Oiva Kaltiokumpu

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Oiva Kaltiokumpu
Syntynyt 25. syyskuuta 1950 (ikä 66)
Suomen lippu Sodankylä
Puolue Keskusta
Asema kansanedustaja
Vaalipiiri Satakunta
Kotipaikka Pori
Kotisivu www.oivakaltiokumpu.fi

Oiva Kaltiokumpu (s. 25. syyskuuta 1950 Sodankylä) on suomalainen poliitikko, rikoskomisario ja laulaja. Hän toimi Suomen Keskustan kansanedustajana Satakunnan vaalipiiristä vuodesta 2007 vuoteen 2011. Lapista kotoisin olevan Kaltiokumpu on asunut vuodesta 1991 lähtien Porissa.

Kaltiokumpu on Porin kaupunginvaltuuston varapuheenjohtaja. Kaltiokumpu oli ehdolla vuoden 2003 eduskuntavaaleissa ja pääsi varasijalle saaden 5 218 ääntä.[1] Vuoden 2007 eduskuntavaaleissa Kaltiokumpu valittiin kansanedustajaksi Satakunnan vaalipiiristä 5 611 äänellä.[2] Vuoden 2011 eduskuntavaaleissa Kaltiokumpu oli ehdolla Satakunnan vaalipiirissä mutta ei tullut valituksi.

Oiva Kaltiokumpu on myös laulaja. Hän on levyttänyt muutamia albumeita taiteilijanimellä Lapin sheriffi ja esiintyy orkesterinsa kanssa satunnaisesti.

Eduskuntatoiminta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Hallintovaliokunta 03.05.2007-
  • Lakivaliokunta 03.05.2007-
  • Liikenne- ja viestintävaliokunta (vj) 03.05.2007-
  • Pohjoismaiden neuvoston Suomen valtuuskunta (vj) 04.04.2007-
  • Valtiovarainvaliokunta 03.04.2007-02.05.2007
  • Liikenne- ja viestintävaliokunta 03.04.2007-02.05.2007
  • Talousvaliokunta 03.04.2007-02.05.2007
  • Keskustan eduskuntaryhmä 21.03.2007 -

Yhteiskunnalliset tehtävät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kansanedustaja 2007-
  • Porin kaupunginvaltuusto (vpj) 2011-
  • Porin kaupunginvaltuusto 2000-
  • Porin kaupunginvaltuusto, keskustan ryhmä (pj) 2000-
  • Porin kaupungin tarkastuslautakunta (pj) 2011-
  • Porin kaupungin tarkastuslautakunta 2009-
  • Porin kaupunginhallitus 2000-2002
  • Satakuntaliiton maakuntavaltuusto (vpj) 2000-2004
  • Satakunnan korkeakoulusäätiön hallitus 2000-
  • Satakunnan korkeakoulusäätiön valtuuskunta 2000-
  • Kiinteistö Oy PTO:n (Porin tekn.oppilaitos) hallitus (pj) 2001-
  • Porin terveyslautakunta (pj) 2002-2004
  • Satakuntaliiton maakuntavaltuusto (pj) 2005-2009
  • Kiinteistö Oy PTO:n (Porin tekn. oppilaitos) hallitus (pj) 2003-2009
  • Länsi-Lapin poliisiyhdistys (pj) 1981-1986
  • Läänin poliisijärjestöt (pj) 1986-1989
  • Satakunnan Keskustapiiri (vpj) 2000-2001
  • Suomen Keskustan puoluehallitus (vj) 2000-2004
  • Suomen Keskustan puoluevaltuuskunta 2004-
  • Poliisiopintojen Oppilaskunta (pj)
  • Osuuskaupan edustajisto 2005-
  • Osuuspankin edustajisto 2006-
  • Kiinteistönomistajien hallitus (pj) 2006-
  • Porin ev.-lut. seurakuntayhtymän yhteinen kirkkoneuvosto 2007-
  • Teljän seurakunnan kirkkoneuvosto 2007-
  • Palosuojelurahaston hallitus 2008-
  • Kansaneläkelaitoksen tilintarkastaja 2009-

Asiantuntija- ja koulutustehtävät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Poliisiammattikorkeakoulun päällystön johtamiskurssin johtajana 1998
  • Poliisiammattikorkeakoulun alipäällystön johtamiskurssin johtajana 2000
  • Sisäministeriön ylikomisariona 1995–1996 vastuualueena valtakunnallisen työyhteisön kehittämishankkeen johtaminen
  • Opetustehtävät Poliisikoulussa 1989–1990
  • Kouluttajana työyhteisö-, johtamis- ja turvallisuusasioissa julkishallinnossa ja yksityisissä yrityksissä eri toimialoilla

Levytyksiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Albumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Lapin Sheriffi  (1985, Koivu Records)
  • Lapin Sheriffi.  (1987, Oodi)
  • Seinillä on korvat  (1989, Polarvox)
  • Täyttä elämää  (1994, Jupiter)
  • Joulun kauneimmat laulut  (2002, OK)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Valitut ehdokkaat Satakunnan vaalipiiri 19.3.2003. Oikeusministeriö. Viitattu 14.7.2012.
  2. Valitut ehdokkaat Satakunnan vaalipiiri 21.3.2007. Oikeusministeriö. Viitattu 14.7.2012.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]


Tämä laulajaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.