Siili

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli kertoo eläinlajista. Sanan muita merkityksiä on täsmennyssivulla.
Siili
Erinaceidae 3.jpg
Uhanalaisuusluokitus: Elinvoimainen [1]
Elinvoimainen
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Nisäkkäät Mammalia
Lahko: Erinaceomorpha
Heimo: Siilit Erinaceidae
Suku: Erinaceus
Laji: europaeus
Kaksiosainen nimi
Erinaceus europaeus
Linnaeus, 1758
Levinneisyyskartta
Siilin levinneisyys
Siilin levinneisyys
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Siili Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Siili Commonsissa

Siili eli eurooppalainen siili (Erinaceus europaeus) on pieni ja piikikäs yöeläjä ja hyönteissyöjä, jota esiintyy suuressa osassa läntistä Eurooppaa.

Siili polveutuu varhaisella liitukaudella noin 90 miljoonaa vuotta sitten eläneistä siilien esimuodoista.[2] Siili on säilynyt nykyisenkaltaisena miljoonia vuosia, ja sitä kutsutaankin joskus eläväksi fossiiliksi.[3]

Ulkonäkö ja koko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tanskassa kuvatun siilin kasvot
Siilin luuranko

Siili on noin 20–30 senttimetriä pitkä, ja sen häntä on 1,5–4 senttimetriä. Siili painaa 0,4–1,2 kilogrammaa, joskus jopa 1,9 kilogrammaa.[4] Paino vaihtelee kuitenkin huomattavasti vuodenajan mukaan. Talvihorroksesta herännyt siili voi painaa alle 300 grammaa, mutta se lihoo nopeasti alkukesästä.[5]

Siilin kasvot, vatsa ja alakyljet ovat tuuhean karvan peittämät. Jalkojen karva on ohuempaa. Rinta on ruskea ja jalat mustat. Siilillä on suippo, pitkähkö, kärsämäinen ja liikkuva ylähuuli, jonka kärjessä ovat sierainaukot. Siilin silmät ovat pyöreät ja mustanruskeat. Korvalehdet ovat näkyvät. Siilin jalat ovat pitkähköt, mutta niitä ei yleensä huomaa siilin liikkumistavan ja tuuheiden vatsakarvojen vuoksi. Kävellessään siili pitää jalkojaan koukussa mutta suoristaa ne juostessaan ja kasvaa näin korkeutta kymmenisen senttimetriä. Jaloissa on vahvat kynnet ja anturat, jotka soveltuvat kaiveluun.[6]

Siilillä on 36 hammasta, ja sen hampaisto on erikoistumaton. Alaleuan etuhampaat osoittavat eteenpäin. Ylähampaat ovat terävät ja harvassa. Muut hampaat ovat pieniä ja teräviä, ja viimeiset välihampaat ja poskihampaat leveitä ja nystyisiä. Poikasilla on maitohampaat, jotka alkavat korvautua pysyvillä hampailla kolmen tai neljän kuukauden iässä.[7] Siilillä on muutaman sentin pituiset viikset.[7]

Siilin selkäpuolta peittää selän karvoista erikoistuneet piikit, joita siilillä on noin 6 000. Ontot piikit ovat pituudeltaan 2–3 senttimetriä.[4] Piikit ovat kiinnittyneet ihoon sipulimaisen juuren avulla, ja kunkin piikin alla on oma lihaksensa. Piikin kennomainen rakenne on joustava, ja piikit suojaavatkin esimerkiksi kierivää siiliä pienemmiltä kolhuilta. Siilin piikit uusiutuvat, ja yksittäinen piikki putoaa noin vuoden ikäisenä.[8]

Siilin koko ja väritys vaihtelee hieman eri maissa. Britanniassa siilit ovat yleensä pienempiä ja hieman tummempia kuin Suomessa. Keski-Euroopan siilit ovat puolestaan hieman suurempia. Espanjan siilit ovat taas vaaleampia.[9]

Urokset ovat keskimäärin isompia kuin naaraat, mutta siilin koko riippuu muistakin seikoista. Uros ja naaras ovat melko samannäköisiä, ja ne voidaan erottaa toisistaan vain läheltä tarkastelemalla. Naaraan sukuelimet ovat lähempänä peräaukkoa kuin uroksen.[6]

Siilin ulosteet ovat 3–5 senttimetriä pitkiä ja lieriömäisen muotoisia. Ulosteen toinen pää on yleensä toista terävämpi, ja joukossa on usein sulamattomia hyönteisten osia.[10]

Värimuunnokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Leukistinen eli vaalea siili

Leukistisia eli vaaleita siilejä esiintyy ajoittain, joskin harvoin. Leukistisilla siileillä epäillään olevan kaksi harvinaista resessiivistä geeniä, jotka aiheuttavat siilille mustat silmät ja kermanväriset piikit. Leukistiset siilit eivät kuitenkaan ole suoranaisesti albiinoja.lähde?

Vaaleat siilit ovat äärimmäisen harvinaisia, paitsi Pohjois-Ronaldsayssä Alderneyn saarella, joissa 25 % siileistä on leukistisia.[11] Varsinaisia albiinosiilejä myös esiintyy, joskin harvoin.[12]

Leukistisia siilejä on tavattu myös Suomessa.

Ikä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Siili elää keskimäärin kolmen tai neljän vuoden ikäiseksi. Suurin osa siileistä kuolee kuitenkin jo ensimmäisen elinvuotensa aikana, useimmat niistä talvihorroksen aikana. Yli nelivuotiaaksi elää 10 prosenttia siileistä, ja jopa seitsemän vuoden ikä on mahdollinen suotuisissa oloissa. Vankeudessa siili voi elää joskus harvoin yli kymmenvuotiaaksi, ja Saksassa on siili väitetysti saatu elämään jopa 16-vuotiaaksi.[13]

Nuoren siilin iän voi päätellä sen koosta. Vanhemman siilin iän voi määrittää luotettavasti vain laboratoriossa laskemalla sen alaleukaluun kasvuvyöhykkeet.[13]

Levinneisyys ja elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Siiliä tavataan luontaisesti Euroopan lounais-, länsi- ja pohjoisosissa sekä Venäjällä Suomen ja Baltian itäpuolisella alueella.[1] Lajia on istutettu Azoreille ja Uuteen-Seelantiin.[1] Suomessa siili on levinnyt pohjoista kohti ihmisen avustuksella.[14]

Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto on arvioinut siilin lajina elinvoimaiseksi.[1] Se on kuitenkin harvinaistunut Sardiniassa, jossa sitä metsästetään koirien avulla.[1]

Suomessa siili elää lähes aina asutuksen seuralaisena kulttuuriympäristössä, ja sitä ei eräässä tutkimuksessa havaittu pariasataa metriä kauempana asuinrakennuksesta. Etenkään havumetsässä siili ei viihdy. Muualla Euroopassa siiliä tapaa myös lehtimetsistä. Keski-Euroopassa siili elää yleensä alavilla mailla, mutta Etelä-Euroopassa sitä on tavattu myös vuoristoissa aina 1000 metrin korkeuteen saakka.[15]

Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa siiliä tavataan Etelä- ja Keski-Suomessa Perämeren pohjukasta Kainuuseen saakka ulottuvalla alueella.[16] Satunnaisesti siiliä esiintyy pohjoisempanakin, ja pohjoisimmillaan siiliä on havaittu Rovaniemellä ja jopa Ivalossa asti.[17][18]

Siili elää Suomessa elinalueensa pohjoisrajalla. Pohjoisessa siilin selviytymistä vaikeuttaa kesäkauden lyhyys, sillä siili tarvitsee vähintään 155 vuorokautta pariutumiseen, tiinehtimiseen, poikasten vierottamiseen ja niiden kasvamiseen kyllin isoiksi talvea varten. Siili tarvitsee myös lehtipuita pesäaineikseen, ja kovin pohjoisessa lehtipuita on vähän. Myöskään siilin vararavinto ei riitä juuri seitsemää kuukautta pitempään talvihorrokseen. Siilien talvikuolleisuus onkin pohjoisessa suuri.[19]

Siilejä asui Suomen alueella jo ennen ajanlaskun alkua pitkään vallinneen lämpökauden aikana. Ilkka Koiviston mukaan on mahdollista, että siili olisi säilynyt Lounais-Suomessa jo muinaisista ajoista lähtien. Siilejä on tuotu 1800-luvulla Suomen etelärannikolle Baltiasta ja Ruotsista. Ensimmäinen maininta siilistä Suomen lehdissä on vuodelta 1879, jolloin havainnosta kirjoitti Hämäläinen. Sitä ennen siiliä kerrotaan tavatun vain Uudellamaalla. Ahvenanmaalla ja Turun saaristossa siiliä tiedetään esiintyneen viimeistään vuonna 1916.[16]

Viime aikoina Suomen siilikannat ovat taantuneet kaikkialla.[16]

Siili on ollut Uudenmaan maakuntanisäkäs 1990-luvun alusta lähtien.[20]

Käyttäytyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elinpiiri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Siilit ovat kotipaikkauskollisia yöeläimiä. Poikaset jäävät usein pysyvästi melko lähelle kotipesäänsä.[21] Siileillä on laajat elinpiirit, mutta niillä ei ole tiukkoja reviirejä, joita ne puolustaisivat tai merkkaisivat.[22] Siilit elävät kuitenkin pääsääntöisesti omissa oloissaan ja saattavat jopa kartella toisia yksilöitä.[21] Urossiilit tappelevat joskus keskenään, etenkin alueilla, joilla elintilaa on niukasti. Tapellessaan siilit puskevat toisiaan ja yrittävät purra toisiaan jaloista. Heikompi osapuoli luovuttaa yleensä nopeasti.[23]

Yksittäisen siilin elinpiirin sisällä on useita pienempiä ydinalueita. Yhdellä ydinalueella siili viihtyy muutamasta päivästä viikkoihin. Elinpiirien koko vaihtelee huomattavasti, ja koiraiden elinpiiri on aktiiviseen aikaan noin 80 hehtaarin laajuinen. Kiima-aikana koiras saattaa kiertää jopa neljän naaraan elinpiirillä parittelemassa, mutta koiraiden elinpiiri kiima-ajan jälkeen pienenee huomattavasti, ydinpiiri on tällöin enää 13–23 hehtaarin laajuinen. Naaraiden elinpiirit ovat 32–39 hehtaarin ja ydinalueet 5–9 hehtaarin laajuisia. Ne ovat pienimmillään kiima-aikana, jolloin naarat saattavat odotella koiraita vain muutaman sadan metrin säteellä talvipesästä.[22]

Liikkuminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Siili nukkuu päivät yleensä kesäpesässään, ruohikossa tai pensaan alla. Kesäpesiä siilillä on samanaikaisesti käytössä yleensä useita.[24] Siili lähtee liikkelle iltahämärän aikaan. Öisin siilit liikkuvat kokoonsa nähden melko paljon, vaikka silloinkin ne saattavat lepäillä välillä paikoillaan. Vilkkaimmillaan siilit ovat pari tuntia ennen keskiyötä. Illan ja alkuyön ne käyttävät yleensä ruoanetsintään ja aamuyön ympäristön tutkimiseen ja pesän rakentamiseen.[25]

Syljetys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Siilillä on erikoinen käyttäytymistapa, jota kutsutaan syljetykseksi tai vaahdottamiseksi. Silloin ne kehittävät suussaan vaahtomaista sylkeä, jota ne voitelevat selkään ja kylkeen, mitä varten siilit saattavat joutua vääntäytymään huomattavan vaikeisiin asentoihin.[26] Syljetys kestää jopa 20 minuuttia, mutta se voi olla ohitse myös lyhyessä hetkessä. Toiminta liittyy vomeronasaaliseen elimeen, mutta sen tarkkaa syytä ei tiedetä. Sen voi kuitenkin laukaista erilaiset tuoksut. Joskus koiraiden on nähty syljettävän pariutumisaikaan, mutta halu viehättää vastakkaista sukupuolta ei riitä syljetyksen syyksi, sillä sitä tapahtuu myös pariutumisajan ulkopuolella. Naaraat ja koiraat syljettävät itseään yhtä paljon, mutta nuoret yksilöt ilmeisesti vanhoja enemmän.[27]

Ääntely[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Siilit ovat enimmäkseen hiljaa. Kohdatessaan vastakkaisen sukupuolen edustajan siili, etenkin naaras, saattaa alkaa tuhahdella. Siili tuhisee ja niiskuttelee myös haistellessaan ravintoa. Peloissaan siili saattaa ulvahtaa kovalla äänellä. Joskus siilit yskähtelevät, sihisevät tai tirskuttavat kuin linnut. Pienet poikaset piipittävät pesässään ja isompina kimittävät kun pelkäävät joutuvansa emostaan eroon. Pelästyneen siilin sydämen syke saattaa olla kuuluvaa.[28]

Puolustautuminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puolustautuessaan siili voi käpertyä kerälle.

Siilin ensimmäinen puolustautumisreaktio on kipittää karkuun. Toissijainen puolustautumisreaktio on jäykistyä paikoilleen ja nostaa refleksinomaisesti piikit pystyyn. Jos vaara jatkuu, jos siiliä kosketetaan, tai jos siili jää tappelussa häviölle, se vetäytyy osittain tai viimeisessä hädässä kokonaan palloksi piikkiensä suojiin. Kerällemeno tapahtuu vain parissa sekunnissa, ja se on mahdollista erityisten ja monimutkaisten selkää ja kylkiä peittävien iholihasten ansiosta. Siili voi pysytellä pallona tuntikausia. Se myös nukkuu ja talvehtii puolittaisessa palloasennossa, yleensä kyljellään. Siili osaa myös kallistella piikistöään tarvittaessa puolelta toiselle kohti vastustajaa.[29]

Ravinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Siili on kaikkiruokainen ja sille voi maistua melkein kaikki sopivankokoinen ruoka hyönteisistä pieniin selkärankaisiin.[30] Ruokavalio vaihtelee paikan, saaliiden saatavuuden ja vuodenajan mukaan, mutta siilien luontaista ravintoa ovat kovakuoriaiset, lehväluteet, tuhatjalkaiset, muurahaiset, pihtihäntäiset ja hämähäkit.[31] Siilit syövät kuitenkin myös toukkia, etanoita, lieroja, sammakoita, sisiliskoja sekä hiirien, myyrien ja maassa pesivien lintujen poikasia.[31][30]

Siilille kelpaavat elävien eläinten lisäksi raadot ja kasviravinto, kuten tammenterhot, sienet ja marjat.[30] Kasvien syöminen ei välttämättä ole tarkoituksellista, vaan kasviravintoa ne syövät lähinnä pakon edessä; ravinnon puutteessa jopa viidesosa ruokavaliosta voi koostua kasviperäisestä aineksesta.[31]

Aistit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hajuaisti on siilin tärkein aisti. Siili voi haistaa ravinnon kolmen sentin syvyydestä ja maan pinnalla metrin päästä. Hajuaisti varoittaa siiliä myös vaaroista, ja hajun avulla siili tunnistaa lajitoverinsa ja niiden sukupuolen. Siilillä on hajujen tunnistamista varten myös vomeronasaalielin. Siili käyttää ravinnonhankintaan hajuaistin lisäksi kuuloaistia. Siilin näköaisti on melko heikko.[32]

Lisääntyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Siili saavuttaa sukukypsyyden syntymänsä jälkeisenä keväänä, mutta vankeudessa koko talven hereillä olleiden siilien on havaittu tulevan sukukypsäksi jo puolen vuoden iässä.[33]

Siilien kiima-aika alkaa heti niiden herättyä talvihorroksesta, huhtikuun lopulla tai toukokuun alkupuolella. Sen alkamisajankohta vaihtelee alueittain lämpötilaerojen mukaan. Urokset lähtevät herättyään etsimään naaraita. Ne eivät ehdi juurikaan etsiä ravintoa kiima-aikana, joten urosten paino laskee edelleen horroksessa menetetyn painon lisäksi.[33] Urokset kosiskelevat naaraita pitkässä, jopa useita tunteja kestävässä kosiskeluseremoniassa. Koiras pyörii naaraan ympärillä ja pyrkii lähestymään sitä, vaikka naaras torjuu lähentelyn ja kääntyy pois. Eläimet myös nuuskivat toisiaan, ja naaras ääntelee tuhisten. Eläimet ovat välillä poskia poskea vasten, kunnes hetken päästä ne taas tuhisevat ja pyörivät.[30] Naaras ei antaudu helposti ja tönii urosta otsapiikeillään ja voi yrittää jopa purra.[34]

Parittelussa naaras laskee piikkinsä alas. Ne kääntyvät tällöin taakse ja muodostavat liukkaan pinnan.[30] Uros joutuu ottamaan naaraan niskapiikeistä tiukan puruotteen päästäkseen naaraan päälle.[35] Parittelu kestää noin 10 minuuttia, ja urokset ja naaraat voivat paritella yhden yön aikana useita kertoja.[34]

Raskauden loppuvaiheessa naaras alkaa rakentaa synnytyspesää, joka saattaa sijaita juurakoiden alla, kivien koloissa tai lehti- ja risukasoissa. Pesäpaikan tulee olla mahdollisimman kuiva, ja emo voi tehdä useampia poikaspesiä varmuuden vuoksi.[34]

Kantoaika on viidestä kuuteen viikkoa, ja yhdessä poikueessa on 2–10 poikasta. Keskimäärin poikueessa on reilut viisi jälkeläistä.[35] Synnytys kestää muutamista minuuteista useisiin tunteihin, ja poikaset voivat syntyä sekä pää että takapuoli edellä. Emo nuolee synnytyksen jälkeen poikaset puhtaaksi ja puree napanuorat poikki.[34]

Poikaset syntyvät karvattomina, sokeina ja kuuroina, ovat 6–10 senttimetriä pitkiä ja painavat 8–25 grammaa. Piikit ovat syntyessä piilossa vaaleanpunaisen ihon alla, mutta muutaman tunnin päästä syntymästä ensimmäisen valkoiset piikit saattavat läpäistä jo ihon. Muutaman päivän päästä siilipoikaselle alkaa tulla ensimmäiisiä tummempia, valkokärkisiä piikkejä, ja noin kuuden viikon päästä poikasella on aikuisen yksilön väritys. Naaraalla on viisi nisäparia, ja maitorauhaset kehittyvät raskauden loppuvaiheessa. Emo imettää poikasia 4–6 viikkoa proteiini- ja rasvapitoisella maidolla.[34] Poikaset elävät ensimmäiset kolme viikkoaan suojaisessa paikassa sijaitsevassa pesässä. Ne seuraavat emoaan vielä pesästä lähdön jälkeen ja imevät sen maitoa vielä kolmen viikon ajan. Noin kuuden viikon päästä syntymästään poikaset aloittavat itsenäisen elämän.[35] Vieroitetut poikaset ovat keskimäärin 16–18 senttimetrin pituisia ja 120–350 gramman painoisia.[36]

Talvehtiminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jos talvi on tarpeeksi lämmin, siili pysyttelee hereillä koko talven ajan. Jos lumi ja pakkanen kuitenkin estävät siiliä löytämästä riittävästi hyönteisiä ja matoja, siili viettää talven talvihorroksessa. Kesällä hankittu rasvakerros toimii talvilevon aikana polttoaineena ja eristävänä kerroksena. Talvihorroksen aikana siili on toimintakyvytön eikä pysty reagoimaan häiriötiloihin kuten veden valumiseen pesään.[37]

Suomessa siilit vaipuvat talvihorrokseen usein lokakuussa. Suomessa, Etelä-Ruotsissa ja Tanskassa siili on talvihorroksessa yleensä noin seitsemän kuukautta vuodessa. Englannissa siili talvehtii 4–5 kuukauden ajan. Lyhyinä talvina siili voi Suomessa selvitä vain kuuden kuukauden horroksella. Vankeudessa siili ei välttämättä vaivu lainkaan talvihorrokseen. Etelä-Euroopassa siilit voivat mennä kesähorrokseen kuuman keskikesän aikaan.[38]

Siili voi rakentaa talvipesänsä monenlaiseen paikkaan: risu- ja lehtikasaan, puu- tai lautapinoon, maankoloon, puunjuuren alle, tiheiden pensaiden alle, kaatuneen puunrungon alle, vajan tai lattian alle, tai mihin tahansa melko suojattuun paikkaan. Pesäänsä siili kantaa suullaan kuivia lehtiä ja heinää, joskus myös risuja tai sammalta. Oksat pitävät pesän tukevana. Siilin rakentama talvipesä on läpimitaltaan vajaa puoli metriä, pallomainen tai soikea, ja hiukan litteä. Siilin talvipesässä asuu yleensä yksi siili kerrallaan. Siili voi joskus vaihtaa pesää talven aikana. Se ei käytä vanhaa pesäänsä enää seuraavina talvina.[39] Siili voi talvehtia myös ihmisen tekemässä talvipesässä.[40]

Talvihorroksessa siilin ruumiinlämpö laskee jopa 35 astetta aina +2–4 asteeseen, ja sen energian- ja hapenkulutus vähenee sadasosaan. Virtsatakseen ja poistaakseen kehossaan syntyneen typen siili herää ja lämmittää kehonsa normaaliin lämpötilaan 7–10 päivän välein. Siili herää myös kun sen lämpö laskee alle neljän plusasteen, jotta se ei paleltuisi hengiltä. Horroksesta herääminen kestää noin 2–5 tuntia ja kuluttaa runsaasti energiaa.[37]

Horroksen aikana siili menettää puolet ruumiinpainostaan. Ensimmäisistä kertaa horrostavista siileistä kuolee Suomessa tavallisena talvena yli puolet.[37] Huonoina vuosina myös aikuisista siileistä voi Suomessa kuolla puolet. Myös Ruotsissa, Englannissa ja Saksassa aikuisistakin siileistä kuolee talven aikana kolmasosa.[41]

Siilit kuolevat talvella, jos niiden keräämä rasvakerros ei ole riittävän paksu tai niiden pesät vaurioituvat tai kastuvat. Myös leudot talvet harventavat siilikantoja, sillä jos talven aikana tulee leutoa ja lumet sulavat, siilit saattavat herätä talvihorroksesta liian aikaisin. Silloin uudet pakkaset yleensä koituvat siilien kohtaloksi, koska siilit kuluttavat herätessään paljon energiaa eivätkä välttämättä ehdi suojautua uudestaan talven varalle. Vähälumisuus on myös haitallista: läpi talven kestävät paksut lumikerrokset pesien ympärillä pitävät pesän lämpötilan sopivana ja parantavat siilin selviytymismahdollisuuksia.[2]

Pihasiilin ruokkiminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Siilit tulevat kesäisin mielellään juomaan vesiastiasta
Siili ruokakupilla

Pihalla käyvän siilin ruokinnan voi aloittaa keväällä kun siilit alkavat liikkua. Ruokinta pitäisi kuitenkin keskeyttää kesä–heinäkuun ajaksi. Keskikesällä siili löytää luonnosta monipuolisempaa ravintoa kuin mitä ihminen sille tarjoaa, ja kesäruokinta voi myös lihottaa siiliä liiaksi, mikä aiheuttaa sille erilaisia ongelmia. Hankalien sääolosuhteiden vallitessa siiliä voi kuitenkin ruokkia vuodenajasta riippumatta. Tällaisia ovat takatalvi, kylmyys, kuivuus ja helteet sekä rankkasateet. Kesäruokinnassa on hyvä käyttää useaa lautasta, jotta siilit mahtuvat kaikki syömään. Puhtaudesta on myös huolehdittava.[42]

Syksyllä siili hyötyy ruokinnasta kaikkein eniten. Ruokintaa tulee jatkaa niin kauan kuin siilejä käy syömässä ennen talvihorrostaan.[42] Siilin pitäisi painaa horrokseen ryhtyessä Suomen oloissa vähintään 800 grammaa.[42]

Siili tarvitsee paljon vettä, joten sille voi tuoda pihalle vesikupin, jossa on raikasta vettä. Siilin vesikuppi on pestävä kuumalla vedellä joka päivä, ja myös kädet on pestävä aina kupin käsittelyn jälkeen.[42]

Siilille voi tarjota proteiinipitoista ravintoa kuten kissan- ja koiranruokaa eli lihaa ja makkaraa sekä kuivamuonaa, jota on parin tunnin ajan liotettu vedessä. Siilille voi antaa myös kypsennettyä ja suolatonta kalaa ja lihaa sekä riittävän pieneksi rouhittuja, ihmiselle tarkoitettuja maapähkinöitä, joihin voi sekoittaa ruokaöljyä. Kala pitää kypsentää, jotta siili ei saisi kalasta tiaminaasientsyymiä, sillä se aiheuttaa siilille B1-vitamiinin puutosta.[42][43] Keitettäessä myös kalassa mahdollisesti piilevät loiset kuolevat eivätkä leviä siilin elimistöön.[43]

Siilille ei pidä antaa raakaa kalaa, mausteista tai suolattua ruokaa, leipää tai pullaa, teollista ruokaa kuten makkaraa, tai lisäaineita sisältävää ruokaa. Kasviksia tai juureksia siilille ei kannata myöskään antaa, sillä siili ei ole kasvissyöjä vaan kaipaa proteiinipitoista ja energiaa antavaa ruokaa.[42]

Siilille ei pidä antaa lehmänmaitoa, sillä siili saa siitä ripulia ja vatsakipuja, koska siilillä ei ole laktoosia pilkkovaa entsyymiä. Myöskään hapanmaitotuotteita ja laktoosittomia maitotuotteita ei ole hyvä antaa, koska niistä ei ole erityistä hyötyä siillle, eikä kaikkien siilien elimistö pysty käsittelemään niitä.[42]

Uhkat ja sairaudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Siilin elämä on vaarallista monin tavoin, ja vain alle kymmenen prosenttia siileistä elää yli nelivuotiaiksi. Moni siili kuolee pohjoisessa talvihorroksen aikana energianpuutteeseen. Merkittävä osa siileistä, joissain maissa jopa kolmasosa, jää auton alle. Joidenkin teiden vierille onkin pystytetty siileistä varottavia liikennemerkkejä. Siilejä kuolee maataloudessa ja pihoilla käytettävien koneiden kuten siimaleikkureiden uhrina sekä verkkoihin takertuneena. Siilit putoilevat myös helposti kuoppiin ja vesialtaisiin, eivätkä pääse niistä ylös. Hiiren- ja rotanloukut sekä kaikenlaiset myrkyt voivat olla siileille vahingollisia. Pihojen siisteys vie siililtä sen tarvitsemia ruohikoita ja lehtikasoja sekä siilin ravinnokseen syömiltä otuksilta elinympäristön.[44]

Siilillä on joitain vihollisia, mutta muut eläimet eivät ole sille erityisen paha uhka. Taudeista siili kärsii saman verran kuin muutkin villieläimet, eikä siili levitä tauteja ihmisiin. Siilin yleisimpiä tauteja on salmonelloosi. Kirppuja, punkkeja ja muita ulkoloisia siilillä on yleensä runsain määrin, ja myös sisäloiset voivat siiliä vaivata.[45]

Suojelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Siili on Suomessa rauhoitettu laji. Siiliä ei saa pyydystää, häiritä, siirtää tai tappaa, eikä sen pesää saa hävittää. Korvaussummaksi siilin tappamisesta on Suomessa säädetty 101 euroa.[46][47] Siiliä ei saa ottaa lemmikiksi, eikä eläintä pidä tuoda kotiin, ellei se ole sairas tai vahingoittunut. Siiliä saa kuitenkin ruokkia pihalla ja sille saa rakentaa horrosta varten talvimajan.[48]

Kulttuurihistoria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Siiliä on pidetty usein pyhänä ja viisaana eläimenä. Roomalainen luonnontutkija Plinius vanhempi ja 1200-luvulla elänyt saksalainen filosofi Albertus Magnus uskoivat, että siilit osaavat ennustaa säätä.[49]

Roomalaisille siilin selkänahka oli haluttua kauppatavaraa. He käyttivät siilin nahkaa muun muassa villan karstaamiseen. Germaanit puolestaan käyttivät siilin rasvaa ja sisäelimiä tautien hoitamiseen, koska siilillä uskottiin olevan maagisia kykyjä. Edward Topsell (1572–1625) keräsi kirjaansa useita siilien käyttötarkoituksia. Hänen mukaansa siilin ruumiinosilla pystyi parantamaan muun muassa yönäköä, lepraa ja virtsakiviä. Gotlannin itäosissa siilin piikkejä puolestaan käytettiin hammastautien parantamiseen. Piikki työnnettiin kipeän hampaan juureen ja annettiin veren vuotaa. Piikki piilotettiin sen jälkeen kiven alle ja toivottiin, että kipu jäisi piikin piilopaikkaan.[49]

Siiliä on käytetty ravinnoksi tuhansia vuosia, mutta euroopassa lähinnä romanit ovat käyttäneet sitä säännöllisesti. He päällystivät siilin savella ennen paistamista, ja paistin valmistuttua kova savikuori rikottiin, jolloin siilin piikit jäivät saveen. Keskiajalla siilit olivat kuitenkin rikkaiden herkkuja ja vuonna 1425 juhlaruokaa Englannissa.[49]

Siili kirjallisuudessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Siili kuvataan kirjallisuudessa usein sympaattisena, ystävällisenä ja huolehtivaisena eläimenä. Eri europpalaisten maiden siilitarinat eivät paljoakaan eroa toisistaan. Kuva- ja satukirjoissa siili on usein vaatetettu ja piikkinen pikkuihminen. Lajinomaisesti tällaiset siilit eivät käyttäydy, sillä ravintona on esimerkiksi hunajateetä keksien kera.[50] Grimmin veljesten sadussa ”Jänis ja siili” siili on myös kekseliäs ja pystyy päihittämään nopeilla aivoilla ja yhteistyöllä nopean jäniksen.[51] William Shakespeare sen sijaan kirjoittaa Kesäyön unelma -näytelmässä siilin käärmeiden ja muiden inhottavien eläinten joukkoon.[50]

Suomessa tunnettu on Kirsi Kunnaksen runo ”Tunteellinen siili”, joka valittiin vuonna 2014 Ylen nettisivujen yleisöäänestyksessä Kunnaksen rakastetuimmaksi runoksi.[52][53] ”Tunteellisen siilin” lisäksi lastenlaulu ”Siili menee lypsylle” ovat muokanneet paljon myöhempiä suomalaisia lastenkirjojen, laulujen ja runojen siilikuvauksia.[52]

Siili kuvataiteessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jihlavan kaupungin (Tšekki) vaakunassa on kaksi siiliä.

Siilin näköismuotokuvan maalasi 1500-luvun loppupuolella saksalainen taidemaalari Hans Hoffman, joka teki siitä vesiväri-guassi-maalauksen. Siili on niin elävän näköinen, että Hoffmanin epäillään tehneen luonnoksen elävästä mallista, vaikka se ei ollutkaan kovin yleistä. Siilejä ovat aiheena käyttäneet myös belgialainen Pieter Snayers, jonka teoksessa siili kyräilee hedelmäasetelman taustalla, ja englantilainen maaseutukuvaaja Edwin Henry Landseer, joka maalasi 1828 koiransa ahdistelemassa kerälle mennyttä siiliä teoksessa Jacko with a Hedgehog. Modernissa maalaustaiteessa siili on kuitenkin esiintynyt hyvin harvoin.[54]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Bjärvall, Anders & Ullström, Staffan: Suomen nisäkkäät. Helsinki: Otava, 2011. ISBN 978-951-1-25633-5.
  • Nyström, Tuula & Kinnunen, Tiina: Eurooppalaisen siilin suojelu ja hoito. Turku: Sammakko, 2009. ISBN 978-952-483-103-1.
  • Turtia, Kaarina: Siili: Pihapiirin villilemmikki. Helsinki: Otava, 1998. ISBN 951-1-15361-7.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e Amori, G., Hutterer, R., Kryštufek, B., Yigit, N., Mitsain, G. & Palomo, L.J.: Erinaceus europaeus IUCN Red List of Threatened Species. Version 2014.1. 2008. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 23.7.2014. (englanniksi)
  2. a b Sinikka Eskola: Siilit saivat suojan eläinhoitolasta 7.1.2009. Turun sanomat.
  3. Mikko Moilanen: Turhamaisuus ajaa tuhisijat turmioon 10.7.2013. Yle uutiset. Viitattu 4.8.2017.
  4. a b Bjärvall & Ulvström, s. 16.
  5. Turtia, s. 23.
  6. a b Tuula Nyström & Tiina Kinnunen: Ulkonäkö Siili kiikarissa. Viitattu 4.8.2017.
  7. a b Turtia 1998, s. 28.
  8. Nyström & Kinnunen, s. 38.
  9. Turtia, s. 22.
  10. Bjärvall & Ulvström, s. 17.
  11. Morris, P. A. & Tutt, A. (1996) Leucistic hedgehogs on the island of Alderney. Journal of Zoology, 239, 387–389.
  12. Morris, P. A. (2006) The New Hedgehog Book. Whittet Books, London.
  13. a b Turtia 1998, s. 26.
  14. Turtia 1998, s. 18.
  15. Turtia 1998, s. 20.
  16. a b c Tuula Nyström & Tiina Kinnunen: Levinneisyys; siili vieraslajina Siili kiikarissa. Viitattu 4.8.2017.
  17. Turtia 1998, s. 18.
  18. City hedgehogs - urban snufflers
  19. Turtia 1998, s. 18–20.
  20. Uudenmaan maakuntatunnukset, Maakuntanisäkäs: siili Uudenmaan liitto. Viitattu 4.8.2017.
  21. a b Turtia, s. 40.
  22. a b Nyström & Kinnunen, s. 66.
  23. Turtia 1998, s. 46–47.
  24. Turtia 1998, s. 47–48.
  25. Turtia 1998, s. 41–42.
  26. Turtia, s. 56.
  27. Nyström & Kinnunen, s. 46, 48.
  28. Turtia 1998, s. 27.
  29. Turtia 1998, s. 33–35.
  30. a b c d e Bjärvall & Ulvström, s. 18
  31. a b c Nyström & Kinnunen, s. 49.
  32. Turtia 1998, s. 29–30.
  33. a b Nyström & Kinnunen, s. 61.
  34. a b c d e Nyström & Kinnunen, s. 63–64.
  35. a b c Bjärvall & Ulvström, s. 19–20.
  36. Nyström & Kinnunen, s. 65.
  37. a b c Tuula Nyström & Tiina Kinnunen: Talviunta vai horrosta? Siili kiikarissa. Viitattu 3.8.2017.
  38. Turtia 1998, s. 90–91.
  39. Turtia 1998, s. 93–95.
  40. Talvipesä Siili kiikarissa
  41. Turtia 1998, s. 91.
  42. a b c d e f g Tuula Nyström & Tiina Kinnunen: Ruokinta Siili kiikarissa. Viitattu 3.8.2017.
  43. a b Halkka, Antti: Siilille ei raakaa kalaa. Suomen Luonto, 2010, nro 8, s. 72. Suomen luonnonsuojeluliitto.
  44. Turtia 1998, s. 91, 102–107.
  45. Turtia 1998, s. 109–117.
  46. Tuula Nyström & Tiina Kinnunen: Lajitietoa Siili kiikarissa. Viitattu 4.8.2017.
  47. Ympäristöministeriön asetus rauhoitettujen eläinten ja kasvien ohjeellisista arvoista Finlex
  48. Usein kysytyt kysymykset (UKK) Suomen Siiliyhdistys. Viitattu 4.8.2017.
  49. a b c Nyström & Kinnunen, s. 12–14.
  50. a b Nyström & Kinnunen, s. 16–17.
  51. Nyström & Kinnunen, s. 18.
  52. a b Nyström & Kinnunen, s. 20.
  53. Mansikka, Heli: Tunteellinen siili nousi äänestyksen ykköseksi – "Piikin verran muita tärkeämpi" Yle Uutiset. 12.12.2014. Yleisradio. Viitattu 3.3.2015.
  54. Nyström & Kinnunen, s. 26–27.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]