Leo Hildén

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Erik Leopold (Leo) Hildén (26. heinäkuuta 1876 Oulu31. maaliskuuta 1945 Helsinki) oli suomalainen insinööri ja päätoimittaja sekä sosialidemokraattien kansanedustaja.

Hildén syntyi valtioneuvos Berndt Erik Konstantin Hildénin ja Johanna Lovisa Christianssonin lapsena vuonna 1876 Oulussa. Hän suoritti lyseon ja jatkoi opintojaan Neustadtissa Saksassa Städtisches Technikum -oppilaitoksessa. Vuonna 1900 hän valmistui insinööriksi Karlsruhen teknillisestä korkeakoulusta. Saksassa Hildén työskenteli valmistumisensa jälkeen Volthin soitintehtaassa Heidenheimissa. Suomeen palattuaan hän työskenteli Oulun emaljitehtaan ja ab Ferrumin teknillisenä johtajana sekä myöhemmin Grönblomin koneliikkeen edustajana ja Arbetarbladetin päätoimittajana.

Kansanedustajana Hildén toimi vuosina 1919-1922 edustaen Uudenmaan läänin vaalipiiriä. Eduskunnassa hän oli jäsenenä mm. Suuressa valiokunnassa, Sivistysvaliokunnassa ja Valtiovarainvaliokunnassa. Lisäksi hän oli jäsenenä Suomen ruotsalaisen työväenliiton liittotoimikunnassa. Eduskuntatyönsä jälkeen Hildén työskenteli yli kahdenkymmenen vuoden ajan Lahden piirin ammattientarkastajana.

Hildén oli naimisissa vuodesta 1904 lähtien Georgina Öllerin kanssa.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä poliitikkoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.