Teo Snellman

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Teo Snellman vuonna 1938

Teo Kaarlo Snellman (28. huhtikuuta 1894 Tampere14. lokakuuta 1977 Helsinki[1]) oli suomalainen lähetystöneuvos, kääntäjä, kasvissyönnin edistäjä ja poliitikko. Vuosina 1940–1944 Snellman johti Suomen Kansallissosialistista Työjärjestöä.

Sukutausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Teo Snellman oli J. V. Snellmanin pojanpoika. Teo pitikin isoisäänsä Johan Vilhelmiä sekä Eino Leinoa, Väinämöistä ja Mikael Agricolaa Suomen ensimmäisinä kansallissosialisteina.[2][3]

Teo Snellmanin isä oli tie- ja vesirakennusten ylihallituksen ylijohtaja Karl Snellman.[4] Teo Snellman kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1912 ja suoritti filosofian maisterin tutkinnon vuonna 1919.[5]

Snellman oli naimisissa taidemaalari Elsa Snellmanin kanssa. Myös hänen poikansa Klaus Snellman oli diplomaatti, Liman-, Manilan- ja Sofian-suurlähettiläs.[6] Teo Snellman oli mallitoimiston johtaja Laila Snellmanin isoisä.

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1920- ja 1930-luvulla Teo Snellman loi uraa diplomaattina Argentiinassa, Virossa ja Ruotsissa.

Vuosina 1933–1934 tapahtuneen niin sanottu Tukholman-selkkauksen jälkeen Snellman joutui eroamaan tehtävistään. Hän kieltäytyi lähtemästä Tukholmasta ministeriön määräämässä ajassa. Suurlähettiläs Rafael Erich syytti alaistaan osallistumisesta Margit Millénin toimittamaan ja suurlähettilästä herjaavaan kirjoitukseen kahdessa eteläruotsalaisessa pikkulehdessä. Selkkaus herätti huomiota molemmissa maissa, ja asiaa puitiin myös eduskunnassa.[7] Snellman piti itseään syyttömänä, syytti kohtalostaan juutalaisia[3] ja alkoi kirjoitella Suomen äärioikeiston lehtiin. Hän tutustui kansallissosialismiin ja teki yhteistyötä muun muassa Suomalaissosialistisen Työväenpuolueen kanssa.[8] Jatkosodan päätyttyä hän joutui natsiyhteyksien vuoksi eräiden muiden kanssa sisäministeri Kaarlo Hillilän määräyksestä maansisäiseen karkotukseen maaseudulle.[9]

Teo Snellman oli terveellisten ruokatapojen ja vegetarismin eli kasvissyönnin uranuurtajia Suomessa, Panu Rajalan arvelun mukaan ”ehkä esikuvansa Hitlerin vaikutuksesta”.[10] Hän kannatti erityisesti Are Waerlandin luomaa Waerland-ravitsemusoppia. Snellman kirjoitti useita kirjoja politiikasta, juutalaisvastaisuudesta[3] ja terveellisistä elämäntavoista sekä holokaustia koskevista epäilyksistä.[3]

Teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Ulkokansalaistoiminta ja siirtolaisten huolto I–II, Suomi-seura, 1929
  • Erich, Maydel ja Tukholman selkkaus, 1936
  • Ahvenanmaan kysymys ja Suomi–Ruotsi-ongelma, 1939
  • Suomalainen ihanneravinto: Laktovegetaarinen keittokirja (4. uud. p.), 1977
  • Paastoamalla terveeksi, 1979
  • Parantava paasto: Paasto parannuskeinojen kuningas, 1988

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Ekberg, Henrik: Führerns trogna följeslagare: Den finländska nazismen 1932–1944. Schildts, 1991. ISBN 951-50-0522-1.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kuolleita. Helsingin Sanomat, 16.10.1977, s. 15. Artikkelin maksullinen verkkoversio. Viitattu 1.3.2018.
  2. Ekberg (1991), s. 168–187.
  3. a b c d ”Kääntäkää aseenne ihmiskunnan suurinta vihollista, kommunismia vastaan!” (Äärioikeiston pikkupommit ja isänmaallinen paatos) Yle Areena. Yleisradio. Viitattu 1.3.2018.
  4. Autio, Veli-Matti: ”Snellman (1600–)”, Suomen kansallisbiografia, osa 9, s. 126–128. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2007. ISBN 978-951-746-450-5. Teoksen verkkoversio.
  5. Aikalaiskirja 1934, s. 630. Helsinki: Otava. Teoksen verkkoversio (viitattu 19.2.2020).
  6. Kuka kukin on (Aikalaiskirja): Who’s who in Finland 1978, s. 920. Helsinki: Otava. ISBN 951-1-04755-8. Teoksen verkkoversio (viitattu 19.2.2020).
  7. Sedergren, Jari: Maydell-juttu. Ennen ja nyt 1/2002.
  8. Ekberg (1991), s. 168–170.
  9. Haataja, Lauri: Kotinatsit luokkakuvassa: Henrik Ekberg tutki suomalaiset johtajan varjot. Helsingin Sanomat 22.1.1992.
  10. Rajala, Panu: Tulisoihtu pimeään, s. 369. WSOY 2014.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Snellman, Teo hakuteoksessa Uppslagsverket Finland (2012). (ruotsiksi)