Mirja Vehkaperä

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Mirja Vehkaperä
Henkilötiedot
Syntynyt 6. huhtikuuta 1976 (ikä 42)
Haukipudas
Poliitikko
Puolue keskusta
Asema kansanedustaja (2007–2018)
Oulun kaupunginvaltuutettu (2013–)
Vaalipiiri Oulun vaalipiiri
Kotipaikka Haukipudas
Aiheesta muualla
Virallinen sivu

Mirja Tellervo Vehkaperä (s. 6. huhtikuuta 1976 Haukipudas)[1] on suomalainen keskustaa edustava poliitikko. Hänet valittiin eduskuntaan ensimmäisen kerran vuoden 2007 vaaleissa Oulun vaalipiiristä. Vehkaperä siirtyi Euroopan parlamenttiin kesäkuussa 2018.

Vuonna 1996 Vehkaperä valittiin Haukiputaan kunnanvaltuustoon, jossa hän toimi vuoteen 2012, jolloin kunta liittyi Ouluun. Vuoden 2012 kunnallisvaaleissa hänet valittiin Oulun kaupunginvaltuustoon. Vehkaperä on valtuuston toinen varapuheenjohtaja.[2] Hänen muihin luottamustehtäviinsä kuuluu muiden muassa Pohjois-Pohjanmaan maakuntavaltuuston jäsenyys.[3] Vehkaperä oli ehdolla vuoden 2014 europarlamenttivaaleissa saaden 16 135 ääntä muttei tullut valituksi.[4]

Vehkaperä on jäsen eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnassa ja ympäristövaliokunnassa. Lisäksi hän on Yleisradion hallintoneuvoston jäsen ja arktisen alueen parlamentaarikkokonferenssin Suomen valtuuskunnan toinen varapuheenjohtaja.[1]

Koulutukseltaan Vehkaperä on kasvatustieteiden maisteri ja ammatiltaan luokanopettaja.[1]

Mirja Vehkaperän tilalle eduskuntaan nousi Oulun vaalipiiristä Ylivieskan kirkkoherraksi valittu Eija Nivala.[5]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Mirja Vehkaperä Suomen kansanedustajat. Eduskunta.
  2. Oulun kaupunginvaltuuston kokoonpano Oulun kaupunki. Viitattu 2.7.2014.
  3. Maakuntavaltuuston jäsenet Pohjois-Pohjanmaan liitto. Viitattu 2.7.2014.
  4. Europarlamenttivaalit 2014: Koko maa Vaalit.fi. 30.5.2014 (päivitetty). Oikeusministeriö. Viitattu 2.7.2014.
  5. Sonja Parkkinen: Väyrysen paluu eduskuntaan sekoitti neljän poliitikon elämät: yksi ulos, yksi Brysseliin, yksi viikoksi eduskuntaan ja yksi lopulta kansanedustajaksi Yle Uutiset. 17.6.2018. Viitattu 19.6.2018.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä poliitikkoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.