Pomarkku

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Pomarkku
Påmark
Pomarkku.vaakuna.svg Pomarkku.sijainti.suomi.2008.svg

vaakuna

sijainti

www.pomarkku.fi
Sijainti 61°41′35″N, 022°00′25″E
Maakunta Satakunnan maakunta
Seutukunta Porin seutukunta
Perustettu 1868
Kokonaispinta-ala 332,04 km²
258:nneksi suurin 2015 [1]
– maa 301,08 km²
– sisävesi 30,96 km²
Väkiluku 2 261
263:nneksi suurin 30.4.2015 [2]
väestötiheys 7,51 as/km² (30.4.2015)
Ikäjakauma 2012 [3]
– 0–14-v. 15,6 %
– 15–64-v. 58,0 %
– yli 64-v. 26,4 %
Äidinkieli 2012 [3]
suomenkielisiä 99,0 %
ruotsinkielisiä 0,1 %
– muut 0,9 %
Kunnallisvero 20,5 %
157:nneksi suurin 2015 [4]
Kunnanjohtaja Eero Mattsson
Kunnanvaltuusto 21 paikkaa
  2009–2012[5]
 • KESK
 • KOK
 • VAS
 • SDP

10
4
4
3

Pomarkku (ruots. Påmark) on Suomen kunta joka sijaitsee Satakunnan maakunnassa. Kunnassa asuu 2 261 ihmistä,[2] ja sen pinta-ala on 332,04 km2, josta 30,96 km2 on vesistöjä.[1] Väestötiheys on 7,51 asukasta/km2. Pomarkun naapurikunnat ovat Kankaanpää, Merikarvia, Pori ja Siikainen.

Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pomarkun alueelta on tehty muutamia kivikauden aikaisia esinelöytöjä. Suuri osa kunnan alueesta kuului varhaiskeskiajalla Sastamalan pitäjän, lähinnä Ylä-Sastamalan eli myöhempien Karkun, Suoniemen ja Mouhijärven talojen erämaihin. Pomarkun alue liitettiin kuitenkin jo hyvin varhain Suur-Ulvilan pitäjään ja samalla se joutui myös ruotsalaisen uudisasutuksen piiriin. Tästä kertovat muiden muassa ruotsalaisperäiset viiden suuren uudiskylän nimet Pomarkku, Noormarkku, Söörmarkku, Kaasmarkku ja Klåsmark (Lassila). Pomarkku-nimen on arveltu syntyneen kahdella vaihtoehtoisella tavalla: siellä asuvien katsottiin olevan "ylhäällä rajaseudulla" (uppå marken), mutta nimen alkuosassa on nähty myös miehennimi Paavali, Påval eli Pål (siitä Pålsmark ja myöhemmin Påmark). Vuoden 1540 maakirjan mukaan Pomarkussa oli neljä taloa.[6]

Pomarkku oli aluksi Ulvilan kappeliseurakunta, josta tuli kunnallishallinnon uudistuksessa vuonna 1868 itsenäinen kuntansa. Itsenäiseksi seurakunnaksi Pomarkku tuli Noormarkusta vuonna 1899. Pomarkun vaakunan on suunnitellut Gustaf von Numers ja se vahvistettiin vuonna 1962. [7]

Pomarkussa on kaksi kirkkoa: vanha puukirkko on valmistunut vuonna 1802 ja arkkitehti Ilmari Launiksen suunnittelema kivikirkko 1921. Kirkot sijaitsevat keskustassa vierekkäin. Pomarkun ensimmäinen kansakoulu aloitti toimintansa kirkonkylässä vuonna 1889. Kunnassa siirryttiin peruskoulujärjestelmään syyslukukauden alkaessa 1976.[6]

Liikenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pomarkun halki kulkee valtatie 23 Porista Parkanon kautta Jyväskylään. Valtatieltä erkanevat seututiet Siikaisiin (30 km) ja Laviaan (40 km); jälkimmäiseen sekä kirkonkylästä entiseen naapurikuntaan Noormarkkuun kuuluvan Kairilan kylän kautta että Honkakoskelta Tuunajärven kautta. Kirkonkylästä on matkaa Poriin 25 kilometriä ja Kankaanpäähän hieman enemmän. Pomarkussa voi harrastaa resiinamatkailua vuokraamalla oman resiinan Satakunnan elämysrautatiellä. Resiinareitti kulkee käytöstä poistunutta Haapamäki–Pori-rataa pitkin.[8] Junaliikenne Pomarkkuun alkoi vuonna 1933, jolloin valmistui arkkitehti Thure Hellströmin suunnittelema asemarakennus (lyhenne Pom). Henkilöliikenne radalla lopetettiin vuonna 1981 ja koko rataosa poistettiin käytöstä vuonna 1985. Asemarakennus on yhä jäljellä yksityisomistuksessa. Rataosalla sijaitsivat Pomarkun alueella myös Hiilimäen ja Honkakosken seisakkeet. Nykyisin lähin rautatieasema sijaitsee Porissa.[9]

Elinkeinonaloista Pomarkku tunnetaan parhaiten jalkineteollisuudestaan, mutta myös metalli- ja puusepänteollisuus ovat merkittäviä työllistäjiä. Pääelinkeinoina ovat vanhastaan olleet maa- ja metsätalous, jonka työllistävä vaikutus on kuitenkin sotien jälkeen vähentynyt koko kunnan asukasluvun pienentyessä.[6]

Vesistöt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pomarkun huomattavimmat järvet ovat Kynäsjärvi ja Inhottujärvi Porin, aiemmin Noormarkun, rajalla; Valkjärvi Kankaanpään rajalla sekä Isojärvi, joka on osittain Siikaisten puolella. Nämä, kuten koko Pomarkku kuuluu bifurkaatiosta tunnetun Karvianjoen vesialueeseen. Joki haarautui kahtaalle heti tultuaan Kankaanpään puolelta: sivuhaara kääntyi Leväsjokena länteen Isojärveen, mutta tämä yhteys katkesi Kynäsjärven laskun vuoksi jo 1800-luvun lopulla. Päähaara laskee Kynäsjärveen ja jatkuu sieltä Kynäsjokena Inhottujärveen. Sieltä joki jatkuu pohjoisena Pomarkunjokena − joka laskee Isojärven eteläpäähän − ja eteläisenä Noormarkunjokena kohti Selkämerta. Joessa on säännöstelypato Harjakoskella.

Väestönkehitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seuraavassa kuvaajassa on esitetty kunnan väestönkehitys viiden vuoden välein vuodesta 1980 lähtien. Käytetty aluejako on 1.1.2013 tilanteen mukainen.

Pomarkun väestönkehitys 1980–2010
Vuosi Asukkaita
1980
  
3 009
1985
  
3 028
1990
  
2 934
1995
  
2 808
2000
  
2 639
2005
  
2 528
2010
  
2 460
Lähde: Tilastokeskus.[10]

Kyliä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Riutta
  • Honkakoski
  • Kiilholma (ruots. Kilholm)[11]
  • Kivijärvi
  • Laitila
  • Längelmäki
  • Tuunajärvi
  • Uusikylä (Hiilimäki ruots. Hultet[12])
  • Ruokejärvi
  • Haapakoski
  • Harjankoski

Pomarkkulaisia yrityksiä ja urheiluseuroja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Etäisyydet tärkeimpiin keskuksiin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Suomen pinta-ala kunnittain 1.1.2015 1.1.2015. Maanmittauslaitos. Viitattu 28.3.2015.
  2. a b Suomen asukasluvut kuukausittain – Kunnittain aakkosjärjestyksessä 30.4.2015. Väestörekisterikeskus. Viitattu 13.5.2015.
  3. a b Väestö iän (1-v.), sukupuolen ja kielen mukaan alueittain 1990–2012, laaja alueluokitusryhmittely 31.12.2012. Tilastokeskus. Viitattu 27.5.2013.
  4. Luettelo kuntien ja seurakuntien tuloveroprosenteista vuonna 2015 25.11.2014. Verohallinto. Viitattu 12.4.2015.
  5. Kuntavaalit 2008 tulospalvelu 30.10.2008. Yleisradio Oy. Viitattu 17.12.2010.
  6. a b c Hannu Tarmio, Pentti Papunen ja Kalevi Korpela (toim.): Suomenmaa 6: maantieteellis-yhteiskunnallinen tieto- ja hakuteos, s. 219–222. Porvoo-Helsinki: WSOY, 1976. ISBN 951-0-06465-3.
  7. Mitä-Missä-Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1980, s. 168. Otava 1979, Helsinki.
  8. Satakunnan elämysrautatie
  9. Jussi Iltanen: Radan varrella: Suomen rautatieliikennepaikat (2. painos), s. 202–203. Helsinki: Karttakeskus, 2010.
  10. Väestö kielen mukaan sekä ulkomaan kansalaisten määrä ja maa-pinta-ala alueittain 1980 - 2012 22.3.2013. Tilastokeskus. Viitattu 1.4.2013.
  11. Svenska ortnamn i Finland Institutet för de inhemska språken. Viitattu 24.10.2013. (ruotsiksi)
  12. Waldenström Stellan: Norrmakrs och Påmarks svenska ortnamn och bebyggelsehistoria, ISBN 952-9276966, 978-952-92-769-67, printed Kehitys Oy, Pori 2010

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä Suomeen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.