustaessaan yritti rekrytoida aktiiveja Suomen Kansallissosialistisesta Työjärjestöstä. Nuorimon ja J.E. Tuomisen tuolloin perustama Aseveljien Työjärjestö ei kuitenkaan liittynyt SKS:ään, ja se lakkautettiin kesällä 1942. Nuorimo jatkoi toimintaansa SKS:ssä, mutta viranomaiset eivät antaneet hänen esiintyä sen nimissä julkisissa tilaisuuksissa.[4]

Toiminta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

SKS toimi aloittaessaan vain Helsingissä. Helmikuussa 1942 perustettiin osasto Turkuun ja huhtikuussa Tampereelle. Vuosien 1942–1943 aikana paikallisjärjestöjä toimi lisäksi Hämeenlinnassa, Jyväskylässä, Raumalla, Salossa, Tikkakoskella ja Vaasassa. Helsingissä toimi useampia osastoja, joista muodostettiin piirijärjestö. Naisjärjestö SKS-naiset perustettiin maaliskuussa 1942 ja nuorisojärjestö SKS-nuoret lokakuussa. Puolueaktiiveista monet olivat koululaisia. Vuonna 1944 Raikas kertoi Valpon kuulusteluissa, että SKS:ään kuului vuonna 1942 noin 1 500 jäsentä, joista kuitenkin vain pieni osa oli aktiivisesti mukana toiminnassa.[5]

Loppuvuonna 1943 Raikas maksoi Teo Snellmanin Vapaa Suomi -lehden velat, jolloin SKT:n ja sen lehden voimat yhdistettiin SKS:n ja Kansallissosialistin kanssa. Asiasta oltiin keskusteltu jo keväästä lähtien. Vapaasta Suomesta tehtiin SKS:n kuukausilehti, jonka rinnalla Kansallissosialisti ilmestyi viikoittain. Snellman otettiin mukaan Kansallissosialistin toimitusneuvostoon, ja hän johti SKS-nuorten kanssa voimansa yhdistänyttä (aiemmin SKT:n alaista) Nuoret Valtakunnan Rakentajat -nuorisojärjestöä. Joulukuussa 1943 perustettiin myös Snellman-johtoinen Suomen kansallinen sanomalehtimiesliitto, johon tuli mukaan toimittajia monista äärioikeistolaisista lehdistä.[6]

SKS:n toiminta jatkui aktiivisena Moskovan välirauhaan asti. Kesällä 1944 SKS pyrki hyödyntämään Suomen ja Saksan lähentyneitä suhteita (Ryti–Ribbentrop-sopimus), mutta yrityksistä ei tullut mitään. Kansallissosialistin viimeinen numero ilmestyi 1. syyskuuta. Seuraavana päivänä Valpo aloitti toimenpiteet suomalaisia natsijohtajia vastaan.[7]

Kansallissosialisti-lehti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kansallissosialisti aloitti ilmestymisensä tammikuussa 1941 Kansallissosialistien Järjestön äänenkannattajana. Loppuvuonna 1941 päätoimittaja Raikas ajautui konfliktiin KSJ-johtaja Kalstan kanssa, perusti uuden järjestön, ja vei lehden mukanaan. Kalsta vei kiistan oikeuteen, mutta asiasta ei ilmeisesti koskaan annettu päätöstä.[8]

Kansallissosialisti oli suurin ja elinvoimaisin suomalaisista natsilehdistä. Se aloitti ilmestymisensä viikkolehtenä. Vuoden 1942 tammikuusta toukokuuhun Kansallissosialisti ilmestyi kuudesti viikossa. Paluu viikkolehdeksi johtui rahoittaja Sylvester Mankin vetäytymisestä. Lehti ilmestyi päivittäin myös tammikuusta helmikuuhun 1943. Kansallissosialistissa oli paljon mainoksia ja sen talous oli hyvin järjestetty. Lehteä kustansi Kustannus Oy Kansi. Vuonna 1943 lehdellä oli tuloja yli 2 miljoonaa markkaa. Raikkaan mukaan levikki oli tuolloin noin 7 000–9 000, joista meni tilaajille 5 000 kappaletta.[9]

Kansallissosialistin kirjoitustyyli oli populistinen. Lehdessä hyökättiin usein muun muassa epäpäteviä viranhaltijoita vastaan. Lehti aiheutti runsaasti töitä valtion sensuuriviranomaisille.[9]

Ohjelma[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

SKS:n ohjelma julkaistiin Kansallissosialistin 24. heinäkuuta 1942 ilmestyneessä numerossa. Ohjelma otti vaikutteita NSDAP:n vuoden 1920 ohjelmasta, mutta yhtäläisyydet eivät olleet aivan yhtä suuria kuin joillakin muilla suomalaisilla natsipuolueilla. Suomen kansalaisiksi SKS oli valmis kelpuuttamaan vain ne, jotka ”veri-, kohtalo- ja kulttuurisitein” kuuluivat ”Suomen kansan kohtalonyhteyteen”. Suomalainen rotu tuli SKS:n mukaan pitää puhtaana muun muassa siten, että "epäterveet avioliitot" estettäisiin. SKS vaati myös elintilaa, joka suomalaisille ”terveen veren ja vaiston oikeudelle” kuului, ja se halusi Suomen liittyvän saksalaisjohtoiseen ”uuteen Eurooppaan”. Suomi haluttiin valtion ainoaksi viralliseksi kieleksi.[10]

Puolue halusi kumota vapaaseen kilpailuun perustuvan kapitalismin. Työelämässä SKS kannatti korporatistisia ajatuksia. Puolueohjelman suomalainen erityispiirre oli maanviljelyn merkityksen korostaminen. Ohjelman lisäksi SKS:n ajatuksia tuotiin esiin Raikkaan kirjasessa Demokratia ja kansallissosialismi (1942).[10]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Henrik Ekberg: Führerns trogna följeslagare. Den finländska nazismen 1932–1944. Schildts, 1991. 951-50-0522-1.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Mikko Uola: "Suomi sitoutuu hajottamaan...": Järjestöjen lakkauttaminen vuoden 1944 välirauhansopimuksen 21. artiklan perusteella, s. 262–271. Helsinki: Suomen Historiallinen Seura, 1999. ISBN 951-710-119-8.
  2. Ekberg 1991, s. 245–246.
  3. Ekberg 1991, s. 246–247.
  4. Ekberg 1991, s. 246, 250.
  5. Ekberg 1991, s. 248–249.
  6. Ekberg 1991, s. 252–253.
  7. Ekberg 1991, s. 254–256.
  8. Ekberg 1991, s. 246.
  9. a b Ekberg 1991, s. 250–252.
  10. a b Ekberg 1991, s. 247–248, 344–346.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]